Jännittää. Siinä minä nyt istun. Alusvaatteissa, isossa kauluspaidassa ja kahvikuppi tutusti kädessä. Valkoiset villasukat jalassa, Photoraman ikuistamana.
Onhan se nyt jännää kekkuloida tuolla tavalla kameran edessä. Joku voi katsoa ja ihmetellä, mitäs ihmeellistä näissä kuvissa nyt. Teinityttöjen perusvaatetuskin on kesäisin niukempaa kuin näiden kuvien asukokonaisuuteni. Minulle tämä on kuitenkin pitkän ja hartaan harkinnan tulos. En ole tottunut paljastaviin vaatteisiin ja olen pukeutumiseni rajojen suhteen tarkka. Mutta tiedättekö, näissä kuvauksissa oli hyvä olla. Minulla on päälläni aivan ihanat alusvaatteet, valokuvaaja ymmärsi huoleni ja rajani. Eikä hän vähätellyt varovaisuuttani, vaikka on kuvannut rohkeita pin up -tyttöjä, joiden rinnalla kuvani ovat pyhäkoulu-materiaalia.
Olen kulkenut pitkän ja paikoitellen hyvin kivisen tien kohti oman kropan hyväksyntää. Edelleen minulla on kriisini ja pohjahetkeni, mutta nykyään voin oikeastaan ihan hyvin. Viihdyn kehossani suurimman osan ajasta, minä jopa pidän siitä välillä. Olen lopenkyllästynyt inhoamaan itseäni, inhoamaan kroppaani. Ja yhtä kyllästynyt ja huolissani olen siitä, miten moni elää itseinhossa ja epävarmuudessa tämän hullun maailman keskellä.
Olen lyhyt, muodokas ja lihaksikas. Olen aina ollut ja valitettavasti suuren osan elämästäni olen viettänyt ajattelemalla, että siinä on jotain rumaa. Jo lapsena ihmettelin, miksi pohkeeni ja reiteni ovat puolta suuremmat kuin muilla pituisillani tytöillä. Äitini sanoi sitä lihakseksi (olen perinyt ruumiinrakenteeni häneltä), kehoitti olemaan ylpeä ja toisaalta otinkin onkeeni myös sitä ihailua mitä vanhemmiltani ja veljiltäni sain. Mutta oivoi surullisen mustavalkoinen ja herkkä teini-ikä. 15-vuotias Henriikka kuunteli järkyttyneenä, kun olimme pelaamassa rantalentistä ja rinnakkaisluokan poika tokaisi ohimennen näyttävän pelottavalta, kun minulla on niin suuret lihakset. Ja toinen kohtelias poika pohti, pitäisikö minun lopettaa urheilu, etteivät lihakseni enää kasvaisi. Tytöille ei kuulema sovi lihakset. Silloin pelasin koripalloa vähintään viidesti viikossa, juoksin, tanssin ja olin urheiluluokilla, eikä lihaksiani tai muotojani peittäneet omasta mielestäni riittävästi edes maailman suurimmat colleget. Toisaalta olin myös fiksu ja rohkea tyttö. Tajusin jo silloin, että typerät kommentit voisi jättää omaan arvoonsa ja jokainen on omana itsenään upea. Sitä paitsi sain myös hurraahuutoja, kun voitin 12-vuotiaana luokkalaisiani poikia kädenväännössä. Suuremmat traumat se on varmaan niihin poikiin jättänyt.
Tuntuuhan se hullulta mihin kaikkeen ihminen voi olla epätyytyväinen, ja joku varmasti pyörittelee silmiään lukiessaan tätä. Toisethan pumppaavat salilla rautaa kasvattaakseen hauista ja saadakseen muotoa reisiinsä. Mutta jokaisella on ulkonäkökriisinsä. Valitettavasti ne johtuvat usein persoonallisista piirteistä, joita ei osata nähdä vahvuuksina vaan päinvastoin ne pyritään peittämään. Eivätkä lihakset tai terveys ja hyvinvointi olleet yhtä lailla ”muodissa” kymmenen vuotta sitten. Vasta viimeisen viiden vuoden aikana olen saanut kiinni siitä faktasta, että minä olen kaunis. Minä kelpaan. Minä olen normaali. Ja ne piirteet, jotka ovat minussa persoonallisia, eivät ole piilottamisen vaan pikemminkin korostamisen arvoisia. Ja ne pojat, joita lihakseni pelottavat, voivat hyvin pysyä sellaisen etäisyyden päässä, etteivät näe minua. Minäkään en mielelläni näe heitä.
Ja miten ulkonäkökriisit liittyvät alusvaatteisiin? Ainakin omalla kohdallani todella paljon. Kun löysin lukioikäisenä Changeen ja löysin myyjän avustuksella ihan oikeasti oikeankokoiset ja kaiken lisäksi kauniit rintsikat, en enää tuntenut itseäni poikkeavaksi. Muistan sen huojentumisen tunteen, kun mietin, että täältä voin tästä lähin ostaa kaikki alusvaatteeni ja bikinini.
Ostan sieltä arkiset alusvaatteet, kuin myös pitsiunelmat. Häissäni käyttämäni alusvaatteeni ovat sieltä ja ehkä minut tulevaisuudessa haudataankin Changea päällä, jos mikään muu paikka ei vielä silloinkaan tarjoa valikoimaa, josta löytää tarvitsemansa myös tällaiset lyhyet, muodokkaat ja lihaksikkaat. Eli ihan tavalliset naiset.
– Henriikka
Kuvat: Photorama
