Paras paikka rentoutumiselle taitaa olla lämmittämätön sauna. Tajusin viime viikonloppuna kotona ollessani, että saunan kylmille lauteillehan olen kiivennyt lapsesta asti ottamaan pienen breikin. Olen maannut vaatteet päällä saunassa puiden syntyjä syviä, olen soitellut lauteilta pitkiä puheluita pojille ja ottanut joskus kaverinkin mukaan, jotta saamme jakaa ajatuksiamme rauhassa.
Lämmittämätön saunahan on nerokas paikka – ei aktiviteetteja, ei turhia mukavuuksia. Simppelit puupenkit ja maksimissaan laudeliina ja kiulu. Kun kiulua on kokeillut kerran päähänsä, niin sekin muuttuu turhaksi. Saunassa voi keskittyä olemiseen, hetkeen, läsnäoloon. Ja kun kiuas ei hohkaa kuumana, jaksaa mukavissa vaatteissa pötkötellä vaikka kuinka pitkään.
Tänään olen kaivannut saunaa, lämmintä tai kylmää, kun olen suhannut menemään.
Lounastreeneissä niska veti itsensä sellaiseen jökkiin ainiaasta tietokoneella istumisesta, että sain vuoden pahimman hedarin ja pyörin lopputunnin tennispallon ja foamroallerin kanssa kahvakuulien sijaan. Huomasin myös alkukantaisuuteni, kun tajusin jälkikäteen kiukutelleeni valmentajalle kuin äidilleni. (Anteeksi siitä.)
Pillerin voimalla pyyhälsin bussilla palaveriin, joka onneksi innosti niin, että unohdin kalvavan kallonpohjani. Palaverista körötin Itäkeskuksen Partioaittaan hakemaan tilaamani tuotteet, joista osaa tarvitsen sunnuntaina Lappiin lähtiessäni. Sieltä viiletin metrolla kotiin ja nyt kotona mietin, mihin kaikki aika tästäkin päivästä oikein katosi. Sillä saattaa olla vaikutusta, että testailin tunnin vaelluskenkiä ja kuorivaatteita. Ja sillä, että istuin tänään yli kaksi tuntia julkisissa.
Mutta arvatkaa mikä tekee illasta niin erityisen? Roosaliina vie minut illalla syömään. Voitteko kuvitella, että minun pienenpieni ja kovin rakas pikkusiskoni on jo niin aikuinen, että hän voi viedä minut illalliselle? Uskomaton juttu. Siis tarkoitan, että hän ihan oikeasti maksaakin ja kaikkea. (Ei pysty kyllä ymmärtämään. Paras ottaa kuitenkin varmuudeksi lompakko.)
Illallisen jälkeen käpertyisin mielelläni viltin sisään ja saunan lauteille. Mutta sellaista luksusta ei taida nyt olla tarjolla. Vaan taidanpa patistaa Jannen hieromaan harteitani, etten saa taas samanlaista niskaslaagia kuin tänään. Paras olisi olla kunnossa, kun karkaan sunnuntaina nukkumaan lumen saartamiin autiotupiin.
Rentouttavaa viikinloppua kaikille.
-Henriikka
