Kaikki naiset retkelle (myös ilman miehiä)!

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen kuullut viimeisen parin kuukauden aikana yllättäviä kommentteja naisten suusta koskien naisten kanssa retkeilyä:

”Outoa, että teidän kanssa on helppo olla. Yleensä en koskaan retkeile naisten kanssa.”
”Retkeilen aina miesporukassa. Tuntuu, että se on vain helpompaa niin.”
”Naiset ovat vähän hankalaa retkiseuraa.”

Minulla on teille nyt totuus kerrottavana. Kyllä se on yksinkertaisesti niin, ettei retkiseuran helppous tai laatu ole sukupuolesta kiinni. Hankalat naiset ovat hankalaa retkiseuraa, ja hankalat miehet ovat hankalaa retkiseuraa. Piste.

Naisten kanssa retkeily ja naisten rohkaiseminen luontoon ovat minulle sydämenasioita. Retkeilen toki myös miesten kanssa, enkä puhu nyt mistään retkiseurasyrjinnästä, mutta naiset ovat tässä asiassa erityisesti sydämelläni. Jostain syystä olen nimittäin huomannut useiden naisten kuvittelevan, että…

A) He eivät pärjää luonnossa ilman miehiä
B) He eivät ole yhtä hyvää tai helppoa retkiseuraa kuin miehet
C) Kynnys retkeilyyn on heille korkeampi kuin miehille

Väärin, väärin, väärin. Kolmesti väärin! Naisten hankaluuden jo kumosinkin, mutta sen lisäksi naiset pärjäävät luonnossa varmasti yhtä hyvin kuin miehetkin. He tarvitsevat tasan saman verran taitoja kuin miehetkin, eikä heidän tarvitse olla erityislaatuisia omassa sukupuolessaan pärjätäkseen.

Ei tällaisten ajatusten livahtaminen mieleen ole toki vain naisten vika. Retkeily mielletään edelleen helposti etupäässä miesten harrastukseksi, mikä varmasti vaikuttaa niin meidän itsemme kuin vaikka median ajattelutapaan.

Olen lähiaikoina kiinnittänyt erityistä huomiota retkeily-, matkustus- ja muihin vastaaviin mainoksiin ja julkaisuihin. Jostain kumman syystä useissa kuvissa mies kulkee tai tekee asioita sankarillisesti kuvan etualalla, ensimmäisenä, ja nainen seuraa hymyillen perässä. Jossain kuvassa mies hakkasi halkoja hauikset pullistellen, ja nainen grillasi jotain söpöä tikun päässä. Kyllähän tällainen väkisinkin saattaa aiheuttaa mielikuvia, että luontoon tarvitsisi mukaan ne miehiset metsävoimat.

Perusretkeilyyn ei tarvita mitään supervoimia. Riittää että on tarvittavat varusteet, ja maalaisjärki hatun alla.

Jos joku haluaa retkeillä mies mukanaan, se on tietysti täysin sallittua ja hyväksyttävää. Toivon vain, ettei kukaan jättäisi kiinnostuksesta huolimatta retkeilemättä sen vuoksi, ettei satu olemaan sopivaa siippaa opastamaan ja suojelemaan. Pärjäät tai pärjäätte varmasti hyvin ilmankin.

Kun on kerännyt rohkeutensa ja päättänyt lähteä retkeilemään, kannattaa vielä hankkia tarvittavat perustaidot ja -tiedot. Partioaitalla on oma, ilmainen 365-klubi, joka järjestää erilaisia tapahtumia, retkiä ja iltoja jäsenilleen. Klubi-illoissa on helppo hankkia perustaidot sekä saada rohkaisua retkeilyn aloittamiseen tai myöhemmin taitojen syventämiseen.

Klubi-iltoja järjestetään myös puhtaasti naisia ajatellen: esimerkiksi Kuukausi yksin erämaassa -blogia kirjoittava Minna Jakosuo pitää pari ”Inspiroidu vaellukselle” -iltaa, joissa käydään läpi naisten retkeilyvaatteita ja varusteita. Samalla Minna tietysti jakaa kokemuksiaan vaelluksistaan. Syksyllä on lisäksi esimerkiksi Suomen liikkeitä kiertävä Löydä unelmiesi takki -kiertue, jossa käydään läpi naisten takkeja ulkoiluun ja retkeilyyn.

Te pystytte, te pärjäätte! Ilman miehiä ja miesten kanssa. Ja olette taatusti ihan killeriä retkiseuraa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
(jonka kanssa olimme juuri retkeilemässä naisten kesken!)

Flow-hymy

Kaverini laittoi eilen illalla viestiä: ”Ootko sä parhaillaan Flowssa? En oo bongannut sua kuvista!

Kahden minuutin päästä tuli uusi viesti tämän linkin ja sydämien sekä naurunaamojen kanssa: ”Perunki puheeni. Yks kaks random Facebook-kuva lävähti etusivulle.

Janita oli onnistunut nappaamaan meistä tuon kuvan aivan salaa. On ainakin muisto, jota katsella mummona hihitellen.

Eilinen ja tämä päivä menevät visusti Flow-tunnelmissa. Olen ollut kyseisillä festareilla viimeisen (ja ainoan!) kerran vuonna 2014, joten ilmassa on itselleni uutuuden tuntua.

Joka puolella on isoja farkkutakkeja, metallinsävyisiä vaatteita, värikkäitä kukkamekkoja, glitteriä kasvoissa ja aidoista leikkokukista tehtyjä seppeleitä. Miehet ovat sonnustautuneet tuplakuosiin (sortsit ja paita samaa kuosia) ja tennareihin. Olen yllättänyt balettitutujen vähyydestä.

Itsekin vaihdoin perinteisen tyylini poikkeavaan ja pukeuduin eilen kokomustaan. Sommittelin myös kultaista cocktail-sateenvarjoa nutturaani, mutta kaipasin enemmänkin sulautumista kuin showta, joten jätin sen kuitenkin kotiin.

Tämä viimeinen kuva kertoo totuuden hymyni leveydestä. Ehdin jo miettiä, etten voi julkaista noin vääristyneen leveää suuta (sisäposkeni näkyvät!). Mutta tuolta minä nyt yksinkertaisesti näytän. Silmät ilosta vilkkuvat ja suu korvasta korvaan.

Karkasin eilen festareilta kotiin jo ennen pimeää, mutta se tuntuukin juuri hyvältä niin: saan olla niin kauan kuin itse haluan ja keskittyä niihin asioihin, jotka kiinnostaa.

Maanantaina kirjoitan tarkemman selonteon blogiin. Tänään suuntaan alueelle tyttöporukan kanssa, jonka kanssa tanssimme Flowta myös silloin kolme vuotta sitten. Uskoakseni hymy pysyy leveänä.

-Henriikka

mekko/Weekday, pitsihuitula/Vila, korvikset/second hand

Tulkoon taianomainen

Muistan kesäkuun kuudennen päivän. Silloin saattoi syntyä koko kesän paras tekstini, sillä päivä oli yksinkertaisen paras.

Nämä kuvat absurdin vihreistä lehdistä on otettu saman päivänä Bulevardilta. Kesää odottavat lehdet kumartelevat portin yli ihmisten luokse ja oksilla notkuu odotus. Vaaleanvihreät seinät ja katto tuoksuvat kesältä. Puunrunkoja tekisi mieli halata salaa.

Toivon, että saisin päälle saman tunteen kuin minulla tuolloin oli. Onni niin vahvasti läsnä, että se veti koko tytön kippuraan. Eikä millekään löyhälle kerälle, vaan sitkeälle solmulle.

Ei minulla nytkään mitään hätää ole, ei ei ei, mutta mieleni on jo syysvaihteella.

Alkukesästä innostun vastaantulevista puolitutuista, ehdotan spontaaneja kahveja ja kesäretkiä, koska ei ollakaan nähty piiiiitkään aikaan. Loppukesästä vaihdan energiapalkit nollissa kadunpuolta, sillä mitä sanottavaa olisi ihmiselle, jota ei ole nähnyt piiiiiitkään aikaan.

Kirjoitin aiemmin, että heinäkuu tuntui kolmen päivän mittaiselta. Sen sijaan kesä on ollut minusta pidepi kuin koskaan. Vapusta tuntuu olevan puolikas keskiaikaa, kesäkuun alustakin lyhyt ikuisuus. Roadtrip-reissujutut ja -video odottavat julkaisuaan.

Eilen treeneistä kotiin kävellessäni huomasin, että syysillat tuntuvat jo iholla. Vedin hupparin hupun päähän ja katsoin Kaivarin rannan menoa: kesäbileet jatkuvat kuitenkin. Toisilla ihmisillä ei varmaan ole sisäänrakennettua syysmelankoliaa, ja osalle vuodenaika on promilleista kiinni.

 Tänään aamupäivällä istuin ystävän kanssa kahvilassa. Nostimme omena-sitruuna-inkiväärimehulasilliset ilmaan viime hetkellä, vielä kun oli kulaukset jäljellä. Sanoin ”tulkoon syksystä taianomainen”, ja Dorit vastasi: ”tulkoon taianomainen”.

Sitä minä totta tosiaan toivon ja iloitsen, että vuodenaikojen vaihtelut voi vielä tuntea mielessä ja kropassa, vaikka sää pysyykin koko vuoden samana.

-Henriikka