Pihalla on harmaata. Onneksi vanhat talot loistavat väreissään ja pysyvät yhtä lailla iloisina tuulen ja sateenkin keskellä. Tänään on ollut väsynyttä ja harmaata, mutta selailin äsken läpi kirjoittamianne risuja, ruusuja ja juttuehdotuksia läpi
viime tempauksen yhteydestä ja ne lämmittivät mieltä kovin kovasti. On mukava lukea, että on voinut antaa jonkun päivään hyvän mielen hetkiä, ja vastapainona vastaanottaa myös hyvinkirjoitettua, asiallista kritiikkiä. Kyllä on sitten viisaita lukijoita siellä. Ajattelin näiden kuvien lomassa vähän purkaa sitä palautesaalista. Pureskella ja mutustella. Saisitte vähän irti näistä hassuista ajatuksista, jotka täällä päässäni surraavat.
Aloitan mukavemmasta, eli ruusuista. Niitä sateli hämmennykseen asti, kiitos taas siitä. Kehaisuja tuli luultavasti eniten rennosta otteesta: ”Blogissasi ei ole aina kaikki niin viimeisen päälle, ihanan rento elämänasenne, ilo, rakkaus jne” Joku oli tiivistänyt, että tätä lukiessaan tuntuu, kuin olisi kesäpäivä mummolassa ja pian päiväunien aika. Ilma on liian kuuma, leivinuuni on päällä, mutta ilmassa leijailee tuoreen leivän tuoksu. Joku toinen oli taas kirjoittanut, kuinka mahtavaa on, että ilmeet kuvissa on joskus vähän sinnepäin: ”Huomaa, että olet aivan tavallinen ihminen”.
Ja minusta on niin mukava huomata, että se olennainen on kaiken tyylihöpötyksen takaa tullut esille: vaikka suunnattomasti rakastankin pukeutumista, uusia vaatteita, shoppailua ja turhamaisuutta, niin on itselleni tärkeää, että taustalla piilee ajatus jostain tärkeämmästä. Ettei tästä vaatemyllystä tule elämää pyörittävä voima, vaan se voi olla mukava taustavaikuttaja, kerma kakun päällä. Siinä vaiheessa, kun nämä maailman pinnallisuudet alkavat olla elämäni ykköstäyte, niin harkitsen vakavasti tämän kirjoitustouhun lopettamista. Minä haluan elää ihan oikeasti.
Paljon kiitosta sai myös tekstit. ”Usein luen blogeja vain kuvien takia. Sun blogiasi luen tekstin takia.” Onpa mukavaa kuulla, että kirjoitukseni kelpaavat, sillä koko kirjoitustouhu on minulle sydämen asia. Tiedän, että kirjoitan välillä ”lapualainen” isolla, eivätkä kaikki pilkut ole aina oikeassa kohdassa, MUTTA suomen kieli se vasta on vallan ihana asia. Että voi leikitellä sanoilla, käyttää tekstissään huumoria, piilottaa asenteitaan rivien väliin ja kommentoida omia juttujaan itseironisesti. Ei siis se kielioppi, vaan se kieli itsessään. Antakaa anteeksi välimerkit, sun muut hömpät.
Hymyä olivat antaneet myös arki, aitous, tempaukset, ulkoasu, ”sopiva lapsellisuus” ja ulkoasu. Kommenteista on myös huomattavissa, että tyyliblogini on muodostunut ihmisten mielissä ”kirppis-blogiksi”. En laita tätä yhtään pahakseni, sillä olen erittäin tietoinen siitä, että suurin osa päälläni tönöttävistä rytkyistä on juurikin kirpputoreilta. Hirveitä propseja eettisyydestä ei omatuntoni kuitenkaan uskalla napata: ostan vaatteeni kirpputoreilta pääasiassa sen vuoksi, että ne ovat kaikista kivoimpia, uniikeimpia sekä hinnaltaan huokeita. Eettisyys on erittäin myönteinen lisä, mutta niin hyvä ihminen en ole, ettäkö muistaisin aina kierrättää, ettäkö söisin usein luomuruokaa tai jättäisin lentomatkani väliin ilmansaastumisen vuoksi. Tarkoitukseni on pelastaa maailma, mutta en ole siinä useinkaan kovin hyvä.
Askartelu ja DIY-jutut ovat ilmeisesti tämän saitin ykköskauraa. Tämä kevät on ollut yhtä hullunmyllyä, kun kolmen työn ja opiskelujen lisäksi olen pyrkinyt hyvillä mielin pyörittämään muuta arkeen liittyvää. Tämän vuoksi väsäilyjuttuja ei ole näkynyt niin useasti. Pyhä tarkoitukseni on niitä kuitenkin yhä enenevissä määrin alkaa kehittelemään, kunhan saan tämän positiivisen kevätmyrskyn laannutettua. Viimeistään kesällä toivon aikaa löytyvän enemmän, sillä sen lisäksi, että te siellä koneittenne ääressä pidätte niistä jutuista, niin myös minä itse saan niistä irti todella paljon. Väsäys, tuunaus, askartelu, oi kuinka teitä rakastankaan.
Myös vuorovaikutus ja kommentoiminen oli antanut iloa. Kommentteihin oli ilmestynyt vastauksia ja kysymyksiä ei tarvinnut jäädä yksin miettimään. Blogini on pysynyt mukavissa rajoissa sen tiimoilta, että kommentteihin vastaaminen on vielä mahdollista. Toisinaan kommentteja tulee useammalta, toisinaan niitä tippuu vain muutama. En voisi liikaa painottaa, kuinka tärkeää on saada teiltä juttua takaisinkin päin. Tämä koko juttuhan on vuorovaikutustä ja yhteistä meininkiä. Toivon, että se on huokunut, että arvostan kovasti kirjoittamianne mielipiteitänne ja ajatuksia. Hidashan minä olen, sen myönnän. Mutta mieluummin olen hidas, kuin välinpitämätön.
Risuja rapisi valottuneista kuvista, rumista kledjuista, liian tummista kulmista, kirjoitusvirheistä, liian nopeasta postaustahdista, liian hitaasta postaustahdista, liian yksipuolisista kuvista, we-heart-it-kuvista, julkkis-inspiraatioista, sekä muun muassa siitä, että aiheutan hirveän kirpputori-kuumeen. Kylläpä niitä risujakin siis rapsahteli paljaalle pyllylle ihan mukavasti. Pahoittelen näitä kaikkia, laitan korvan taakse ja pyrin parantamaan tapojani. Kuitenkaan tinkimättä omista mieltymyksistäni ja asenteistani. Sitä tylsemmäksi blogi usein käy, mitä enemmän aletaan kumartelemaan joka suuntaan.
Paljon ihmettelyä tuli myös sivun hitaasta lataamisesta: olenkin yrittänyt pienentää kuvia entisestään, toivottavasti menisi jo hitusen nopeammin? Myös ulkoasu saattaa kääntelehtiä ja vääntelehtiä eri selaimilla eri tavoin. Käytän itse Safaria ja toisinaan on vaikea havainnoida kaikki näitä ongelmia. Näistä saa kuitenkin raportoida ja minä ihanan IT-asiantuntijani Villen kanssa sitten yritän näitä ongelmia mutustella. Tsap.
Myös juttuideoita tuli valtavasti: Kesäsuunnitelmat, unelmat, vanhat kuvat, fantasiat, sisustus, meikit, kampaus, laukut, 10 lempivaatetta, retroaarteet, harrastukset, asiapitoista settiä, yleisiä ajatuksia maailmanmenoista, päivä kuvina tasaisin väliajoin, ompelu, kirjat, leffat, kokkaustaidot, runot, lyriikat, lempipaikat, mikä sopii lyhyelle, Etiopia… Olen listannut nämä vihkooni ja nappailen sieltä sitten ideoita tänne lätkittäväksi. Tämä koko touhu on sellaista asioiden pyörittelyä. Yritän saada mahdollisimman paljon juttua mukaan. Tavoitteena on kuitenkin keskittyä pintapuolisemmin: tyyli ja elämäntyyli. En koe omakseni alkaa kertoilemaan asioita suoraan itsestäni, vaan niistä mitä edustan. Ja hih, höpöttelyvideoita saatte odotella. Olen niitä kohtaan erittäin skeptinen.
Lemmikkejä en omista, enkä ole omistanutkaan. Paitsi muutaman kalan. Joihin kyllästyin. Tanssiharrastuksenikin on katkolla rannevamman ja kiireen vuoksi. Josko syksyllä taas voisin kertoa enemmän jammailujuttuja. Kaiken kaikkiaan kyllä vallan mainioita ideoita aiheiksi, pyyntönne on kuultu.
Viimeiset kuvat olkoot nämä tilanneräpsäisyt, kun seikkailumme kulki Aleksanterinkadun hollilla. Näistäkin kuvista näätte taas vähän, millaista kudetta sitä on ollut päällä- ja siitä aijonkin vielä pikaisesti kirjoittaa. Olen ollut erittäin ristiriitaisin miettein kommenttien kanssa, jotka ovat koskeneet tyyliäni (Älkää nyt kauhistuko, hymyilen näillekin jutuille ihan oikeasti). Olen pitävinäni tyyliblogia ja kuitenkin puolet kommentoijista kertoo, että tyylini on sivuseikka. Kuulen tyylini olevan todella kaukana lukijoiden tyylistä. Mitä mitä mitä? Tämä minua niin suuresti naurattaa. Pitäisiköhän minun tulevaisuudessa jättää nämä vaatejutut sivummalle ja esiintyä aina vain samassa keltaisessa sadetakissa? Ehkä.
Ehkä ei. Saanhan minä kuulla iloisiakin sanoja. Eikä yllämainitutkaan koskaan kirjoita juttujaan loukaten. Toivottavasti siellä ruudun takana kuitenkin on joku, joka näistä ryysyistärääsyistäkin tykkää. Niistä leopardikorkkareista ja mikkihiiri-takista. Isoista villapaidoista, punaisista kumisaappaista, raidoista, ruuduista, Leviksistä ja löysistä farkuista. Koska niihin aijon tästedeskin keskittyä. Ja tähän koko hommaan. Koska tää on silkkii mun sylissäni. Lämmin vesi, joka lainehtii.
”Sun blogissa on joku X-tekijä, joka kiehtoo.”
Toivoopi blogitouhunsa tiedostava, kuitenkin ihan törkeen tavallinen avuton tyyppi.
Henriikka, se aikuistyttö.
takki, lapaset & kengät/kirppis, raitavillis/One Way, huivi & sukkahousut/H&M
