arkisto:

lokakuu 2011

Voicen muotiviikon tyylejä

Hola hola te viikonlopunviettelijät. Minä kuulkaas iloa ja inspiraatiota etsiskellen selailin koko Voicen tyyliviikkojen tyyligallerian läpi (http://lookbook.indiedays.com/tyyligalleria/). Ajattelin, josko joku samanhenkinen hivenen hyötyisi, jos tiivistäisin kirkkaimmat löytöni monen sadan kuvan joukosta. Nämä seuraavat henkilöt onnistuivat tyyleineen vakuuttamaan ja inspiroimaan tavalla tai toiselle. Enjoy!

Heidi
Joose
Foppa
Sandy
Aira
Dahn
Emmi (blogi Emmylou)
Henna
Suzanna
Marika
Nora
Thonai
Venla
Nämä herttaiset yksilöt bongasin kaiken ihmismassan ja tyylimassan keskeltä. Ettei kuvat kuitenkaan jäisi vain onnistuneisiin poseerauksiin, niin tässä vielä oma kuvani ja lempparivillapaitani. Ilmettäni rakas veljeni kuvaili:
”Näytät kuin olisit laittanut pingispallon suuhun ja yrittäisit peitellä sitä.”
Nämä henkilöt saivat minulta sydämiä tyyligalleriassa. Käykääpä tekin jakelemassa sydämiä ja rakkauttanne ja äänestäkää lempparianne ennen torstaita! Nyt nauttikaa lauantaista ja olkaa kiltisti.
Henriikka -pingispallo suussa, ihan avoimesti

Väripalleroita damdidam

Hakaniemen kirpputorilta löysin värikkään ja omituisen kaulakorun. Ihmeellisen värisiä palloja roikkuu hopeanvärisessä pannassa ja helisevät mukavasti kävellessä. Vielä en ole uskaltanut yhdistää tätä kuoseihin tai räikeisiin väreihin, vaan turvauduin vain vaatekaappini uskollisimpaan yksilöön, mustaan silkkipaitaan. Koru pääsi oikeuksiinsa paremmin, kun sen rinnalle ei nostettu mitään sen kummallisempaa kudetta. Tässä nyt pohdiskelen, että onko tuo hieno vai ruma? (Huomaan pohdiskelevani tätä harvinaisen usein vaatteitteni ja asusteitteni kanssa, pelottavaa) Taitaa taas tuo ero olla hiuksenhieno. Mukava sitä nyt ainakin oli käyttää.
Nauttikaa viikonlopusta, kulkekaa ilo rinnassa ja hymy pyllyssä.
Henriikka

Materiaalien kirjoa

Rakastan erilaisia ja erikoisia materiaaleja: nahkaa, mokkaa, villaa, silkkiä, samettia, pitsiä… On ihana rakennella kunnon sekamelska ja etenkin näin syksyllä sellainen kerrostautuminen on ajankohtaista. Usein olen liian laiska kerrospukeutumaan oikein asenteen kanssa, mutta muutama viikko sitten yritin oikein täysillä. Vasta tänään muistin, että siitä päivästä on muutama kuvakin. Ja yllätysyllätys, se oli juurikin se mieletön intiaanikesäpäivä, jolloin monta sadepäivää seurasi mieletön +20-keli ja ihana aurinko. Kerrospukeutumiseni meni hukkaan, kun vissy alkoi valua jo aamupäivästä. Ajatus oli kuitenkin hyvä.
Aamulla lähdin mustat sukkahousut jalassa ja jalkoihinkin keksin herrainkenkien lisäksi yhdeksi kerrokseksi ruskeanoranssit polvisukat. Ruotsin Ullared-nimisestä halpahallista ostettu pitsimekko (no nyt sen aatelinen olemus kärsi) yhdistettiin Monkin löysästi virkattuun mustaan neuleeseen ja ruskeaan mokkaiseen kirpputori-takkiin. Barcelonasta hankittu, monen metrin mittainen huivi, peitti kaulan, ettei vaan tulisi liian viileä. Ja näillä sitä sitten tepasteltiin intiaanikesässä. Pakkohan sitä oli sitten vähentää, vaikka koin sydämessäin piston: tuntui kuin kermakakusta olisi nuoltu kermat pinnalta.
”Ylipukeutuminen” saa kohdallani aivan uuden merkityksen. Onneksi tänään tuuli oli niin voimakas, että kuumuus ei olisi ollut käytännössä eikä teoriassa mahdollista. Huraa! Mutta kuulkaahan, en ole kerrospukeutumisen asiantuntija? Menikö metsään? Jos siinä lajissa yleensäkään on sääntöjä. Tai pukeutumisessa ylipäänsä.
Henriikka
PS. Vielä viikko aikaa äänestää Voicen muotiviikkojen tyylikuvaani! Äänestämällä voitte voittaa matkalahjakortin!
Tee näin:
– Rullaa hiukkasen alaspäin, että löydät värikkään villapaita-tyylini
– Paina punaista neliönmuotoista ”äänestys”-painiketta
– Äänestä. Ei vaikeaa.
– Vinkkaa kaverille kanssa. Tahtoisin kovasti Pariisiin.

Sisustusjuttuja, söpöjä semmosia

Rakastan käydä ihmisten kodeissa. Kodit kertoo niin paljon ihmisistä itsestään, heidän persoonistaan, tavoistaan, olemuksistaan. On aivan ihana kierrättää silmiä jokaisessa pikku yksityiskohdassa, tarkkailla ikkunalautoja, listoja, ovia ja ajan jättämiä kauniita jälkiä. Ihastun kodeissa aina johonkin, ja usein mielikuvitukseni tekee minulle kotiin oikeudet: Alan pohtimaan missä minä lösöttäisin työpäivän jälkeen ja missä minä säilyttäisin vaatteitani. Semmoisia ihmiset, no ainakin minä, vain ovat: Mitä lähempänä omaa napaa, sitä lähempänä mukavuusaluetta. No ei se ihan noin karua onneksi ole, mutta asioita on helpompi kuvitella, jos asettaa itsensä niiden keskelle. 
Ollessani yökylässä ystävälläni Bealla, iski minuun taas suurensuuri ihastus. Se valon määrä ja taju yhdistää vain muutamia asioita toisiina. Rakastan vanhoja, kämäsiä vessoja ja niiden sopivan korneja kaakeleita. Istuttavat ammeetkin saavat anteeksi, jos niitä ympäröivät ihanat, vanhat kaakelit. Huomaan, että oma sisustukseni on runsasta ja rönsyilevää, mutta saan kuitenkin usein inspiraatiota seesteisistä asunnoista. Tässä on teillekin muutama kuva tästä rauhan tyyssijasta.
Peace and LOVE. 
Henriikka

RETROILUU

Sain joitakin viikkoja sitten haasteen Suvilta verkkatakki-jutusta! Että esittelisin kaikki vanhat & retrot verkkatakkini. Vihdoinkin viikonloppuna sain aikaiseksi kuvata muutaman kuvan lemppareistani. Ei niitä nyt niin hurjan montaa ole, mutta otin vahvistuksikseni muutaman collegepaidankin (olen huijari siis). Kaikki ovat kirpputorin antimia, lukuunottamatta mintunvihreää Nikeä, joka on isäni vanha. Muistan sen hetken hyvin selkeästi, kun tajusin, että isän vanha ja kulunut remonttipaita onkin siististi cool. Onko parempaa kun lööbailla isoissa ja väljissä, mukavissa releissä. Tykkään kyllä paljon myös korkokengistä, silkkipaidoista ja mekoista, mutta näihin paitoihin vois tehdä vaikka majan! Muutama verkkis on vähän muillamailla vierahilla lainassa, mutta tässä tulee nyt joitakin kipaleita. Löytyykö suosikkia?
Näihin tunnelmiin ja tönkköihin poseerauksiin! Padapimpadapum.
Henriikka, jonka syysloma alkoi juuri.

Kun pikkusiskoni kasvoi aikuiseksi (NOT)

Rakas sisareni Roosaliina. Täytät tänään vuosia, huraa! Sen vuoksi väänsin ja väsäsin sinulle taulun viime yönä kuvilla, paperilla ja liimalla. Voit tulla sen täältä noutamaan milloin tahdot. Yritin laittaa siihen tunnetta, haaveita ja taitoa, ehkä onnistuin ehkä en. Madagaskarissa me poseerataan itse etiopialaisen orpokodin portailla. Mainiota synttäripäivää, tuu pian käymään!
Ole onnellinen nyt ja ain.
Henriikka

Ihanat vanhat salkut, nykyiset läppärilaukut

Opiskelutoverini Julian läppärilaukku on hurmaava: Isoäitinsä peruja, nahkainen vanha työsalkku. Tuijottelin haltioituneena tuota kassia koko päivän ja bussissa napsin siitä muutaman kuvankin. Aivan mahtavaa, että entisiin ”työsalkkuihin” mahtuvat hyvin nykyiset pienet kannettavat tietokoneet, joskus ihan tuntuu että ne olisi valmiiksi suunniteltu tulevaisuutta varten. Täytynee pitää vanhoja salkkuja silmällä, sikälimikäli joku täydellinen yksilö löytyisi 13-tuumaiselleni. Pussukkahan minulla jo onkin (http://aamukahvilla.blogspot.com/2011/09/lappari-visusti-turvassa.html), mutta etenkin matkoille olisi kiva saada ihan kunnon laukku. Ja onhan tuossa nyt katu-uskottavuutta ja tunnelmaa.

Nyt hampaidenpesulle!

Henriikka

Ps 1. Vielä ehtii käydä äänestämässä ”äänestä”-painikkeesta meiksiä Pariisin matkalle:
http://lookbook.indiedays.com/2011/10/07/na-72/

Ps 2. ILOA JA RIEMUA, 100 lukijaa! Pus pus kaikki he.

Voicen muotiviikko

Voicen muotiviikon raportti! Mainio meininki vallitsee ja paljon puuhaa ja hienoja näytöksiä. Nykyisenä kulttuurituotannon opiskelijana, tulevana kulttuuritapahtumien mahdollisena järjestäjänä otan tapahtumasta kaiken irti niin viihteen kuin koulunkin näkökulmasta (uskokaa tai älkää, pystyn suorittaan muotiviikolla koulujuttuja. Ihana ala). Porukkaa on tuntunut päiville riittävän, mutta koska vierasmäärä on rajattu, niin hengittäminen on helppoa ja jutusta pystyy oikeasti nauttimaan.
40-metrisellä näytöslavalla ovat kävelleet viikon aikana monet monet näytökset. Oma suosikkini oli Seppälä, joka on nostanut lähivuosina päätään. Monet asut ja asusteet saivat huokauksia osakseen, kun mallit kävelivät pitkin catwalkia. Loppuillasta yleisö sai vallata näyttömön catwalk diskon merkeissä. Tosin täytyy mainita, että suomalaiset taisivat olla tälläiselle spontaaniuudelle hieman liian ujohkoa kansaa.
Ibero, Wella, Audi, Indiedays ja monet muut yhteistyökumppanit esittäytyivät ja ylläpitivät pisteitään tapahtumassa. Onlyn pisteellä painettiin kangaskasseja ja hius- ja meikkipisteet tarjoilivat ilmaista stailausta. Olivian lehdistä sai vääntää inspiraatiokarttoja, joista osa julkaistaan tulevassa Oliviassa. Sisältöä oli paljon, mutta itse jäin kaipaamaan vielä enemmän vaatejuttuja. Meikit ja hiukset olivat hyvin edustettuina, mutta kuteet jäivät aika pitkälti muotinäytösten varaan. Tapahtumalla olisi muutenkin potentiaalista mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä, jääkäämme odottelemaan siis ensi vuoden spektaakkelia innolla!
Isa Doran kynilakat olivat vapaasti käytettävissä heidän pisteellään. Itse koklailin kultaista kynsilakkaa ja oikeastaan ihan tykästyinkin siihen (Mitä mieltä olette te?). Etusormi näyttää vähän kehnolta ja lakka vaatiikin toimiakseen toista kerrosta. Tuotteita oli mukavilla alennuksilla ja oli herttaista katseltavaa, kun vierailijat lakkailivat pöydissä vieretysten kynsiään.
Voicen muotiviikkoa juonsivat Jani Toivola ja Niina Backman. Tapahtuman kruunu oli mielestäni torstai-illan Chisun keikka, jossa soundi oli kohdallaan ja vahva ääni sai sydämen läpättämään. Ihanan karismaattinen ja vaikuttava Chisu teki kyllä vaikutuksen ja laulut upposivat. Monilahjakkuus näytti ja kuulosti hyvältä ja sopi täydellisesti illan tunnelmaan. Mikä nainen.
 Illan päätti Fashion Catch, joka oli hauskaa katseltavaa: Katosta tiputettiin yleisön päälle satoja ilmapalloja ja neljä värillistä ilmapalloa tuottivat napaajilleen palkinnot. Tyydyin kuitenkin valokuvailemaan ja jätin merkkilaukut sekä tuotekassit suosiolla muille. Ilmapallot ovat kyllä hyvän mielen -juttuja, jos niiden pamausta ei pelkää.
Niinkuin arvelinkin, niin vieraskatras koostui pääasiassa pikkumustasta, kimalteesta, korkokengistä, silkistä ja pitsistä. Itse lampsin maiharit jalassa ja uusi hiihtopaitani päällä. Löysin muutamia kohtalontovereita ja hymyilimme, kun hiki valui villan sisällä. Eräs nainen tuli kommentoimaan tapahtuman jälkeen minulle: ”Kolee paita! Kyllähän nainen saa näyttää siltä miltä tahtoo!” Ja siinä hän oli aivan oikeassa. Mutta tänään tekee mieleni pukea jotain naisellisempaa, ehkäpä käyn vielä piipahtamassa illalla Kaapelitehtaalla hakemassa muutamat alennuskynsilakat. Nonono, kuka muu kävi paikan päällä ja mitkä fiilikset jäi? Entä mikä tunnelma välittyi niille, jotka eivät paikalle itse olleet?
Nyt tanssitunnille!
Henriikka
Ps. http://lookbook.indiedays.com/?sort=n täältä voitte käydä kurkkimassa muotiviikon tyylejä ja äänestämässä lempparinne Pariisin matkalle. Itsekin sieltä pällistelen sen näköisenä, että oksentaisin piakkoin. Nice pose.

Oon valmis kohtaa tän maailman

Frank Shorter (s.31.lokakuuta 1947 Munchen, Saksa) on entinen yhdysvaltalainen kestävyysjuoksija ja maratonin olympiavoittaja. Hänen isänsä oli Yhdysvaltain miehitysjoukkojen kersantti. Shorter lopetti urheilu-uransa vuonna 1977 ja perusti oman urheiluvälineliikkeen. (-wikipedia)
Siitä minä saan nyt nauttia. 
Henriikka

Hiihtokuteita

A-a-a-au! Hakaniemen Fida-kirppis tarjoili mulle taas herkkujaan. Piti löytää pitkähihainen, vintage-tyylinen minimekko. Tummanpuhuva ja hivenen juhlava. Ei löytynyt mekkoja ei, jotenkin mun kirpputori-silmä on täydellisen kohdistettu villapaitoihin ja löysiin rutkuihin. Onni onnettomuudessa, sillä uusien vaatetulokkaiden rekistä bongasin heti lämpöiset sävyt: Raidat ja täydellisen retro ”Yhdyspankki”-logo sulattivat sydämeni. Kympin sain pulittaa, ettei se ihan ilmainen ollut, mutta onpas sentäs jotain jota pistää päällensä Voicen muotiviikolle (minne pitäisi kai laittaa syksyn trendejä tai klassista pikkumustaa ja korkoa?). No mutta haloo people, mitä mieltä uudesta vötkäleestä?

Yhdyspankki kuittaa!

Henriikka

Elämäni naiset.

Kohta pölähtää miljoona valokuvaa. Eikä ihme, sillä luonani olivat vierailulla 
elämäni naiset: Ihana äiti ja pus sisareni Roosaliina. Tänään alkaa Voicen muotiviikot, jotka vievät pitkän pätkän loppuviikon aikataulusta, ja saavat viedäkin. Mutta nyt ihanan lämpöiseen syksyyn ja huippuhetkiin. Toivottavasti oon onnistunut nappaamaan juttuun hyvän tuulen hetkiä.
Seuraa kysymys niille, jotka omistavat siskon: Koetteko koskaan järjetöntä alemmuuskompleksia? Sitä pitäisi olla pikkusisarensa rinnalla viisas, fiksu ja filmaattinen. Nou vei! Katsokaa näitä kuvia ja pohtikaa pienissä päissänne miksi en saavuta sitä autuasta olotilaa..
Päivän kirpputorit: Sörnäisten Fida, Hakaniemen Fida ja sen viekussa tököttävä UFF.
Äitini on maailman söpöin. Seuraavissa kuvissa näemme palasia projektista nimeltä: 
”Äitille uusi facebook-profiilikuva.” 
Syksy on sienten ja säilönnän aikaa. Syksy on elokuvafestivaalien aikaa. Syksy on mystiikkaa. Syksy on täynnä tietojournalismia. Syksy on loistavaa istutusaikaa. Sammakko hyppää vedestä pois, syksy on jättämisen aikaa. Syksy on aika turha vuodenaika, ku sillee miettii. Rääkkylä Folkin syksy on rautaa ja terästä. Syksy on suomalaisen jalkapallon kulta-aikaa. Syksy on uusien mehiläiskuningattarien aikaa. Syksy on tavallista lämpimämpi. Syksy on saapunut puutarhaan. Syksy on mönkkäriaikaa. Syksy on parasta aikaa. Sesam aukene, syksy on täällä!
(Google-haku: ”Syksy on”)
Koskaanhan en ole Seinäjoella käynyt, mutta varmaan upea paikka. Upea ystäväni Outi ainakin tulee sieltä. Mutta sainpahan hianon pinssin viidellä sentillä. Ja eihän sisältö-seikoilla ole väliä, kun ulkokuori kiiltelee. Pinnallisuus on syvällisyyttä. 
Oon urpo.
Henriikka

Leffateatterin penkissä

Elokuvissa käyminen on aina yhtä ylellistä. En osaa ajatella elokuvaelämystä osana arkipäivää, vaan koen leffateatterin porttien jälkeen aina olevani osa jotakin ennenkuulumattoman korkeakulttuurista kokonaisuutta. Tämä johtunee siitä, etten käy elokuvissa joka viikko, enkä edes joka kuukausi. Tähän taas on kaksi syytä: Ensimmäinen on raha (boring) ja toinen on se, ettei kehoni ja mieleni ehkä kestäisi liian useita elokuvakokemuksia. Aina kun olen elokuvissa, menen täysin mukaan sen menoon ja tunnelmaan. Pidätän hengitystä lähes viimeiseen hengenvetoon saakka, nyyhkytän ahkerasti, pelkään kuollakseni kaikkea action-leffoista kauhuun ja elän masennuksen aikoja dramaattisten kuvien jälkeen. Lähden tanssielokuvista pää nyökkyen ja polvet notkuen, action-leffojen jälkeen voin miltei tuntea katseen niskassani ja aseen taskussani. Herkkien ja vähän vähemmän herkkien leffojen jälkeen saatan vollotaa kaksin kerroin elokuvateatterin edessä. Anteeksi kanssakatsojat.
Mutta asiaan! Elokuva-asukseni valitsin vaatetuksen klassisia tukipilareita: 
Lyhyen trenssitakin, siniset farkut, tasaraitapaidan ja punaiset saappaat (viimeiset nyt vähiten klassisina). Ihastuin eräällä kirpputorikierroksellani muutama viikko sitten vanhaan Vero Modan raitapaitaan. Vanhat pesulaput ja vanha logo paidan alareunassa paljastaa paidan menneet vuodet ja vuosikymmenet. Tummanisinisen lyhyen trenssin löysin viime kevään alennusmyynneistä, Vero Moda tarjoili viimeisen koon minulle herkullisesti. Saappaat ovat UFF:in antimia ja farkut H&M:n. Näillä vallan tavallisilla vaatekappaleilla sain siis elää elokuvaelämykseni. 
Klassisesta tasaraitapaidasta vielä elokuva-aiheeseen: Kyllä olin pettynyt elokuvaan Coco avant Chanel, kun en toopena ymmärtänyt ”avant”-sanan merkitystä ja odottelin kuumissani vaateuraa koko elokuvan läpi. Turhaan.
Ainiin! Elokuva, jonka kävin katsomassa oli ”Mama Africa”. Mika Kaurismäen ohjaama dokumentti kertoo, kuinka laulajalegenda Miriam Makeba (1938-2008) nostaa laulullaan ja aktivismillaan Afrikan maailmankartalle. Elokuva on taistelu rauhan ja rakkauden puolesta sekä huuto rasismia ja apartheidiä vastaan. Elokuva koostuu vanhoista video- ja valokuvamateriaaleista, sekä läheisten ja työkavereiden haastatteluista. Mielestäni äärettömän vaikuttava ja onnistunut elokuva. Ja niinkuin ehkä arvata saattaa, lähdin teatterista rauhan liekki riehuen sydämessäni ja mieli avoinna maailmanparannus-työhön.
Henriikka

Mummin vanhat pöksyt

Joku siinä on, että aina kun olen myymässä kirpputorilla vanhaa rompettani pois, niin puvunhousut jäävät viimeiseksi. Itse kuulun siihen sakkiin, joka rakastaa löysiä ja kuitenkin asiallisia pöksyjä (rakastan kyllä myös asiattomia) ja siksi tämä aina niin kovasti ihmetyttää. Joko ihmisillä on jo puvunhousu-kiintiö täynnä, he pitävät minun vanhoja kelvottomina, he eivät huomaa niitä pöydästäni tai sitten nämä pöytääni tutkailevat ihmiset eivät vain käytä puvunhousuja tai ainakaan toisten vanhoja. Itse omistan niitä vaikka kuinka monet ja käyn usein läpi myös kirpputorien hienojen herrain pökien- ja arvokkaiden rouvain jakkuhousu-tarjonnan. 
Eräät lempparini ovat rakkaan mummi-vainaani siniset silkki-housut: 
sähkönsiniset ja sopivan jämäkkää kangasta. Näihin on talletettu ajan patinaa ja sopivasti huumoria. Eiväthän jakkuhousutkaan tarvitse aina olla mustat, todellakaan. Sinisten pöksyjen kaveriksi käy kirkkaatkin värit, mutta tällä kertaa valitsin tavallisen mustan pitkähihaisen T-paidan. Suuri ja kirkkaansävyinen raitahuivi toi kuitenkin pontta asuun housujen lisäksi. Ja kun jalkaan sujauttaa mustat tolppakorot, niin ei housujen lahkeitakaan tarvitse tälläisen laiturintapin kääräistä kuin 76 kertaa. Grrrreat!
Kyllä näillä pöksyillä kelpaa kökötellä kahvilassa pekaanipähkinä-juustokakun kanssa.. Vaikka päivän mittaan pöksyt olisivatkin saaneet rutun jos toisenkin. Mutta nyt rakkahat lukijat, se huutaa ”HEP”, joka käyttää puvunhousuja? Olenko todella ainoa?
Henriikka

Itsetehty vinyylikulho

Yllätyin, kuin jonkun aikaa sitten snaijasin, kuinka helppoa vinyyleistä on askarrella. Matsku muuttuu uunissa notkeaksi ja siksi sen muotoilu onkin helppoa. Ja jotta te kaikki pääsisitte yrittämään, niin ajattelin rikastuttaa teitä vinyylikulhon teko-ohjeella. Näihin on kiva pakata lahjoja: tavarat sisään, ja sellofania ympärille. Tai sitten kulhot menevät lahjoina ihan sellaisenaan. Meillä kaukosäätimet pysyvät järjestyksessä, kun sohvan vieressä on tälläinen musta kulho. Ja vaikka vinyylit keräävätkin suhteellisen paljon pölyä, ne ovat kivannäköisiä ja helppoja putsata. Noniin, tässä tulee:
Itsetehty vinyylikulho
– Hanki vanha vinyyli, jolle hennot antaa uuden elämän.
– Lämmitä uuni 125 asteeseen ja avaa ikkuna.
(Villi huhu kuuluu, että vinyylistä irtoaisi jotakin ”myrkkyjä”, 
jotka voivat aiheuttaa päänsärkyä ynnä muuta, siksi ikkuna..)
– Valitse jyrkästi kaartuva pyöreänmallinen kulho, joka kestää uunia 
(kakkuvuoka, salaattikulho, tarpeeksi jyrkästi nouseva)
– Laita kulho alassuin uuninpellin päälle ja pistä vinyyli sen päälle. Laita pelti uuniin.
– Anna vinyylin pehmetä uunissa noin 5-10 minuuttia, kunnes reunat alkavat ”lörpöttää”.
– Avaa uuni ja vedä pelti ripeästi pois. Painele vinyyli mahdollisimman nopeasti 
haluamasi muotoon kulhoa vasten.
– Anna jäähtyä. Kulho kovettuu nopesti, n. 5-10 min.
Jos muoto ei miellytä, on kulhoa mahdollista muokata uudelleen lämmittämällä. Nonniin, siinä se oli! Kirppikselle halpoja levyjä hakemaan ja sitten hommiin. Muistakaa, että maanantai on mainio päivä.
Henriikka

Paukuttelen henkseleitäni

Pus pus lauantai! Tässä illan ratoksi ilahdutan (toivottavasti?) teitä viimeviikkoisella henkselihousu-asulla. Zaran muutaman vuoden takaiset harmaat, porkkanamalliset sammaripökät saivat kaverikseen mustan, ah ryppyyntymättömän, silkkisen kauluspaidan (tuskin se on silkkiä, mutta en osaa materiaaleja täsmällisesti, ja silkiltä se tuntuu). Jalassa on kiiltelevät herrainkengät, jotka herttainen keski-ikäinen kirpputorinainen myi minulle myyntipöydästään euron hintaan.
Korvisviritelmät ovat itse kyhättyjä: Löysin Jyväskyläläisestä ”Piian askarteluliikkeestä” tuollaiset hauskat pikkuruiset aterimet ja liitin niihin sitten Tiimarista ostamani korviksenkoukut. Eipä siinä loppujen lopuksi niin kovasti väsäämistä ollutkaan. Toisessa korvassa roikkuu haarukka-veitsi-parivaljakko ja toisessa koukussa on lusikka iha yksikseen. Olen naurettava, mutta pohdin toisinaan onko lusikka yksinäinen ja poden lievää huonoa omatuntoa.
Nyt alkaa valokuvien liimailu ja hervoton hoilaaminen, kun vietän yksikseen koti-iltaa. Kuulostan suhteellisen säälittävältä lauantai-illan viettäjältä, mutta don’t worry: minä hykertelen mielissäni, kun väsäilen omiani. Kun pääsette iltariennoistanne takaisin nördäämisen kiehtovaan maailmaan, niin kertokaapa upposiko herrasmies-tyyli?
Henriikka

Löysää kalsarikangasta ja kivoja takkeja

Lupasin esitellä teille viime viikonloppuna kirpputori-löytöni. Vasta tänään sain aikaiseksi napata edes jonkunmoiset kuvat vaatekipaleista, ja samalla tein syväanalyysin omaan kirpputoriostosteluun: Takit ovat heikko kohtani, ostan miltei aina löysää ja hyvin harvoin pöksyjä. Täytyy yrittää monipuolistaa ja ammattitaitoistaan osaamistaan tulevaisuudessa. Mutta tässäpä näitä nyt tulee kovalla sykkeellä. 
Le coq sportif-retrokolitsi, nappiosa ja ruskea keskiosa hauskaa vihreää samettia.
Hyvinkin tavallinen ja ihana (ja ruttuuntuva) kauluspaita.
Leopardikuvioinen, putkimallinen mekko, joka kaipaa vyötä ryhdistykseksi.
Jannelle ja minulle yhteiseksi värikäs ja lämmin kuvio-villapaita.
Tämä laatikkomallinen takki on viikonlopun lempparini.
Ohut kirkkaankeltainen kalsarikangas-paita.
Eurolla löytyi kuluneen vihreä, armeija-henkinen takki.
Vinovetskarilla koristettu beibivioletti pussitakki.
Vaatteiden vastapainoksi kirjoista tehty korurasia ja hyvää vessalukemista.

 No löytyikö omia suosikkeja? Oliko ostokset hutilyöntejä vai helmiä?
Himmeen kivaa viikonloppua!
Henriikka

Voicen muotiviikon lippujen voittajat, huraa!

Tänään aamulla herättyäni revin A4-arkista monen monituista lappua ja kirjoitin arvontaan osallistuneiden nimet niihin, yhden nimen jokaiseen lipukkeeseen. Arvatkaa miten mua jännitti, kun niitä hatussa sekoittelin ja pyörittelin. Koin jotenkin syyllisyyttä, etten voi nostaa jokaisen nimeä. Viisi lappua summanmutikassa nostelin vuorotellen ja onni potkaisu nyt seuraavia tyypperöitä:
Pearl
l a u r a
Ida
Laura
Anette
Onneksi olkoon, teille lähtee Voicen muotiviikon liput heti alkuviikosta. Nyt nopiasti sähköpostia lukemaan ja laittamaan kotiosoitteenne minulle päin, ettei mene liput sivu suun.
Kiitos myös kaikille muille jätkänpätkille, jotka ottivat osaa. Yrittäkäähän lyöttäytyä näiden lipun saaneiden seuralaisiksi.
Kuva: weheartit

Keltaisia sadetakkeja seinille

Tässä on kuva minusta ja Jannesta kevät-talvella 2010. Äiti nappasi sen vanhempieni takapihalla ja minusta se on onnistunut: Ultra Bra -henkinen (ei tosin tahallisesti), sopivan haalea, ja kuitenkin keltainen väri sopii kokonaisuuteen. Rakastan tuijotella valokuvia ja hyvin toteutettuna ne ovat mielestäni upeita myös sisustuksessa. Olen kauan pohtinut Canvas-taulun hankintaa ja lopulta päädyin tähän kuvaan. Kiertelin ja kaartelin sadetakki-kuvan kanssa valokuva-putiikkeja, vertailin hintoja ja pohdin mahdollisuuksia. Kyselin neuvoa myyjiltä ja sain paljon analyysia sisustus-valokuva-juttujen hinta-laatusuhteista. Usein myyjät sanoivat, että pienten putiikkien hinta-laatusuhde ei pysty isompien brändien tasolle. Sinänsä surullista, etten näin tukenut hankkeeni kanssa kaupungin pikkuliikkeitä, vaan surffailin itseni Eirikuvan sivuille. Valitsin sopivanlaisen Canvas-sisustustaulun ja sommitelin kuvani sopivan kokoiseksi nettipalvelulla. Napsnaps, tilaus lähti Eirikuvalle ja reilu viikon kuluttua pystyin hakemaan kankaisen tilaukseni läheisestä valokuvaus-liikkeestä. Ja ah, minusta taulu on mahtava. Siinä on sopivasti tunnelmaa ja kuitenkin jotakin taiteellistakin arvoa. Joskin voi olla, että näemme sen vain itse.

Prosessi oli helppo ja toimiva. Värit pysyivät täysin samanlaisina ja laatu oli kuvan suuren koon takia erittäin hyvä. Eikös tästä olisi vaikka lahjaideaksi? En siis tarkoita tätä yksilöä, jossa on meidän naamamme, vaan Canvas-tauluja ylipäänsä hee. Tässäkin asiassa pitää kyllä olla erittäin varovainen, ettei vaan sorru hääpukuisten etanoiden kaltaisiin velvollisuus-lahjoihin: ”Tässä olis tämmönen ihana rakeinen muisto meidän lapsuusvuosista. Kirmaillaan tässä ilkosillaan meidän takapihalla! Ajattelin että sä voisit laittaa sen tähän!”

Henriikka

Mainosten armoilla

Olen mainosten uhri. Kyllä, ehdottomasti. Ja suoraan sanottuna ihmetyttää ja epäilyttää ne, jotka väittävät etteivät ole. Tänä syksynä Lindexin mainoksilta ei ole voinut välttyä. Kaunis ja aito Reese Witherspoon (haha Withoutherspoon…..heeheeeehehe) (hehehehehehhheeee..) on jokaisessa bussipysäkin seinässä, asematunnelin mainospaikoissa ja kaupan ikkunoissa. On siinä sen verran kaunis nainen, että ei hänestä nyt pahaa mieltä saa, mutta itse olen huomannut mainosten toimivat hitusen liian hyvin. Onnea Lindex!
Maukkaat oranssit ja punaiset ilahduttavat ja houkuttelevat, raidat ovat piristäviä ja taas kerran huomaan, että kyllä: keskijakaus voi näyttää äärettömän hyvältä. Huvittavaa mainoksisa on se, että joka kuvassa Reese nykii joko pipoaan, paidan helmaa tai kaulusta, kuin yrittäen saada hitusen happea paksun villan keskeltä. Tästäkin huolimatta säntäsin kuitenkin kauppaan ja ostin itselleni punaisen pitkän villapaidan. Materiaaleista tiedän liian vähän kertoillakseen niistä, mutta hinta oli herkullinen. Olenkin jo pitkään haaveillut neuleesta, jonka voisi rennosti heittää mekkomaisesti päälle ja sitoa ohuella vyöllä vyötäröltä. Musta villainen kaulahuivini toi asuun lisää lämpöä ja Elielin aukiolla Suomen Lähetysseuran Tasaus-päivän ilmapallot asustivat kokonaisuutta vielä vihreällä, hih. Ilmapallot on mainioita.

Onko kukaan muu sortunut syysmainostukseen? Kohtalotovereita, enivan? Pysytään sitkeinä! Ja sopivan turhamaisina. Kaiken voi kuitenkin laittaa mainosten syyksi.

Henriikka

Kuvat: Lindex, Ville Kukkonen

HUOMHUOM! Tänään on vimonen päivä osallistua Voicen muotiviikon lippujen arvontaan -> rullaa alaspäin.