Lomaa suorittamassa

6
–
elämä, raskausTags: ,

Viikko on ollut hidas. Ensimmäinen äitiyslomaviikkoni. Tavoitteenani on ollut opetella hitautta, arvostamaan aikaansaamattomuutta ja joutenoloa, levätä. Levätä niin, etten koko ajan tavoittele lepäämistä, lepään vain. Ongelmanydin löytyy jo siitä, että olen ylipäänsä asettanut itselleni tavoitteen.

On yllättävän vaikeaa arvostaa löysäilyä, tyhjiä hetkiä ja tavoitteetonta harhailua kodissaan, kun on tottunut olemaan tehokas, saamaan nautintoa tehokkuudesta ja määrittelemään jopa oman ihmisarvonsa osittain sen kautta, mitä tekee ja mitä saa aikaan.

Keho pakottaa onneksi himmaamaan. Keho tietää yleensä aina mieltä ennen ja mieltä paremmin kaiken. Ainakin minun kehoni, sillä mieleni on usein laukalla, ja kuvittelee kaikenlaista paikkaansapitämätätöntä.

Vatsanseudulla ja kaikkialla muuallakin majailevat, uudet vajaa 20 kiloa pakottavat ottamaan vähän rauhallisemmin. Eivätkä tietysti vain kilot, vaan ensisijaisesti kaikki muu asiaan liittyvä: liitokseni ovat löystyneet, hormoonit hyrräävät kuin pieni voimala, ja sisälläni melskaa pieni ihminen. Väsyn lähes joka päivä siinä viiden maissa. Sitä ennen voin kuvitella tekeväni jotain fiksua, viimeistään sen jälkeen keskityn vain elokuviin, löysäilyyn ja pötköttelyyn. Kymmenen maissa olen lähes joka päivä jo unessa ja nukun 10-tuntisia unia.

Toivoin olevani sellainen ihminen, joka ei puhu pelkästään raskaudestaan. Jolla on odottavana äitinäkin jotain muutakin annettavaa ajatuksistaan kuin ensimaitoa valuvat rinnat ja raskausarvet kaikkialla vatsassa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että koronan ja raskauden yhteenlasketun summan tuloksena normaali elämäni on oikeastaan tauolla kaikin tavoin. Yleensä kylvän puheenaiheita ja ajatuksenjyviä sosiaalisessa kanssakäymisessä, salaa kuunnelluissa kahvilakeskusteluissa ja muussa turvavälittömässä toiminnassa. Yleensä elämäni on täytetty retkillä ja reissuilla, sulkapallopeleillä ja juoksulenkeillä. Yhtäkkiä nämä kaksi suurta palasta ovat poissa ja huomaan vain miettiväni synnytystä, imetystä, äitiyttä, vanhemmuutta ja vauvalapsiarkea. Ja kyllä, myös sitä maitoa ja niitä arpia. Näiden lisäksi osaan puhua ehkä kotimmme remontista ja Porvoon saariston jäätilanteesta, enpä juuri muusta.

Pyrin pääsemään niin rauhalliseen tilaan mieleni kanssa, että kirjojen lukemisesta tulee taas rentouttavaa. Se on paras mittarini, jonka olen keksinyt. Kirjat antavat aina uutta ajateltavaa, uusia maailmoita, elämäntarinoita, tunteita.

Tällä hetkellä olen podcast- ja äänikirjatasolla, mutten vielä tarttunut hanakasti fyysiseen kirjaan. Luulen sen hetken koittavan kuitenkin aivan pian. En enää mieti työasioitani, sähköpostiani tai ylipäänsä olemassaoloani niin himputin paljon (koko ajan). Olen antanut tilaa vain tyhjyydelle, joutilaisuudelle – tuolla ihanankamalalle kirosanalle, jonka kanssa tulen varmaan kamppailemaan vanhuuteen saakka, vaikka toivon että en. Toivottavasti en ainakaan kuolinvuoteelle saakka.

Itselleni hankalinta taitaa olla balanssin löytäminen. Kun päästän irti työelämästä ja annan itseni valahtaa lomamoodiin, päästän helposti irti kaikesta muustakin. Aivoni eivät osaa tehdä eroa sen välillä, mikä on työtä ja mikä ihan tavallista arkielämää, johon kuuluu myös velvollisuuksia ja rutiineita. Sähkölasku tulee edelleen maksaa, ystävän ihana viesti odottaa puhelimessa vastaamista ja kodissa voi tehdä kivoja asioita, jotka eivät kuitenkaan ole reporankana makaamista.

Yhtä harjoittelua tämä lomailukin taitaa olla, niin kuin elämäkin. Kunpa vain löytäisin itseni mahdollisimman pian lomailemasta, en suorittamasta lomaa.

Ehkä sitten, kun pikkuisen pyykit on pesty, sänky on pedattu, remontti on tehty, pakkanen on täynnä ruokaa ja leipomuksia vauva-ajan varalle… Tai ehkä olisi korkea aika aloittaa jo nyt.

– Henriikka

Kuvat syksyltä Kilpisjärveltä, Malla-laivalta

Reilu kuukausi laskettuun aikaan

20
–
raskaus, vauvaTags: , , , ,

Vauvan laskettuun aikaan on pian kuukausi jäljellä.

Se tuntuu ihanalta. Ne pienet varpaat ja kaikki uusi ja ihmeellinen. Se uskomaton ajatus, että sieltä se vauva saapuu maailmaan kohdustani ja ryömii reaktiona rinnalle. Se, kun hän katsoo ensimmäisen kerran. Se, että hän ylipäänsä on pian hän, eikä se. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella miltä hän näyttää. Onko hän ruskeasilmäinen ja tummahiuksinen, vai onko hän niin kuin minä olin lapsena – monta vuotta kalju ja loppuun saakka vaalea. Meidän saaristolapsemme.

Odotan synnytystä yllättävän kiinnostuneena, vaikka en vielä tiedä siitä vielä juuri mitään. Olen tulevina viikkoina ajatellut ottaa vähän selvää. Luulen, etten kuitenkaan ole mikään fanaattisin tiedontankkaaja. Sellainen kohtuullinen määrä valmistautumista tuntuu hyvältä. En ajatellut katsoa synnytysvideoita tai lueskella synnytystarinoita sen koommin. Muutaman varmaan. Sen sijaan haluan kyllä tietää perusasiat ja saada käsitystä siitä, miten voisin omalla toiminnallani tehdä kaikesta vähän helpompaa. Tietää kuinka keho toimii ja kuinka sitä voi auttaa.

Toisaalta olen vähän kauhuissani. Meidänkö pitäisi pitää huolta avuttomasta ihmisyksilöstä? Välillä pelkään, että hermostun vauvan avuttomuuteen. Tiedän olevani huono avuttomuuden kanssa, ja sitähän hän juuri on. Aivan täysin avuton päästä pieniin varpaisiin saakka.

Välillä on tullut sellainen olo, että haluan perua kaiken. Etten haluakaan koko lasta. Että haluan elämämme jatkuvan yhtä autuaana kuin se on nyt ollutkin. Meillähän on ollut niin ihanaa, täysin vapaata ja spontaania. Sellaista ei tule olemaan pitkään aikaan, jos koskaan. Vanhempana pysytään aina, loppuun saakka.

Suurimman osan ajasta olen kiinnostuneen odottavainen ja muutamia henkisiä murtumisia huolimatta luottavainen. Tiedän hyvin, että lapsensaanti mullistaa koko elämän ja ajatukset, ja muuttaa kaiken. Mutta tiedän myös, että ”vanhan elämän” sijaan saamme kokea jotain aivan uutta. Lumikammivaellukset muuttuvat ehkä metsäretkiksi lähimiljööseen ja vapaalaskupäivät hidastahtisempaan ulkoiluun, mutta elämyksiä saamme taatusti kokea tulevaisuudessakin. Välillä ne varmasti tylsistyttävät eivätkä taatusti tarjoa samanlaisia tunteita, mutta sen sijaan voimmekin kokea jotain aivan uutta rinnalla elämistä ja innostumista.

Olen valmistautunut myös siihen, että tunteita tulee ja menee. Aivan varmasti tunnen välillä harmita siitä, etteivät spontaanit kuohuvalasilliset ole välttämättä enää yhtä simppelin puhelinsoiton päässä tai ettei kiitollisuus lapsesta välttämättä aivan joka kerta peittoa kiukkua siitä, mistä joutuu luopumaan. Silti uskon kyllä, että tulen rakastamaan perhe-elämää. En varmasti joka hetkeä ja kaikkea siinä, mutta kokonaisuutta. Sitä että meistä tulee pieni perhe, että saamme kokea vanhemmuuden ja vieläpä yhdessä. Sitä että voin laulaa samoja lauluja iltaisin lapsellemme, joita äitini meille lauloi. Sitä että voimme ihmetellen katsoa, kuinka lapsemme kasvaa omaksi itsekseen, meistä erilliseksi ja aivan omanlaisekseen. Sitä että perheemme ja ystävämme tutustuvat pieneen, ja hän heihin. Että maailmaan saa syntyä uusi ihmisyksilö, joka rakastetaan aivan rajattomasti.

Luulen, että tulevaisuudessakin tulee hetkiä, kun koko homman haluaisi perua. Siis nimenomaan hetkiä. (Ystäväni mukaan noin kerran pari viikossa, hah.) Mutta tunteita nyt tulee ja menee. Ja ymmärtääkseni vanhemmuus tuo melkoisella voimalla tunteita pintaan. Tunteet ovat onneksi rikkaus ja ne ovat kaikessa voimakkuudessaankin meitä varten. Ohjenuorana elämässä ja helpottamassa omien arvojen mukaista elämää. Kukaan ei onneksi huku tunteisiin, vaikka välillä siltä tuntuisikin.

Yritän pysyä joka hetkessä tunteilleni ja ajatuksilleni rehellisenä. Uskon, että ne pysyvät niin paljon paremmin hallinnassa, kuin piilotellen ja säikähdellen: ”Apua! Mitä minä nyt tuollaistakin tunnen?” Eräs ystäväni kertoi, että hänen teki mieli joskus vaikeina aikoina lasten kanssa laittaa nämä pakastimeen ja sulattaa kevään tullen, kun olisi jo hetken levännyt. Ystäväni ei tietenkään pakastanut lapsiaan, ei mitään sinne päinkään, mutta minua ajatus lohdutti: Kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja, olennaista on, mitä niillä teemme ja kuinka niihin reagoimme.

Uskon kyllä myös, että kaiken muutoksen keskelläkin elämämme jatkuu tosi monella saralla ihan tavallisesti. Tiedän, että vanhemmuuskuplaan sukeltaminen voi olla syvä sukellus – että yhtäkkiä sitä onkin koko elämä vain vauvaa ja perhettä. Toivon kuitenkin, että minusta jäisi myös Henriikka. Että minulle puhuttaisiin vauva-asioiden lisäksi myös kirjoista ja elokuvista, parhaista jälkiruoista ja jäätikkövaelluksista. Ja että myös minä osaisin puhua niistä muille.

Ajattelin puoli tuntia sitten, tätä tekstiä aloittaessani, että en ole vielä yhtään valmis koko hommaan. Nyt kuitenkin huomaan (kyllä, olen vikkelä mielenliikkeissäni), että enköhän sittenkin ole.

Jos vauva nyt pari viikkoa jaksaisi pysyä vatsassa, niin voisin vähän vielä katsella leffoja, nukkua ja jynssätä kotimme kaakelit, sekä pedata vauvansängyn valmiiksi. Mutta kevään kurkkiessa sisälle ikkunoihin, on vauvakin yhtä lailla tervetullut uuden vuodenajan kanssa käsikädessä. Kevätlapsemme. Tiedä sitten, pitäisikö olla vaatimattomampi, mutta uskon kyllä, että pärjäämme hienosti. Emme varmasti ilman apua tai kömmähtelyjä, mutta pärjäämme. Emme varmasti niin kuin oppaissa sanotaan, mutta pärjäämme. Ja se tuntuu täysin riittävältä. Joskus tulevaisuudessa sitten riman voi taas asettaa jonnekin korkealle, mutta vauva-ajan ajattelin tavoitella sellaista ihan tavallista, hyvää elämää.

Pari päivää sitten totesin ääneen kotona, että olisi kiva laittaa lisää linnunpönttöjä. Puoliso totesi, että niin olisi, mutta vielä ei voi. Että sitten vasta rakennetaan linnuille koteja yhdessä, kun Tikkukin voi osallistua.

Sellaista elämää minä odotan.

-Henriikka

Olispa jo kevät, olispa juhlat!

kommentoi
–
astiat, design, juhlat, yhteistyöTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Fiskars & Iittala

Se on vallannut minut, keväthuuma!

Rakastan talvea silmittömästi, mutta aika vikkelästi aina keväisin ymmärrän, miten lujasti olenkaan kaivannut valoa, lämpöä, lintuja ja sitä vapauden tunnetta, jonka vaihtuva vuodenaika saa aikaan. Muutaman viikon voisi olla vielä kunnolla paukkupakkasia, mutta sitten voisi jo alkaa sulaa ja lämmittää. Aurinko saa tehdä tehtävänsä ja tuoda kevään kaikkialle. Sydämeen saakka.

Pandemiatilanne on jälleen huonontunut Suomessa merkittävästi. Tämä tarkoittaa väkisinkin sitä, että aivan samanlaista vapautta ei saada tänä keväänä kokea, tosin ehkä tähän on jo totuttu, kun viime kevätkin oli kerrassaan omituinen. Spesiaaliolot eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö suosituksia noudattaessaankin saisi haaveilla.

Kuluneen talven aikana oma happy placeni on ollut kesäjuhlat. Vaikka aivan pienet, mutta iloiset ja sympaattiset. Ehkä Tikun ristiäiset, ehkä tuparit tai puolison syntymäpäivä, ehkä jotkut aivan muut. Mutta aina kun on meinannut alkaa liikaa ärsyttää, olen miettinyt, että vielä joskus saan järjestää ihanat juhlat. Näyttää vähän siltä, että vielä kesällä on liian aikaista, mutta aina saa haaveilla. Olisi se sitä paitsi kesä tai vaikka tuleva talvi, unelma elää silti: vielä joskus saan järjestää ne juhlat.

Kun juhlat ja illanvietot ovat toistaiseksi olleet tauolla, olen pyrkinyt tuomaan ilonpilkahduksia talven jäljiltä heräävään kotiimme pienillä asioilla, kuten ihanilla aamiaisilla, kauniilla kattauksilla tai sesonkihedelmillä. Millainen piristysruiske onkaan lusikoida suuhunsa vastakuorittu pomelo tai veriappelsiini jostain kivasta kulhosta tai se, kun appelsiinimehun kaataa johonkin ajatuksella valittuun juomalasiin.

Näissä kuvissa näette astiakaapin uusimmat ilahduttajat, Suomessa kierrätyslasista tehdyt Kastehelmi-jälkiruokakulhot sekä jalalliset lasit Iittala Recycled -sarjasta. Todellisuudessa ne ovat aika harmahtavat, vaikka näissä kuvissa taittavat toisinaan yllättävän siniksi. Nämä ovat sopineet niin hyvin uuden kodin tunnelmaan ja luovat juhlaa ihan tavallisiin päiviin vain olemassaolollaan. Suomessa tehtyyn Recycled-sarjaan kuuluvat myös Fiskarsin kierrätyssakset sekä Kastehelmi-kynttilälyhdyt.

Iittala Recycled jälkiruokakulhot, jalalliset lasit sekä kynttilälyhdyt

Minusta Recycled-malliston idea on huima: Suomessa ja 100-prosenttisesta kierrätysmateriaalista tehty. Kierrätyslasikokoelma valmistetaan syntyvästä hukkalasista Iittalan lasitehtaalla, jossa kaikki syntyvä hukkalasi hyödynnetään uusien esineiden valmistuksessa tai kierrätetään. Hukkalasista hyödynnetään erityisesti kirkasta, vihreää ja sinistä.

Tuotteissa saattaa myös olla pieniä sävyeroja tai epätäydellisyyksiä kierrätysprosessin vuoksi, mikä ei ainakaan itseäni haittaa (ja mitä en myöskään itse huomannut): pieni epätäydellisyys kun tekee kokonaisuudesta usein vain kiinnostavamman. Värivariaatio nähdään myös Iittalalla kierrätyslasituotteen ominaisuutena, eikä sitä katsota virheeksi. Samaan kahden juomalasin pakkaukseen tulee kuitenkin aina samaa sävyä olevat lasit. Verkkokaupasta ostettaessa värisävyä ei voi valita, mutta kivijalkaliikkeessä luonnollisesti tuotteita voi verrata ja mieleisen sävyn valitseminen on mahdollista.

En ole koskaan ennen omistanut klassisia Kastehelmi-astioita, joten onpahan tällainenkin uusi aikakausi nyt aloitettu. Jotenkin olen ennen aina ajatellut, että niitä pitäisi yhdistää vain muiden Kastehelmien tai lasiastioiden kanssa, mutta mitä ihmettä, ei todellakaan! Nämä menevät ihan napisti todella arkisten sarjojen juhlavampina kavereina tai sitten leikkisästi vaikka legendaarisen Paratiisi-sarjan kyljessä. Neutraali siniharmaansävy sopii yllättävän monen rinnalla, ja vaikken oikeastaan välitä monistakaan sinisensävystä, tämä on kyllä mieleeni. Sitä paitsi on ollut kiva ajatus hankkia tänne uuteen kotiin vain kestävämpiä vaihtoehtoja astiakaappiin.

Fiskars Recycled -kierrätyssakset (21 cm)

Sammaleenvihreät Fiskars Recycled -sakset on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja ne ovat täysin kierrätettävät. Yleissakset ovat ensimmäinen lanseerattava tuote Fiskarsin uudesta saksisarjasta, jonka valmistuksessa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja ja kiinnitetty erityishuomiota materiaalihävikin minimointiin. Toivon mukaan vastaavanlaisia tuotteita nähdään tulevaisuudessa vielä paljon lisää.

Saksien kahvat on valmistettu biokomposiitista, joka koostuu kierrätysmuovista ja uusiutuvasta puukuidusta. Saksien terät ovat ruostumatonta kierrätysterästä. Kierrätyssakset valmistetaan Suomessa Fiskarsin Billnäsin tehtaalla.

Kierrätystuotteet ovat kevään 2021 ajan yksinoikeudella myynnissä K-Ryhmän kanavissa.

Millaiset sitten olisivat ne haaveitteni juhlat, jossa voisin asetella pöydälle reilummin jälkkärikulhoja ja kaataa laseihin kuohuvaa?

En aivan vielä tiedä. Ainakin rennot, mutta kuitenkin sellaiset, että saisi pukeutua kauniisti. Voisi laittaa hiukset hienosti ja kuljeskella jossain kauniissa kukkamekossa helmat hulmuten, kuohuvalasi läikkyen. Ehkä tarjoiluna voisi olla vaikka joku suurenmoinen, vaaleanpunainen kakku tai sitten jäätelöbuffet. Tai ehkä sittenkin hattarabuffet! Jos saisin vuokrattua jostain sellaisen hattaralaitteen.

Ja tietenkin juhlien kuuluisi olla uudella pihamaallamme, kun puutarhat on päässyt loistoonsa. Ne voisivat olla vaikka jotkut minifestivaalit, joissa olisi pari tarkkaan valittua esiintyjää. Toinen iltapäivällä ja toinen vasta illan hämyssä. Ehkä jotain akustista tunnelmointia, mutta ei kuitenkaan mitään liian lälleröä. Ehkä iltaesiintyjä voisi kuitenkin olla joku mukaansatempaavampi, että voisi vaikka tanssia. Tai voisihan se olla jotain nostalgistakin, jotta voisi valssata ja ottaa lavatansseja haltuun.

Mutta ainakin ne olisivat sellaiset juhlat, joissa kenelläkään ei olisi hoppu tai kiire ja joissa kaikki voisivat olla vapautuneesti juuri omia itsejään. Kaikki olisi kaunista ja seesteistä, mutta ennen kaikkea onnellista.

Voi juku, että odotankaan niitä juhlia. Ja kevättä.

-Henriikka

1 … 20 21 22 23 24 25 26 … 818