Selviääkö talvesta vain romantiikalla?

9
–
elämä

Talvi naurattaa joka vuosi. Onhan se nyt ihan älytön juttu, että yhtäkkiä lämpöasteet heittelevät nollan ja monen kymmenen pakkasasteen välillä, taivaalta tulee lunta, ja ihmiset vuorautuvat villaan ja toppaan.

Onko se niin, että tästä kummallisesta vuodenajasta selviää vain romantisoimalla tämän kaiken ihanaksi? Itsehän ainakin väitän olevani talven rakastaja, mutta pitääköhän se oikeasti paikkaansa? On vaikea arvioida objektiivisesti, nautinko oikeasti luistella lumimyräkässä, vaeltaa lumikengillä autiotupaan ja hyristä iltanuotiolla. Eikö kaikki olisi kuitenkin aika paljon ihanampaa, jos asteita olisi vaikka plus 20?

Syntymäpäiväni ovat joulukussa. Lapsena synttärit ja niiden ajankohta tuntuivat rakentavan koko henkilökohtaisen vuosikalenterini (voin ainakin väittää, ettei näin enää ole…) ja siksi ristin talven lempivuodenajakseni. Fiilistelin lumisotaa ja luistelua, olin ensi kertaa laskettelemassa ollessani kolme ja laudalla 7-vuotiaana. Nappasin kielen päälle lumihiutaleita, kun ensilumi satoi, ja elin talven riemuja todeksi sydän palolla.

Lumien alkaessa sulaa tunsin salaa tyytyväisyyttä. Talvitakki laitettiin varastoon vuodeksi ja rattikelkan tilalle sai etsiä hyppynarun. Talven loppuminen oli tietynlainen huojennus.

(rakastan ylläolevaa kuvaa Beasta!)

Tänä talvena olen ollut taas sellainen lapsi, joka tykittää talvea menemään. On parasta ikinä. Pohjoisen reissuja on tämän käynnissä olevan rinnalla tulossa vielä kaksi lisää – lumilautailua huru mykket ja talven ihmemaan riemuja täydellä lastilla. Ensi yöksi olemme taas menossa maastoon yöksi. Viikonloppuna pääsen Pyhällä talven ensikertaa lumilaudan päälle.

Ainakin luulen rakastavani tätä ihan hirveästi. Mutta luulenko vain? Onko tämä nyt vain sitä kamaluuden kuorruttamista? Ehkä nauttisin oikeasti enemmän yöttömästä yöstä ja lämpimästä kesäillasta, kun saisi pulahtaa saunan jälkeen järveen.

Oli miten oli, niin jatkan kuorruttamista. Jos elämästä tulee ihanampaa romantisoiden, niin kannattaa jatkaa. Kun jaksaa pari kuukautta kuorruttaa, voi taas kokea lapsuudesta tutun huojennuksen, kun talvi väistyy kevään tieltä.

Sitä paitsi huomaatteko porsaanreiäin? Puhun kesästäkin kuin Suomen kesä olisi muka joku lämpimien kesäiltojen sammio. Samaa räntää ja tasaista kymmentä astetta sekin yleensä vain on.

Samaa ihanaa kaikki tyynni. Antaa tulla vaan.

-Henriikka

Uusi, ihana pellavavaatesarja (+ Nanson vaatearvonta)

367
–
muoti, oma tyyli, yhteistyöTags:

Kaupallinen yhteistyö: Nanso

Välillä tuntuu, etten malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan jostain asiasta. Nämä Nanson uudet pellavavaatteet ovat juuri sellainen asia (etenkin takki!).

Tällä hetkellä vietän viikkoani Lapin pakkasissa, mutta äsken etsin Tansanian kuvat käsiini. Otimme pellavista kuvia joulu-tammikuun taitteessa Sansibarin saarella. Lämpöasteita oli 30, iho oli auringossa paahtunut ja hiukset sopivasti suolavedessä.

Ilmastointi toimi aina kun sille päälle sattui, mutta muutaman päivän olon jälkeen ei ollut enää niin väliäkään, oliko olo viileä vai tulikuuma.

Olimme ensin kiertäneet viikon manner-Tansaniaa: Kilimanjaron aluetta vesiputouksineen ja kylineen, sekä jatkaneet autolla Ngorongoron ja Serengetin suojelualueiden ja Arushan läpi aina Mwanzaan saakka. Siellä vietimme joulun auringon paistaessa kovaa ja korkealta.

Toinen viikko oli tämä kiireetön lomaviikko paratiisisaarella – ei mitään suunnitelmia, eikä meidän hotellimme lähellä juuri mitään tehtävääkään. Join jääkylmää passion- ja mangomehua, tuoreista hedelmistä tehtyä, ja jos halusin vaihtelua, niin tilasin inkiväärilimsaa.

Pelasimme mukana olleen appiperheen kanssa beachvolleyta ainakin kahdesti päivässä ja kahlasimme laskuveden aikaan pitkälle Intian valtamereen. (Tuntui, että meren puoleen väliin saakka, vaikka todellisuudessa vain sen alkutyrskyihin.)

Ensimmäiset päivät kuluivat hitaasti, kunnes kolmantena päivänä vauhti kiihtyi, ja yhtäkkiä viikko oli jo ohi. Viimeinen päivä oli kuin sormien napsautus.

Aluksi ilmastoinnista otti kaiken irti, hiekat pudisteli tarkasti varpaista pois ennen huoneeseen astumista ja hiukset harjasi uskollisesti jokaisen meripulahduksen jälkeen.

Noh, lopuksi homma ei mennyt aivan samalla lailla. Ilmastointi oli mukava plussa, tärkeintä oli, ettei hiekkaa löytänyt silmästä tai liikaa tyynyltä, ja hiukset olivat lopulta leijonanharjana omassa lomakuosissaan. (Jälkimmäinen tapa toimia oli paljon huolettomampi!)

Ja näissä kuvissa on nyt juuri niitä uusia Nanson pellavavaatteita. Minulla on entuudestaan viime vuodelta Nanson pellavakauluspaitoja, joita kävin ostamassa kerran kerralla kolme kappaletta: mustan, valkoisen ja ”pellavanvärisen”. Olen käyttänyt noita paitoja viikottain ja erityisesti reissuissa.

Siksi olinkin iki-iloinen, kun kuulin uusista Sarastus-sarjan vaatteista: rennoista pellavaisista housuista, mekosta, vyöllä sidottavasta takista ja tunikasta.

Kaikkia sarjan tuotteita on kahdessa värissä: puhtaanvalkoisena ja tummansinisenä. Mielestäni tuo sininen sävy on vähän selkeämmin sininen kuin Nanson nettisivujen tuotekuvissa, mutta tummanpuhuva se kyllä on. Valkoinen on juuri niin valkoinen kuin kuvista hohkaa.

Näitä kuvia katsoessa on hyvä muistaa, että olen itse alle 160-senttinen, joten esimerkiksi housut näyttävät minulla kovin pitkiltä – tosin rakastinkin niitä juuri sellaisina.

Aamutakki on kyllä ihan ehdoton suosikkini näistä, vaikka tykkäänkin yhdistellä myös tunikaa ja mekkoa housujen kanssa. Valkoisessa takissa on sellaista ylellisyyttä, sinisessä uskaltaa syödä aamuisin mustikkarahkaakin. Ja vaikka kutsuinkin takkia aamutakiksi, olen kyllä ajatellut ottaa etenkin sinisen ihan arkikäyttöön. En ole vielä kokeillut, mutta uskoisin sen toimivan tosi hyvin esimerkiksi farkkujen ja silkkikauluspaidan kanssa.

On tosin kerrottava, että Tansanian lämmöissä pitkät lahkeet ja hihat tulivat tarpeeseen vasta auringonlaskun jälkeen: sitä ennen mentiin pitkälti uima-asuissa meressä kelluen. Nyt tämänhetkisiin Lapin asteisiin ottaisin taas mielelläni pellavani, sillä siinä missä pellava tuntuu kuumassa viileältä, lämmittää se kivasti kylmällä. Autiotuparetkille otan kyllä suosiolla merinovillakerrastot.

Huomenna on ystävänpäivä, ei pellavaisista löytyisi lahjaa ystävälle? Tai ehkä itsellesi, ystävistä parhaimmalle. Jos houkuttelee, niin tämän viikon  13.–18.2. Nanson verkkokaupassa on kaikista tuotteista -15% alennus. Myymälöissä on meneillään myös tasarahapäivät keskusvaraston tyhjennysmyynnin vuoksi, eli vaatteita myydään niissä tosi edullisesti tällä hetkellä.

Mutta nyt otsikossa luvatun arvonnan aika, joka alkaakin ehkä jo tulla tutuksi näistä Nanso-kirjotuksista: Kerro kommenttipoksissa mikä uusista pellavavaatteista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 20.2. mennessä.

—

Tuntuu oikeasti todella absurdilta katsoa näitä paratiisikuvia, kun istuu paksuissa merinovillakalsareissa Kuusamossa ja  haisee  tuoksuu nuotiolta. Simpukat ovat vaihtuneet käpyihin ja valkoinen hiekka tykkylumeen.

Katsokaapa muuten tuota viimeistä kuvaa: kun tarkkaan tiiraa, näkee hiekassa ravun tekemiä koloja. Hiekassa olevat pienet hiekkarakeet ovat rapujen pyörittämiä palloja, joita he ovat tuoneet tunneleistaan maan pinnalle, jotta ovat päässeet syvemmälle hiekkaan. Voisin kokeilla samaa lumella.

-Henriikka

Levoton ystävä

10
–
astiat, kaverit, ruoka ja juoma, sisustusTags:

Istuimme eilen iltapäivää ystäviemme kanssa. Sohvapöydän ympärille kasattiin tuoleja, tyynyjä ja viltti kolmekuiselle.

Olimme säätäneet ruokia koko aamupäivän, vaikka tarjolla ei edes ollut mitään sen gourmetimpaa. Paria salaattia, croissanteja, leipää ja juustoja, hedelmiä ja vähän tummaa suklaata. Se sama setti, joka on todettu toimivaksi jo monta kertaa. Häsääminen tuntui luonnolliselta – päämääränä oli saada ystäville hyvä mieli ja iloinen lauantaibrunssi. Tietysti ravitakin meidät kaikki siinä samalla.

Kun sitten istuimme ruoan kanssa alas ja aloimme vaihtaa pitkästä aikaa ajan kanssa kuulumisia, tuntui äkkiä oudolta. Niin levollinen kuin hetki olikin, tuntui levottomalta. Kun tarjottavat olivat pöydässä ja kaikilla kahvia kupeissa sekä juomaa lasissa, en voinut enää hääriä huonetta ympäri ja palvella. Ymmärsin, että oudolta tuntui nimenomaan se pysähtyminen. Oli omituista, että hetken päätarkoitus oli vain olla niiden ympärillä olevien ystävien kanssa, olla omana itsenään läsnä siinä tilanteessa.

Oma mielensisäinen ongelmani on tuossa viimeisessä lauseessa, toiseksi viimeisessä virkkeessä: ”Hetken päätarkoitus oli VAIN olla niiden ympärillä olevien ystävien kanssa.”

Miten niin vain? En muista koskaan puhuneeni esimerkiksi töistäni samalla tavalla vähätellen. Eilinen hetkeni oli varmaan viikkoni tärkein, ja silti löysin itseni miettimästä, mitä kaikkea ehtisin saada valmiiksi ja voisin saada aikaseksi, jos nousisin ruokalautaseni ääreltä, ystävieni luota ja ryhtyisin hommiin. Ei ole totta! En haluaisi löytää itseäni ajattelemasta näin.

Toinen levottomuutta lisääväni seikka on viimeisessä lauseessa, viimeisessä virkkeessä: ”Olla omana itsenään läsnä siinä tilanteessa.”

Olen niin tottunut kantamaan erilaisia rooleja, että eilenkin huomasin, että oli vaikea rentoutua ja ymmärtää, että nyt voin olla ihan rauhassa vain. En ole myymässä mitään, en ole edustamassa mitään. Ystäväni kyllä tietävät millainen minä olen. Erilaiset roolit elämässä ovat tietenkin myös minua, mutta usein vain kapea sektori kaikesta. Ystävien rinnalla voin maskeitta ihan koko spektrin loistossa – hyvässä ja pahassa.

Eikö kuulostakin siltä, että analysoin varsin kevyitä omassa mielessäni siinä brunssin aikana? Onneksi sentään sain itse itseni kiinni ajatuksista, minkä jälkeen häntiä on helpompi ottaa kiinni ja tehdä asioille jotain.

Pistin puhelimeni toiselle pöydälle, otin ison hörpyn kahvia ja aloin kysyä ystäviltä tarkentavia heidän elämästään. Tajusin, miten paljon heidänkin kuulumiset minulle merkitsevät. Mieli tasaantui, halusin keskittyä yhteiseen brunssiimme, enkä siihen, että illalla olisi edessä vielä töitä ja pakkaamista. Pidin sylissä hikottelevaa vauvaa, jolla oli keltainen paita niin kuin minulla. ”Voimaväri”, sanoi ystäväni, ihanan pojan äiti.

Kesken kaiken Janne sanoi, että tuntuu oudolta. Ettei hän oikein tiedä, kuinka kuuluisi olla tai missä istua, kun on muutama ystävä kylässä. Hymähtelin, että hän aisti samaa omituista oloa, niin kuin minäkin. Olemme järjestäneet niin paljon isoja juhlia ja yltäkylläisiä brunsseja, että oli vaikea asettautua muutaman ihmisen asetelmaan. Olla sillä lailla rauhassa ja intensiivisesti kaikkien kanssa, jotka ovat paikalla.

Nyt kun ajattelen, niin voi tosiaan olla, että ystävämmekin ihmettelivät sitä, ettei meillä ollut mihinkään kiire. Että istuimme siinä useita tunteja ilman mitään muuta agendaa.

Brunssihetkemme oli kyllä varmasti viikon paras. Etenkin sen jälkeen, kun pääsin omasta turhasta tehokkuusajattelusta eroon, tai pikemminkin ymmärsin, että ystävät vasta ovatkin voimanlähde. Tuntuu, että voisimme todella panostaa tänä keväänä siihen, että kutsumme kylään vain muutamia ystäviä kerrallaan.

Panostaisimme määrän sijasta laatuun, niin kuin jaksan jauhaa kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Miksei tälläkin.

-Henriikka

1 … 160 161 162 163 164 165 166 … 818