arkisto:

lokakuu 2017

Julisteet ja taulut: vaikeinta ja ihaninta sisustuksessa

Kaupallinen yhteistyö: Desenio & Asennemedia

Pahinta ja parasta sisustuksessa: taulujen laittaminen seinälle.

Siinä missä sohvapöydän lykkää paikoilleen ja vaihtaa jälkiä jättämättä, jättää taulu yleensä reiän seinään. Sen vuoksi meidänkin kotimme lattialistan rajaa ovat kaunistaneet jo pian pari vuotta seiniin nojaavat taulu- ja taiderykelmät.

Rakastan kuitenkin taidetta nimenomaan seinällä, tai niille muuten mietityillä paikoilla, ja vihdoin on tullut aika löytää tauluille paikkansa. Tilanne on jo nyt siinä pisteessä, että taideteokset ja julisteet löytyvät, ja ystäviltä on lainassa iskuporakone ja rakenneilmaisin. En malta odottaa.

Tykkään taiteesta kaikissa sen muodoissaan ja yhdistän mieluusti seinille sekä julisteita että ”alkuperäisiä” taideteoksia. Viime viikolla löysin eräästä lehdestä kuvan, jonka leikkasin irti. Se oli niin upea, että se on varmaan pakko kehystää.

Taiteen hankkiminen on minulle huomattavasti helpompaa ja mieleisempää kuin teosten kehystys. Pari viikkoa sitten otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, mittasin Jannen kanssa kaikki kehystystä kaipaavat työt ja tilasin ison satsin kultaisia, puisia, mustia ja metallisia kehyksiä Deseniosta. Mietimme jokaisen työn kohdalla erikseen, minkä väriset kehykset toimisivat parhaiten.

Kaikilla töillä on nyt kehyksensä ja ylimmässä kuvassa näkyy, kun mallaan töitä kehyksiin. Tämä on kokonaisuudessaan valtava, mutta niin palkitseva projekti.

Kehystystään odottaneiden teosten rinnalle tilasin vielä julisteita ja niille sopivat kehykset. Olin ihan jännityksissäni, kun rullasin julisteet toimitustuubistaan ulos: on aina ihan eri asia nähdä asiat livenä kuin kuvassa.

Kahdessa ylemmässä kuvassa näkyy mustavalkoinen Whisper ja kirjoituksen toisessa kuvassa erottuvat selkeimmin Artichoke ja White Mountain.

Suunnittelen sänkymme päälle isokokoista taiderykelmää, jossa sulassa solussa olisivat niin isovanhempien perintötaulut kuin modernit, kehystetyt julisteet. Kontrastit ovat niin sisustuksessa kuin vaatetyylissäkin minua eniten kiehtova asia, ja usein uusi ja vanha toimivat parhaiten onnellisessa, sopivan harkitussa sekamelskassa.

Kaikille oman elämänsä sisustajille ja taidekeräilijöille yllätys loppuun: Koodilla AAMUKAHVILLA25 saa 25 % alennusta kaikista Desenion julisteista, lukuun ottamatta handpicked-merkittyjä julisteita. Tarjous on voimassa kolme päivää, 10.–12.10.

Oma taideprojektimme etenee (jesjesjes!) ja tulen kirjoittamaan ja kuvaamaan valmiin lopputuloksen, kunhan iskuporakone on ensin tehnyt tehtävänsä. Janne on antanut minulle taulujen asettelun suhteen vapaat kädet ja mielen, mutta haluan antaa ajatusteni jantua vielä hetken, ennen kuin lykin kaikki seinään. Eivätkä taulut näköjään näytä yhtään hassumalta tuossa lipaston päälläkään.

Iloa ja inspiraatiota sateiseen tiistaihin!

-Henriikka

Teosten taiteilijat: Suvi Sysi, Sanna Turunen, Tiitus Petäjäniemi, Monika Weiss, Jenni Emilia

Paljon onnea vauva

Aamulla hampaita pestessäni minulla pyöri päässä laulu menneisyydestä: ”paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea vauva, kun sä ryömit äitin masusta!” Se oli 4-vuotiaan isoveljeni improvisoima laulu pikkusisarukselle, joka oli juuri syntynyt maailmaan.

Nauhoitimme C-kasetille terveiset sairaalaan, kun sisko oli juuri saanut nähdä ihan oikean maailman. Kasetti oli ”Valitut Palat”, ja välillä sieltä soi Dingon Sinä ja minä sekä Seitsemän seinähullun veljeksen Nakit ja Muusi. Osaan kyseisen kasetin takia laulut edelleen ulkoa: ”…Suomi-poika siihen että heikunkeikun.. tuplavotka, possunpotka, herkut jotka maistuu, mutta myös: nakit ja muusi!”

Kyseisen kasetin nauhoittamistilanteesta on nyt muutamaa päivää vaille 24 vuotta ja siskollani on huomenna syntymäpäivä.

Sama improvisoinut isoveljeni piti koko sairaalareissun nenästään kiinni, kun kävimme ensi kerran katsomassa vauvaa. Hänelle oli iskostunut vahvasti mieleen, että vauvat haisevat kakalta. Kukaan ei kertonut, ettei haju varsinaisesti ole vauvoissa.

Kakanhajuisesta vauvasta on kasvanut upea nainen – hyväkäytöksinen, vilkkusilmäinen, terävä ja hyväsydäminen. Totuus lävähti jotenkin kunnolla ymmärrykseen, kun Roosaliina leikkasi toukokuussa ennen Kreikan reissuamme valtavan pitkät hiuksensa polkaksi: hänhän näyttääkin aivan aikuiselta!

Menemme huomenna aamiaiselle. Olen antanut paikkavaihtoehtoja, mutta valinnassa kestää varmasti vielä pitkään. Voin kuvitella, kuinka sisareni tällä hetkellä googlettelee ja selvittelee, mikä paikoista olisi se täydellisin. (Luojan kiitos, heitin päästäni vain joitain vaihtoehtoja listalle.)

Keskiviikkona menemme isommalla porukalla Megazoneen. Kelatkaa nyt miten helmi muija! Pyytää nyt kaverinsa synttäreiden kunniaksi Megazoneen!

Toimimme ja ajattelemme edelleen aivan eri rytmissä: kun minä olen räjähtänyt ja raivonnut kolme sekuntia, niin sisko on vasta ehtinyt säikähtää syntynyttä ristiriitaa. Kun hän saa lopulta asian käsiteltyä, olen jo unohtanut, että sellaista koskaan tapahtui. Kun Roosaliina on käynyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi, skannaillut, benchmarkkaillut, kysellyt neuvoa tuhannelta taholta ja selvitellyt joka kantilta, olen jo tehnyt päätöksen intuitioon ja fiilikseen pohjautuen.

Mutta onneksi ajatuksilla ja toimintatavoilla ei ole väliä, kun sydämet sykkivät samaan tahtiin, ja jostain syvältä löytyy samat arvot.

Sinä olet minä.

-Henriikka

Koska olet viimeksi pessyt tyynysi ja peittosi?

Kaupallinen yhteistyö: LV & Asennemedia

Käsi ylös, jos olet viimeksi pessyt tyynysi ja peittosi yli vuosi sitten. Käsi ylös, jos et ole koskaan pessyt tyynyäsi ja peittoasi.

Ihminen hikoilee reilusti yön aikana ja osa tästä imeytyy suoraan lakanoihin ja vuodevaatteisiin. Ihosta irtoaa myös reilusti ihosolukkoa ja päästä hiuksia unen aikana. Nukkuminen ei oikeastaan ole kovinkaan hygieenista.

Eikö olisi ihana nukkua hotellipuhtaassa, raikkaassa sängyssä? Käsi ylös, kenen tekisi nyt mieli pestä lakanat ja vuodevaatteet saman tien.

Olen tehnyt lähipiirissäni pientä, omaa tutkimustani ja tajunnut, ettei juuri kukaan huolehdi vuodevaatteistaan riittävästi tai riittävän usein. Tyynyliinat sujautetaan mahdollisimman pian kuluneiden tyynyjen päälle, ja vieraille laitetaan mieluusti lakanat valmiiksi, ettei heille paljastuisi miltä tyynyt ja peitot näyttävät.

Tyyny tulisi pestä vähintään kahdesti vuodessa – tai hikoilusta ja esimerkiksi ihon kuivuudesta riippuen jopa 3–4 kertaa. Peitolle riittää harvempi väli, mutta sekin tulisi pestä ainakin kerran vuodessa. Uusia vuodevaatteita ei tarvitse hankkia vuosittain: tyyny tulisi vaihtaa 2–3 vuoden välein, peitto vähintään kerran viidessä vuodessa.

Huom! Suosittelen myös harkitsemaan, kannattaako näitä likaisia, muotonsa ja puhtautensa menettäneitä tyynyjä ja peittoja kantaa vuosien käytön jälkeen mökille. Emmekö halua nimenomaan mökillä rentoutua? Miksi silti niin moni kantaa juuri sinne kehnoimmat, hiestä kellertyneet ja käytöstä möykkyyntyneet vuodevaatteensa? Olisi aika ihanaa, jos mökillä olisi nimenomaan unet kuin hotellissa.

Myönnän, että olen ollut itsekin aika laiska pyykkärimuija opiskeluaikoinani. En ole erityisemmin välittänyt suosituksista, vaan laittanut tyynyni pesemättömänä suoraan kierrätyslootaan siinä vaiheessa, kun se olisi pitänyt jo pestä useasti.

Tein kuitenkin viestintäurani alkuaikoina töitä erään tyyny- ja peittovalmistajan kanssa ja sain asiakkuuden kautta niin mielettömän määrän (inhottavaakin) faktasisältöä, etten pysty enää ohittamaan pesusuosituksia.

Niin omat kuin vierastyynyt ja -peitot peseytyvät helposti omassa tai pyykkituvan pesukoneessa, ja myös patjasuojuksemme pystyy laittamaan pesukoneeseen. Patjaa ja sijauspatjaa kannattaa imuroida usein, sillä pesu on tietysti hankalampaa, mutta niidenkin pesua kannattaa vahvasti harkita kunnon mukaan. Tuuletus (erityisesti kovalla pakkasella) on huippukikka.

Vuodevaatteiden rinnalla lakanoita tulee tietysti pestä usemmmin, 1–2 viikon välein.

Kuinka pestä tyyny ja peitto?

Valitse hienopesuohjelma ja linkoa kevyesti. Jos pesulappu vain antaa luvan, niin pese 60 asteella, sillä se puhdistaa tehokkaammin. Käytä pesuainetta normaalia vähemmän, noin kolmannes tavallisesta määrästä.

Kuivaa tyyny ja peitteet ilmavassa paikassa välillä pöyhien. Muotoile tyyny ja peitto muotoonsa hieman kosteana ja anna niiden kuivua täysin ennen käyttöönottoa.

Olen itse melko herkkä hajujen kanssa. Olemmekin käyttäneet ainakin pari viimeistä vuotta hajusteettomia ja väriaineettomia LV:n pesuaineita. Tuoksuvista pesuaineista minulle tulee helposti päänsärkyä.

Jannella on taas herkkä, atooppinen iho, joten senkään puolesta emme voi vahvojen aineiden tielle lähteä. Kaikkia kemikaaleja ja vahvoja hajuja tuskin pystyy poistamaan elämästä kertaheitolla, mutta askel askeleelta kohti raikkaampaa ja itselle sopivampaa kotia.

Viimeinen vinkki on oman äitini minulle opettama: sänkyä ei kannata pedata heti herättyään, vaan peitto kannattaa siirtää kunnolla sivuun, jotta sänky ja lakanat saavat tuulettua, ja kosteus haihtuu.

Luin pari vuotta sitten eräästä Voicen artikkelista, että kolmasosa tyynyn painosta voi olla pieniä ötököitä, kuollutta ihoa ja pölypunkkeja ja niiden ulostetta. Vaikka en tiedä, voiko tämä mitenkään pitää paikkaansa, niin hyi olkoon siltikin. Luulen, että kaikki meistä tahtoo tyynymme ja peittomme olevan raikkaat ja ihanat, eikä oksettavat bakteeripesät.

Kauniita, rakkaita unia.

-Henriikka

Edelliset pyykinpesukirjoitukseni (alan pikkuhiljaa olla guru):
Kuinka pestä urheiluvaatteita oikein?
Naisen ja miehen pyykinpesutaidot

Ärsyttämisen jalo taito

Tiedättekö sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan tahallaan ärsytä ketään? Sellaisia, jotka eivät edes osaa härnätä toisia ihmisiä. Minä tiedän, mutta… no, minä en ole sellainen.

Tuntuu, että sisälläni on sellainen ärsyttämisen kiintiö, joka on pakko täyttää. Lapsena rakastin härnätä isoveljiäni, myöhemmin pikkusiskoani. Tungin mukaan veljien leikkeihin, vaikka tiesin etten saanut, tökin sormella kylkeen ja tökin verbaalisesti siihen saakka, että veli kimpaantui. Pikkusisareen ei ollut aluksi mukava kohdistaa omaa ärsyttävyyttään, sillä hän ei ihan pikkuisena itse ymmärtänyt sitä. Eikä kiintiö tule täyteen, ellei vastapuoli ärsyynny. Teininä äitini sai täyden lastillisen jaloa ärsyttämisen erikoistaitoani.

Luulin toden totta, että olisin kasvanut ja kypsynyt. Vaan tällä viikolla huomasin, että kiintiö on edelleen olemassa. Pieni shokki huomata ärsyttävänsä omaa aviomiestään ihan huvikseen, omaksi viihteekseen.

Bea tuli nopeasti käymään meillä keskiviikkona, kun olimme lähdössä kahville. Oven kiinni painettuani totesin rappukäytävässä silmät ihmetyksestä pyöreinä: ”Huomasitko ton? Härnäsin vaan silkasta omasta ilostani. Mikä ihmeen järki tuossakin oli?”

Tänään valokuvasimme Jannen kanssa kotona koko aamun. Jossain vaiheessa huomasin olevani yksinkertaisesti ihan sairaan ärsyttävä.

Janne: ”Mikä sua oikein risoo? Miks oot noin hermona?”
Minä: (hiljaisuus) ”Tuskin mikään, mikä liittyy suhun. Ilmeisesti puran suhun vaan jotain omaa stressiäni. Tai ihan huvin vuoksi vaan olen rasittavalla päällä. Joka tapauksessa mulla ei taida olla nyt mitään hyvää syytä käyttäytyä näin.”
Janne: ”Hyvin vastattu. Sä oot kyllä kiva tyyppi.. 97 prosenttia ajasta. Tai ehkä sä ootkin kiva 100 prosenttia ajasta, mutta 3 prosenttia ajasta käyttäydyt vain huonosti.”

Uskomattoman ääliömäistä. Taas yksi asia, jossa voin mielihyvin kehittää itseäni.

-Henriikka

Hyvinvointia hakemassa: lounas tammimetsässä

Kaupallinen yhteistyö: Lejos & Asennemedia

Olimme juuri ennen Islannin matkaa viettämässä sunnuntaipäivää ja pitämässä lounashetkeä tammipuiden varjossa. Janne pakkasi reppuun valmiiksi tehdyn salaatin (huom! taattu resepti alempana) ja termarin ja huristi bussilla Helsingistä Tammiston luonnonsuojelualueen portille. Olin itse ollut parin kilometrin päässä ystävän vauvajuhlissa, joten odottelin jo paikan päällä.

Sain kesällä ja alkusyksystä aimoannoksen yön-yli-retkiä ja telttailua, minkä takia olen ollut nyt varsin tyytyväinen päiväretkiin ja lyhyempiinkin hetkiin luonnossa. Tuntui ihanalta, kun aurinko paistoi tammien ja vaahteroiden lehtien lävitse ja pelkässä villapaidassa pärjäsi hyvin. Puut olivat vielä nykyistä vihreämpiä, mutta talven tulon aisti hyvin.

Rakastan tuota yllä olevaa kuvaa! Keräsin syksyn aarteita luonnonsuojelualueelta: syksyisen mustikanvarvun, vauvatammenterhon, koivurungonpalan ja jo kellastuneen ja tippuneen lehden.

Juuri tuollaisten aarteiden takia luonto on paras. Nuo tuliaiset näyttävät upeilta ja hoitavat sielua ympäristössään, mutta menettävät lumonsa kotiin kannettuina. Tiedättehän ilmiön ”lomamatkalta kerätyt rantakivet?” Näyttävät meren äärellä timanteilta, kotona purkissa täysin mitättömiltä, turhilta lentolaukkukiloilta.

Hetken haahuilun jälkeen pysähdyimme lounaalle. Alue ei ole iso, mutta siellä ei ollut juuri ketään, joten saimme olla aivan rauhassa.

Lounaaksi oli pakattu tämänhetkistä lempisalaattiamme. Sopii eri tavoin tarjoiltuina hyvin niin hienompaan illallispöytään kuin retkellekin.

Kvinoa-rusinasalaatti

valmista kvinoaa
Sun-Maid luomurusinat

kirsikkatomaatteja
viinirypäleitä
tuoretta minttua
fetajuustoa
(tuoretta sitruunaa)
(punasipulia)

Valmista kvinoa. Halkaise kirsikkatomaatit ja viinirypäleet. Sekoita ainekset ja murusta feta joukkoon. Kääntele, jotta kaikki sekoittuvat keskenään, mutta älä sotke liikaa, ettei mene mössöksi. Ripottele pinnalle vielä lisää rusinoita ja asettele mintunlehtiä.

Huom! Kotiolosuhteissa sekoitamme usein salaatin joukkoon myös salaattia tai pinaattia, mutta retkiolosuhteisiin kannattaa minimoida tuoreet ainekset, jotka voivat helposti kostua ja lössähtää.

Pinnalle voi puristaa tuoreen sitruunan mehua. Joukkoon sopii hyvin myös raaka, viipaloitu punasipuli.

(Janne huutaa juuri tällä hetkellä toisesta huoneesta: kehu sitä salaattia! sehän on oikeesti parasta. Kehu sitä ihan sikana.)

Salaatti maistui, samoin kahvi. Istuimme aikamme ja vaihdoimme kuulumisia. Mietin miten harvoin sitä on rauhassa, katsoo toista silmiin ja kuuntelee ihan oikeasti. Pitäisi paljon enemmän. Luonnossa sen muistaa automaattisesti, vaan arjessa siitä pitää muistuttaa itseään.

Popsimme pakkauksesta rusinoita jälkiruoaksikin, ihailimme vielä hetken tammipuita ja -terhoja ja hyppäsimme bussiin kotimatkalle.

Tiistaina kirjoitin syksyn tuoneesta alakulosta. Moni ystävä reagoi siihen vahvasti huolissaan. (Ihanaa, minulla on ystäviä!) Tarkoitus ei ollut säikäytellä, minulla on kaikki tosi hyvin, vaan rehellisesti kertoa viime aikojen ajatuksista.

Kun taas katson näitä kuvia, tekisi taas mieli sukeltaa metsän siimekseen keltainen villapaita päällä, termari kainalossa ja ottaa syksystä se kaikkien paras irti: se värikäs, uniikki ja runonomainen tunnelma.

-Henriikka

7 tietokirjavinkkiä syksyyn

Tietokirjallisuus – siinäpä vasta kuiva termi kiinnostavalle asialle. Kun kaunokirjallisuus-sana puhkuu hattaraa ja onnellisuutta, töksähtää tieto aika kovasti. Termistä viis, minulla olisi nyt seitsemän tietokirjasuositusta päälle vyöryvään syksyyn.

Olen parin viime vuoden aikana tajunnut eläväni kuplassa, jossa kaikki kirjoittavat kirjoja. Tai jos eivät kirjoita, niin kuvittavat tai taittavat. Ehkä kustantavat. Se on tietysti ihana kupla, vaan välillä sitä luulee harhaisesti itseään luuseriksi, kun ei ole julkaissut yhtä ainutta tieto- tai kaunokirjaa.

Näidenkin suositusten takana ovat ystävät ja tutut ihmiset, joiden tiedän nähneen hirveän vaivan kirjojensa eteen. Sitäkin isommalla ilolla esittelen seuraavat seitsemän:

1. Hyvin eletty (Karita Sainio)

”Jokaisen nykynaisen must-have-käsikirja kestävään elämäntapaan.

Vastuullisuus on chic. Yhä useampi haluaa kosmetiikkansa puhtaana, muotinsa eettisenä ja ruokansa vegaanisena. Hyvin eletty opastaa kattavasti kauniiseen vastuulliseen elämään.”

Suora, muttei paasaava opus, joka käsittelee isoja asioita esteettisesti ja rehellisesti. Pienelle ihmiselle ymmärrettävästi. Psst! Kirjan on valokuvannut ihana ystäväni Ida.

2. Kasvis ruokakirja (Hanna Hurtta)

”Kasvis tarjoilee monipuolisen kattauksen maukkaita ja täysipainoisia kasvisruokia päivän jokaiseen hetkeen arjen nopeista tarpeista viikonlopun brunssille. Kirjan ohjeilla innostut ja onnistut, olit sitten kasviskokkailun vasta-alkaja tai pitkän linjan vegaani. Kirjan kaikki reseptit ovat helposti muunnettavissa vegaaniseen ruokavalioon, eivätkä ne sisällä gluteenia tai valkoista sokeria.”

Tämä on ehdottomasti se tietokirja, jota olen odottanut kaikkein eniten. Tajutan määrä Hannan herkkureseptejä, jotka eivät ole liian kimurantteja, mutta joissa on kuitenkin itua. Ihanaa.

3. Puuron uusi aika – maidottomia ja gluteenittomia puuroja, vanukkaita ja jogurtteja (Tuulia Järvinen & Tiina Strandberg)

”Täyteläisen pehmeitä unelmapuuroja, pirteän energisiä tuorepuuroja ja pikaruokaa pikkunälkään. Uuden ajan puurot ja vanukkaat tehdään laadukkaista raaka-aineista ilman gluteenia, valkaistua sokeria, maitotuotteita tai muita eläinperäisiä tuotteita.”

Rakastan puuroa! Ai että. Kirja on täynnä värikkäitä, ihania laatupuuroja, joita jopa minä osaan valmistaa.

4. Suuria unelmia (Anu & Anthony Ubaud)

”Kymmenen tarinaa siitä, miten omat unelmat toteutuvat. Anu ja Anthony Ubaudin kirjassa julkisuudesta tutut henkilöt puhuvat nuorille haaveiden saavuttamisesta.”

Ystäväni Anun ja hänen miehensä upeasti taitettu, kuvitettu ja kirjoitettu kirja isoista pilvilinnoista, joista tuli todellisia.

5. Eat Cake! – herkullisesti vegaaninen / deliciously vegan (Viena Jurvelin, Kaisu Jouppi)

”Opus ei ole vain vegaanisten herkkujen reseptipankki, vaan myös visuaalinen matka levollisiin leivontatuokioihin ja henkäyksen kevyiden marenkikakkujen leikkaamiseen ystävien kesken.”

On taatunvarmaa, että jos Vienan reseptit ja Kaisun valokuvat yhdistää, syntyy aivan upea kakkukirja. Kirja on lumoava paperivalintaa myöten.

Lisäksi aion pokalla suositella kahta kirjaa, joita en ole edes vielä lukenut. Kaiken lukemani ja olettamani perusteella uskoisin näistäkin kahdesta silkkaa hyvää:

6. 12 tarinaa kirjoittamisesta (Mikko Toiviainen, Ronja Salmi)

”Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen ovat haastatelleet omien alojensa huippuja ja kirjoittaneet kirjan innostuksesta, työstä ja unelmista. Kirja yllyttää lukijaansa tarttumaan omaan työvälineensä sekä tarjoaa myös käytännön vinkkejä ja harjoituksia oman kirjoittamisen tueksi.”

Kun kirjoittaa paljon, ja usein melko nopeasti, saattaa kela jäädä helposti pyörimään. Toivon saavani kirjasta uutta draivia ja ajateltavaa. Haluan muistutella myös omasta rakkaudestani puhtaasti kirjoittamista kohtaan.

7. Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät (Hanne Valtari, Satu Rämö)

”Haaveiletko jättävästi palkkatyön ja alkavasi tehdä työksesi sitä mistä pidät? Mietitkö miten yhdistää intohimo ja elannon hankkiminen? Haittaako, jos yhden intohimon sijasta onkin monta kiinnostuksen kohdetta?”

Yleensä tällaiset ajatukset ja lauseet saavat kuplatutkani huutamaan, karvani pystyyn ja pakenemaan. Mutta tästä kirjasta olen kuullut niin paljon kehuja, että pakkohan se on lukea. Enkä epäile, etten saisi myös paljon irti.

Nonniin! Joko minun olisi aika kirjoittaa oma kirja? Ehei, ei vielä. Hyvin mahdollista, ettei koskaan.

-Henriikka

Ps. Nyt vain jään valmiiksi nolona odottamaan, minkä ystävän laatukirjan unohdin listalta…

Alakuloinen alkusyksy

Minulla on vahva aavistus: tuleva kaamos tulee olemaan itselleni alakuloista aikaa. Jottei tämä ennustus kävisi toteen, teen kyllä kaikkeni, mutta jostain syystä syksy tuntuu kiipeävän jollain ei-riemukkaalla tavalla sisuksiini.

Syksy on suosikkiaikaana, mutten ole saanut siitä tänä vuonna vielä otetta. Menen minne kengät kävelevät, teen asioita. Työtarjoukset menevät läpi, kalenteri täyttyy ja teen töitä innokkaasti. Vaan en ehkä ajattele riittävästi. Pysähdy tarpeeksi usein.

Kirjoitin heinäkuun tuntuneen kolmelta päivältä, mutta juuri ohi kiitänyt syyskuu oli kyllä nopein kuukausi, jonka minä olen koskaan elänyt. Nytkö se aika alkaa todenteolla juosta, niin kuin aikuiset aina sanovat?

Olen hyvin hämmentynyt siitä, ettei minulle ole syksylle minkäänlaista vapaa-ajan haastetta. Viime vuodet käynnissä on aina ollut joku polkujuoksu- tai trampoliinikoulu, piirroskurssi tai muu temmellys. Vaan nyt asiat ovat yhdessä isossa elämänläjässä ilman maratonin kaltaisia, konkreettisia tehtäviä.

Olin ilmoittautunut venäjän alkeiskurssille, mutta tajusin yhtäkkiä kalenteria katsoessani, etten pääsisi reissujen vuoksi kolmelle ensimmäiselle kerralle. Onneksi eräs osallistumishalukkuudestaan huikannut lukija sai paikkani kurssilta.

Sitten piti aloittaa akrobatiakurssi, mutta sekin jäi epäsäännöllisten menojen jalkoihin. Sehän siinä kai onkin, että jos hakeutuu epäsäännöllisten menojen elämänpiiriin, niin pitää tottua, että rutiineita on vaikeampi rakentaa. Erityisesti sellaisia rutiineita, jotka ovat jostain järjestäjästä kiinni.

Rakastan matkustaa, mutta pitäisin kyllä säännöllisestä harrastuksesta ja harjoittelemisestakin. Ja olen nyt ainakin joksikin aikaa päättänyt valita ensimmäisen. Ja se päätös on kyllä vakaa.

Viime syyskuussa opettelin keräämään sieniä. Sienet olivat itselleni jotain täysin uutta ja mullistavaa. Silmäni olivat lautasenkokoiset, kun löysin ensimmäiset suppikseni ja lappasin ilmaista luksusruokaa koriini. Marraskuussa hain ja pääsin maratonkouluun, joka veikin seuraavat kuukauteni. Kävin kaiken lisäksi kerran viikossa joogaamassa.

Viime syksylle oli To do -lista ja ylipursuilevaa intoa värikkäistä vaahteranlehdistä. Lähetin kamalasti kortteja ja iloitsin alkaneesta nelipäiväisestä työviikostani. Jollain ilveellä onnistuin käymään töissä ja tekemään töitä yrittäjänä päälletysten. Jollain ilveellä olin silti energinen.

Missä mehut?

Ei pidä antaa alkusyksyn alakulon viedä mukanaan. Se, etten tänä aamuna (kuuden tunnin yöunien jälkeen) herännyt virkeimmilläni, ei tarkoita etteikö olo voisi vielä kohentua. Sitä paitsi satoi kaatamalla heti, kun avasin silmäni, ja sitä on jatkunut aina iltaan saakka.

On hyvä tunnistaa ja regoida asioita itsessään ja ympärillä. Ja olen melko varma, että tärkeämpää olisi se lepo ja pysähtyminen, ei uusi vuorenvalloitusprojekti.

Olisko ruudun sillä puolen joku, jonka syysveri virtaa vaisusti?

-Henriikka

Tämä maanantai tunti tunnilta

Kotimaisen blogikentän ensitaipaleella, 2010-luvun taitteessa, oli tavanomaista jakaa omasta päivänkulustaan hyvin yksityiskohtaisesta. ”Kello 07:28 heräsin, join lasin vettä ja pesin hampaat Pepsodentillä.” Ajattelin kokeilla tänään jotain samankaltaista, vaikka kuvia ei hetkistä olekaan.

Klo 06:55 Kello soi ensimmäisen kerran. En muista hetkestä muuta kuin että painan torkkua. Myöhemmin aamulla Janne paljastaa, että olin lyönyt ihan väärää kelloa.

Klo 07:00 Toinen herätys ja torkku.

Klo 07:04 Ylös. Katson puhelimesta saapuneet viestit ja kaiken turhan. Hinaudun vessaan ja hoidon hampaidenpesun sähköhammasharjalla ja Sensodynellä. Käyn suihkussa ja annan tehohoidon vaikuttaa hiuksissa 5 minuuttia. Ohjeessa neuvottiin 10, mutta kuka nyt sellaista jaksaa odottaa. Laitan kasvorasvan. Olen päättänyt aloittaa tänään terveellisemmällä ruokavaliolla, taas kerran, joten starttaan päivän puolella litralla sitruunalla maustettua vettä. Puen, meikkaan, en tee hiuksille mitään. Vastaan pariin mailiin.

Klo 08:19 Lähden nälkäisenä ulos. Odotan ratikkapysäkillä seitsemän minuuttia ja körötän seiskalla Aleksanterinkadulle. Kävelen Kluuvikadun Fazer-kahvilaan, jonne olen varannut pöydän kolmelle.

Klo 08:43–10:35 Syön aamiaista kahden ystävän kanssa: Nellan ja Arnan. Olemme oikeastaan aika erilaisia, mutta aloitimme täyspäiväisinä yrittäjinä lähes samaan aikaan, ja kuin vahingossa syntyi tsemppirinki, jossa jaamme työelämän (ja vapaa-ajan) kuulumisia. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Juon kolme kuppia kahvia, mutta jätän kakun syömättä uuden päätöksen vuoksi. Olen ylpeä itsestäni.

Klo 10:40 Käyn Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa hirveän määrän paperikasseja, joita tarvitsen PR-lähetyksiin, joita olen luvannut eräälle asiakkaalleni tehdä. Ostan kaupasta kaikki varteenotettavat kassit, yhteensä 30 kappaletta. Himoitsen kirjoja, kyniä, vihkoja ja askartelutarvikkeita, mutten osta mitään. Iloitsen, että Hannan uusi Kasvis ruokakirja on niin näyttävästi esillä.

(HUH, tämä on hidasta!)

Klo 11:00 Kävelen Asennemedian toimistolle. Hikoilen, koska kävelen aina niin kovaa. Ostin vasta kolme päivää sitten kautta matkakorttiini, enkä ole vielä tottunut siihen, että yksittäiset julkisen liikeneteen matkat eivät nyt maksa minulle erikseen.

Klo 11.00–15:15 Teen töitä Asennemedian toimistolla. Valmistelen PR-lähetyksiä, vastailen viesteihin, päivitän kalenteria. Höpöttelen toimiston väen kanssa ja häiritsen heitä alati mieleeni juolahtavilla asioilla (esimerkiksi: ”Viime yönä joku dubailainen lähestyi ja kysyi, haluaisinko muuttaa sinne. Hän lupasi olla sugardaddyni.”). Unohdan juoda kahvikupilliseni ja syödä lounasta.

Klo 15:40 Kävelen toimistolta Kalevankadun Gran Delicatoon ja tilaan lounaan matkaani: kasvissalaatti ilman leipää. Bringin lähetti soittaa, että hänellä olisi minulle lähetys. Hän lupaa tuoda sen kahvilaan. Vilkutan hänelle ikkunasta merkiksi, kun hän pyöräilee pihaan.

Klo 15:50 Yritän kuvata Instagram-stooria Glühwein-pulloni kanssa. Homma keskeytyy, kun saan terveyskeskukselta soiton, sillä olen jättänyt soittopyynnön. Tarkistan rokotustilanteeni ja tilailen kaikenmaailman rokotteita ja malarialääkkeitä syksyn reissujani varten. Varaan rokotusajan ja samalla luomien analysointiajan, koska minulla on reilusti luomia ja ne on varmasti hyvä välillä tsekata. Samalla kerron esitteleväni varatulla ajalla myös oikuttelevaa pohjettani. Puhumme hoitajan kanssa pitkään ja nauramme paljon. Puhelusta jää hyvä mieli.

Klo 16:15 Kuvaan jo kerran yritetyn IG-stoorin, jossa kulkuset helkkyy ja joulu tulee. Sen jälkeen syön pöydällä olevista vitamiinipurkeista C:tä ja D:tä ja suihkutan suuhuni B12-vitamiinia. Muistin vihdoin käydä apteekissa pari päivää sitten tankkaamassa vitamiinivarastoja täyteen.

Klo 16:30 Tajuan, ettei uuteen terveelliseen ruokavaliooni varmaankaan kuulu Glühwein. Jatkan töitä. Muistan syödä pöydälle unohtuneen lounaani, joka kyllä maistuu niin terveelliseltä, että tekisi mieli haukata kauraleivästä. En kuitenkaan haukkaa. Muutama kirppisostaja soittaa pihalta ja kiikutan heille ostettua tavaraa: tällä kertaa yhden nahkalaukun ja kaksi NHL-reppua. Teen töitä kaiken lomassa, sillä huomiseksi on useita deadlineja. Mietin, missä kohtaa ehtisin tänään päivittää blogin.

Klo 17:35 Vaihdan sporttikamat päälle ja poljen Hernesaareen Core Trainersille. Kanerva pitää Bootcamp-tunnin. En ole käynyt yli kuukauteen tunnilla ja hirvittää. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Teen takakyykkyjä, askelkyykkyjä, boksille nousuja, lantiorutistuksia, vatsalihaksia, wall ballia ja kahvakuulaheilautuksia. Olo on hyvä, vaikka homma pyörryttää vähän ja sekoitan englanninkieliset liikenimet edelleen.

Klo 19:05 Treeni on loppu, juomapullo juotu tyhjäksi. Pyöräilen kauppaan, jossa lappaan korini täyteen terveellisiä asioita. Mielettömät ihanneostokset! Nyt otan niin paljon luomua kuin mahdollista, sillä lipsun siitä harmittavan usein. Toivon, että kaikki huomaavat miten ihanteelliset evääni ovat. Hyi minunkaltaisiani nykyihmisiä. Asettelen papuja, juureksia ja muita ihmeasioita ylpeydellä mustalle hihnalle. Lasku näyttää 58 euroa. Aivan sairas määrä rahaa. Ei koskaan saisi mennä nälkäisenä kauppaan. No, onneksi ruoka oli kuitenkin koko viikolle ja ehkä vähän pidemmäksikin aikaa. Ripustan ostokset pyöränsarviin ja poljen varovasti kotiin, ettei paperikassin hihnat katkea. Kuvittelen mitä tapahtuisi, jos ne katkeaisivat. Häpeän, ettei minulla ole pyörässä lamppua eikä vaatteissa heijastimia. Olen kuitenkin ylpeä kypärästä päässäni, vaikka se tuntuukin painavan. Mietin, voiko pää niin vain kasvaa.

Klo 19:25 Kurvaan kotipihaan. Jätän pyörän takapihalle ja soitan Jannelle, joka on soittanut. Hän kertoo saapuneensa juuri kotiin kaupan kautta. Voi nyt vitsi. Kerron tulevani ylös. Iloitsen, ettei hän ole ostanut kuin illallistarpeita tälle päivälle: kidneypapuja, salaattia ja kurkkua.

Klo 19:30 Istahdan kirjoittamaan blogijuttua ja tekemään viimeisiä työjuttuja tältä päivältä. Janne lupaa laittaa pakasteet ja jääkaappiruoat paikalleen. Kiitän, mutta en ehkä niin isosti ja ilahtuneesti kuin olisin voinut. Puhelin soi. Kirppisostaja käy ostamassa kaksi ruutupaitaa ja kahdet sukat. Hän on mukava vakioshoppailija. Oli kuulemma sukista pulaa ja viimeksikin ostanut sukkia minulta. Nauramme. Istun sohvalle ja uppoudun tekstiin.

Nyt olemme tässä hetkessä. Vielä aion: laittaa muutama mailin ja hoitaa pari nopeaa työasiaa. Syödä yhdessä ja katsoa vähän Mad Meniä. Haaveilla jäätelöstä. Laittaa muutaman uuden kirppisasian myyntiin. Käydä suihkussa. Haukotella. Pestä hampaat. Pestä kasvot ja laittaa yörasvaa – ehkä seerumiakin, jos jaksan. Laittaa herätyksen aamulle. Kiivetä korkeaan sänkyymme. Jutella päivästä. Käpertyä. Nukahtaa.

-Henriikka

Vihdoin uusia värejä IKEA-kasseihin: IKEA & HAY -yhteismallisto

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Yksi eniten käyttämistäni tavaroista: IKEA-kassi. Kyllä, se huutavansininen, suurikokoinen ja norsun kestävä. Viralliselta nimeltään FRAKTA, kavereiden kesken ihan vaan ikeakassi.

Käytänkö niitä niiden ulkonäön vuoksi? En. En kummemmin välitä siitä sinisestä, vaikka ihmeen hyvinhän siihen on tottunut. (Eikä pelkästään tottunut, vaan suorastaan kiintynyt.) Käytän kasseja kuitenkin pääasiassa niitä niiden rajattomien käyttömahdollisuuksien vuoksi, silkan käytännöllisyyden takia.

Mutta minä niin iloitsen tietäessäni, että ensi perjantaina IKEA-tavarataloihin tulee HAY:n YPPERLIG-yhteismalliston myötä myyntiin oikeasti kauniita kestokasseja. Juuri niitä klassisia ja ikonisia, mutta kuudessa uudessa värityksessä.

Inhoan muovipusseja. Pyrin korvaamaan ne kesto- ja kangaskasseilla, sekä paperipusseilla. IKEA-kasseja olen käyttänyt teini-iästä saakka mitä moninaisimpiin asioihin (esim. pulkkana!).

Kannoinpa koulukirjojakin joskus tyyli-statementtina sinisessä kassissa. Siinä ei ollut kyllä käytännöstä kyse, kun kolme kirjaa vei murto-osan kassin tilavuudesta. Sainpa luultavasti hakemaani huomiota.

Toisaalta, näitä uusia kestokasseja voisin hyvin harkita taas tyyliini. Että taidan edelleen olla aivan yhtä nolo ja cool.

Tällä hetkellä meillä on kotona menossa kirpputoritalkoot. Pyrimme myymään puolet omaisuudestamme pois. Kaikki tavarat ovat IKEA-kasseissa ympäri kotiamme ja kanahäkkiä. Punavuori kierrättää -ryhmä on tukittu minun ilmoituksillani ja koko eilisen ja tämän päivän on rampannut iloisia ostajia ovella.

Sydämeltä tuntuu vierivän möykkyjä pois sitä mukaa, kun kauniit kestokassit puolittuvat ja ovat lopulta tyhjiä.

Kirpputoritavaroiden lisäksi säilytän kestokasseissa usein pyykkiä. Lakana- ja pyyhepyykki mahtuu harvoin pyykkikoreihin ja kiikutan kerääntyneet suoraan pyykkitupaan täydessä kassissa.

Vien kasseissa vaatteita pesulaan ja ompelijalle, haen tyhjällä valmiit kotiin. Kannan mökillä kassissa halkoja ja kotona lajiteltuja roskia roskakatokseen.

Otan usein päiväretkille IKEA-kassin mukaan, jos rinkan sadesuoja ei ole matkassa. Kassin päällä vaihtaa hyvin vaatteet ja siihen voi heittää tavaraa hetkeksi päälle, vaikka maa olisi märkä.

Roudaan samoissa, ryppyisissä, mutta ehjissä kestokasseissa sitä sun tätä, sinne sun tänne. Enkä yhtään pane pahakseni, kun ensi viikolla pääsen vaihtamaan vielä muutaman sinisen kassini näihin uusiin.

IKEA & HAY -yhteismallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin lokakuussa, ensi viikon perjantaina 6.10. Tanskalaisen huonekalubrändi HAY:n kanssa toteutetussa yhteistyömallistossa on peräti reilut 70 osaa.

Mallistossa löytyy huonekaluja (ruokapöytä, tuoleja, sohva…), sisustustyynyjä, ruukkuja, valaisimia, peilejä, rasioita, tarjottimia ja muita sisustustuotteita. Ja sitten nämä kuusi eri kestokassia, jotka nyt varmaan huomasitte suosikeikseni.

Veikkaan, että tavaratalojen ovilla on perjantaina ruuhkaa.

Käytättekö te näitä kasseja yhtä fanaattisesti ja aktiivisesti kuin minä? Istutteko tekin viikonlopun ratoksi kestokassissa rappukäytävässä? En minäkään tätä kertaa lukuun ottamatta. Janne kyllä haaveili, että voisi kanniskella minua tuossa lounaalle ja illanistujaisiin. (Vähän joutuu vielä punttaamaan, täytyy näin salassa todeta.)   

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa. Itse aloitan kolmanneksen vuosineljänneksen kirjanpitohommat. Onneksi on kahvia. Ja jos ei kerrota kellekään, niin voin paljastaa, että minä pidän kuittien järjestelystäkin.

-Henriikka

Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

Nauroin tänä aamuna Saran kirjoitukselle ”10 x totuus kuvan takaa…”, jossa puitiin valmiista kuvista kertomatta jätettyjä asioita.

Kirjoitus sai minut myös nauramaan, kun muistin yllä olevan kuvan: pidimme ystävieni kanssa piknikiä Vanhankaupunginkoskella. Raukkaparat joutuivat pitämään lakanaa auringon edessä, kun halusin saada kattauksesta kauniit kuvat. Kuvasta diskattiin etualan kivennäisvedet ja termarit, kuin myös visuaalisesti kuvaan sopimaton TV Mix -karkkipussi, jota ystävät nälissään ruokaa odotellen taka-alalla popsivat. Arvaatte varmaan, että tätä kuvaa ei julkaistu valmiiden kuvien kanssa. Siitäkään huolimatta, ettei tilanne vienyt illan tunnelmaa – meillä oli ihan oikeasti ihanaa.

Kuvahan on vain hetki, eikä koskaan kerro tilanteesta kaikkea. Lienee kuitenkin paikallaan toisinaan muistuttaa, millainen säätö valmiiden kuvien takana välillä on.

Koenko valehtelevani? En.

Koenko suodattavani? Usein. Lähes aina.

Vaikka stailaan kuviani verrattain kovin vähän, näkyvät niissä harvoin esimerkiksi sotkuinen koti tai murtunut mieli. En halua ikkunassa inisevää itikkaa kakun päälle ja saatan jälkikäteen poistaa kuvasta tipahtaneen hiussuortuvan, joka on unohtanut villapaitaan.

Osa matkakuvien nähtävyyksistä on täynnä turisteja. Toisinaan julkaisen koko totuuden, mutta useimmiten haluan itse nähtävyydelle tilaa. Usein näyttää niin paljon upeammalta, kun esimerkiksi vesiputous on kuvassa omineen, ilman kymmeniä turreja ja kameroita. Kyllä te tiedätte: keskittyneet kuvausnaamat eivät peittoa mielettömiä luonnonvoimia.

Toisaalta stailaan ilman kameraakin elämääni aika lailla. En jätä ruokia niiden alkuperäisiin astioihin, vaan kaadan mehut ja asettelen jugurtit astioihin. Asettelen vaatteet nätisti, vaikka ne olisivat likaisia. Huijaanko itseäni? Tietääkseni en. Pyrin kaunistelemaan asioita, jotta elämä olisi ihanampaa. (Jotta elämä olisi nautinnollisempaa, kuiskaisi Kaalimadon mainos.)

Toiset bloggaajat stailaavat reilusti, toiset vähemmän, toiset evät koskaan.

Uskon itse, että ulkomailla toiset bloggaajat käsikirjoittavat jo omaa ”elämäänsä”. Elävät oikeasti toisin, mutta tiputtelevat somemateriaalia fiktiivisen tarinan tavoin, antaen seuraajien ymmärtää sen olevan totta. Terveiset saattavat tulla Floridasta, vaikka totuus on, että he istuvat kotonaan Washingtonissa. Hurjaa ja varmasti mielipiteitä jakavaa, mutta hyvä ääripään esimerkki aiheesta.

Seuraavat kolme kuvaa hymyilyttävät varmasti hamaan tappiin saakka. Kirjoitin ystävänpäiväkukista elämäni naisille ja halusin juttuun kuvia meistä kolmesta: äidistä, siskosta ja minusta.

Oli helmikuu ja järkyttävän kylmä. Kun kameramies-Janne vihdoin näytti vihreää valoa sisäänpääsylle, kirmasimme kaikki oikopäätä lämpöön.

Ei, en julkaissut näitäkään kuvia valmiissa jutussa. Miksi? Ne eivät liittyneet aiheeseen tai vahvistaneet tekstiä. En siksi, ettenkö voisi kertoa totuutta tai että haluaisin salata sitä.

 Valehtelulla ja suodattamisella on minusta kuitenkin selkeä ero. Ja jos teitä esimerkiksi omalla kohdallani mietityttää joskus joku, niin rohkaisen kysymään suoraan. En ole vielä koskaan ollut hyväksymättä kommenttia ja vastaan kyllä kaikkeen.

Jos joskus kysytte joltain asiasta, ja hän ei vastaa, niin siitä voi ehkä jo epäillä jotain. Ei kuitenkaan aina ja on sitä paitsi ihan tervettä säilyttää tiettyjä asioita vain itsellään. Ja kyllä pitsit on ennenkin putsattu ja hapsut suoristettu, kun naapuripitäjän väki on tulossa käymään.

En valehtele, mutta suodatan kyllä. Vaikka kuvat välittäisivät erinomaisesti hetken ja tunnelman, et blogin tai kuvien perusteella pääse 100-prosenttisesti kyseiseen hetkeen. Usein kuvien voimaa aliarvioidaan, mutta myös vahva yliarvioinnin riski on olemassa.

Et koskaan tiedä kaikkea.

-Henriikka

Se keltainen nahkatakki – palkinto paljosta työstä

Kirjoitin kesäkuussa juosseeni maratonin itselleni maaliinpääsystä lupaamani nahkatakin kuvat silmissäni. Pidin ihan oikeasti keltaisen nahkatakin tiiviisti ajatuksissani, kun kipittelin eteenpäin Tukholman katuja.

Juoksu oli saman päivän aikana juostu (Luojan kiitos!), vaan takin hankinta kesti. Tänään, neljän kuukauden jälkeen, pidin palkintotakkiani ensi kertaa.

Voi tajuton, mikä takki. Paksua, mutta mukautuvaa nahkaa, joka taatusti vain paranee ajan myötä. Pinta on mukavan eläväinen, hihat saa suppuun vetskareilla. Liepeessä on suloinen pikkutasku.

(Hetken ihmettelin, että enkös ole juuri luetellut takkiominaisuuksia, kunnes tajusin eilisenkin kirjoituksen koskeneen unelmatakkia.)

Ja kyllä se paras asia vain on tarina hankinnan taustalla. Muistan hyvin juoksulenkit marraskuussa, kun mietin, mikä olisi juoksuprojektin arvoinen palkinto itselleni. Ja erityisesti viimeiset treenikuukaudet, kun tiesin sen olevan juuri tämä takki.

Ei kovin järkevä ja käytännöllinen ostos, mutta tunnetta aliarvioidaankin argumenttina aivan liikaa. Minä en ole ihmisenäkään aina kovin järkevä ja käytännöllinen, mutta hyvin on pärjätty. Ei ensimmäisenä maalissa, mutta maalissa kuitenkin.

We can do it.

-Henriikka

takki/Samsoe&Samsoe, t-paita/Nanso, farkut/Levi’s

Mun takin sisällä on aina kesä

Kaupallinen yhteistyö: ZO•ON Iceland

Get out there – whatever the weather.

Rakastan islantilaisen ulkovaatebrändi ZO•ON:n slogania. Haluaisin itsellenikin sellaista sinnikkyyttä ja asennetta, että lause toteutuisi omalla kohdallani.

Ihminen on aina pärjännyt hulluimmissakin olosuhteissa; katsoin joskus dokumenttia, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat sopeutuneet elämään luonnon ehdoilla. Meren äärellä asuneet ihmiset kävelivät meren pohjassa harppuunakalastaen ja pidättivät hengitystään käsittämättömän pitkiä aikoja. Jäätiköllä asustavat eivät riisuneet valtavia vaatteitaan moniin viikkoihin.

Kyllähän minun siis pitäisi Suomen pikkupakkasista ja sateista selvitä. Vieläpä onnellisena.

Totta tietysti on, että usein periksiantamattomuuttakin tärkeämpää ovat varusteet.

Nämä kuvat ovat Islannista, paikka on Londrangar Basalt Cliffs. Paikka on aivan mieletön. Kuvista välittyy varmasti pieni osa tunnelmaa, mutta tuolla kallioilla turkoosin meren äärellä seistessään tunsi kyllä luonnon voimat ja oman pienuutensa hätkähdyttävällä tavalla. Mustia kallioita olisi voinut katsella ikuisuuden, vaikka tuuli oli raju ja tuntui vatsanpohjassa saakka.

Päälläni minulla on ZO•ON:n musta Berjast Down -parkatakki, jonka tekoturkkihupun sisällä lymyilen lämpimässä.

Olin tilannut takin jo aiemmin kotiini, mutta se ei aivan ehtinyt perille ennen lähtöäni. Mikä onni siis, että matkustin juuri Reykjavikiin. Islantilaisella brändillähän on tietysti siellä toimistot ja lippulaivat, ja takki odotteli maissa käyttöönottoaan.

Kuvailin juuri ystävälleni, miltä uusi takki tuntui: ”tuntuu, että sen sisällä on aina kesä!” Hänen mielestään se kuulosti liikaa itsensäpaljastelijalle, joka odottaa esittelevänsä takin alla odottavan alastoman ruhonsa maailmalle. Täytynee keksiä uusi tapa kuvailla ultimaattista lämpöä ja hyvää oloa.

Ei mutta tosissaan  – takki on muhkea, mutta napakka. Lämpö tulee teknisestä sisäeristeestä. Kangas on melko pitkälle vedenkestävää, ja takin malli on mukavan pitkä, mutta ei liian pitkä ollakseen tiellä. Hupussa, olkapäässä ja taskussa on heijastavat, siirreltävät/irrotettavat kangaspalat ja takin sisällä on lämmin puhelintasku.

Aion käyttää parkaa niin kaupungissa kuin metsikössäkin.

Talvi saapi tulla.

Mun takin sisällä on aina kesä.

-Henriikka

Ps. Jos joku muu fiilistelee tunteita herättäviä, ulkoilmaa ylistäviä videopätkiä, niin kannattaa tihrustaa myös tämän äärellä.

Lähtöjä ja tuloja

Tänään olen miettinyt lähtöjä ja tuloja. Kuinka Helsingin katukuvaa katsoessa huomaa, että kaikki ovat matkalla jonnekkin.

Se joka pysähtyy, on kummajainen. Ja erityisesti tiellä.

Jos pysähtyy ihan muuten vaan, niin ympärillä olijat yleensä olettavat sinulla olevan joku hätänä. Että olet eksynyt. Tai että kerjäät.

Pysähdypä joskus.

On muuten outoa.

-Henriikka

Elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin aika arkista

Kun olen yksin kotona, soitan Spotifystä valmiita fiilis-listoja (aamukahvia, akustista iltapäivää, viikonloppufiilistä, itketysbiisejä…) ja haaveilen sohvalla toimettomana pötkötellen siitä, että lukisin enemmän.

Valitsen kuivaruokakaapista herkkuja kahvin kanssa ja päätän, etten saa syödä niitä (edes aloittaa!) ennen kuin kahvi on tippunut ja kupissa. Yleensä en malta odottaa.

Kastelen kukkia liikaa tai liian vähän. Mietin, että mullat pitäisi vaihtaa ja lannoittaa. Täytyy myöntää, etten edes tiedä mitä se lannoittaminen tarkoittaa. Tai siis kuinka se oikein käytännössä hoituisi.

Mutta pidän puolikuolleista viherkasveistamme – vaikka välillä mietinkin niitä elävinä olentoina ja suren niiden kohtaloa. Niistä olisi varmaan vielä paljon enempään.

Niin kuin minustakin.

Käytin Islannissa viikon verran kuorivaatteita, flanellipaitaa ja kumisaappaita. Viimeiseksi illaksi, eiliseksi, ajattelin laittaa huulipunaa. En sitten jaksanut. Laitoin kuitenkin puhtaan paidan.

Lentokoneen vessassa katsoin itseäni peilistä ja huomasin huulia ja kasvojen ihoa myöten, että nyt ollaan oltu tuulessa ja tuiskeessa. Illaksi suunnitelmissa kokovartalorasvaus ja kotiolosuhteet kestävä puuvilla-asu päällä.

Elämä on suurimmaksi osaksi kuitenkin aika arkista.

Aamukahvi-listalta soi Hedleyn Better Days. Kuuntelen melankolisena, aamuneljältä heränneen korvilla, lyriikoita: ”I’ve been down, I’ve been down, burning up like fever… better days, better days are not so far away….” Nyökyttelen ymmärtäväisenä päätäni, ikään kuin minulla olisi muka minkäänlaista samaistumispintaa tällä hetkellä kyseisiin sanoihin. Biisien omiminen syyttä on vasta taitolaji.

Kun olen yksin kotona, harkitsen ihmeellisen usein retkeä Verkkokauppaan. Nyt teen sen oikeasti. Moi.

-Henriikka

kengät/Tretorn (saatu), takki/Monki, paita/Nanso (saatu), farkut/Twist&Tango

9 lisähuomiota Islannista

Olen reissannut ympär-ämpär taianomaista Islantia nyt viikon päivät. Tällä valtavalla asiantuntemuksellani ajattelin siis kirjoittaa teille yhdeksän lisähuomiota, jotka olen laittanut merkille torstain listani jälkeen.

(Ennen sitä osoitan syyttävää sormeani itseäni kohti – tämä on ollut tavattoman hidastempoinen blogijakso. Hyvittelylahjana aion huomenna kotiin palatessani valmistaa teille tiedoksi listan, johon kirjaan kaikki salaisimmatkin kuumat lähteet, joissa olen täällä puljannut

1. Islannin kruunun kurssi on maailman vaikein

Pitkän matematiikan A:stani ei ole suuresti hyötyä, kun pyöritän lukuja ja hintoja mielessäni. Toisaalta aivan sama: kun 8 euroa on arviolta 1000 kruunua, kaikki maksaa kuitenkin aivan sikana.

2. Islantilaiset eivät vaikuta palelevan

Äidit kärräävät lapsia vanuissaan pienet villapaidat päällä, vaikka vihmoo ja sataa. Olemme todistaneet myös liian monta henkilöä pelkissä sortseissa.

3. Reykjavikin ulkopuoliset ihmiset vaikuttavat iloisemmilta ja palvelualttiimmilta

Onko tämä joku universaali pääkaupunki-fakta?

4. Hienoa, jos pidät kalasta

Sitä on tarjolla aivan kaikkialla ja se myös tuoksahtelee siellä sun täällä.

5. Hienoa, jos pidät munasta

Kananmunan tuoksua/hajua ei pääse karkuun, kun rikki pääsee ilmoille geotermisen Islannin vuoksi harvase hetki, esim. vesihanasta.

6. Kadunvarsimainokset naurattavat ja herättävät mielenkiintoa

Esimerkiksi ulkoilmavaatebrändien mietelauseet ovat vertaansa vailla ja mahtavaa mustaa huumoria: ”it’s winter, im fine.

7. Kolmeen sekuntiin mahtuu kuusi vuodenaikaa

Säätila, lämpötila, mielentila vaihtuu nanosekunnissa. Kiitos ja ylistys merinovillasta ja kuorivaatteista. Ja niistä kuumista lähteistä. Toissapäivänä oli ensimmäinen kerta, kun sormieni iho meni ryppyyn pelkästä sateesta.

8. En ymmärrä islantilaisten vitsejä

Kävelen ravintolasta ulos ja mietin edelleen, oliko tarjoilija hirveän hauska vai älyttömän typerä. Ainakin he janoavat huumorihetkiä.

9. Täällä ei lasketa vain lampaita, vaan lampaita, liikenneympyröitä ja partoja

Yhtä islantilaista kohden on kolmetuhatta lammasta, viisituhatta liikenneympyrää ja kahdeksantuhatta partaa. (lähde: anonymous)

Faktapohjaiset kirjoitukset tulossa myöhemmin. Nyt on kiidettävä vintagekauppaan, joka sulkee tunnin päästä. Matkamuotipsykoosi on vahvasti päällä ja pelkään kärrääväni Suomeen villaa koko suvulle.

Lämpimiä haleja ja märkiä pusuja Reykjavikista.

-Henriikka

Ps. Kuvat ovat Mokka-Kaffi-kahvilasta, jonka kahvi oli hyvää, tunnelma kohdallaan ja taide seinillä kaunista.

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Kaaso

En ole koskaan ennen ollut kaaso, nyt olen. Se tuntuu suurelta.

Se tuntuu siltä kuin olisi saanut taskuunsa vaalittavakseen valtavan jalokiven ja siitä tulee  (ja siitä haluaa) huolehtia tarkasti. Ja että kiven antaja myös uskoo, että sinusta on siihen. Antaja tietää, ettei se mene sinun käsissäsi palasiksi, se ei naarmunnu, eikä sitä kukaan vie.

Eikä kyse ole häistä. Uskon, että ne ovat vain pieni pala minulle ja Bean siskolle, joka kulkee myös jalokivi taskussaan.

Tai tietenkin kyse on myös siitä, mutta ei pelkästään, eikä edes suurelta osin. Kyse on ystävyydestä, sielunystävyydestä, ja se on paljon juhlia suurempaa.

”I believe in the kind of love that doesn’t demand me to prove my worth and sit in anxiety. I crave a natural connection where my soul is able to recognize a feeling of home in another. Something free-flowing, something simple. Something that allows me to be me without question.” ~ Joey Palermo

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, kun ystävä löytää ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa koko loppuelämän. Ja että voi elää vieressä ja todeta, että kaiken piti mennä juuri näin.

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, että voi jakaa ne hetket, kun toinen varpaan kärjistä hiuslatvoihin saakka vaaleanpunaisessa hattarassa rakkaudesta.

Kiitos ystävyydestä.

Minä teen kyllä kaikkeni, että te olisitte onnellisia.
Että sinä olisit.

-Henriikka

9 asiaa, jotka laitoin merkille Islannista

Ensimmäisen 1,5 vuorokauden aikana olen pistänyt merkille muun muassa seuraavaa Islannista ja Reykjavikista:

-Reykjavikissa on varmasti käymistäni kaupungeista eniten ihania seiniä, joiden edessä pasteerata ja ottaa kuvia.

-Islantilaisen vaatetyylin kulmakivi vaikuttavat olevan erävaatteet.

-Islantilaisen elämäntyylin kulmakivi ovat monsteriautot ja valtavat nelivetot. Niitä ajetaan yleensä yksin.

-Julkisissa paikoissa (kahviloissa, ravintoloissa, kaupoissa…) on ihanan paljon aitoa taidetta seinillä.

-Ravintoloissa ja kahviloissa käytetyt astiat ovat ilahduttavan usein käsityötä tai jotain uniikkia astiamallistoa.

-Kaikki on aika kallista ja aika ihanaa.

-Islantilaiset vitsailevat sekä hymyilevät paljon, ja ovat erittäin hyviä asiakaspalvelussa.

-Säätiedotukseen ei voi luottaa, ja päällä tai vähintään repussa kannattaa olla vedenpitävät kamat sateen varalle.

-Viikinkiasioita viljellään turisteille samalla lailla kuin Suomessa joulupukkia.

Siinä ensimmäisen päivän raportti. Voi olla, että olen jossain asiassa väärässä, mutta tältä minusta tuntui.

Tänään suuntaamme Snaefellsnesin niemimaalle. Kello on täällä vasta puoli seitsemän aamulla, ja Bea vielä nukkuu. Livahdan pian suihkuun ja aamiaisen jälkeen hyppäämme vuokra-autoon, laitamme volat kaakkoon ja lähdemme huristamaan kohti kuumia kylpyjä ja onnellisia sateita.

-Henriikka

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Terveisiä taivaalta

Tiistai 19.9. klo 16:15
Icelandair: Helsinki – Reykjavik

Lentelen juuri pilvien päällä. Tuntuu etten ole nähnyt sinistä taivasta pitkään aikaan, vaikka se ei kyllä aivan pidä paikkaansa. Lentokoneen ikkunasta näkyy niin paljon valoa, vaaleansinistä ja valkoista, että silmiä kivistää. Olemme matkalla Islantiin, Bea ja minä.

Olen selvitellyt, mitä kaikkea Islannissa kannattaa tehdä. Ja olen jo ehtinyt luovuttaa kaiken upean edessä – ehdimme nähdä viikossa vain pienen palan taikamaailmaa, mutta se riittää hyvin. Kuvittelen itseni mustalle hiekkarannalle, kuumaan ulkoilmakylpyyn ja nököttämään vuoren päälle. Kuvittelen kuinka vesi sataa alas kauniina ja ropisee gore-tex-vermeittemme pinnalla. Mutta omat mielikuvat harvoin kulkevat käsi kädessä todellisuuden kanssa ja hyvä niin. On hienoa nähdä paikkoja, joita ei voi ymmärtää eikä hahmottaa etukäteen.

Kohta lentohenkilöstö tarjoilee kahvia. Odotan sitä lähes yhtä paljon kuin koko Islannin saarta. Vähän haalea, vähän kummallisen makuinen lentokonekahvi. Ihanaa!

Tänään otamme rauhassa. Minulla on niin kova nuha, että jäätikköseikkailut saavat vielä tänään odottaa. Ehkä huomennakin. Otamme bussin hotellille ja käymme annettuja vinkkejä läpi (kiitos niistä!). Teemme listan, googlailemme ja etsimme Instagramista paikkoja, joihin tekisi mieli päästä. Jätämme listan puoliksi tyhjäksi, jotta voimme jättää harhailulle tilaa. Se on parasta.

Ehkä köpöttelemme rauhassa reykjavikilaiseen ravintolaan iltapalalle. Luultavasti salaattia, vaikka nyt vatsani tuntuukin niin tyhjältä, että aion vastoin kaikkia normaaleja käyttäytymismallejani tilata ohilipuvasta kärrystä kuuden euron gluteenittoman kaurapuuron. Huh huh, nyt eletään reunalla.

Pääni meinaa aina mennä sekaisin virikkeistä. Kun tiedän, että pian voin tehdä miltei mitä vaan ja nähdä melkein mitä vaan, päätäni alkaa huimata. Mielen positiivisia ärsykkeitä on rajattomasti. Ei auta kuin hengitellä ja muistaa, ettei ala juosta suuna päänä kaiken perässä, vaan nauttii matkasta ja maailmasta.

Terveisiä taivaalta.

-Henriikka

Ps. Kirjoituksen kuva on otettu Islannissa joulukuussa 2014, kun viimeksi kävin siellä. Olettamani mukaan nyt näyttää vähän erilaiselta.

Huom! Matka toteutetaan yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Kuinka löytää elämästä aikaa unelmille?

Esitän argumenttini koristeettomasti ja tahallisen naiivisti, jotta sanoma ei kärsisi: aikaa unelmille löytää vain priorisoimalla. Piste.

Muistin muutama päivä sitten vihdoin vastata eräälle lukijalle, joka oli laittanut minulle ihanan pohdiskelevaa viestiä. Lukijan viestissä oli paljon muutakin, mutta seassa vilahtelivat seuraavat lauseet:

”Kuinka järjestää enemmän aikaa? — Jos sulla on jotain vinkkejä tai aloituspotkaisua tai muuta random-lausahdusta, otan ilolla vastaan! — Mutta tosiaan pitäisi saada hommat käyntiin ja aika järjestettyä. Unelmille enemmän tilaa!”

Samojen asioiden kanssa kamppailen itsekin. Meillä kaikilla on vuorokaudessa vain ne samat 24 tuntia. Kyseinen lause on niin kliseinen, että nielen kurkkaavaa oksua kurkusta. Mutta niin se vain on.

Kirjoitin vastausviestiin seuraavia virkkeitä:

”Kuinka järjestää enemmän aikaa? Tämä on varmasti itsellenikin se isoin haaste! Yksinkertaisesti priorisoimalla. Päättämällä mihin haluaa laittaa aikaa kaikkein eniten.

Esim. mulla on ihan varmasti kärsinyt esim. osa ystävyyssuhteista ja kodin ylläpito siitä syystä, että oon halunnut nimenomaan laittaa aikaa blogiin, ulkoilmaseikkailuihin ja matkustamiseen. Ehkä joskus priorisoin eri lailla, nyt näin.

Mutta onhan se aina karua, kun kaikkea ei voi saada.

Kirjoitin monta vuotta blogia yhtä paljon kuin nytkin, eikä juuri kukaan noteerannut mitenkään, eikä se tuonut tuloja. Silti se vei multa melkein kaiken vapaa-ajan. Nyt kuuden vuoden päästä se palkitaan toden teolla, mistä oon tietysti aivan hullun kiitollinen. Voi että, kun vain osaisin olla vieläkin kiitollisempi.”

Mutta ehkä sellaisena kiteytyksenä tai ajatuksena, että unelmille ei kyllä koskaan vain tupsahda aikaa. Sitä on vaan päätettävä jotain, raivattava aikaa, tehtävä. Näin mun mielestä. Ja mä uskon, että ei aikaakaan, kun oot jo ihan unelmien piirityksessä.”

Muistan edelleen selkeästi, kuinka ymmärsin ajan ja elämän rajallisuuden. Kirjoitin asiasta melko tarkalleen kaksi vuotta sitten tämän kirjoituksen.

Ja niin kuin jo aluksi sanoin, esitän tämän kirjoituksen argumenttini yksinkertaistetusti, itsekkäästikin. Asioihinhan vaikuttaa aina ulkoiset seikat, esimerkiksi lapset, tulot ja sairaudet.

Mutta uskon silti, että aikaa unelmille löytyy vain nostamalla ne prioriteettilistalla korkeammalle. Mitä korkeammalla ne ovat, sitä enemmän muut asiat kärsivät, mutta sitä helpommin haaveesi tavoitat. On jokaisen henkilökohtainen päätös miettiä, kuinka lähellä listan kärkeä haaveet ovat, mikä saa niiden vuoksi kärsiä ja missä kohtaa elämää on sopiva aika ottaa isompi askel kohti unelmia.

-Henriikka

Tulevan syksyn reissukalenteri

On aika paljastaa syksyn matkasuunnitelmat.

Istun kotisohvalla pienessä lämmössä ja kurkkukivussa. Tällä hetkellä ei tunnu, että olisin lähdössä yhtään minnekään. Mutta tunnen itseni ja tiedän, että tämä on parissa päivässä ohi. Hetken tässä ehtiikin hengähtää, kunnes on aika palata täysiin voimiin.

Syksystä on nimittäin tulossa reissuntäyteinen. Ja ainahan syksy on upea: ruskaretket, ekat pakkaset ja kuraharmaa ensilumi.

Islanti

Lähden tiistaina ystäväni Bean kanssa viikoksi Islantiin. Se on i-ha-naa. Alunperin haaveilimme ruskamatkasta Jenkkeihin, Bostonin alueelle, mutta itse asiassa tällä hetkellä tämä lähempi kohde tuntuu juuri sopivalta. Islanti on Seikkailukerhollemme täydellinen kohde!

Olen viimeksi ollut Islannissa nopealla työmatkalla muutaman päivän joulukuussa 2014, kun oli maailman kylmintä, ja lunta satoi vaakatasossa. Moni asia on varmasti muuttunut ja vihdoin on aikaa tutustua maahan paremmin.

Berliini

Lokakuussa teen omineni pikavisiitin Berliiniin. Sielläkin olen ollut viimeksi vuonna 2014.

Muistan edellisreissulta (niin ihana kuin se olikin) ajattelleeni, etten pääse kiinni siihen ainaiseen Berliini-hehkutukseen. Hehkutus on kyllä jo kokenut huippunsa ja laantunut, mutta toivon kyllä tällä kertaa löytäväni sen maailman siisteimmän kaupungin, johon niin moni on rakastunut.

Singapore (+ Vietnam)

Viime joulun välipäivinä myin järjettömän määrän Ikea-kasseissa odottanutta kirpputorivaatetta ja -tavaraa. Tienatuilla rahoilla ostin lennot Singaporeen.

Lähden lokakuun lopussa matkaan äitini ja siskoni kanssa, ja odotan tyttöjen matkaamme ihan sikana. Olemme viimeksi olleet yhdessä kaukomailla, kun olin lukiossa, ja minulla on tunne, että tästä tulee huippua.

Yhdistämme 10 päivän lomaan mahdollisesti myös muutaman päivän visiitin Vietnamissa.

Yllätys

Marraskuussa minulla on kalenterissa varattu pitkän viikonlopun mittainen pätkä Euroopan kaupunkilomalle. Lähden omineni, mutta en tiedä vielä minne.

Matka on vuoden viimeinen momondo ambassador -matkani, ja lupaan kertoa heti enemmän, kun tiedän enemmän!

Tansania

Hu huh, mikä reissuvuosi. Tätä matkaa on suunniteltu, vähintään haaveiltu, jo useamman vuoden ajan. Kyseessä on 9 hengen perhereissu, yhdistettynä Sansibaria ja Manner-Tansaniaa.

Siskoni ja veljeni asuivat muutaman kuukauden Tansaniassa viisi vuotta sitten, ja olimme muun perheen kanssa heitä tapaamassa. Kiersimme maata ja tutustuimme kulttuurin. En malta odottaa, että saan taas maissipuuroa suuhuni ja olen Afrikan auringon alla, tällä kertaa toisen perheen kanssa.

Näiden väliin mahtuu rakasta koti-Suomea. Toivottavasti Kouvolaa, Tamperetta, Kangasalaa, Turkua ja muutamia yllätyskohteita, ehkä Lappia, Kolia tai Oulun seutua?

Matkajuttuja on tulossa kuluneen kuukausien reissuista ainakin Jenkkien ja Kanadan roadtripiltä (kaikki nämä kuvat ovat sieltä!), Kreikan saarihyppelystä ja Georgiasta, joka vei täysin sydämeni. Sen lisäksi kirjoitan tietyysti tuoreeltaan Ylläksen hetkiä ja muistoja. Ja hei! Roadtripiltä on tulossa vielä jopa video.

En ole suuri matkapostausten fani, jos niilä tarkoitetaan sellaisia informatiivisia listoja. Mutta tunnelmiä, hetkiä ja tarinoita, niistä minä pidän ja niin toivottavasti tekin. Olisiko teillä jostain tietysti matka-aiheisesta kirjoitustoiveita?

”Wherever you go becomes a part of you somehow.”
-Anita Desai

-Henriikka

Ps. Kaikki matkavinkit syksyn kohteisiin tervetulleita ja otetaan isolla ilolla vastaan.