Maailman toimivin sokerilakko

2
–
huumoriTags:

Harrastan lakkoilua. Etenkin perheenjäseneni, ystäväni ja entiset kollegani tietävät hyvin, että jos minulle meinaa tarjota ruokaa, kannattaa ensin tarkistaa mahdolliset lakkoilut ja käynnissä olevat, empiiriset ruokakokeilut.

Lapsena ja teinini olin aivan ehdoton, lakkoilin hulluja aikoja ja hulluista asioista. Vedenpitävästi kaiken lisäksi. Nykyisin rajoitan tapojani tasaisemmin: joskus aloitan leipälakon, joskus tauotan juustosta tai pitsasta. Kaikkein yleisin lakkoni on kuitenkin sokerilakko. Tähän show’hun olen saanut nyt pari kertaa myös Eevan ujutettua kanssataistelemaan.

Viimeisin, tälläkin hetkellä käynnissä oleva sokerilakkomme on kuitenkin ollut kaikkein toimivin, sillä päivitimme sääntöjä pari viikkoa sitten.

Henriikka: ”Mä haluan kyllä nyt vähän nauttia kesästä ja syödä ehkä välillä jotain sokeriherkkuja.”
Eeva: ”Joo, mullakin tulossa tilanteita, joissa varmasti tuun syömään sokeria.”
Henriikka: ”Sovitaanko, ettei lähtökohtaisesti saa syödä sokeria, mutta sitten saa jos haluaa?”

Ja niin me sitten sovittiin. Ja voin kertoa, ettei olla lipsuttu vielä kertaakaan säännöistä. Maailman toimivin ja paras sokerilakko.

-Henriikka

5 ajatusta äänikirjoista

2
–
kirjat, yhteistyöTags: ,

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Viime viikolla paljastin kuunnelleeni elämäni ensimmäisen äänikirjan. Se oli Saara Turusen Sivuhenkilö. Tällä viikolla paljastan toisen kuuntelemani kirjan, joka on Tiina Raevaaran Silloinkin satoi kaatamalla. En yleensä tartu dekkareihin, sillä pelkään kaikkea tuollaista (ja montaa muutakin asiaa) aivan kamalasti, mutta välillä teen poikkeuksia sääntöihin. Tässä kirjassa niin suurina teemoina olivat kompostointi ja puutarhanhoito, että kestin kaiken kunnialla.

Olimme ensimmäisen kirjan tavoin nauhoittamassa kuuntelukokemuksestamme podcastin, joka on kuunneltavissa nyt Storytel-palvelussa. Kanssani keskustelemassa olivat tällä kertaa Viena K. ja Meri Luukkanen.

Nyt hurjana ammattilaisena parin kuunnellun kirjan jälkeen listasin viisi mieleeni noussutta ajatusta äänikirjoista.

1. On ihanaa, että kuuntelua voi nopeuttaa

Aluksi en tajunnut, että äänikirjaa voi kuunnella nopeammallakin tahdilla. Hetken kuunneltuani normaalinopeus alkoi tuntua puuduttavan hitaalta, ehdin ikään kuin ajatella liikaa omiani sanojen välissä. Onneksi tajusin, että kirjaa voi kuunnella nopeammin. Itselleni toimii parhaiten nopeudet 1,25 tai 1,5, mutta oli älytöntä huomata, että aivot pystyvät sisäistämään jopa tuplanopeudella kuunnellun kirjan. Tällaisena tehokkuusajattelijana nopein vaihtoehto houkuttaa, mutta siinä huomasin kyllä, ettei omia ajatuksia ehtinyt tulla väliin yhtään, kun oli alati keskityttävä niin tiukasti. Sekään ei välttämättä ole kovin hyvä asia.

2. Kuuntelijan ääni on olennainen osa kokemusta

Kuuntelijan ääni ja kerrontapa tuo kirjaan aivan uuden ulottuvuuden. Ei ole todellakaan vähäpätöistä, kuinka kirja on luettu nauhalle. Molemmissa kuuntelemissani äänikirjoissa on ollut toimivat lukijat, mutta esimerkiksi tämän toisen kirjan lukija oli luullakseni huomattavan paljon nuorempi kuin kirjan kertoja/päähenkilö. Näin ollen kuvittelin myös omassa mielessäni päähenkilön nuoremmaksi, vaikka ikä kerrottiinkin kirjassa useasti.

3. Äänikirjan kuunteluhetket voivat olla hyvin erilaisia kuin fyysisen kirjan lukuhetket

Tämä tuntuu ehkä jostain itsestäänselvyydeltä, mutta itse olin yllättänyt, miten erilaisiin hetkiin äänikirja sopi tavalliseen kirjaan verraten. Kuuntelin äänikirjaa siivotessani, haravoidessani, lenkkeillessäni. Fyysiseen kirjaan rajaan jollain tapaa aina selkeämmän hetken, vaikka päällekkäisyyksiäkin toki on: molemmista nautin esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa tai kahviloissa.

Kuuntelin puolitoista tuntia äänikirjaa viinibaarissa ja samaan hetkeen olen usein napannut myös ihan sen tavallisen pokkarin. Tosin äänikirjan kuuntelu taisi herättää lähellä istuvissa enemmän hiljaista ihmettelyä: Tuossa tuo nyt vaan on luurit päässä toista tuntia, eikä tee mitään.

4. Erilaiset asiat nousevat esille äänikirjoissa ja fyysisissä kirjoissa

En ollut ennen äänikirjoja tajunnut, miten paljon keskityn fyysisissä kirjoissa esimerkiksi sanojen asetteluun, välimerkkeihin, kappaleisiin ja muihin asioihin, joita ei välttämättä äänikirjoissa havaitse samalla lailla. Jään aina pitkäksi aikaa hykertelemään jonkun ihanan sanavalinnan tai kauniin lauseen äärelle ja jatkan vasta, kun olen saanut kylläkseni. Äänikirjassa muutaman sanan luukuttaminen on tietysti paljon haastavampaa. Toisaalta ajatukset vapautuvat nimenomaan tarinalle. Ja koska en näe silmissäni sivuja ja sanoja, tuntuu että visuaalinen mielikuvitukseni pääsee vieläkin vauhdikkaammin lentoon.

5. Rakastan tarinoita missä muodossa tahansa

Jatkan äänikirjojen kuuntelua. Saattaapi olla, että alan kuunnella tämän muutoksen myötä ahkerammin myös podcasteja. Jatkan varmasti myös fyysisten kirjojen lukemista. On tarina muodossa tai toisessa, otan sen aina mieluusti vastaan.

Luulen, että tietokirjojen kohdalla kuuntelu saattaisi sopia minulle paremmin kuin lukeminen. Kuuntelu tuntuu kuitenkin jollain tavalla kepeämmältä tavalta vastaanottaa sanoja ja tietoja. Sitten taas johonkin todella puhuttelevaan ja kauniiseen tekstiin, tai esimerkiksi runoihin, haluan ehdottomasti fyysisen kirjan vähintään rinnalle. Googletan musiikkia kuunnellessanikin usein lyriikat kuuntelun oheen, jotta saan enemmän irti kokemuksesta.

Ehkä olen vähän tällainen, että tarvitsen kaikki mahdollisuudet ja keinot käyttöön.

Mutta niin kuin alussa kirjoitin, Storytel on julkaissut torstaina uuden Kuulitko saman? -nimeä kantavan podcastin äänikirjapiirimme keskustelusta. Myös viime viikolla julkaistu podcast löytyy hakemalla samalla nimellä. Storytel haluaa tarjota myös kaikille teille kuukauden ilmaista käyttöaikaa palvelulleen, jos haluatte kokeilla äänikirjojen ihmeellistä maailmaa (tai käydä kuuntelemassa nämä podcastit). Ilmaisen kokeilujakson voi käydä nappaamassa itselleen täältä.

Vaan ei tässä ole nyt aika enää jaaritella, sillä ulkona on lähes hellettä ja aiomme lähteä pian haikkailemaan kohti vuoristomajaa, jossa vietämme ensi yön. Iik! Äänikirjat ja kaikki kirjat saavat hetkeksi jäädä lepoon, sillä aion nauttia täydestä hiljaisuudesta ja pimeydestä, joka laskeutuu vuorille. On sitten tarinoita, joita kertoa.

-Henriikka

Kuvat: Eliel Kilkki (SUPERREEL)

Lomalle omista ajatuksista

4
–
elämä, muoti, oma tyyli

Istun lentokoneessa matkalla Zürichiin. Parin tunnin lento on nopeasti ohi. Kirjoittamisen vuoksi toivoisin matkan kestävän vielä, en ole tottunut siirtymään uuteen tilanteeseen näin nopeasti ilman kunnon siirtymäaikaa. Tarvitsisin muutaman tunnin blogille, muutaman päiväkirjalle, muutaman sille, että voisin kuunnella musiikkia ja olla vain. Ainiin! Ja sellaiset viisi extratuntia unelle, sillä nukuin viime yönä vajaa viisi. Kello herätti klo 04:45, sillä vaikka unet jäisi vähälle, en ole valmis karsimaan aamusuihkusta tai etenkään hartaasta aamiaisesta. Herätyskellon soidessa tunsin itseni kamalaksi, enkä voi yksinkertaisesti ymmärtää, kuinka jollekin riittää tasapainoiseen oloon alle kahdeksan tuntia unta yössä.

Vietän Sveitsissä kahdeksan päivään. Alkuperäinen tarkoituksemme oli Eevan kanssa tehdä alkukesästä jo isompi reissu kauemmas ja mahtipontisemmin, mutta toisen Sveitsin reissun ilmaantuessa molempien kalentereihin, yhdistimme matkat. Nyt vietämme ensin neljä päivää perillä ominemme, kunnes saamme tiistaista sunnuntaihin vielä ison lössin lisätyyppejä matkaseurueeseemme. Ja tämä on juuri hyvä näin. Nappaamme lentokentältä vuokra-auton ja huristamme kohti vuoria, usvaa ja sateita. Tuulet yritämme puhaltaa pois, mutta päälle saa sataa vaikka koko reissun.

Suomi ja Helsinki ovat kesällä niin parhaimmillaan, että on tavallaan samanaikaisesti ristiriitaisen katkeraa ja ihanaa karata pois. Ja toisaalta minä itsekin olen periaatteessa parhaimmillani, kun töitä on vähemmän kuin minään muuna vuodenaikana.

Etenkin siskoni on todennut jo rehellisesti useaan otteeseen, kuinka paljon enemmän nauttii tästä Henriikka 2.0:sta (vaikka hän tietää varmasti itsekin, että tämä versio on enemmänkin joku 24.0).

Viime kesänä vietimme miltei kuukauden Jenkeissä ja Kanadassa, ja totesin jo silloin, etten ole valmis antamaan seuraavasta kesästä yhtä paljon pois – Suomi-kesä on erityislaatuinen. Mutta tämä juhannusta edeltävä reissu jättää onneksi vielä kuusi viikkoa vapaata Suomeenkin. Kalenteriin on merkattu jo ainakin Inarin ja Kuhmon stopit, harkinnassa miljoona muuta. Ehkä lämpö ehtii palata poissa ollessamme.

Toisaalta olen täynnä intoa Sveitsistä. Sehän on aivan upea maa! Viimeksi vietin aikaa siellä toisella reilillämme kuusi vuotta sitten, kesällä 2012. Vuorien välinen telttakylä oli täydellinen idylli ja istuimme lämpimässä porealtaassa lumihuippuisten Alppien keskellä niin pitkään, että sormet ja varpaat olivat aivan ryppyiset. Haaveilin silloin tulevani telttakylään kesätöihin myöhemmin. Haaveilen aina matkustaessani palaamisesta, vaikka en koskaan palaa minnekään. Lähteminen on aina ollut enemmän minun juttuni.

No, olen minä kerran palannut Islantiin. Ja useasti Kööpenhaminaan. Sattumalta muutamiin muihinkin paikkoihin, niin kuin Tansaniaan, Pariisiin ja Trans-Siperian junaradalle, sekä Mongoliaan. Suomen kohteet ovat tietysti asia erikseen. Niihin kiinnyn lähes poikkeuksetta jokaiseen.

Ja olen minä palannut tähän mennessä aina kotiinkin.

Meinasin kirjoittaa, että kesä on aina sellaista itsetutkiskelun aikaa. Mutta tajusin heti, että olen kirjoittanut saman lauseen varmaan keväästä, syksystä ja talvestakin. Yhteenvetona ynnään siis, että elämä taitaa olla täyttä itsetutkiskelua. Kesä sellaista villimpää ja vapaampaa ajatustenvirtaa, syksy sitten myönteisellä tavalla murheellisempaa. Syvää, yhtä kaikki.

Välillä omat ajatukset tekisi mieli sulloa tyhjään jäätelöpurkkiin ja pakastaa. Voisi olla muutaman vuodenajan ilman sen ihmeellisempiä ajatuksia ja sitten sulattaa ajatusköntin käyttöön, kun olisi taas levänneempi. Tiedän hyvin, kuinka treeneistä pidetään taukoa ja miten kehoa huolletaan, mutten ole yhtä hyvä lepuuttamaan pääni sisältöä ja sydäntäni, lepuuttamaan sellaista millä ei ole fyysistä olomuotoa.

Isoja teemoja ajatuksissani ovat lähiaikoina olleet sääli, kateellisuus ja kilpailu, yksinolon tarve, mutkaton suhtautuminen omaan vartaloon, sijoittaminen, herkkyyden ja vahvuuden vaikeasti hahmotettava suhde ja termien monimutkaisuus, tarkoitukseton poliittinen herääminen sekä viisveisaaminen siitä, mitä muut itsestäni ajattelevat. Nämä teemat pääsevät kesän Suomi-viikkojen aikana päiväkirjaan tai blogiin, mutta pitäisi varmaan aloittaa myös joku podcast, jotta kaikesta ei tulisi aina niin kuratoitua. Kirjoittamalla pystyn kuitenkin aina esittäytymään enemmän ihanneminänäni, kun sammakot jäävät vähemmälle ja tiedän millä harkituilla sanoilla mitenkin vaikutetaan.

Isojen teemojen rinnalla mielessä on esimerkiksi se, että onneksi reissun jälkeen on kampaaja, miksi söin aamulla barbaarin elein valtavan kimpaleen juustoa ja hitsi kun aina pitää siivota. Ja nyt kun katson näitä viimesunnuntaisia kuvia, ihmettelen, miksen ole aina yhtä itsevarman oloinen, kun tulenpunaisessa pellavahaalarissa, katu-uskottava laastari kantapäässä.

Selkeästi mietittävää riittää vielä pakastuksen jälkeiselle ajallekin.

-Henriikka

haalari/Vila, korvikset/Glitter, kengät/Vagabond, laukku/&Other Stories

1 … 135 136 137 138 139 140 141 … 818