arkisto:

heinäkuu 2012

Muumilaaksossa

17
–
juhlat, kaverit
Psssssst.. eilisistä juhlista. Anna ehti ensin ja julkaisi kuvia, joista osan tahdon nyt jakaa teille hyvänyön-toivotuksena. Erään vieraan sanojani lainaten: 
”Eihän tälläistä ole kuin muumilaaksossa.”

 Huomenna, tai viimeistään maanantaina lisää juhlatunnelmaa. 
Mitä suurin kiitos kaikille, mitä mainion juhlakansa.
Kauniita unia,
Henriikka

Kuvat: Anna Äärelä

7 random faktaa

22
–
random
Minut on miljoonasti haastettu 7 random faktaa itsestäni -haasteeseen. Olen ollut laiska, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni. Tässä tulisi, nauttikaa turhista faktoista.

 1. Olen hypännyt Benjin. Kyllä vain, Kaivarissa vuonna 2009. En ole muistanut leijua tällä, joten nyt on korkea aika.

2. Minulla on kummallinen fetissi Valion bulgarialaiseen ja turkkilaiseen jugurttiin. Sen lisäksi, että rakastan makua, niin rakastan myös niitä purkkeja. Tiskaan ne syötyäni, ja tällä hetkellä ne koristavat vessan kaappejamme.

3. Kasvoni kolme luomea ovat suorassa rivissä.  Erittäin rändöm.

4. Luonnolliset kulmakarvani näkyvät ainoastaan kesäisin. Ja vielä paremmin loppukesästä, sillä olen niin vaalea, että ainoa tapa saada ne näkyviin on ruskettua. Mukavat kaksi valkoista palkkia jäävät sitten hohtamaan silmien yläpuolelle.

5. Ilmainen karkki on jees. Viides fakta onkin koominen arjen tarina: Olin muutama viikko sitten FilmTownissa perinteiseen tapaani. Myyjä laittoi karkkia hyllyihin, mutta vahingossa tiputti yhden laatikoista ryminällä alas ja suklaanapit levisivät lattialle. Myyjä haki rikkalapion, mutta huomasin samalla itse kysyväni, että jos kerään lattikarkit pussiin, niin saanko pitää ne. Ilmaista karkkia, lattian kautta.

6. Leivoin viime viikolla mustikka-mansikkapiirakkaa. 


Ainekset:
– Valmis murotaikina
– Vanilja mausterahka
– Kananmuna
– 1/2 dl sokeria
Toimi näin: Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Levitä marjat taikinan päälle. Sekoita muut ainekset ja kaada seos marjojen sekaan. Paista 200-225 asteessa. 

7. Omistan geenihauiksen. Kyllä. Kuulitte oikein. Olen inhonnut sitä pienen ikäni, mutta iän myötä olen yrittänyt ottaa sen huumorin kanssa. Jos kokisin minkäänlaista kiinnostusta fitness-alalle, olisivat mahdollisuuteni varmaan suhteellisen hyvät.

8. Pakko laittaa vielä kasikin: En sovi aurinkoon.

Nyt saa nauraa. En aio haastaa ketään, jottei kenenkään toisen tarvitsisi kokea huonoa omaatuntoa aikaansaamattomuudestaan. 
Eilen vietin elämäni juhlat, joista lisää huomenna. 
-Henriikka

Miltei NBA

26
–
kaverit, oma tyyli
Toisilla kesän perusjuttuja on hinautua nurmelle levyksi, saunoa mökillä puusaunassa tai grillata itseään ja ruokaa takapihalla. Toisille se on pihakirppikset, joillekin mummon tekemä mansikkamehu. Itselläni kesälistan kärjessä komeilee katukoris. Ihan ehdoton kesätekeminen. 
Katukoriksessa on toki tärkeää se koripalloilu, mutta onhan siinä sivussa paljon muutakin: tiedättehän koleet koristyylit. Ne tanssileffoissa, ja muissa kunnon jenkkimeiningeissä esiintyneet koripallonpelaajat, jotka ovat kuin suoraan muotilehdistä. Rentoo, rentoo, mutta niin huoliteltua. Just sellaista, ettei kukaan voi väittää, että olisi panostettu, vaikka todellisuudessa peilin edessä on mennyt hetki jos toinen. 
Oma palloilu-tyyli syntyi viime viikolla simppeleistä elementeistä. Juoksua kestävät kengät, Adidaksen old school -toppi, sekä tuplafarkkua. Kelit on liian vilpoisa pitämään yhdessä lyhyitä pöksyjä ja lyhythihaista paitaa, pitää valita jompikumpi. Itse suosin useimmiten sortseissa hillumista.
Salaisuutena voin kertoa, ettei vielä muutama vuosi sitten koris oikein hotsittanut. En tiedä olenko kertonut, että pelasin nuoruudestani noin 8 vuotta koripalloa. Enkä vain ”pelaillut” vaan pelasin: loppujen lopuksi treenasin viidesti viikossa, jonka lisäksi oli lenkit, salitreenit ja varsinaiset pelit. Se oli hikistä ja toisinaan varsin mukavaa, ongelmana vain oli, että pituuskasvuni pysähtyi alle 160 sentin. Toinen ongelma oli, etten itse lajissakaan ollut mikään mestari. Valmentajani sanoi ennen viimeistä korisvuottani näin: ”Henriikka, sä oot tän joukkueen paras urheilija, sun pitäis vaan oppia pelamaan koripalloa.” 
Jossain vaiheessa heräsinkin siihen, että mitä ihmettä minä yritän. Tajusin, että voin viettää vapaa-aikaani muuallakin kuin vaihtopenkillä. Lopetin. Oksensin kauniin, nahkaisen koripalloni päälle ja annoin kuivaa ja kovettua siihen (nyt saatoin liioitella). Meni useampi vuosi, jolloin rakkaan palloiluharrastuksen korvasi vaikka mikä muu. Ja nyt, melkein 10 vuoden päästä alan taas olla koukussa. Intoilu lajin pariin on palannut, ja sain eritteetkin rapsuteltua pallon päältä. 
 
Suosittelen Hietsun kenttiä. Suosittelen rentoja korismatseja. Suosittelen mansikoita tsemppieväiksi. Kyllä se siitä.
Henriikka
sortsit/Leviksistä leikatut, farkkutakki ja toppi/kirppis, kengät/Vagabond, koripallo/Wilson

ILME MIES SMILE?

18
–
sisustus

Mun sisustustouhut ovat olleet viime kuukaudet vähän retuperällä. Nyt kesällä oon ollut duunissakin paljon, ettei oo löytynyt samanlaista laatuaikaakaan kyseiselle puuhalle (ikkunoistakin oon pessyt vasta 2/4), mutta todellinen syy on ollut turhautuneisuus. Meillä on hieno kämppä ja olen siitä kiitollinen, mutta todellinen unelmapohja on kuitenkin kaukana nykyisestä. Sellaisia pitkään aivoissa muhineita haaveita ei vain yksinkertaisesti pysty toteuttamaan näin ”uuteen asuntoon”. Tiedostan, että paljon voisi tehdä ja tunailla, mutta oon ollut laiska ja saamaton. Ehkä tsemppaan sitten, kun syysillat pimenee.
Tuusulan reissullamme piipahdimme kuitenkin Memories-kaupassa, josta nappasin mukaani jotain pientä ja piristävää: valkosia, kuluneita puukirjaimia. Jostain syystä minuun on kolahtanut kirjain- ja numerovimma. Se on häkellyttävää, sillä edelliskerran sellainen oli lapsuudessa: tiedättehän kuinka merkitykselliset silloin olivat alkukirjaimet, ja kuinka siistiä että pyyhkeen yläpuolella killui ikioma kirjain? Puhumattakaan syntymävuodesta tai iästä? Nimi ja ikähän oli yhtä kuin identiteetti. Se tästä vielä puuttuisi, että alkaisin havittelemaan sellaista kustamoitua kaulakorua, johon saa erillisillä kirjaimilla rakenneltua oman nimensä. Vieläkin parempi, jos ne kirjaimet on painettu mustin kirjaimin sellaisiin pieniin valkoisiin kuutioihin, jotka sitten pyörivät somasti siinä ketjussa.

 Takaisin ostamiini kirjaimiin. Kirjaimia oli kuusi ja bongasin ne ylähyllyltä. Kirjaimet oli aseteltu muodostamaan sanan SIMPLE. Mitä englanninkielisiin sanoihin tulee, suosin mieluummin suomenkielisiä. Se on kieli, jolla olen tottunut ajattelemaan, ja suomi on mielestäni kaunista. Juuri viime viikolla kelasin monta hetkeä, kuinka kaunis sana ”rosmariini” on. Sitä sanaa ei kuitenkaan näistä kirjaimista valitettavasti pystynyt muodostamaan, joten aivotoiminta käynnistyi. Ilme, mies, peli? Jos M-kirjaimet kääntää toisinpäin, niin voi kirjoittaa Wise, entäpä Limes tai Smile?

LEMPI. Siinä se on. Kaunis, suomenkielinen sana.

Lämpöö ja lempee jokaisen päivään. Ja anteeksi yksinjääneelle S:lle.
Henriikka

Tiedän mitä teet perjantaina.

6
–
Helsinki, musiikki, vinkit
Minä tiedän, mitä teette perjantaina: Café Mascotissa järjestetään historian ensimmäinen Luomustudio-ilta. Hehkutin Luomustudion konseptia jo pari kuukautta sitten, mutta tomaattiposse on mennyt sen jälkeen vielä hurjasti eteenpäin. Nyt eri bändeiltä akustista musiikkia tallentava ja videoiva Luomustudio järjestää kunnon iltamat. Father Simon, Wedding Crashers, Face of God, Home Junior ja Black Twing vetävät kelkkaa eteenpäin ja musisoivat klo 19.58 eteenpäin. Sisäänpääsu on hurjat 4 euroa (joka tekee alle euron per keikka! -pitkästä matikasta A). 
Sounds goooood, eh? Tätä odotellessa voitte käydä tsekkaamassa yllämainittujen ja monien muiden orkestereiden videoita Luomustudion nettisivuilta (ja lukemassa Jannen kirjoittamaa blogia samaisesta touhusta). Minä oon ihan fani.
Henriikka

Minne matka, hymypylly?

20
–
matkustus
Kihertelen täällä jännityksestä, kihikihi. Seuraavaksi annan teille ylivoimaisen mysteeritehtävän maanantai-aamun kunniaksi: 
Arvatkaa minne lentsikka minut lennättää syyskuussa?

 Lennot varattu, majoitus varattu ja lutikka-rekisteristä tsekattu, ettei majoituspaikkamme ole ötököiden valtaama. Nyt niitä fiilistelyjä ja vinkkejä, mates. 
Henriikka

Tuulta purjeisiin

16
–
oma tyyli
Päälläni näkee harvoin värillisiä housuja. Tai no onhan farkkukin sinänsä värillistä, mutta oikeasti räikeämpää vain silloin tällöin. Olen enemmän sellainen persoonallinen-yläosa-pukeutuja. Mummini perintönä olen kuitenkin saanut joitain väriläiskiä pöksyvalikoimaani ja tällä kertaa jalkaan valikoituivat turkoosit yksilöt. Olin nimennyt tämän jutun luonnoksiin nimellä ”jättihousut”, ja sitä nämä housut ehkä vähän ovatkin. Kävellessäni Helsingin tuulisia katuja pitkin, tulin erittäin tietoiseksi siitä, että lahkeissa on varaa lepattaa. 

Ja koska minua ei harvase päivä näe räikeissä pöksyissä, en myöskään osaa kovinkaan nokkelasti yhdistellä niitä. Ehkä musta pitkähihainen ei ollut aivan se huikein osaamiseni, mutta päätin sen riittävän tällä kertaa. Sitä paitsi asu on yleensä aina astetta parempi, kun muistaa huulipunan, ja sitä osaan (vähintään omasta mielestäni) yhdistellä. Kengille ei jäänyt montaakaan vaihtoehtoa, kun huomasin lahkeiden olevan leveyden lisäksi myös sen verran pitkät, että joutuisin varvistelemaan matalissa. 
Täytyy myöntää, että tässä asussa olin yhtä kotonani, kuin Espoon Barona-areenalla Bluesin pelissä. Eli hyvin vähän. Tuskin ihan heti lähden samoissa vermeissä kuljeskelemaan. Joskus on kuitenkin ehkä hyvä tuntea olonsa lepattavaksi kangaskasaksi, kasvattavaa tai jotain. 
Varasin muuten kirppispöydän! (Ehkä alitajunnassa harkitsen näiden pöksyjen myymistä)
 Olen hyvissä ajoin, nimittäin päivämäärä on su 12.8, 
paikkana tietysti tuttuakin tutumpi Valtterin kirpputori.
-Henriikka 
housut/mummin vanhat, kengät/Bianco, paita ja kaulakello/Gina Tricot

I am totally freaking out ..please help!

18
–
blogit, muoti
Varoituksensanana: tulossa on miljoona kuvaa. Olen kai sekoamassa näillä minuuteilla. Päädyin Tarun suosittelemana NYané-blogiin ja jouduin/pääsin useamman tunnin kestäneeseen shokkitilaan. Selasin sivuja yhä pidemmälle ja olin totaalisen järkyttynyt ja vaikuttunut blogia pitävien kaksosten tyylitajusta: kuinka joku osaa? Osani on nyt vain jatkaa tätä hehkutusta, pyrkiä seuraamaan neitien menoa jokaista mahdollista väylää myöten ja todeta, että kyllä täällä maailmassa lahjakkaita ihmisiä riittää.

WOW. 
Have a good day.
Henriikka

Kornia rokkia

14
–
oma tyyli
Mahdollisimman korni rokkipaita. Check! Olen kesän alusta lähtien selaillut UFF:in ja Fidan, sekä muiden vanhoja T-paitoja myyvien kiskojen paitarekit. Haukansilmäni on metsästänyt överiä rokkipaitaa, sellaista jota kukaan ei oikein voi ottaa päälläni tosissaan. Löysin viime kesänä Jyväskylästä mustan T-paidan, jossa luki maailman kököimmällä fontilla: ”Hevi on parasta”. Jätin sen rekkiin jostain käsittämättömästä aivopierusta johtuen, ja siitä lähtien oon yrittänyt bongata yhtä naurettavaa paitayksilöä.
Ja vihdoin tärppäsi! Rock Eagles ja moottoripyörä? Enkö ole päässyt aika lähelle huvittavan rokkimaailman huippua? Espoon Ankkurinappi-kirppiksen hyllyltä tämän löysin, ja voitteko kuvitella mitä myyjä tokaisi: ”Iha hauska paita, kaipaisi kyllä pesua.” Tottahan se oli, mutta myyjän suusta koomista. Kaiken jatkeeksi hän alkoi kertoa, kuinka edellisviikolla eräs nainen oli ostanut universumin rumimmat Bob Marley -housut. ”Anteeksi myyjä, mutta yrititkö rivien välistä vihjata, että ostokseni on jollain tapaa inheä?”
Leikkasin hihat veke, mutta kauluksen säästin. Mikä on näin jälkijärkevänä ollut ihan hyvä vaihtoehto, sillä noita minisortseja käyttäessä on jo muutoinkin riittävästi kinkkua tarjolla. Tukan heitin märkänä löysälle sotkunutturalle ja jalkaan maiharit. Maiharithan ne ovat tunnetusti ne parhaat kesäkengät.. NOT. Mutta rokkipaita+nahkatakki+purjehduskengät? rokkipaita+nahkatakki+balleriinat? Ehkä maiharit kuitenkin olivat ne oikein valinta.

Kaiken rock-uskottavuuden pilasin juomalla terassilla ananaslimua. Nam nam, ananaslimua.
Henriikka
T-paita, takki, kengät, sortsit, korvikset/kirppis

Tuusula, rakkauden kaupunki.

57
–
elämä, juhlat, matkustus
Tervetuloa matkalle Tuusulaan. Kyselin toukokuun alussa, minne sitä kannattaisi lähteä kotiseutumatkailemaan. Kovaa hehkutusta sai osakseen Tuusula, ja sinne suuntasikin matkamme ensimmäisenä hääpäivänä (häämatkamme teimme Tallinnaan, ja nyt oli aika kokea jotain suurempaa). 
Bussi kuljetti meidät Kampista turvallisesti Tuusulaan, ja vaikka matka kesti vajaa tunnin, niin tuntui että sitä ollaan nyt ihan reissussa. Kun maisemat vaihtuu ja liikenne hiljenee, niin sitä pystyy paremmin tyhjentää mielensä ja unohtamaan epäolennaisen: eli tällä kertaa about kaiken. ”Maukasta”, sanottais Jyväskylässä.
Ja tiedättekö, me oltiin koko rändöm-Tuusulasta ihan todella vaikuttuneita! Olin jo vaikuttunut siitä, että hotellimme aulasta sai halki päivän ilmaista kahvia, mutta vielä se itse paikkakin. En ole todellakaan tiennyt, että kaikki kulttuurimiehet ja boheemit taiteilijahemmot ovat majailleet Tuusulassa: Aleksis Kivi, Sibelius, Juhani Aho ja Halosen Pekka (Vanha kaveri? Miksi kirjoitin sen noin päin?) Tai olen tietysti kuullut ohimennen, mutta aivoni eivät ole osanneet yhdistää nimiä sellaiseksi yhteisöksi, joka majailee samoilla huudeilla. Hotellilta lainasivat meille vielä Jopot kaiken lisäksi, niin me vaan rullailtiin ympäri rantatietä ja hölläiltiin.
Tuusulan rantatien varrelta löytyi mm. seuraavaa:
– Ahola: Kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldanprofeldtin huvila.
– Ainola: Jean ja Aino Sibeliuksen koti.
– Lotta-museo
– Halosenniemi: Nykyisin taidemuseona toimiva taidemaalari Pekka Halosen erämaa-ateljee.
– Taidekeskus Kasarmi.
– Aleksis Kiven kuolinmökki.
Ja Järvenpään päässä vaikka mitä taidemuseoa sun muuta. Rantatie taittuu kauniisti polkupyörällä, ja tien varressa on kahviloita ja kauniita taloja. Tuntuu, että jokaisen kulman takaa ilmestyy uusi unelmakoti. Ehkä muutammekin tulevaisuudessa Tuusulaan. Aloitan oman kulttuurimatkailubisneksen nimellä ”fillareita vuokralle ja ilmaista aamukahvia”.

Erityismaininnan ansaitsee Memories -niminen kauppa, joka on sekoitus uutta ja vanhaa. Maanantaina pulju oli vielä kiinni, mutta päätimme tiistaina polkaista paikan päälle uudemman kerran. Ja kyllä kannatti: harvaa kauppaa jaksaa koluta kolmea kertaa läpi. Putiikki sijaitsee Rantatiellä, tunnelmallisessa navetassa. Hyllyt notkuivat purkkeja ja purnukoita, juustokupuja, haarukoita, vanhoja juuttisäkkejä, korurasioita, hyllyjä, pinnatuoleja, koruja ja tikkunekkuja. Olisin voinut tyhjentää lompakkoni tiskille ja poistua olallani juuttisäkki täynnä aarteita. Hinnat olivat hyvät, ja asiakaspalvelu tunnelmallisen rehellistä ja sydämellistä. Koko museoalue huokui kylätunnelmaa.

 Tuolle muutamien kilometrien mittaiselle tienpätkälle voisi sijoittaa tunteja! En fiilistele suotta, paikka on helmi. Päivän päätteeksi lötkimmevötkimme piknik-korin kanssa nurmella. Melkein nukahdin kaikkien apiloiden keskelle, kun taas Janne juoksi pakoon kimalaisia ja rakenteli vadelmista ja mustikoista kuningatarmarjoja. On tämä elämä helppoa (niinä päivinä kun se epäolennainen tosiaan on kaukana aivoista).

Itse asiassa tämä taisi olla juuri sellainen reissu, josta Sannero kirjoitti blogissaan koskien juttujani: ”Yleensä tämän tyyppisistä blogeista iskee hirveä kateus, että miksei mun elämä ole noin ihanaa. Mutta tästä blogista sen sijaan tulee sellainen mieletön ”vitsi munkin elämä voi olla noin ihanaa” -inspiraatio.” Mahtavaa, jos muillekin kumpuaa semmoinen fiilis. Kun hyvänen aika ihmiset, veikkaan että suhteellisen monelle teistä on kuitenkin aika iisiä ottaa bussi ja lähteä Tuusulaan. Tai vaikka pyöräillä paikan päälle. Tai liftata. Ottaa eväät mukaan ja laulaa matkalla. Tai viheltää. Miksi suotta valittaa, kun voi fiilistellä?
Kehoitan lämmöllä ja rakkaudella: menkää ihmiset Tuusulaan. 
Viimeistään sitten, kun meillä on se oma talo ja terassi siinä museotien varrella. Tunnistatte meidän tontin siitä, että pihassa seisoo keltainen kupla. Tai ainakin jopo.
Henriikka
Ps. Niille jotka ärsyyntyivät tämän jutun positiivisuudesta: mulla on ranteessa kroonistunut jännetuppitulehdus. Kyllä on elämä kurjaa.

Ultimaattiset hanpparit

22
–
ruoka ja juoma
Punpulihäät oli ja meni, ja nyt on aika hanppareiden. Kerronpahan kuitenkin, kuinka ilahtunut olin kommenteista viime juttuun: Rakkaus se on vaan juttu, joka jyllää. On siistiä huomata, kuinka se saa aina aikaan liikettä ja ajatuksia. Kerronpa vielä, että vinkkienne mukaan pakkasimme eilen reppumme ja lähdimme irtiotolle… Tuusulaan! Mahtava paikka, ehkä muutaman kuvankin lisäilen huomenissa. Ellen ole jo kiireessä muuttamassa samaiseen paikkaan.
Nyt kuitenkin reseptiä! Sara La Fountainin Passion for Food -kirja on meillä ahkerassa käytössä. Minulle hyviä ohjeita, Jannelle kokista silmänruokaa. Tällä kertaa päätimme tehdä kotitekoisia hamppareita. Asuin kolme kuukautta Ruotsissa vuonna 2009, erään perheen luona. Siellä Ruotsi-äitini teki aina hampurilaisia, joita syötiin sitten suodatinpusseista. Hampurilais-idea kumpusikin kaipuusta Skövdeen ja tuttuun ruotsalaiseen ruokapöytään.

Ultimate hampurilainen (2-4:lle)
1/2 pkt pekonia
sinappia
5 hampurilaissämpylää
salaattia
50 g cheddarjuustoa
1 tomaatti, siivuina
maustekurkkua
1 sipuli, renkaiksi leikattuina
majoneesia
Jauhelihapihvit
500 g naudan paistijauhelihaa
2 rkl sauce demi-glace -kastikepohjaa
2 tl Chipotle Tabasco -maustekastiketta
suolaa
mustapippuria
öljyä
BBQ-kastike
4 rkl ketsuppia
4 rkl ananasmehua
3,5 rkl fariinisokeria
1 rkl tomaattipyrettä
2,5 tl Chipotle Tabasco -maustekastiketta
Ruskista pannulla pekoni rapeaksi ja laita sivuun. Lämmitä kattilassa bbq-kastikkeen ainekset ja anna keittyä hieman kasaan. Lämmitä uuni 180 asteeseen. 
Valmista jauhelihapihvit. Sekoita kulhossa jauheliha, demi-glace ja mausteet. Muotoile taikinasta suurikokoisia pihvejä. Paista pihvejä pannulla, tilkassa öljyä, molemmilta puolilta noin 3 minuuttia. Jatka pihvien paistamista uunissa 180 asteessa 12-15 minuuttia tai paista pihvit grillillä, haluamasi kypsyyden mukaan. 
Kokoa hampurilainen. Voitele sämpylän alapuoli sinapilla, lisää salaatti ja lämmin jauhelihapihvi. Asete cheddar-juusto jauhelihapihvin päälle. Lisää reilusti bbq-kastiketta. Laita tuoreita tomaattisiivuja, maustekurkkua, sipulirenkaita ja lopuksi vielä rapeaa pekonia ja majoneesia. Laita sämpylän kansi kiinni.
-Sara La Fountain (Passion for Food)
VALMIS! Niin kuin ehkä kuvista huomasi, niin sovelsimme ohjetta pikkuisen. Nyt karkkia ja ristikkoperunoita. Joku voisi vaikka väittää minun syövän epäterveellisesti?
Henriikka

First Date

16
–
oma tyyli
Jos lähtisin tänä kesänä jonkun kanssa ensitreffeille, niin lähtisin varmaan abauttiarallaa seuraavissa kuteissa. Ei huolta, en ole lähdössä. Voitte rauhassa uskoa rakkauteen tästäkin edespäin. Paitsi yksi poikkeus on pakko antaa. Jos oven taakse kolkuttamaan saapuu eräs vaalea komistus, niin lähden sillä sekuntilla: Legolas (Orlando Bloom ei kelpaa). Jäisi nykyinen rannalla ruikuttamaan, kun tämä suippokorvainen saapuisi hevosellaan, liruttelisi jonkun velhorunoistaan ja ampuisi nuolella sydämeeni.
Takaisin vaatetukseen (avaan silmäni ja ymmärrän taas karun todellisuuden). Elikkäs kesäisin sietää aina välillä vähän söpöillä, kukkamekko ja kaikkea. Tämän mekon diy-toteutus oli ihka ensimmäisiä blogikirjoituksiani. Mekko oli ostohetkellään vielä jäätävä ysäripötkö, mutta lyhentämisellä ja kangasvyöllä siitä tuli melkeinpä maalaisromanttinen ilmestys. 
Niin söpö en kuitenkaan treffiseurassani olisi, ettäkö kuljeskelisin pelkässä mekossasi. Leviksen lasten farkkutakki on ehdottoman parhaita kirpputorilöytöjäni, ja sen kun heittää mekon päälle, niin johan on taas raffimpaa. Öh, ja ysäriä. Eiköhän Legolas tykkäisi. 

Äsken pamahti puhelimeeni viesti. Syöksyin katsomaan, josko se olisi hän! Le.. Leena. Äh.
-Henriikka
mekko, kengät, takki/Kirpputori

Hohtava mamma

14
–
oma tyyli
Tästä historian kummallisimmasta poseerauksesta on hyvä aloitta asun analyysi. Oikeastaan asu perustuu aika lailla vain yhden palasen varaan: kultaisen paljettipaidan. Kultainen paita löytyi helmikuussa Hakaniemen Fidalta. Tiesin alusta lähtien pitäväni siitä paljon, mutta silti se aina vain kimmelteli kauniisti kaapissa vain muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta. Nyt rohkaisin mieleni, otin paidan hyllyltään ja päätin säväyttää.
Kultainen ja musta on hyvä kombo. Musta ja mikä tahansa on hyvä kombo, mutta tässä on vielä jotain spesiaalia syvyyttä. Mustat nahkanilkkurit ja tiukat pökät. Paljetit taas tuovat menneiden aikojen tuntua  (ja etenkin huomiota, haha: istahdin bussiin ja aurinko porotti suoraan paitaani. Ihmettelin hetken miksi vieruskaverit katsahtivat minuun päin, kunnes tajusin että paidastani heijastui bussin seinään usean metrin leveydeltä paljettiheijasteita, pienen pieniä valokuvioita, jotka siirtyivät liikkeitteni mukaan). 
Hiukset mennä viipottivat miten sattuu. Harjasin ne tarkoituksellisesti taaksepäin ja lisäsin lakkaa. Tuuperaus toi vähän nostetta ja sotkuisuutta: tarkemmin sanottuna sellaista sotkuisuutta, joka ei haittaa. Ja niin ne vain viilenevät kesäillatkin Suomessa. Kangaskassissa kulki musta neuleviitta sen jälkeisiä hetkiä varten, kun aurinko pujahtaa piiloon.  
Olisi taas perjantai. Mikä on sinänsä itselleni, kuin mikä muu päivä tahansa. 
Teen duunia heinäkuun jokaikisen viikonlopun. Ei haittaa, mullon kiva duuni.
Henriikka
paljettipaita, kengät/Kirpputori, pökät/Carlings, neuleviitta/KappAhl, huulipuna/Max Factor: pearl orange

Viikonloppuvinkki: Vaihtajaiset!

26
–
random
Minulla on teille vinkki viikonlopuksi. Se on ystävieni lanseeraama tapahtuma, joka kulkee nimellä ”vaihtajaiset”. Ideana on, että kaveriporukka tuo kasan itselleen turhiksi käyneitä vaatteita samaan huusholliin, ja sitten vaatteet ja mahdolliset muut romppeet laitetaan uusiokäyttöön kaverin päällä. Ja miksipä tässä välttämättä täytyisi olla kyse edes jostain kiinteästä kaveripossesta? Voihan joukossa olla tuntemattomiakin? Ja tälläisilla keleillä vaihtajaiset voivat olla piknikin muodossa pihamaalla.
Olin itse elämäni ensimmäistä kertaa osallisena tässä hullutuksessa. Vajaa kymmenen tyttöä toi jätesäkeissä ja Ikea-kasseissa turhat vaatteensa erään ystäväni kotiin. Jätesäkkejä tyhjennettiin erissä keskellä lattiaa, ja siinä sitten sai tonkia. Soviteltiin ja mallailtiin, ja toisin kuin voisi kuvitella, kissatappeluita ei syntynyt! Kai siinä tapauksessa voitaisiin turvautua kivi-paperi-sakset-meininkeihin. Tai ratkaista riepuriidat järkevin kompromissein, jos porukka on sellainen, että järki pelaa vielä uusien vaatteidenkin äärellä. Vaihtajaisissa on se hyvä puoli, että kaikki on ilmaista. Sitä saattaa napata matkaansa jotakin, josta ei ole aivan varma. Muutaman vaatekappaleen, jota haluaa kokeilla, vaikkei koskaan ostaisi sellaista kaupasta tai ehkä kirpputoriltakaan. Oma saaliini oli seuraavanlainen:
Kolmiokaulus-neule. Kolmiokaulukset ovat olleet NEVER-listallani niin kauan kuin muistan. Olenko kasvamassa aikuiseksi vai mitä mitä? Voi olla, että tämä päätyy seuraavaan kirppispöytään, mutta kokeillaan.
Kukkakuosinen sortsihaalari. Mikä veikeä ilmestys!
Tämän nappasin enemmänkin kotiasuksi, kuin julkiseen käyttöön.
Neonvihreä juoksutoppi. Superlöytö!
Inkkariviitta. Tule, tule syksyn viileys ja kynttiläillat!
Retrokuosinen t-paita. Tulee mummola mieleen.
Kultainen pipo. En aijo todellakaan käyttää tätä kuvassa näkyvällä tavalla,
nuttura oli tässä vain pikkuisen tiellä.
Lyhyt, valkoinen neule. Toinen NEVER-listalainen. Let’s see, let’s see…

Santtu Parkkonen kirjoitti Metro-lehteen 18.kesäkuuta seuraavaa:
”On olemassa joukko ihmisiä, jotka toimivat toisin. He avaavat elämänsä ja ajatuksensa blogeissa, eivätkä kainostele tuoda esiin hyviä puoliaan. Tyylibloggarit päivittävät itsestään vähintää viikottain, useimmat päivittäin tukun kuvia verkkoon. He suhtautuvat elämäänsä kuin pienet lapset. Tuossa olen minä, minä olen mahtava, vaatteeni ovat mahtavia!”
Olen pohtinut tätä tekstiä paljon ja sitä, kuinka paikkansapitävä se kohdallani ja ylipäänsä on. Näitä kuvia katsellessani ajattelen vain, että kylläpä näytän kerrassaan väsyneeltä. Väsyneeltä, turhautuneelta ja hivenen väkinäiseltä. En ole todellakaan ”mahtava minä”. Kuitenkin palaute on usein senmukaista, että mieluummin vaatteet esiteltyinä päällä, kuin riippumassa seinää vasten henkarissa. Pitääkö tämä paikkansa? Tämän blogin keskiössä on tyyli, jonka haluaisin kehittää lähelle mahtavuutta. Huudanko kuitenkin tässä koko ajan sivussa, että olen itse mahtava? Ehkä jatkan pohtimista.
Nyt vaihtajaisia suunnittelemaan! 
-Henriikka

Tahdon uudet silmät

22
–
asusteet, oma tyyli

Huomasiko kukaan mitään ihmeellistä edellisissä kuvissa? Veikkaan, että joku huomasi silmieni suhteellisen rankan muutoksen. Nehän ovat vaihtaneet väriä!

Värilliset piilolinssit ovat jotenkin kutkutelleet siitä lähtien, kun äitini käytti niitä 2000-luvun alussa. Silloinhan niitä näkyi muutenkin huomattavasti enemmän katukuvassa: ruskeita, vihreitä, sähkönsinisiä, täysin valkoisia ja mustia… Äitini kuitenkin tarvitsi vahvuuksia, kun taas minä olen elämäni taistellut saadakseni silmälasit. Monet optikkokäynnit eivät ole auttaneet: näköni on erinomainen. Totta kai olen siitä kiitollinen, mutta näin ”tarve” ei voinut olla motiivi väri-piilolinssien hankintaan.

Pari viikkoa sitten Lensonilta tuli kuitenkin mailia, josko minulla olisi tarvetta piilolinsseille. Ei ollut, edelleenkään, mutta ehdotin josko saisin kokeiluuni ruskeat ja tehottomat. Myös muita värejä oli valikoimassa, mutta ruskeat tuntuivat parhailta omaan arkikäyttööni. Muutaman päivän päästä saapuivat piilolinssit hoitovälineineen postiluukusta ja yritin lukea pakkausten kyljestä, kuinka tulee toimia. Olin tietenkin koko pienen ikäni nähnyt äitini laittavat linssejä päähän, mutta itse en ollut niihin koskenutkaan. Tuntuivat jännittäviltä. 
Meni muutama päivä, ennen kuin uskalsin kokeilla. Sitten tartuin hommaan ja yritin laittaa linssit. Hyvinhän se meni! Tietenkin se on varmasti yksilöllistä, kuinka linssit asettuvat, mutta itselläni ei ollut vaikeuksia ensikertalaisena. Mutta voi sitä hassua oloa, kun katsoi itseään peilistä! ”Kukas on tuo nainen peilissä?” En oikein osannut pukeutuakaan, kun tuntui että kaikki värit näyttivät aivan erilaisilta ruskeiden silmien rinnalla. Turvauduin siksi beisikeistä beisikeimpään (?), eli valkoiseen kauluspaitaan ja tummansinisiin farkkusortseihin. Jotain uniikkia kuitenkin, sillä valkoisen paidan leikkaukset ovat hurmaavasti vinksinvonksin ja jalkaani sujautin vanhat kunnon tennissukat. 

Päivä kului hyvin. Tarkkailin huvittuneesti silmieni käytöstä, sekä läheisten reaktioita. ”Oletko leikannut hiuksiasi? Onko sulla uusi paita?” Ehei, vaan ”mulla on uudet silmät”. Minkäänlaista ärtymystä en huomannut koko päivänä. Linssit ovat kuukausikäyttöiset, joten niin varovainen ei tarvinnut olla kuin kertakäyttöisten kanssa. Tietenkin väripiilolinssit erottaa usein luonnollisista silmistä. Tässäkin tapauksessa, kun valoa tulvi huomattavasti taivaalta, niin pupillini pienentyivät ja paljastivat siniset renkaat ruskeiden keskelle. Toisaalta itseäni se ei haitannut, se näytti eksoottiselta, eikä minulla ei ollut tarvettakaan vakuutella ihmisille olevani ruskeasilmäinen.

Eräs ystäväni sanoi minun näyttävän vampyyrilta. Se oli kuulema kohteliaisuus. 
Nyt houkuttelee kirkkaanvihreät silmät, Ronja Ryövärintytär ja sitä rataa.
Henriikka
kaulauspaita/Taiwan, farkkusortit/Leviksistä leikatut, korvikset/Glitter, kengät/Vagabond, tennissukat/Valintatalo

Työhuonemyyjäisissä

18
–
ostokset
Lauantai-aamu hujahti työhuonemyyjäisissä. Month of Sundaysin ihanalla kaksikolla on työhuone Vallilassa, eräässä suojellussa rakennuksessa ja käväisin heidän työpistettään ja tuotteitaan kurkkaamassa. Päälläni 50 sentin kauluspaita, jota anoppini sanoi näköisekseni, sekä sitten ihan perinteistä mustaa. Maanisdepressiivinen Suomen luontoäiti pisti taas parastaan: aamulla oli jäätävän kylmä, päivällä kamala hiki.

Mikä työhuone! Hyvä etten pökertynyt ovelle. Valoa tulvi ovista ja ikkunoista, kaikkialla oli kaunista. Arvostan kokonaisvaltaisuutta ja täällä se oli erittäin hyvin edustettuna: upeita ei olleet ainoastaan tuotteet, vaan graafinen ilme, julisteet, sisustus, kynäpurkit, mehukannut ja ompelukoneet. Sain syödäkseni Eskimo-puikonkin, mikä oli ehdoton piste i:n päälle. Tästä työhuoneesta huokui into ja osaaminen, ristiin rastiin kuljeskelevat ja liitelevät ideat ja ajatukset, sekä työpaikalla viihtyminen. Voinhan toki olla saanut väärät värinät, mutta epäilen kovasti.
Hypistelin tuotteita ja nautin Eskimo-puikostani. Oli kerrassaan hyvä lauantaiaamu. Month of Sundaysin värimaailma on kiehtova ja coolisti kotimainen. Ei sellainen suu-irvessä-suomalainen, vaan kaunis herkkä hento. Sellainen, mitä sana ”suvi” kuvastaa: koivua, lehmiä, onnea ja tervantuoksuista juhannussaunaa, muttei kuitenkaan imelästi.
Olin jo keväällä huokaillut pärerepun perään. Ei näkynyt sille rakkaudelle loppua. Kokeilin kuitenkin myös persoonallisesti leikattuja housuja, joiden lahkeet oli jätetty huolettomasti ”siistimättä”. Olisivat täydelliset edustushousut. Yritin kuitenkin pitää mielessäni sen, että keksisin varmasti jokaiselle tuotteelle hyvän tekosyyn hyvän-mielen-ostoon. 

Psssssst. Tein elämäni ostoksen. Yhtäkkiä Janne vain kysyi, että ”ostetaanko se sulle”. Sydämeni pampattaa vieläkin yhtä lailla, kuin koko lauantaipäivän kun pohdin mitä paperikassissani kannan..

Ehkä seuraava kuva antaa vinkkiä siitä, mitä paketti sisälsi..

Tervetuloa kotiin, Ruu. Annoin jo nimenkin.
Henriikka

A Bathing Ape

7
–
random
Nyt kolahti, kolahti, kolahti. Eilisen löysäilysunnuntain lomassa eksyin selailemaan Samun blogia ja sieltä silmäni pysähtyivät seuraaviin kuviin. A Bathing Apen autumn/winter 2012 -malliston helmiä. Täytyy vain todeta, että ”ai että on onnistuttu”. Rakastan kontrasteja: siisti kauluspaita ja collegehousut,  keltainen tuulitakki ja tyylikkäät sortsit. Pukeutuisin näistä asukokonaisuuksista mihin tahansa, milloin tahansa. Lemppareiksi paljastan kuitenkin toisen ja kolmannen kuvan asut. Niin kuin arvata saattaa, mallisto sai inspiraatiota katukulttuurista, mutta myös perinteisistä koulupuvuista.
 

Oletan, että innostuneita oli lisäkseni muitakin. Maanantaihan se on perinteinen innostumis-päivä. Not.
Henriikka

Kuvat: A Bathing Ape: autumn/winter 2012 saison.

600 lukijaa -> kuvatempaus!

37
–
tempaukset, valokuvat
Rumpujen pärinää! Joku saattaapi muistaa, että tasasatasten kunniaksi täällä sivustolla tapahtuu aina jotakin poikkeavaa. Hitaasti, mutta varmasti saavutettiin juuri myös 600 julkisen lukijan raja. Ja koska olen ekspertti siinä, kuinka keksitään syy juhlia, niin juhlitaan nyt vähän tätäkin. 100 täytyttyä olin kai liian hämmentynyt toimiakseni, 200 kunniaksi oli arvontaa, 300 kunniaksi korttitemppaus, 400 kunniaksi lähetettiin lahjoja ja 500 kunniaksi arvottiin taasen.
Mutta mitäs kutos-satasen vuoksi keksittäisiin? Onhan se jo melkoinen summa.

Tämänkertainen tempaus on seuraavanlainen:

Tarkoituksena on tallentaa kesäkuvat yhdessä filmille. Eikä millekään tavalliselle filmille, vaan kertakäyttökameralle. Minä hankin kameran, jonka laitan lukijoiden postiosoitteiden mukaan kulkemaan ympäri Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaita?). Otan itse 2 kpl kesäkuvia, jonka jälkeen laitan kameran postissa eteenpäin seuraavalle tempaukseen osallistuvalle. Hän taas ottaa 2 kpl kuvia omasta kesästään ja sen tunnelmista, jonka jälkeen lähettää taas osallistujista seuraavalle. Kameran kahden viimeisen kuvan räpsäisijä lähettää kameran täyden filmin kanssa takaisin minulle. Minä nappaan kameran, vien sen valokuvausliikkeeseen ja kehitän kuvat. Sen jälkeen skannaan ne ja julkaisen täällä blogissani. Olen jo nyt aivan tärinöissäni siitä, kuinka jännittävää on nähdä tuntemattomien ihmisten ottamia otoksia.

Jos haluat osallistua kuvaajan roolissa, ohjeet ovat seuraavat:


– Tee päätös: Harkitse tarkkaan ja pohdi omaa persoonaasi: jaksanko oikeasti olla mukana? Olenko valmis hakemaan kameran postista, näkemään vaivaa kuvien ottamiseen ja maksamaan postimaksun, kun lähetän kameran eteenpäin? Pystynkö tähän tehtävään ihan oikeasti vai aijonko olla nilkki, ja pysäyttää kameran romanttisen matkan? Aijonko totisesti sammuttaa monen sadan ihmisen ilon vain olemalla ääliö?

NILKIT: ei jatkoon
EI-NILKIT: jatkoon –> seuraavana lisäohjeita ja infoa

– Lähetä oikealla sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni nimesi, postiosoitteesi ja jos vain suinkin kykenet niin puhelinnumerosi (numero jää vain minulle, ei pakollinen jos olet erityisen luotettava, etkä pääsikään uhalla aijo katkaista kameran matkaa). Tämä on tehtävä ma 2.7.2012 klo 00:00 mennessä.
– Jos osallistujia tulee riittävästi (n. 30 hlö), hankin kaksi kameraa. Kaksi on kuitenkin maksimimäärä. Jos osallistujia on enemmän, kuin tempaukseen pystyy osallistumaan, niin valitettavasti joudun arpomaan mukaan pääsevät. Infoan kaikkia ilmoittautuneita, kuinka kävi.
– Jokaiselle osallistujalle lähetän tuntemattoman ihmisen postiosoitteen 4.7.2012 mennessä. Postiosoite on se, mihin lähetät kameran kuvat otettuasi. Sen lisäksi ilmoitan, monentenako olet kamerajonossa. Jokaisen postiosoite lähetetään siis ainoastaan yhdelle henkilölle, eikä koko osallistujajoukolle!
– Kameran saatuasi nappaat kauniita kesäkuvia 2 kpl (kuvat voivat olla ihmisistä, asioista, maisemista, tapahtumista…) ja kohtelet kameraa hyvin! Ostan kameran ympärille palan kuplamuovia ja hyvän kirjekuoren, jotta pakkausmateriaaleja ei osallistujien tarvitse itse ostaa. Kuvat otettuasi lähetät kameran eteenpäin mahdollisimman pikaisesti!
– Sitten vain odotellaan koska kamera saavuttaa taasen minut, ja koska pääsen teettämään kesätunnelmaa paperille! Kaikki selvää?

Kiitos taas teille, on tämä hauskaa hommaa tämä blogin pyörittely oman navan ympärillä.
Pus pus ja jään odottamaan lahjakkaita ja lahjattomia kertakäyttökamerakuvaajia!
Kysyä saa, jos jokin jäi kaihertamaan. Taas kerran mielessäni pyörii, että olenko tyhmä vai tyhmä?
Entä jos ei kukaan osallistukaan? No, sitten napsin kuvia tästä samaisesta navasta.
Henriikka
Kuvat: we heart it

Tilkkuleikkejä

12
–
DIY
DIYDIY! (Jos joku ihmettelee, mitä se meinaa: ”Do it yourself”) Tällä kertaa esittelen, kuinka vanhoista pöksyistä saa helposti ja pikkuvaivalla uudenveroiset. Korostan, että tämä sopii ihan amatööreillekin, eikä ompelukonetta tarvitse. Oma lähtöasetelmani oli seuraavanlainen: isoveikan vanhat, kuluneet farmarit ja pala kangasta, jota jostain hetken mielijohteesta olin joskus ostanut.
Kun tunailee kangastilkkuja kiinni vaatteisiin, niin kannattaa uusi kangaspala pestä. Joskus kangas saattaa nimittäin kutistua ensimmäisessä pesussa, joka aiheuttaa sitten pohjavaatteen rypistymisen. Harva myöskään tietää kankaista sitä, että sitä voi ostaa kangaskaupasta vain muutaman sentinkin. Tätä leopardikuvioista kangaspalaa ostin Eurokankaasta vain 20 cm. Minimiosto on usein 10 cm.
Ensiksi kankaasta tehdään etutaskuihin piristeet: tukeva kangas pysyy paikoillaa löyhälläkin pistoilla. Isot pistot saavat myös helposti irti, jos tilkkuihin joskus kyllästyy. Käytin normaalia mustaa ompelulankaa, mutta ompelin koko ajan kaksinkertaisella langalla. Käänsin saumavarat piiloon niiltä kohdin, joissa saumat näkyvät taskun ollessa paikallaan. Alemmasta kuvasta huomaa kuitenkin, ettei taskun sisäommel tarvitse välttämättä olla niin siisti, kun se jää piiloon.
Seuraavana ompelin takataskun samaan tyyliin. Takataskua ommeltaessa kannattaa muistaa, ettei vahingossa ompele kahden kankaan läpi ja näin ”taskua kiinni”. Taskupaikan voi ommella joko taskun ulkoreunojen tai vaihtoehtoisesti sisempien saumojen mukaan. Koska kaikki saumat näkyvät, niin käänsin saumavarat piiloon joka sivulta. Halusin itse luoda epäsymmetriaa ompelemalla tilkun vain toiseen takataskuun, mutta mikseipä sitä voisi tehdä molempiinkin.
Vola, valmista! Saapi isoveli olla ylpeänä, että hänen farkkunsa saivat uuden elämän.
Kankaanahan voi käyttää minkälaista vain. Yksiväristä, kuviollista, trikoota, farkkua, nahkaa?
Nyt iltakahville ja tuitui.
Henriikka

Juhannushäät

47
–
juhlat, kaverit, oma tyyli, perhe, sisko
Nyt niihin häihin. Ihaniin häihin: rentoihin, lämminhenkisiin ja hyväntuulisiin. Eikä rakkautta puuttunut. Pikkusisko oli jo kaasona toistamiseen, ennen kuin itse olen ollut yhtä ainutta kertaa (kuka kaipaa kaasoa!). Sain siis saapua vieraana valmiiksi järjestettyihin kemuihin -ah, autuutta. Opiskelu- ja duunijutut ovat tehneet sen, että tapahtumiin ja juhliin on vaikea tulla ajattelematta taustatyötä ja järjestelyjä: mitä tekniikkaa tarvitsee, kuka hoitaa ruokahuollon, mites vessat? Haha, mutta näissä juhlissa olin ihan lunkisti.
Jyväskylän huudeilla pyörittiin. Korpilahden kirkko täyttyi laulusta, eikä juhannustunnelmaa puuttunut. Tuijottelin vuoroin edessäni istuvan hurmaavaa mekkoa, vuoroin rakastunutta hääparia. Enemmän onneksi jälkimmäistä.

Mielestäin on vapauttavaa, ettei juhliin tarvitse aina välttämättä pukeutua sifonkiin ja sormikiharoihin. Harkitsin pitkään yo-juhlissa nähtyä maksimekkoa, mutta päätin lopulta olla vähemmän tylsä. Makkarin rekissä roikkui mekkoja rivissä, ja reililtä muutama kesä sitten hankittu minimekko tuntui sopivalta. Mekko on selästä täysin avoin ja laskeutuu eteen ”vain kasaksi kangasta”. Niskaan jää rusetti mukavaksi yksityiskohdaksi. Hirveä reivimekkohan tämä ei ole, mutta kuuluu rakkausklaaniini vahvasti. Yo-juhlista tutut kengät kuitenkin kelpuutin jalkoihini, ja korviin (yllätysyllätys) pullonkorkit.

(kyllä, tiedän että meillä oli Jannen kanssa samanlaiset kampaukset. 
Kuulimme siitä päivän aikana muutamaan otteeseen)
Ruoka oli super ja tunnelma katossa. Tanssin pyörteisiin päästiin illemmalla, ja nämä olivat myös ekat kekkerit, joissa en saanut/voinut/halunnut osallistua kimpun heittoon. Jihuu! On eri mukavaa, että nykyään monet tajuavat, ettei häihin tarvitse kutsua bussilasteittan velvollisuusvieraita tai että kermakakun sijaan voidaan tarjota juustokakkua. Positiivinen muutos on ehkä myös siinä pönötys-kulttuurissa. Enää ei vakavana veisata, vaikka hienoahan sekin on omalla tavallaan, vaan käytetään luovuutta ohjelmassa ja koko juhlapäivässä. 
Yötä vasten takaisin anoppilaan. En ole useinkaan juonut pillimehua yhtä kauniissa maisemissa.
Henriikka
1 … 4 5 6 7 8 9 10 … 17