arkisto:

syyskuu 2017

Miltä tuntuu saapua kotiin?

12
–
elämä, matkustus, sisustus

Saavuin pari tuntia sitten tyhjään kotiin.

Ajo Ylläkseltä Kittilään oli nopea, samoin lento Kittilästä Helsinkiin, vaan lähijuna ja täysi raitiovaunu tuntuivat ottavan aikanasa. Tunsin nenässäni, kuinka takkini haisee ikävästi savulle. Se on outo tunne, kun vastahan se oli tuoksua. Odotin kärsivällisesti, että ollaan oikealla pysäkillä ja kävelin pinkki duffeli selässäni kotiin saakka.

Kotona ei ollut ketään. Se oli oikeastaan ihan kivaa. Laskin matkatavarat maahan, pesin kädet ja laitoin kahvin tippumaan. Tuntui vähän uupuneelta, mutta rauhalliselta.

Äiti sanoo aina innostuneesti odottaen, että kotiin päästyä keitetään sitten kyllä hyvät kaffet. Tein juuri itse samat. Viisi kupillista, jotta Jannellekin riittäisi, kun hän saapuisi pian kotiin. Kuuma kupillinen tuntuu palkinnolta, joltain askeleen arjen yläpuolella.

Jouduin tosin kaivamaan astianpesukoneesta likaisen kahvipannun tiskien keskeltä. Siellä se odotti pesemistään, vaan keitin pannulla kuitenkin vielä nämä yhdet sumpit.

Sumpit – siinäpä vasta typerä sana.

Osa kasveista oli ehtinyt vähän nuupahtaa viidessä päivässä. Puutarhurinlahjoja ei ole suotu meille kumpaisellekaan. Ruusussa oli vähän hometta, ja kahvipensas kaipasi juomaa. Mutta kaikki olivat elossa, myös ne kaikki, joita emme osaa edes nimetä.

Pöydällä odotti luottolasku: nolla euroa tällä kertaa, onneksi. Sen lisäksi pinossa oli apteekin kanta-asiakaslehti, kuoressa kaksi kotiin tilattua, etiopialaista kahvipapupussia ja kaksi ilmoitusta paketeista. Pitäisi käydä postissa, mutta siihen tuntuu olevan aina niin epärealistisen korkea kynnys.

Ihmettelen aina kotiin palattua, kuinka meillä on niin kaunista ja kuinka pidänkään kodistamme. Sen unohtaa aina muualla.

Tällä kertaa sain onneksi myös ihailla yllättävää siisteyttä, joka on lähiaikoina ollut harvinaista. Viime viikonloppuna oli ystäviä kylässä, ja siivosimme ennen viikonloppua urakalla. Se urakka palkittiin nyt, kun sydämeni lepäsi seesteisenä, kun ympärillä ei ollut siivotonta.

Jääkaapista löytyi pari viikunaa, puoliksi syötyjä ja täysiä hillopurkkeja, eikä paljon muuta. Täytyy käydä pian kaupassa.

Janne saapui hetken päästä kotiin. Halasin lujasti ja sanoin ääneen, että sä näytät kyllä niin tutulta.

Juotiin kupit kahvia, viidestä oli vielä jäljellä. Olin tuonut Ylläksen urheilukauppa-alennuksista tuliaiseksi kevyttoppatakin. Se on lupaus siitä, että voimme taas pian retkeillä yhdessä.

Ylläs oli i-ha-na. Kiinnyn helposti paikkoihin, ja kiintyminen on taas tapahtunut. Kuvittelen jo kaamos-reissun, ensi kauden valkoiset puuteririnteet ja tulevan, unelmien kesämökin. Minulla on niin monta hyvää hetkeä reissusta jaettavana ja aloitan kuvien purkamisen jo heti tänään.

Nyt on naputettava koko ilta, sillä sumuiset syysretket vaativat vastapainokseen tiuhempaa työntekoa. Sitä on tiedossa täysi viikonloppu. Mutta mikäs tässä ollessa, kun vieressä näppäillään lempeästi kitaraa ja viiden kupillisen jälkeen voi taas keittää lisää.

Ja joojoo, mä lähden kyllä taas pian.

-Henriikka

En ole nero, mutta alitajuntani on

6
–
elämä, huumori

Sytyn harvoin unitarinoille, niitä kuunnellessa vaipuu yleensä itse uneen, mutta joskus ne ovat parasta huumoria. Tai niin kuin tässä tapauksessa, silkkaa nerokkuutta suoraan alitajunnasta. En voi olla kertomatta unesta, jonka Janne näki juuri ennen lähtöäni.

Minulla on usein, hyvin usein, vaikeuksia nousta sängystä aamuisin. Ei vain kertakaikkiaan pysty nousemaan, kun herätyskello piipittää. Janne kantaa ilmeisesti unessa ollessaankin huolta asiasta, sillä uni meni näin:

”Olin äärimmäisen turhautunut siihen, että joudun aina kantamaan vastuuta siitä, että saan sut ylös sängystä. Olin löytänyt avuksi netistä applikaation, jonka avulla pystyi tilaamaan tukea vaikeisiin aamuherätyksiin. Palvelun kautta kotiinsa sai henkilön, joka tuli herättämään lempeästi höyryävän kahvikupillisen kanssa…”

(nyt tulee ehdottomasti paras kohta!)

”...Kahvin rinnalle sai kuitenkin klikata ostoskoriin haluamansa herkun. Valitsin sulle vaihtoehdon B: Supersuklaatikku.”

—

Parasta. Hahahahahaha. Aivan ihanaa olla tyypin kanssa, jonka mielessä pyörii näin lempeät ideat ja joka valitsee mulle kahvin rinnalle SUPERSUKLAATIKUN. Mikä se edes on? Hahahaha.

-Henriikka

Ps. Kuva on otettu toukokuussa Kreikassa, kun siskoni maanitteli minua nousemaan.

Kun kamera ei rakasta (osa 9)

15
–
huumoriTags: ,

On aika palauttaa itsetunto kohdilleen. Eilinen Ruskamummo-kirjoitus sai niin lämpimän vastaanoton, että minulla karkasi melkein virtsa päähän. Onneksi olen viime kuukausien aikana taas tallentanut ei-niin-herttaisia-otoksia itsestäni. Näiden avulla on hyvä palauttaa mieli maan pinnalle.

Mutta arvatkaas! Olin tallentanut myös kuvan, jossa loikkaan ilmaan korkokengissä erään virolaisen kartanon edustalla – yltiöiloisena, kovin lyhyessä hameessa. Suuni on autuaan onnellissa hymyssä, mutta hypystä johtuen hameeni nousee paljastaen koko takapuoleni, joka hohtaa tietysti täysikuun lailla.

Vieressä istuva sisareni oli kuitenkin sitä mieltä, ettei sitä ehkä kannata julkaista. Säästän sen siis 30-kriisiin tai muuhun tiukkaan tilanteeseen, jossa paljasta pyllyäni kaivataan.

Pidemmittä puheitta: tähtihetkiäni, olkaa hyvä!

Tämä viimeinen taitaa olla oma suosikkini. Otsikoin sen nimellä ”kruununprinsessa.” Mikäs oli teidän lemppari?

Seuraava ”Kun kamera ei rakasta” -kirjoitus onkin kymmenes, eli tilanteeseen sopivat juhlatoimenpiteet ovat tietysti paikallaan. Voisin esimerkiksi pistää pystyyn äänestyksen, mikä kuvista on kaikkein kaamein ja arpoa vastaajien kesken 5 metriä x 5 metriä -kokoisen seinätaulun kyseisestä kuvasta. Tai ehkä pylly olisi juuri silloin paikoillaan!

Iloisia hetkiä kaikille! Nauru on hyvästä. Emme onneksi ole still-kuvia.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8

Ruskamummo

8
–
randomTags: , ,

Minusta tulee isona sellainen ruskamummo. Sellainen, jonka löytää soutuveneestä vispaamassa airoja vimmatusti ja puolukkapusikosta suu täynnä punaisia marjoja. Sellainen joka tietää mitä tahtoo ja jonka kanssa ei sovi rettelöidä.

Siskoni sanoi tänään, että hiustyylistäni on helppo ennustaa, miltä tulen näyttämään mummona. Minulla tulee kuulemma olemaan sellainen löysä mysteerinuttura, josta on mahdoton sanoa, kuinka se on kiepautettu paikoilleen.

Minusta tulee isona sellainen ruskamummo. Sellainen, joka suuntaa joka syksy ruskaryhmänsä kanssa ruskaretkelle. Lounaaksi syödään kalasoppaa ja mustikkamehua, jälkiruoaksi kahvia ja pannukakkua. Metsässä pysytään pitkään, satoi tai paistoi, ja päivän päätteksi saunotaan vähintään yhtä pitkään.

Jos tarkemmin ajatellaan, niin saatan olla aika lähellä sellaista mummoa jo nyt. Mutta parempi odottaa kärsivällisesti mummouskottavuutta, sillä eihän ehdaksi ruskamummoksi noin vain kasveta. Yhdessä yössä.

Ruska-ajatukset kumpuavat siitä, että saavuin tänään aamulla Ylläkselle. Olin valveilla jo ennen viittä, ja lentokone lennätti minut ja pikkusiskon Kittilään. Siitä körötimme bussilla perille tunturin juurelle. Pysymme täällä torstaipäivään saakka.

Ihana olla muutaman kuukauden tauon jälkeen taas täällä. Kipitimme seitsemän kilometrin sateisen, mutta iloisen päiväkävelyn, jonka jälkeen kohmeisina kaadoimme hotellin saunan kiukaalle monta sankollista vettä. Jo lämpeni.

Ja näimme valkoisia poroja! Siinäpä ne tärkeimmät.

Toivototan kaikille oikein, oikein hyvää tulevaa viikkoa. Pysykää lämpiminä.

Terveisin,
Henriikka, tuleva ruskamummonne

Kaiken se kestää ja kuusi muuta suositusta

1
–
elämä, elokuvat, Helsinki

Perjantai ja aika kouralliselle suosituksia. Eilispäivästäni tuli sattumalta kaikessa aktiivisuudessaan sellainen, että sain ammennettua Helsingistä ja elämästä asioita, tapahtumia ja paikkoja, joille voin antaa lämpimän suosituksen:

Klo 07.15 Allas Sea Pool

Olin aamu-uinnilla taivasalla. Tosin siitä tuli tarkemmin sanottuna aamusauna, kun palelin aamutuimaan niin, että kävin vain lastenaltaassa kastautumassa ja kipitin takaisin saunaan. Mikä olo olikaan pitkien löylyjen jälkeen!

Klo 08.30 Risenta-aamiainen

Olin kuulemassa hyvinvointiin ja hyvään ruokaan keskittyvän Risentan tuoteuutuuksista ja ilahduin etenkin gluteenittomasta Mansikka & Manteli -myslistä, joka sisältää melooninsiemeniä! Mikään ei kuitenkaan tule kiilaamaan Risentan siemennäkkäri-valmissekoituksen ohi, jollaisen ostan ainakin kerran kuussa.

Klo 10.00 El Fant Coffee & Wine bar

El Fant on ihana, pieni paikka Torikortteleissa, Senaatintorin ja Kauppatorin välissä Katariinankadulla. Minkä täydellisen, marjaisan kupillisen kahvia eilen joinkaan, mmmm.

Klo 14.45 Cafe TinTin Tango

Töölön ihanan kämänen kuppilapesula on yksi pitkäaikaisia suosikkipaikkojani. Otin myöhäislounaaksi all-day-breakfast-aamiaislautasen.

Klo 16.15 Relove

Kävin ensimmäistä kertaa Töölöntorin paljon puhutussa Relovessa, joka on kauniisti kuratoitu itsepalvelukirpputori ja puhtaaseen, kotimaiseen lähiruokaan keskittynyt kahvila. Löysin kahdeksalla eurolla kauluspaidan ja vitosella kirjan. Menen uudestaankin.

Klo 18.00 Kaiken se kestää -elokuva

Kaiken se kestää -elokuvan kutsuvierasnäytös järjestettiin eilen Kinopalatsissa ja olin sitä äitini ja siskoni kanssa katsomassa. Odotin elokuvalta tosi paljon, enkä joutunut pettymään. Pidin siitä kovasti.

Tämän kirjoituksen kuvassa olevat pojat vetivät huikeat näyttelijänsuoritukset, ja vaikka elokuva oli toisaalta perinteinen Suomi-elokuva, niin siinä oli kuitenkin myös jotain ihan uutta. Sitä paitsi pidän Suomi-leffoista, kaikesta kätketystä kauneudesta sekä asioista ja tunteista sanojen välissä. Asioiden annettiin tapahtua, eikä katsojalle pureksittu kaikkea valmiiksi. Kristinuskoa, kasvatusta, perhesuhteita tai roolihahmojen persoonia ei leimattu liikaa, mutta käsiteltiin silti rehellisesti. Itkulle ei annettu liikaa tilaa – oli oikeastaan vapauttavaa, ettei tarvinnut ryystää elokuvan aikana, vaikka olikin monesti liikuttunut.

Kuvat olivat niin kauniita, että nappasin silmilläni sopivia kuvia IG-feediini. Jossain asioissa toistoa ja symboliikkaa oli ehkä makuuni vähän liikaa, katsoja ymmärtäisi vähemmälläkin. Toisaalta en usko, että elokuvaa tehdäänkään aina vain katsojalle.

Klo 23.30 Kahdeksan tunnin yöunet

Suosittelen ehdottomasti. Toivottavasti pääset kokeilemaan nyt viikonloppuna.

—

Tältä perjantailta ainoa suosittelemani asia on kodin siivous ja leikkokukat.
Olohuoneen siivous jatkukoon!

-Henriikka

Kuva: Finnkino / Kaiken se kestää

Parhaiden ystävien eli sisarusten kesken

4
–
astiat, design, perhe, sisko, yhteistyöTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Juttelin muutama päivä sitten erään läheisen ystäväni kanssa ystävistä ja ystävyydestä. Olen ymmärtänyt kuluneen kesän aikana kunnolla erään olennaisen asian.

Olen ihmetellyt usein, miten muilla tuntuu olevan niin paljon aikaa ystävilleen. En ole kuitenkaan aina muistanut, että itselläni on niiden ystävien lisäksi tukiverkostossa kaksi suurta perhettä, jotka ajavat lopulta aina edelle. Kun perheenjäseniä on jo 13, ja välit ovat läheiset, ei ystävien kanssa vietetyn ajan määrää kannata välttämättä verrata jonkun toisen ajankäyttöön. Eikä kannattaisi muutenkaan.

Elokuun lopussa istuimme sisarusteni (ja parin mukavan siipan) kanssa aamiaispöydässä mökillä. Siitä oli kulunut liian paljon aikaa, kun olimme viimeksi syöneet yhdessä.

Minun sisarukseni ovat parhaita ystäviäni. En tiedä olenko heidän, mutta he ovat minun.

Meitä on neljä, kaksi veljestä ja kaksi siskosta. Kahdella on potummat nenät, kahdella huvittavan suorat nokat. Kolmella on usein nuttura, yhdellä ei koskaan. Kaikki neljä viihtyvät luonnossa ja mökillä. Kaikissa virtaa niin kouvolalainen kuin kainuulainenkin, dna-perimältään sataprosenttisesti suomalainen veri. Kaikkien etunimissä on R-kirjain. Olemme levittäytyneet ja kierrelleet ympäri Suomea, mutta aina vähintään kaksi on asunut samassa kaupungissa.

Kahdelle oli tärkeämpää kuin kahdelle, että aamiainen näyttää näin kauniilta. Yhdelle kahvi oli selkeästi tärkeintä. Ja se sama on muuten ehdottomasti myös kaikista hauskin!

Aamiainen oli katettu Arabian Esteri-astioilla, jotka kannoin kesän alussa kesämökille. En varmaan unohda koskaan, miten suuresti isäni tykästyi astioihin, kun ne odottivat mökin pöydällä. Hän, joka ei yleensä design-mieltymyksiini tai astiavalintoihini ota kummoisesti kantaa.

Esteri on alunperin koristesuunnittelija Esteri Tomulan vuonna 1973 suunnittelema kuvio. Nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kuvio otettiin koristamaan moderneja muotoja viiteen eri astiaan: mukiin, kulhoon, lautaseen, kannuun ja posliiniseen tarjoilualustaan.

Voin jo nyt kuvitella, kuinka tämän sisaruskatraan jälkipolvi saa joskus mökkimuistoja näistä astioista. Kukapa sen tietää, mutta näin voisin aavistella.

Ystävien merkitys ei toki vähene sisarusten vuoksi, mutta haluan silti varata ison osan ajastani ja sydämestäni juuri perheenjäsenille. Ystävillekin on aikansa ja paikkansa, tietenkin.

Sisarukset ovat myös niin läheisiä, että joskus (usein!) on varsin rauhoittavaa olla jonkun kanssa, joka ei sano aivan yhtä suoraan kuin siskosi tai veljesi. Tai esimerkiksi pistä painiksi kesken olohuoneen matolla löhöilyn. Tai kommentoi joka ikinen kerta, kun muistutat äitiäsi.

Pidetään huolta toisistamme. Vietetään aikaa yhdessä.

-Henriikka

Uskon ikuiseen rakkauteen

7
–
juhlat, kaverit

Hengittää ihoa paljasta vasten,
nauraa silmät veessä,
päästää ulos kyyneleet.

Hengittää, olla kaltainen lasten,
nauraa silmät veessä,
päästää ulos kyyneleet.

Olen katsonut heinäkuisia kuvia rakkaiden ystävien pihahäistä. On se uskomatonta, että ihmiset ja sielut vain löytävät toisilleen sopivat. Ja vielä sekin, että kauniin morsiamen sisällä kasvaa uusi, ihmeellinen, tuikitärkeä elämä.

En pysty miettimään pidemmälle, kun silmät kostuvat liikaa. Katsoessani tuota ensimmäistä kuvaa aiemmin tänään, annoin jo liikutuksissani kaikille muille seitsemälle ylläpito-oikeudet yhteisessä WhatsApp-ryhmässämme. Ja olin sentään ollut ryhmän hallitsija jo monta vuotta. Vaihtanut profiilikuvaksi mitä haluan ja kokenut suurta vallantunnetta. Tunteet johtivat demokratiaan, myöhemmin saattaa kaduttaa.

Tuonne asti jos pääsen,
onko helpompi niin?
Tuonne asti jos pääsen,
onko aikaa ottaa syliin?

Kerro miksi on vaikee
olla nyt ja uskaltaa.
Kerro miksi on vaikee.

On ihanaa, että tiedän jo nyt ensi vuonna olevan ainakin kolmien ystävien häät. Yhdet keväällä, yhdet kesällä, yhdet syksyllä.

Niin pysyvät nämä kolme: kauniit vaatteet, kakku ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Mutta eivät nuo kaksi muutakaan haittaa lainkaan. Eikä pitkäksi venyneet illat, hyvät tanssit tai itkettävät isien puheet. On hyvä tietää jo nyt pitkän talven lohdutukseksi, että ensi kesänä karkeloidaan taas rakkauden vuoksi.

Minä uskon taatusti ikuiseen rakkauteen.

Rajan toisella puolen joukot liikkuu jo,
pitkin ruosteista siltaa laskee aurinko.

Rakasta mua nyt,
kun tätä onnea pelkään niin.
Rakasta mua nyt.

-Henriikka

Kuvat: Jussi Rekiaro Photography
Laulunsanat: Juha Tapio – Hengittää

Olen yrittäjä – mitä oikeasti teen?

8
–
opiskeluTags: ,

Minulla on yritys. Olen yrittäjä. Ajattelin kertoa siitä muutaman ajatuksen, sillä tänään on Yrittäjän päivä. Ja koska olette siitä usein kysyneet.

Perustin toiminimeni alkuvuodesta 2015, mutta täyspäiväinen yrittäjä olen ollut maaliskuun lopusta 2017. Ehdin siis tehdä pari vuotta töitä sivutoimisena yrittäjänä päivätöiden rinnalla – viimeiset seitsemän kuukautta tein tosin omasta tahdostani viestintätoimistotöitä vain neljä päivää viikossa.

Minulla on edelleen toiminimi. Se johtuu siitä, etten ole keksinyt yritykselleni hyvää nimeä. Kerran jo luulin keksineeni, vaan sitten peruin päätökseni. Kunhan keksin hyvä nimen, niin perustan Oy:n eli osakeyhtiön. Ja pistän pystyyn nettisivut ja kaiken tärkeän.

Mitä minun yritykseni tekee?

Täällä blogissa näkyy osa kaikesta: teen yritysten ja eri tahojen kanssa blogi- ja sosiaalisen median yhteistöitä: yleensä ne ovat erilaisia kampanjoita, jotka tunnistaa yläotsikosta ”kaupallinen yhteistyö”. Toisinaan ne ovat jotain muuta, esimerkiksi puhekeikkoja, sisällöntuotantoa bloggaajan roolissa yrityksen kanaviin tai esimerkiksi tuotekehitystä.

Bloggaamisen ja kaiken siihen liittyvän lisäksi teen kuitenkin myös paljon muuta, jossa ”Aamukahvilla” ei sinänsä ole olennainen tai ainakaan näkyvä osa: Viestintää, sosiaalisen median projekteja, vaikuttajayhteistyötä, mediasuhteita, tapahtumatuotantoa, tiedottamista, konsultointia ja puhekeikkoja, kuva- ja tekstituotantoa, sosiaalisen median kanavien hallintaa… Kaikkea joka suurin piirtein mahtuu viestinnän yläkaton alle.

Teen siis käytännössä paljon samoja hommia, joita tein viestintäkonsultin roolissa viestintätoimistossa.

Konkreettisia esimerkkejä viimeisten kuukausien töistäni

-Helsinkiläisen kahvilan Facebook- ja Instagram-tilien perustaminen, sisälläntuotanto ja ylläpito
-Suomalaisten lastenvaatemerkin media- ja bloggaajatilaisuuden järjestäminen, vaikuttaja- ja bloggaajastrategian kehittämien ja vaikuttajakampanjan koordinointi
-Elintarvikebrändin vaikuttajakampanjan konseptointi ja koordinointi
-Toisen elintarvikebrändin sosiaalisen median kuvien tuotanto
-Kolmannen elintarvikebrändin pr-toimenpiteet ja tiedottaminen
-Lyhyt puheenvuoro erään yrityksen brändilähettiläiden kick off -tapahtumassa koskien bloggaamista ja siihen inspiroimista
-Suomalaisen yrityksen markkinointi-viestintästrategian workshop-työ ja konsultointi

Tämän lisäksi olen tehnyt esimerkiksi erilaisia kirjoitushommia (esim. tiedotteita).

Asiakkaani ovat pitkälti B2C-puolen (eli kuluttajille suunnattujen tuotteiden ja palvelujen) piirissä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä keskustelen yhteistyömahdollisuuksista myös erään selkeästi B2B-asiakkaan kanssa. Eikä näitä kahta sektoria tietenkään voi edes täysin erottaa.

Joskus työt tulevat suoraan minulle, joskus joku toinen pienyrittäjä tai esimerkiksi viestintä- tai mediatoimisto ostaa minulta työtunteja, -päiviä tai -projekteja. Joskus ostan myös apua omalle yritykselleni. Aina en suinkaan tee yksin. Onneksi.

Miltä päiväni yrittäjänä näyttävät?

Keskenään valtavan erilaisilta.

Joskus teen töitä 15 tuntia päivässä, joskus pidän viikon vapaampaa. Joskus istun kotona työpisteelläni, joskus kahvilassa, joskus bussissa tai junassa. Välillä käyn palavereissa tai erilaisisssa tapaamisissa, joskus järjestän tapahtumaa tai olen kuvauskeikalla. Kannan lähes aina läppäriä matkassani, puhelinta vielä useammin. Teen usein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, lounastunnin saatan vaikka treenata.

Pidän töitteni teosta, enkä koe haasteeksi motivoida itseäni tekemään. Joillekin kuukausille riittää liikaakin tekemistä, jotkut hetket ovat rauhallisempia. Joskus se johtuu omasta päätöksestäni, aina ei.

En ole kokenut ainakaan vielä tarpeelliseksi rajata esimerkiksi viikonloppua täydelle levolle, mutta en halua tehdä koko ajan töitä. Sanon ei, jos aika ei näytä riittävän tai jos koen, etten ole johonkin oikea tekijä. Nautin myös siitä, että saan päättää keiden ja minkä kanssa teen töitä. En halua olla arveluttavissa jutuissa mukana.

Koska reissaan paljon, niin yleensä matka-ajat ovat rennompaa ja Suomi-ajat kovempaa tykitystä. Teen kuitenkin paljon asioita myös reissun päältä.

Millaisia töitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa?

En vielä tarkalleen tiedä. Yrittäjyyttä on nyt takana muutaman päivän yli puoli vuotta ja kaikki tuntuu vielä uudelta.

En ole vielä tähän mennessä tiennyt, mitä teen ja mistä saan tuloni kahden kuukauden päästä, mutta töitä on aina riittänyt. Nyt tiedän, että tulen pärjäämään syyskuun, enkä osaa pelätä vielä tyhjältä näyttävää lokakuuta. Tällä alalla asiat etenevät usein näin.

Huomaan olevani koko ajan kiinnostuneempi esimerkiksi palvelunkehittämisestä, asioiden visualisoinnista, ideoinnista sekä projektinjohtamisesta. Olen hyvä pitämään lankoja käsissäni ja nautin tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Pidän uudistamisesta ja nopeatempoisuudesta, olen helposti innostuva realisti. Nautin vastuusta ja vähän liian suurista saappaista, erityisesti jos joku toinen pitää toista saapasta.

On niin paljon, mikä kiinnostaa: luonto, matkailu, hyvinvointi, kaupunkikulttuuri, some, tulevaisuus sekä ihmiset käytösmalleineen ja tunteineen… Myös kirjoittaminen on minulle äärimmäisen rakasta ja tulee varmasti pysymään kuvioissa.

Näyttäköön tulevaisuus, mistä itseni löydän. Sisäsyntyinen eteenpäin pyrkiminen ja sopivassa raameissa pysyvä johdonmukaisuus on ainakin aina tähän mennessä ajanut asiasta seuraavaan.

Tänään heräsin Nuuksiosta teltasta ja pidin aamupäivän vapaata paria viestinvaihtoa lukuun ottamatta. Iltapäivällä istuin pari tuntia palaverissa erästä projektia päättäen ja nyt olen tehnyt iltaan saakka töitä rauhallisessa kahvilassa kotikadullani. Kohta lopetan, sillä huomiselle ei ole deadlineja, ja sisko tulee pian iltakahveille.

Nämä kuvat ovat viime viikolta, kun olin tehnyt vähän liian pitkän työpäivän ja vähän liian rankan salitreenin. Raahauduin kaupasta kotiin ja rötkötin lattialla, enkä jaksanut edes pipoa ja takkia riisua. Olin kyllä iloinen, mutta myös uuvahtanut. Vasta jälkikäteen huomasin, että t-paitani on nurinpäin. Aina ei tarvitse olla tarkka, jos työskentelee omineen tai tutussa porukassa. (Kaiken kukkuraksi olin myös treenannut samana päivänä nurinpäin olevassa paidassa. Varsinainen onnistuminen!)

—

Vaikka kaipaankin välillä tosi paljon työyhteisöä, erityisesti viimeistäni, voin hyvin kuvitella olevani yrittäjä elämäni loppuun saakka. Nyt on hyvä juuri näin. En kuitenkaan sulje ovia, ja jos sopiva paikka on minulle auki, voin hyvin palata työntekijäksi jonkun toisen firmaan.

Nyt olen ja pyrin pysymään kiitollisena, että olen onnistunut luomaan itselleni työpaikan, ja että töitä on riittänyt. Kiitos asiakkaille, kiitos yhteistyökumppaneille ja moninaisille verkostoille. Kiitos läheisille, että saan elää paikoitellen tempoilevaa ja vaikeasti hahmotettavaa elämää.

Hyvä yrittäjät! You rule.

-Henriikka

Huippuhyvä ja nopea portobellowokki

5
–
astiat, reseptit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: ,

Kaupallinen yhteistyö: Puhtaasti kotimainen ja Champ & Asennemedia

Joskus en malta odottaa, että pääsen jakamaan jonkun reseptin blogissa. Tämä on yksi niistä kerroista.

Teimme viime viikolla Jannen kanssa portobello-sienistä ja värikkäistä kasviksista niin hyvää ja helppoa wokkia. Kukkakaalin sesonkiaika on käynnissä, joten teimme pohjaksi kukkakaaliriisiä.

Jos joku kaipaa nopeaa ja herkullista sunnuntaireseptiä tähän päivään, niin tälle lämmin suositus!

Huippuhyvä ja nopea portobello-wokki

2–3 hlölle
gluteeniton, vegaani
valmistusaika yhteensä noin 30 min

Ainekset:

Marinaadi/kastike
2 valkosipulinkynttä (murskattu/hienonnettu)
2 tl tuoretta inkivääriä (hionennettu)
3–4 rkl vaahterasiirappia (tai agavesiirappia/kookossokeria)
1/2 tl kuivattua chilimaustetta
3–4 rkl soijakastike/gluteeniton soijakastike
1 rkl seesamöljy (käytimme oliiviöljyä)
3 rkl limemehua
1 rkl vettä

Vihannekset
2 portobello-sientä
1 punainen paprika viipaloituna
noin 2 dl broccolinia/parsakaalia paloiteltuna
TAI muita vihanneksia: sipuli, vihreä paprika, kesäkurpitsa…

Tarjoiluun esim.
Riisiä tai kukkakaaliriisiä
Seesaminsiemeniä
Korianteria
Sitruunanmehua
…

1. Valmista tai laita kiehumaan riisi/kukkakaaliriisi/kvinoa tai muu tahtomasi lisuke.

Huom! Kukkakaaliriisi valmistuu yksinkertaisesti silppuamalla kukkakaali blenderissä pieneksi murskaksi. Tahtoessa kylmän riisin voi lämmittää/miedosti ruskistaa paistinpannulla.

2. Puhdista sienet ja paloittele ne ohuiksi viipaleiksi.

3. Valmista marinaadi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään kulhossa. Maista ja mausta tarvittaessa: lisää inkivääriä, limemehua, soijakastiketta, chiliä tai vaahterasiirappia.

4. Laita sienet laajaan astiaan, esim. paistinpannulle ja kaada marinaadia päälle. Kääntele varovasti, että marinaadi sekoittuu kunnolla sieniin. Jätä sienet reiluksi 10 minuutiksi sivuun ja valmistele sillä aikaa vihannekset. Voit käännellä sieniä muutaman kerran, että ne marinoituvat tasaisesti.

5. Puhdista ja pilko vihannekset. Kun sienet ovat seisseet riittävän kauan marinaadissa, lämmitä suuri pannu keskilämmölle ja lisää vähän seesamöljyä. Lisää sieniä pannulle niin paljon, että ne mahtuvat pannulle sulassa sovussa ja paista 2–4 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes muuttuvat kullanruskeiksi ja vähän paahtuneiksi. Jos sieniä on enemmän kuin pannulla kokoa, tee sama toiselle setille sieniä.

6. Siirrä portobellot sivuun ja peitä ne pitääksesi ne lämpimänä. Lisää sitten vihannekset pannulle ja lisää lieden lämpötilaa. Paista 2–3 minuuttia usein sekoittaen.

7. Lisää mahdolliset muut tahtomasi ainesosat (esim. sipuli, jos haluat sen vähän napakampana) ja mahdollisesti jäljelle äänyt marinaadi. Kääntele ja paista minuutin verron. Älä anna vihannesten lössähtää. Laita liesi pois päältä ja tarjoile ruoka heti.

8. Voit lisätä annoksiin esim. valkosipulia tai valkosipulikastiketta, seesaminsiemeniä, vihreää sipulia, korianteria, sitruunanmehua tms.

Miltä vaikutti? Ai vitsi, tämä on niin hyvää. Haluan tehdä tätä pikaisesti uudelleen. Muita samanlaisia kiksejä jakamissani resepteissä ovat aiheuttaneet esimerkiksi valkosipulinen kikherne-kaalisalaatti ja 15 minuutin koookos-curry-nuudelikeitto.

Tässä portobelloreseptissä ihanaa ovat juuri nuo sienet. Kotimaisia viljeltyjä sieniä saa ympäri vuoden, ja ne ovat puhtaita ja terveellisiä. Sienten käyttö on lisääntynyt meillä ihan hirväesti tänä vuonna, kun emme ole syöneet lainkaan lihaa, eikä Janne kalaakaan. Nämäkin portobellot on viljety Suomessa – sen huomaa tuosta pakkauksen sirkkalehtimerkistä.

Suosittelen syömään tätä ruokaa tikuilla. Tilanteesta tulee heti hitaampi ja hartaampi. Haimme kukkakaupasta pari peikonlehteä kattaukseen, muuten mentiin simppelisti pellavalla ja klassisilla astioilla. Veteen laitoin limeslaisseja, kun tekeehän se vesikannusta välittömästi vähän ihanamman.

Hyviä ruokahetkiä kaikkien päivään. Otetaan rauhassa, hemmotellaan toinen toisiamme ja itseämme hyvillä (ja toivottavasti helpoilla) resepteillä.

-Henriikka

Lähteet: Resepti suomennettu ja muokkailtu Minimalistbaker.com-ohjeesta

Kuinka kesälistan kävi? Tuloksena 12/21

2
–
elämäTags: ,

Mitä kohtia sain kesälistalta raksittua, entä mitä jäi rästiin?

Kirjoitin alkukesän roadtripin viimeisenä iltana kesälistan eli kuluneen kesän bucket-listin. Tarkoituksena oli suunnitelmallisuudella saada itsensä liikkeelle ja tekemään asioita, joita oikeasti tahtoo.

Tulos on, tititititidididiii, 12/21. Ei surkeasti, muttei kyllä kiitettävästikään. Oikeastaan kyllä aika surkeasti. Tässä tulisi selonteko:

1. Katso Pulp fiction (X)

Check! Tästä kehkeytyi oikea teemailta, vaikka pidinkin puolet elokuvasta silmiä kiinni.

2. Hanki Venäjän viisumi ( )

Tämä oli joka viikko kalenterissa to do -listalla, mutta jostain syystä en saanut asiaa aikaiseksi. Niin jäivät spontaanit Venäjän reissut, vaan onneksi voin lähteä viisumikierrokselle nyt syksyllä.

(Sen sijaan ilmoittauduin venäjän alkeiskurssille kansalaisopistoon. Senkin kohtalo taitaa tosin olla vähän vaakalaudalla, sillä en pääse reissujen takia kolmelle ensimmäiselle kerralle. Haluisiko joku siinä tapauksessa minulta lahjaksi venäjän kielen kurssin? Laita mailia.)

3. Tee polkupyöräretki ( )

En voi käsittää, etten saanut koko heinä-elokuussa aikaiseksi pyöräretkeä! Edes kilometrin mittaista, edes lounastauon kestoista. Pyöräilin kyllä, mutten koskaan retkeillyt pyöräretkeilyn ilosta.

4. Leivo iso mansikkakakku (X)

Check!

5. Leivo kirsikkapiiras (X)

Check!

6. Tee suursiivous
 ( )

E-ei. Sotkin entistä pahemmin.

… toisaalta Janne on eräästä vedosta minulle velkaa kotimme suursiivouksen. Eli olisiko tämä kuitenkin puoliksi check?

7. Pese ja huolla petivaatteet ( )

Syyshommiksi menee tyynyjen, peittojen ja patjansuojuksen pesut. Phyi lika, hiki ja bakteerit! Yähh.

8. Luovu puolesta omaisuudesta (X)

Lasken tämän tehdyksi, vaikka prosessi on vielä vähän kesken. Kanahäkissä ja olohuoneen nurkassa odottaa yhteensä yli 10 Ikea-kassillista ja paperilaatikollista tavaraa, vaatetta jne jne. Ja vielä paljon lähtee, kunhan ehdin kaiken kimppuun.


9. Myy/lahjoita kaikki kirpparikama ( )

Woops. Prosessissa.

10. Animepäivä ( )

Tämän piti olla vähintään puolenpäivänmittainen sessio anime-elokuvia ja teemaruokaa. Pääsin siihen pisteeseen, että valitsin sopivimmat seuralaiset ja olen jo kysynyt heidän halukkuutensa osallistua. Eli varovaisten aplodien paikka?

11. Yöuinti Hietsussa ( )

Uin vaikka missä ja kaikkina vuorokaudenaikoina, vaan en kertaakaan Hietsussa.

12. Onkiminen (X)

Voi kyllä, kyllä. Monta tuntia Kuhmon mökillä pilkki kädessä ja kalaonnea matkassa. Nostin särkeä, kuhaa ja ahventa kuin vanha tekijä.

13. Tee karpalo-sinihomejuusto-omena-salaatti (X)

Check, check! Tätä tein kahdesti. Vaan oli aina niin pimeää, etten saanut ikuistettua kameralle. Reseptiä kaipaavat voivat lisätä tähän ohjeeseen kuivatut karpalot, niin siinä se.

14. Kotimaan päiväretki tuntemattomaan paikkaan (X)

Voi, tein ja miten ihana reissu se olikaan! Eeva kysyi melko spontaanisti mukaansa Kolille ja vietimme siellä muutaman päivän miniseikkailurentoiluloman. Koli oli minulle tuttu vain laskettelurinteistään, joten tuntui kuin olisi ollut tuntemattomassa kohteessa.

15. Katso The Cider House Rules (X)

Katsoin ja se oli aivan yhtä hyvä, ehkä jopa vähän parempi, kuin aina ennenkin. Jopa Janne myöntyi sen olevan aika hyvä.

16. Yhden päivän ajan pelkästään kirjoja (X)

Flow-festareilla vietetyn perjantain ja lauantain jälkeen vietin sunnuntain kirjapäivää kera hyvän ruoan ja kauniiden sanarivistöjen.

17. Kuokkavieraana juhliin ( )

Aivan varmasti listan vaikein rasti. Käytin useasti aikaa miettien, kuinkahan toteuttaisin tämän, mutta ihmiset pitävät nykyään niin intiimejä juhlia, ettei sinne noin vain luikita. Ensi kesään, ikuisuushaave!

18. Illallinen taivaan alla (X)

Useampiakin, onneksi. Kesämökin pihapöytä on aina paikoillaan.



19. Valvo aamuyöhön (X)

Yhden illan olin juhlimassa tyttöporukassa ja jaksoin kahteen. Eevan kanssa Kolilla heräsimme kolmen tunnin unien jälkeen jo kolmelta, joten ehkä sekin lasketaan? Mökilläkin kävin kerran nukkumaan keskiyön saunomisen jälkeen vasta kahdelta. Ei tämä nyt mitään hurjaa valvomista kyllä ole ollut, mutta olen mielestäni rastini ansainnut.

20. Yksi keikka, yhdet festarit (X)

Anna Puu #kattoauki-keikka Nosturissa ja Flow-festarit. Check, check!

21. Kahvilakierros ( )

Jääköön tämä syyskuun iloksi.

Onneksi kesä tai sen onnellisuus-aste ei ole rasteista kiinni. Kesä oli nimittäin ihan killeri.

Olisi kiva tehdä kesästä vielä kunnon tiivistelmä, sillä vaikka monet muut ovat kirjoittaneet kesän olleen sekuntin mittainen, niin minusta se tuntui kovin pitkältä. Rohkaisen muitakin miettimään ajan kanssa, mitä kaikkea viime kuukausiin on mahtunut. Sillä kun kertaa asioita mielessään, muistotkin juurtuvat tiukemmin.

Nyt vuorossa lauantain koti-ilta. Puss och kram!

-Henriikka

Kuva 2: Sara Vanninen
Kuva 4: Eeva Mäkinen
Kuva 14: Lennu

8 parasta asiaa luonnossa olemisessa

2
–
outdoor

Miksi viihdyin luonnossa? Miksi olen kotonani metsän keskellä?

Olen bussissa matkalla Liesjärven kansallispuistoon. Kävin juuri läpi viimeisten kuukausien luontokuvia. Olen harhaillut yhdessä jos toisessa metsässä, lipunut aalloilla merellä sekä järvissä ja viettänyt päivää lankkuna kallioilla. Olen selkeästi viihtynyt luonnossa vielä enemmän kuin koskaan ennen.

Mikä sinne vetää? Mikä on parasta luonnossa olemisessa? Listasin 8 syytä, mikä hommassa viehättää.

1. Kukaan ei odota sinusta mitään

Luonnossa pääsee helposti maagiseen tilaan, jossa unohtaa lähes miltä näyttää ja mitä ajattelee itsestään. Sen lisäksi unohtaa miettiä, mitä muut ajattelevat sinusta. Kaiken sellaisen puinti tuntuu turhalta ja jää vain olo itsestään ja omista ajatuksistaan kuluvassa hetkessä.

2. Luonnossa elää nyt

Mitä pidempään luonnossa on, sitä tärkeämmältä nykyhetki tuntuu ja sitä vähemmän tärkeltä tuntuvat menneisyys ja tuleva. Jopa seuraava tunti saattaa olla vielä kaukainen ajatus.

3. Voit (ja usein haluat) olla tavoittamattomissa

Mikä puhelin, mikä läppäri? Puhelinta vilkuilee yhä harvemmin ja jossain vaiheessa tajuaa, että muut kyllä pärjäävät ilman sinuakin. Ja sinä ilman heitä.

4. Asiat saavat oikeat mittasuhteet

Olennainen tuntuu olennaiselta, epäolennainen epäolennaiselta. Pieni, huolestuttanut murhe jää mielessä taka-alalle, käynnissä oleva hyvä hetki saa isomman tilan ajatuksista. Huomaat ehkä stressanneesi turhasta tai pystyt käsittelemään oikeaa surua paremmin.

5. Ollaan perusasioiden äärellä

Luonnossa olemisen viehätys piilee myös paljon siinä, että arjessa on helpompaa. Kun viettää kuukauden, viikon, viikonlopun tai vaikka iltapäivän metsän keskellä miettien selviytymistä ja perustarpeita, tuntuu normaali arki melkoiselta luksukselta. Lisäksi voi keskittyä ihan tavallisiin perusasioihin: mitä kannattaisi syödä, miten paljon kannattaisi juoda, miten nukkuisin parhaiten…

6. Hiljaisuus, rauha ja syventyminen

Niputan nyt nämä kolme yhteen, sillä mielestäni ne ovat olennaisesti liitoksissa toisiinsa. Luonnon hiljaisuudesta harvoin saa irti, jos itse kailottaa yhtä soittoa päälle. Tai jos ei missään vaiheessa itse hiljenny, pysähdy, syvenny ja tunne rauhan hiipivän kroppaan ja mieleen.

7. Opit uusia taitoja ja huomaat selviytyväsi

Tämä on jo selkeästi konkreettisempi asia. Miten hieno onkaan tunne, kun oppii jotain uutta ja samalla sopivan alkukantaista. Niin kuin tekemään tulen kauniisti ja vikkelästi, rakentamaan majan tai sitomaan riippumaton puuhun kestävästi. Saati kun tajuaa jonkun luonnonantimilla taiotun kulinaristisen nuotielämyksen. Kun ylipäänsä oppii perusasioita, jotka pitävät hengissä.

8. Tutustut itseesi paremmin

Missään muualla ei pysty päästä samanlaiseen tilaan kuin luonnossa. Itsestä alkaa aistia uusia asioita ja omia ajatuksiaan (ja samalla muiden) ymmärtää laajemmin ja moniulotteisemmin. (Joskus se on hyvä asia, joskus kriisin paikka.) Paras paikka ymmärtää sisintään, on lähteä luontoon.

—

Päivällä olin lanseeraamassa luonnonkosmeettisia uutuustuotteita hienolla lounaalla Helsingin torikortteleiden hälinässä, tänään illalla istun jo ritisevän nuotion ääressä puiden katveessa. Kaksi toisistaan poikkeavaa maailmaa, joista molemmat ovat minulle rakkaita. Ja saavatkin olla.

Nautitaan viikonlopusta.

-Henriikka

Elokuun vikasta alkaa taika

6
–
muoti, oma tyyli

Se olisi elokuu, ja kesälistan deadline. Kirjoitan kuitenkin vasta huomenna siitä, kuinka listan kanssa kävi, sillä minullahan on vielä koko pitkä ilta toteuttaa kaikki rästit. (Voi tosin olla, että Venäjän viisumia en enää ehdi hankkia.)

Istun ruokapöydän ääressä ja kaikkialla on kamala sotku. Ikkuna on sepposen selällään, ja vanhoista ikkunanpielistä karisee maalia. En silti toivo ikkunaremonttia, sillä olen kiintynyt raparomanttisiin ikkunavanhuksiin, joiden alta vetää sopivasti. Huomio kiinnittyy muutenkin nyt eniten siihen, että pihalta ei virtaa enää lämmintä, eikä edes haaleaa ilmaa. Ilmavirta on aivan kylmä, ja minä kananlihalla.

Se on syksy, joka sieltä tuulee taloon.

Olen varannut jo usean syysretken kalenteriin. Huomenna lähden Liesjärven kansallispuistoon yhdeksi yöksi, sunnuntaista tiistaihin olen lähdössä telttailen Nuuksiossa toisen ystävän kanssa. Miten iloitsenkaan siitä, miten moni on kuluneena kesänä kysynyt retkikaverikseen, vaikka vain murto-osaan retkistä ovat aikataulut taipuneet.

”Voitaisko me sitten kerätä siellä metsässä jotain?”, kysyi ystävä, kenen kanssa suuntaan metsään sunnuntaina.

Nauroin, että varmasti voidaan. Ihan mitä vain halutaan. Keppejä, kiviä, yms. Hyvällä säkällä jopa suppilovahveroita.

Syksy tuntuu syvällä. Se on melkein oma tunteensa, joka yhdistää pohjoisessa asuvia. Miten moni ympärilläni on ehtinyt jo elokuun lopunkin aikana todeta, että syksyssä on ihan omaa taikaansa. Sellaista kaksijakoista tunnelmaa; toisaalta tekee mieli lähteä ulos ja vetää värejä keuhkoihinsa. Toisaalta tekee mieli hinata itsensä kippuraan, rullata kippura kolmen viltin sisään ja ottaa mukaan kuumavesipulloja ja pitsaa.

Mutta mikä parasta, ruska on vielä edessä päin. Odotan innolla, kuinka vaahterat leimahtavat, ja kuinka lopulta kaikki karisee.

Olen ajatellut juoda tänä syksynä vähän enemmän teetä. Rauhoittuakseni. Sen lisäksi ikkunalaudalla liekkiään odottaa vihreän teen tuoksuinen kynttilä.

Aion käyttää alati villasukkia, leipoa valtavia määriä omenapiirakoita ja Tarte Tatinia, opetella tekemään uppomunia ja laulaa täysillä Egotrippiä ja Juustopäitä, kun illat pimenevät.

Syyskuu, tervetuloa.

-Henriikka

ps. Pahoittelut, että taas OMIA KUVIA. Huh, huh, rupee riittää. Onneksi pääsen huomenna kuvaamaan metsää.

takki/Peak Performance (saatu), paita/& Other Stories, kengät/Converse, fleecelegginsit/Kanadan tuliainen

Moi vaan, uusi minä.

44
–
hiukset, muoti, oma tyyli

Piti tehdä tavalliset, teinkin jotain ihan muuta.

Kävelin eilen aamulla kampaajan penkkiin. Vakiokampaajani Elina kysyi, kirkastetaanko taas väriä ja laitetaan tummempaa juurta piiloon. Sanoin joojoo ja aloitin lehtien lukemisen. Hetken päästä nostin vielä päätäni:

”Vaikka kyllä mä haaveilen taas jostain ihan uudesta. Oon aina samannäköinen. Joskus olis ihana kokeilla sellainen poltettu vaalea oranssi, aprikoosi tai joku sellainen.”

Elinan silmissä kirkastui: ”Kokeillaanko heti?”

Mietin hetken (noin 10 sekuntia), onko tulossa jotain tilanteita, kuvauksia tai muita vastaavia, joissa vaaleat hiukset olisi välttämättömät. En keksinyt. Elina oli jo sopivan värisen hiusväritupsun kanssa mallailemassa väriä.

”Kokeillaan vaan”, vastasin. Voi juku!

Parin tunnin päästä hiuksissa oli uusi väri. Mansikkainen, oranssihtava, vähän kuparinen, hyvällä tavalla haalistunut ja eläväinen. Saa nähdä miten lähelle blondia seuraavat pesut väriä vielä kuluttavat.

Hiukseni ovat viimeksi olleet noin kuusi vuotta sitten jotkut muut kuin vaaleat. Silloin kokeilin hetkeksi ruskeaa. Sitä edeltävinä vuosina kokeilinkin kaikkea punaisesta huutavaan oranssiin.

 Hiukset ovat kyllä äärimmäisen hienot. Olen ihaillut onnistunutta sävyä moneen kertaan. Jannekin tasaantui slaaginsa jälkeen:

”Miksi sä et kertonut, että sä aiot värjätä?”
”En mä tiennyt itsekään!”

Vielä en tunnista päätä omakseni, niin syvään on juurtunut vaalea identiteetti. Onneksi pahimman identiteettikriisin iskiessä hiukset saa helposti takaisin vaaleiksi.

Nyt minulla on kuitenkin ylläpitävä shampoo ja into siitä, että hiukseni sointuvat syksyyn. Ruskahiukset, ihanaa!

Miltä nämä teistä näyttävät?

-Henriikka

Neljä syksyistä asukokonaisuutta (+Nanson ihana vaatearvonta!)

702
–
muoti, oma tyyliTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: Nanso

Kaikkein parasta pukeutumisaikaa on loppukesä ja alkusyksy. Tästä ei ehkä tarvitse edes kiistellä, sillä suurin osa lienee samaa mieltä. Varastosta saa kaivaa syystakit esiin, mutta pitkähihaisellakin pärjää vielä. Joskus tuulettoman kohdan löytyessä ehkä vielä t-paidallakin. Syysvaatteet ovat samaan aikaan valmistautumista viimaan ja muistoja kesästä – isoja villahuiveja ja aurinkolaseja, jo napitettuja takkeja ja paljaita nilkkoja.

Minulla on syksyyn uusi-vanha vaatelemppari, Nanso. Se on tietysti minulle jo lapsesta saakka tuttu, niin kuin monelle muullekin, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut mihin kaikkeen siitä on.

Suunnittelin seuraavat neljä alkusyksyn asukokonaisuutta Nanson syysuutuuksista ja klassikkovaatteista.

Rento sunnuntai-look

Tässä asussa pidin todellisuudessa työpäivää kotitoimistolla, mutta parhaiten se istuisi minusta rentoon viikonloppuhetkeen. Ehkä kävelyyn Kaivopuistossa ja kahveille Cafe Birgitassa. Tai hartaasti kokattuun brunssiin ystävien kesken, kun pitkä pöytä on katettu kaikilla herkuilla.

Valkoinen paitis on ihanan jämäkkää puuvillaa, ja hihat asettuvat mukavasti, jos ne tahtoo rullata kyynärvarsiin.

Justiinsa-paitis (valkoinen)
Basic leggins (musta)

Tyylikkäästi tulta ja töitä päin

Voisin hyvin valita tämän asun työpäivään, kun tapaan uusia asiakkaita. Asuun kiteytyy työminäni määrätietoisuus ja pilke silmäkulmassa. Tuplakuosi toimii ihanasti, ja pitkät lahkeet rullautuvat rennosti nilkkoihin.

Psst! Samanväriset, samankuosiset yhdistäessä syntyy hauska haalari-illuusio.

Kampa-paitis (valkoinen)
Kampa-housut (musta)

Syksyinen kaupunkiseikkailu

Tässä asussa lähtisin tutkimusmatkalle omaan tai vieraaseen kaupunkiin. Ottaisin ehkä polkupyörän, bussin tai hyvät kengät alle ja kulkisin ristiin rastiin ilman aikatauluja. Söisin kahvilassa korvapuustin ja rapsuttaisin puistossa kilttiä koiraa.

Tuo ruskea Tuttu-neule on niin mieletön! Jos yhtään tunnen seuraajajoukkoani, niin kuin luulen tuntevani, oletan tuon olevan myös teidän ykkössuosikkinne. Sitä on tulossa myös tummansinisenä.

Tuttu-neule (verkkokaupoissa ja myymälöissä noin viikon päästä)
Kuulas-hame (musta)
Tasku T-paita (valkoinen)

Hyvän tuulen työpäivä

Nämä kuvat ovat tältä aamulta! Tämä on siis aamulla turhalta tuntuneen, mutta lopulta erittäin hyväksi muuttuneen tiistain asukokonaisuus. Olen tehnyt paljon läppäritöitä, käynyt kampaajalla, nähnyt entisiä kollegoitani lounaalla ja leiponut omenapiiraan.

Valitsin punaruskeasta paidasta tahallisesti yhtä isomman koon, jotta se laskeutuu vapaammin. Ja kun legginssien lahkeet on sujautettu nilkkureihin, ei vastaantulija edes tunnista niitä legginsseiksi.

Aavistus-tunika (ruskea)
Basic leggins (musta)

—

  Ja nyt seuraa otsikossa luvattu arvonta lukijoille: Kerro kommenttipoksissa mikä asukokonaisuuksista tai vaatekappaleista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 5.9. mennessä.

    Onnea kaikille! Toivottavasti inspiroiduitte ensimmäisistä syysuutuuksista yhtä paljon kuin minä. Lupaan myöhemmin syksyllä jakaa lisää vaateideoita ja -suosikkeja.

-Henriikka

Ps. Nanson myymäläpaikkakunnilla jaetaan huomenna (keskiviikkona) esite, joiden takakannessa on ostoetu: -40% yhdestä tuotteesta 17.9. saakka. Tarkkana postin kanssa siis! Nopeimmat voivat noutaa itselleen oman lehtisen myös myymälästä. Lehtisen saa pyytämällä kassalta.

Viikonloppupurjehdus vuokraveneellä ystävien kanssa

2
–
Helsinki, kaverit, outdoorTags:

Vietin viikonlopun purjeveneellä, missäs muuallakaan?

Kaikki lähti siitä, kun heitin eräs kerta ystävällemme, jonka tiesin osaavan purjehtia: ”Mentäiskö joskus purjehtimaan porukassa?”

Lause oli enemmänkin heitto, mutta huomasin taas, miten paljon pidän ihmisistä jotka laittavat tuulemaan. Yhtäkkiä tuli viestillä viikonloppuvaihtoehdot, sen jälkeen vene-ehdotus. Yhtäkkiä takuuraha ja vuokrakin oli jo maksettu. Purjehdusunelma ei ollutkaan enää kaukainen haave jossain ulottumattomissa, vaan jotain, mikä oikeasti toteutuu.

Olen ollut useita kertoja purjeveneessä täytenä turistina (olen kököttänyt penkillä tai kannella ja paistatellut päivää tekemättä mitään), sen lisäksi olimme kaksi vuotta sitten Turkissa purjehtimassa. Silloin sain tehdä joitain tarkkaan harkittuja asioita, mutta vielä koskaan en ollut ollut veneessä niin, että purjehtiminen on oikeasti osakseen myös minun vastuullani.

Totuushan nimittäin oli, että yllä olevassa kuvassa hymyilevä kaveri oli ainoa purjehduksen taitava henkilö, ja me muut taas melko vahvasti hakusessa. Oli selitettävä purjeenkäännöt, väistämisvelvollisuudet, merikortit sekä vihreät ja punaiset kepit. (Tyyrpuuri ja paapuuri menevät edelleen sekaisin.)

Jos hanskojen puutetta ei lasketa, olin sentään osannut pukeutua asianomaisesti. Purjehdustyyli onkin yksi purjehduksen parhaita puolia, hah.

Homma oli yllättävän hyvin hanskassa, kiitos rauhallisen kapteenin ja innokkaan miehistön.

Lähdimme porskuttelemaan Lauttasaaresta hulppealla aluksellamme. Tuuli oli niin navakkaa, että vähempikin olisi varmasti sopinut aloittelijoille, mutta sillä mentiin mitä oli tarjolla. Purjeet puolitankoon ja aalloille!

Olin varautnut köllöttelemään kannella, vaan sehän oli melkoista työtä. Tosin kivaa sellaista! Suurimman osan ajasta olin suu virneessä. Vene kallisteli, taivaalta tuli mitä tuli, ja kapteeni neuvoi paikoin ulalla olevaa miehistöään. Jälkikäteen naurattavat etenkin kolme seuraavaa kuvaa:

Iltapäiväksi kuitenkin tyyntyi. Aurinko tuli esiin, ja homma oli silkkaa luksusta (meillä oli veneessä jopa vessa).

Vuokrasimme veneen Skipperin kautta. Koko homma hoitui tosi helposti ja selkeästi, palvelu on vähän kuin veneiden Airbnb, ja vaihtoehtoja olisi ollut vaikka miten.

Ja jos joku miettii paljonko veneenvuokraus maksoi, niin tuollaisen tilavan ja vessallisen veneen vuokraus maksoi näiltä kahdelta päivältä yhteensä 400€ (+lähes parin tonnin takuuraha, joka palautettiin). Sen lisäksi päälle tuli bensaraha ja 25 euron satamamaksu. Eli viiden hengen sakissa vajaa 100 euroa hengeltä.

Illalla parkkeerasimme/pysäköimme/kiinnitimme (mikä on oikea sana?) veneen Isosaaren satamaan ja karkasimme Upseerikerhoon satamakahveille.

Korvissa humisi ja kropassa keinui. Oli mukava olo. Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Olimme punniskelleet luonnonsatamien ja saunallisten satamien välillä. Jälkikäteen olen niin tyytyväinen, että yövyimme saunallisessa. Kahvien jälkeen kävimme vain hakemassa veneestä pyyhkeet ja uikkarit ja kipitimme rantasaunan sekavuorolle.

Voin kertoa, että yllätys oli kyllä aikamoinen, kun avasimme tyttöjen kanssa saunan oven, ja lauteilla odotti 25 miestä uimahousuisillaan, eikä ainoatakaan naista. ”Tää on nyt sitä livetinderiä”, kuiskasin.

Tilavassa saunassa sai hyvät löylyt, suihkutilojen vaaleissa kaakeleissa oli sopiva sekoitus kauhuelokuvia ja ajan patinaa, ja 16-asteisessa merivedessä tarkeni vielä.

Tuuli tyyntyi, ja ilta-aurinko laski samalla, kun teimme veneessä illallista. Tortillat katosivat pöydältä, samoin jälkiruokamarjat. Kahvi oli unohtunut kotiin, mutta punaviintä oli jaettavaksi pullollinen. Höpötimme, oikeastaan tutustuimme toisiimme, ja pelasimme Bezzerwizzeriä. Nyt tiedämme, että keskiajalla aseet jätettiin kirkoissa aina asehuoneisiin.

Silmät tipahtivat kiinni varhain, sinnittelyn jälkeen yhdentoista maissa. Kiipesimme Jannen kanssa veneen keulaan ja iloitsin, että hän oli valinnut mukaan kauniit lakanat. Vene keinutteli muutamassa minuutissa uneen.

Olimme varmistelleet illalla, että laitetaanko herätyskelloja. Kysymyksemme oli saanut suurta ihmettelyä ja vastustusta osakseen. Aamulla tajusin miksi: muu miehistö heräsi sisäiseen kelloonsa jo seitsemän jälkeen! Meille ei ole sellaisia kelloja vielä jaeltu, joten hyvä, että kuitenkin salaa viritimme kellon yhdeksäksi.

Upseerikerholta haettiin kahvit, kun muu aamiainen valmistui veneessä. Siljan buffetkaan ei vedä vertoja meidän eväillemme. Pojat saivat jopa aloittaa päivänsä kokiksella ja susupaloilla. Mitä elämää!

Eilisen aurinkoinen ja tasainen purjehdus tuntui unettavalta lauantain vastatuulen ja ähellyksen jälkeen. Köllötimme ruorin luona, puimme elämää ja pidimme silmät auki, ettemme jää risteilyalusten alle.

Alkuillasta palautimme bensareissun ja vessatankin riemullisen tyhjentämisen jälkeen ehjän veneen (ja yhden puhjenneen fenderin, woops) omistajalle ylpeinä itsestämme.

Parasta reissussa oli seura, lähes yhtä hienoa oppia uutta ja kokea onnistumista. Lauantaina liputettiin kaiken lisäksi Suomen luonnon päivää, jota vietti kernaasti luonnon helmassa liplatellen.

Ensi vuonna uudestaan.

-Henriikka

    Purjehdustakki, -housut ja vaaleanpunainen huppari / Peak Performance (saatu)
kirjoitus sisältää kaupallisia linkkejä

Uskomattoman surkea siivoaja

28
–
elämä, sisustus

Vaikka rakastan järjestellä, meillä on lähes aina sotkuista. Vaikka inhoan sotkua, meillä on lähes aina siivotonta. Vaikka saan ylenpalttista iloa ja tyyneyttä kodin ollessa siisti, en koskaan priorisoi siivoamista. Vaikka saan paremmin aikaan, vaikka mieleni lepää, vaikka on itkettävän ihanaa olla puhtaassa kodissa, se on harvoin sellainen.

Miksi?

En osaa sanoa. Marie Kondo varmaan osaisi, silittäisi päätä ja pelastaisi kaaoksen keskeltä. Mutta en usko, että Kondolla oli edes luistimia, saati monoja, erävaatteita, lumilautaa, polkupyörää, rinkkaa, matkalaukkua, varavuodevaatteita tai mitään muutakaan, jotka vievät tilaa.

Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei hänellä ollut lähtökohtaisesti kovin rönsyilevä mieli tai tyyli.

Olikohan hänellä edes kuivaruokakaappia, joka on sotkussa vaikka sen on juuri siivonnut? Maailman pienintä pyykinkuivaustelinettä ja maailman eniten pyykkiä? Veikö hänen blenderinsä ja kahvinkeittimensä kaiken keittiötasotilan? Olikohan hänellä 43 neliötä, jonka nurkissa kasvaa koko ajan nousevia kirpputoripinoja, jonka lattianrakoihin saa helposti uppoamaan kolme tonnia pölyä?

Tuskin oli. KonMari rasittaa tällä hetkellä enemmän kuin kettuillen ainoasta jäljellä olevasta kahvipaketin kyljestä katsova Tom of Finland -joulupukki, Spicy Santa. Yäh! Joulukahvia.

—

Mikä neuvoksi? Vaikka haluaisin siistiä, en hallitse hektisen arjen keskellä hetkittäin kaoottisen oloista kotia.  Tai siis, emme hallitse. Mutta minulle täysi siisteys olisi tärkeämpää, joten minun rastini tämä enemmän on. Sitä paitsi luulen, itsellenikin yllätykseksi, että elän myös tällä hetkellä siivottomammin. Jätän tavaroita sinne tänne, olohuoneessa odottaa purkamattomat matkalaukut, eikä millekkään ole tilaa tai paikkaa. Eikä aikaa.

Olen kesän aikana kerännyt Ikea-kasseihin ja vienyt kanahäkkiin yli kymmenen Ikea-kassillista kirpputoritavaraa, eikä helpota. Ongelma ei ole tavaran määrässä, vaan holtittomassa hallinnassa.

SOS. Heitä paras vinkkisi. Tai vaikka lohtuemoji.

-Henriikka

Ps. Kuvat eivät todellakaan ole meiltä, vaan IKEA:n uuden kuvaston lanseerauksesta. Kerrankin oli siistiä.

Millainen on unelmien takkisi?

2
–
muoti, oma tyyli, outdoor, sisko, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Näissä kuvissa minä ja sisareni seisomme jalat tukevasti Porkkalanniemen kalliolla. On toukokuu, ja kesä vielä edessä päin. Muistan odottavan olon; kesä toisi mukanaan niin paljon vapautta ja niin paljon uutta. Nenä oli vielä pisamaton, varpaat ja napa kalmanvalkoiset.

Voisin jatkaa aatoksia vaikka miten pitkälle toukokuiseen oloon, mutta siirrän huomion nyt kuitenkin varusteisiimme. Minulla on päälläni unelmieni takki, Sastan Natura W, ja itse asiassa Roosaliinallaan on päällään samasta takista toinen väri –kaapistani luvalla lainattu, sillä hankin samaa takkia kahdessa eri värissä, kun tajusin käyttäväni niitä mummoikään tai hajoamiseen saakka.

Mainitsinkin jo naisten retkeilyä koskevassa kirjoituksessani, että Partioaitta järjestää tänä syksynä naisten Unelmien takki -kiertueen. Iltoihin on vapaa pääsy ja niissä tutustutaan naisten syys- ja talvikauden takkitrendeihin ja uutuuksiin ja ollaan osallistujien takkiunelmien ääreellä.

Paikalla oleva ammattistylisti kertoo vinkkinsä yleisesti ja eri vartalotyypit huomioiden, ja paikalla olevat asiantuntijat osaavat huomioida myös takin materiaalit ja tekniset ominaisuudet kuhunkin käyttötarkoitukseen (kaupunkikäyttöön, laskettelurinteisiin, metsäretkille…) Tarjolla on kuplivaa, rento meininki ja pieni takkinäytöskin.

Aiomme suunnata vihdoin takaisin Helsinkiin muuttavan Roosaliinan kanssa Helsingin tapahtumaan, jos ei vain eräs Suomi-reissu toteudu juuri päällekäin.

Unelmien takki -kiertue kiertää Suomea seuraavasti:

12.9. Helsinki, Yrjönkatu klo 20
13.9. Tampere klo 20
13.9. Oulu klo 19
20.9. Turku, Hansa klo 20
21.9. Jyväskylä klo 20

Lisätietoa ja kunkin tapahtuman ilmoittautumislinkin löydät täältä, ja Partioaitan 365-klubilaisena iltaan pääsee ilmoittautumaan ennakkoon (paikkoja on rajoitetusti.)

Klubilaiset saavat illasta myös alekupongin takin hankintaan, jonka voi käyttää heti tai myöhemmin. Klubilaiseksi voi liittyä myös illan aikana, jos otat jonkun klubinoviisin kaverisi matkaan.

(Huom! Nyt olen kirjoittanut jo niin monta kertaa klubi tai klubilainen, että saa riittää. Hah.)

Jos mietitään kaikkia kotoa löytyviä vaatteita, niin villapaitoja, farkkuja ja takkeja minulla on kyllä kaikista eniten. On ihanaa, kun on kunnon trenssitakki ja nahtakki, ja toisaalta taas uskollinen erätakki ja kaiken kestävä kuoritakki. Ja sit tietty juoksutakki, sadetakki, untuvatakki ja karvahuppuinen toppatakki. Ja lautailutakki! Niin niin ja villakangastakki ja ohutkankainen liehutakki.

Nyt tulisi taas takki-sanaa yhtäkkiä sellaisella ryöpyllä, että lopetan ja siirryn perjantain aikatauluun ja sen jälkeen viikonlopun viettoon. Launtaiksi ja sunnuntaiksi lähdemme ystävien kanssa purjehtimaan, joten kaivan kaapista jotain, mikä on mahdollisimman lähelle purjehdustakkia.

-Henriikka

Mies, oletko feministi?

15
–
randomTags:

Kysyinpä eräs kaunis päivä mieheltäni:
”Ootko sä feministi?”

Ja hän vastasi:
”Öö, en kai.”

”No haluatko sä, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia?”
”Tietenkin haluan. Kyllä sä sen tiedät.”

”Sitten sä olet feministi. Ja se on kyllä tosi hyvä, sillä muuten mä en olisi sun kanssa.”

—

-Henriikka

Rakas minitoimistoni, uskollinen työpisteeni

2
–
opiskelu, yhteistyöTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: Epson

Syksy tulee. Takaisin töihin, takaisin kouluun! Siksi esittelen nyt ensimmäistä kertaa pienen kotitoimistomme.

Makuuhuoneen nurkkaan on rakennettu pitkälti upotetun kirjahyllyn viehätysvoimaan nojaava minitoimisto. Teen paljon töitä kotona, ja Jannellakin on video- ja musiikkihommia, joille hän tarvitsee edes vähän omaa tilaa.

Kirjoituspöytä on must, samoin tuoli, sillä selkäni ei kestä seisomista. Sitten on kirjoitus- ja toimistovälineet (kaikki kauniit kynät ja muistivihot!), läppäri, erillinen näppis ja hiiri, minikiippari, lehtiä, kirjoja, säilytysbokseja, sisustusesineitä ja tulostin.

Kirjoitin viime kerran kodin työpisteestäni syksyllä kaksi vuotta sitten. Silloin asuimme vielä Arabianrannassa, opiskelijakodissa, ja tein täyttä työviikkoa viestintätoimistossa. Moni asia on muuttunut; olen muun muassa myynyt kirpputorilla puolet vanhoissa kuvissa näkyvistä asioista. Sen lisäksi teen nykyisin töitä yrittäjänä, milloin mistäkin käsin.

Toisaalta moni asia on entisellään. Kirjoituspöydän tuoli on säilynyt samana, minikiippari pitää edelleen pintansa pöydän oikeassa reunassa, ja silloin seinällä roikkunut taulu on nykyisessä olohuoneessamme. Sama mustepullo hidastuttaa ja ihastuttaa edelleen käsinkirjoitettuja kirjeitäni.

Saan edelleen kiksejä kotihommista. On ihana istua pehmeälle tuolinpäälliselle, laittaa tohvelit jalkaan ja kirjoittaa. Rakastan pyörittää exceleitä, lähettää laskuja, vastata ajan kanssa viesteihin

Ja erityisesti rakastan kirjoittaa. Varsinkin silloin, kun saan kirjoittaa ihan mitä vain. Työpisteeni ei olekaan vain elantotyötäni varten, vaan myös luovuutta lisäävä vapaa-ajan turvapaikka.

Lisäksi kahden vuoden jälkeenkin käytössä on sama tulostinmalli, mustepatruunaton Epson Ecotank. Kaipaan tulostinta useasti työprojekteissani: laskujen skannausta, tiedotteiden tulostamista, postipakettitarrojen tulostusta…

Nykyisen työpisteeni Epson Ecotank ET-2650:ssa on tulostus-, kopiointi- ja skannaustoiminnot. Se on kompakti, tyylikäs ja edullinen käyttää. Kaikki toimii. Mustan virtapiuhan aion vielä piilottaa valkoiseen johtoputkeen, jolloin se sulautuu paremmin seinään.

Käytän tulostinta työn lisäksi myös ihan muihin juttuihin. On esimerkiksi ihana skannata kummitytön piirustus tai aikakauslehden inspiroinut resepti tai kuva koneelle, kun kaikkia leikkeitä ei kuitenkaan voi säilyttää.

 On muuten hauska huomata, kuinka syksyyn myönteisesti suhtautuvat (tai aikoja sitten lomalta palanneet) toivottavat jo tässä vaiheessa sähköpostiviestien lopuksi ”hyvää syksyä”, kun taas kesänlapset jatkavat vielä sinnikkäästi kesätoivotuksillaan.

Niin kuin arvata saattaa, olen ottanut syyslinjan. Kun vanhan, kehystetyn Da Capo -julisteen vaan saa kiinnitettyä seinään, niin mikään ei ole työpisteeni harmonian tiellä.

Mukavaa syksyä kaikille.

-Henriikka

Omassa hiljaisessa hyväksynnässäni

8
–
elämä

Ihanaa, kun tuli maanantai, ja maailma taas käynnistyi. Vaikka joskus syvissä aatoksissa ajattelen olevani paatunut, lempeä, rauhallisin askelin lipuva runotyttö, niin kyllä minussa vain virtaa sakeammin aktiivieläjän veri.

Kun aamupäivällä vedin viidakkokuvioiset (aivan liian vihreät) urheilutrikoot jalkaan ja pyöräilin treenaamaan kolisevalla mummopyörälläni, tunsin eläväni minulle tarkoitettua elämää. Ja olen jopa hyväksynyt sen, että hikoilen kahdeksan kertaa enemmän kuin kukaan muu. Treenitunnin jälkeen reittiäni voi seurailla hannujakerttumaisesti pienten, läpikuultavien täplien avulla.

Ei, en ole vieläkään ehtinyt istuttaa yllä kuvassa olevaa ruusupensasta uuteen ruukkuun. Siinä se lepäillyt korotettuna koko kesän. Kuivina nypityt lehdet makaavat laiskana lautasella, mutta onneksi uutta ja vihreää puskee koko ajan lisää varresta.

Mutta päätin, mitä seuraavaksi luen! Zadie Smithin Swing Time on listan seuraava. Suunnittelemme juuri lukupiiriä, mutta tiedän kyllä, että innostuneesta suunnittelusta on iäsyyden matka toteutukseen.

Olen syönyt terveellisesti nyt viikon. Voi jukra, kuinka ylpeä olen itsestäni! Ja varmaan olisitte tekin, jos tietäisitte kuinka syvästi vatsani on kaivannut Magnumin Yoghurt Freshiä ja Sea Salt Caramelia. Ja double caramelia, tietenkin.

Tänään istuin lounaalla Eiran Sandrossa ja söin omassa hiljaisessa hyväksynnässäni punajuurta, kukkakaalia, munakoisoa ja sen sellaista värikästä.

Mutta se on todettava, ettei verensokerini ole heittelehtinyt (niin kuin ajatukseni nyt), vaan tänäänkin jaksoin puurtaa pitkän päivän.

Se on kyllä sääli, että lähikahvilassa nyt terveellisen elämän kynnyksellä vihdoin muistetaan, etten saa syödä Geisha-konvehtia, vaan haluan aina Fazerin sinisen.

Toisaalta se tuntuu itkettävän kivalta, että minulla on vihdoin kantapaikkoja, että minulla on viidakonvihreät trikoot ja että elämäni on tänäänkin tuntunut siltä, kuin se olisi luotu juuri minulle.

Peace, love, etc.

-Henriikka

1 2 3 4 5 6 7 8 … 15