Yhteistyössä Asennemedia ja Alko
Väitän, että olen somessa aito oma itseni. En ole keksinyt blogia varten mielikuvitukseni tuottamaa rinnakkaistodellisuutta, jossa kaikki on hyvin ja aina kaunista, vaan pyrin kertomaan ja kuvaamaan asiat todenmukaisina.
Julkaisen epäonnistuneitakin kuvia, kerron kun on huono päivä. Myönnän, etten nauttinutkaan niin kovasti blogigaalan punaisesta matosta ja kaipasin kotisohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä. Snapchatista tuijottaa joskus väsynyt ja lenkin jälkeinen hikinen naama tai vaihtoehtoisesti vain tukkoiset ihohuokoset, kun muutaman viikon on lenkkien sijasta maistunut pelkät sipsit.
Mutta vaikka kuinka yrittäisin, niin totuus vääristyy väistämättä. Syitä on varmasti useita, mutta itse hahmotan selkeästi niistä ainakin seuraavat kolme.
Keskittyminen kauniiseen, nautittavaan arkeen ja maailmaan
Tämä blogihan on silkkaa fiilistelyä. Keskityn usein luontaisesti tilanteen parhaimpiin puoliin: En tule kuvanneeksi hikoavia jalkojani, jos on kauniit uudet kumisaappaat kuvattavana. Unohdan päänsärkyni, kun keskityn kertomaan hyvästä kirjasta, enkä jaksa pitkän työpäivän jälkeen istua enää näpyttämään ajatuksiani työtunneista – siirrän mieluummin ajatukseni uuteen päivään tai siihen, mitä kokkaisin illalliseksi.
Haluan keskittyä blogissani elämän ja arjen parhaimpiin puoliin. Kaikkeen hyvään ja kauniiseen, mutta usein syvälläkin otteella. Tiedän, että moni nauttii lukea valitusta. Olen pahoillani, mutta täältä löydätte hyvin harvoin sellaista.
Perun sanani! En ole siitä kyllä lainkaan pahoillani.
Harkittu rajaaminen
En kerro teille kaikkea. On monia asioita, jotka eivät kuulu blogiini. Saatan toki sivuta monia aiheita, mutta jätän ne tahallisesti pintapuolisiksi. Jos ottaisin käsittelyyn kaiken, kokisin menettäväni itseni.
Läheisteni kuulumiset, suurimmat pelot, tunnelukot, perheriidat, viha, parisuhteen kiemurat (niin ihanat kuin kamalatkin kiemurat), sairaudet ja muut kriisit, tulevaisuuden haaveiden yksityiskohdat, lapsenhankinta tai –hankkimattomuus, kuolema, ystävyyssuhteet, suurimmat surut…
Ja toisaalta mistä harvemmin puhutaan: jätän jakamatta usein myös ne elämän parhaat hetket, sillä silloin kameraa ei edes muista.
Koen antavani totta kai paljon itsestäni ja nimenomaan aidosta itsestäni. On kuitenkin aina muistettava, että kokonaisuutta on rajattu. Tämä on lifestyle-blogi, ei life-blogi.
Kokemuksia on yhtä monta kuin seuraajaakin
Vaikka koenkin blogin seuraajaporukkaan vahvaa yhteyttä ja vaikka joskus olen pelottavan hämilläni, kun joku teistä on lukenut ajatukseni, niin kukaan teistä ei kuitenkaan ole minä.
Katsomme kaikki maailmaa oman filtterille läpi, jota ovat muokanneet eri asiat. Kun kirjoitan jotain tai jaan kuvan, se herättää lukijoissaan ja näkijöissään väistämättä erilaisia ajatuksia kuin minussa.
Kun jaan kaksi päivää peräkkäin kuvan illalliskattauksesta, toinen voi olla muisto edelliskuulta. Lukija saattaa katsoa ihmeissään, että siellä se nyt vaan skoolailee jo toista päivää peräkkäin. Kun jaan matkakuumetta potiessani reissukuvan Instagramiin, saan usein kansainvälisiltä seuraajiltani kommentteja: ”Oh, welcome!” ”Have a nice trip!” Kaikki eivät välttämättä hahmota, että en suinkaan ole reissussa juuri kuvanlaittohetkellä.
Lisäksi muokkaan kuviani. Minulla oli edelläolevien kuvien ottohetkellä aivan yhtä ankea marraskuinen päivä kuin teilläkin.
Olisi kiva kuulla, jos teillä olisi ajatuksia aiheesta. Oletteko joskus ärsyyntyneet tai hämmentyneet kirjoituksistani ja tajunneet myöhemmin, ettei kyseessä ollutkaan koko totuus? Rasittaako teitä rajattu sisältö tai keskittyminen hyvän mielen maailmaan?
Itse liputan suuresti sitä, että toisinaan raotetaan todellisuuden verhoa. Ravistellaan koko filtterintäyteistä maailmaa ja mietitään, millainen on se veden alle jäävä, valtava jäävuori. Esimerkiksi ylläolevat kuvat ovat Nuuksiosta; blogiin päätyneistä kuvista tuli tosi hienot, vaikka todellisuudessa riitelimme Jannen kanssa koko ajan. Alla oleva kuva on taas rehellinen selfie eilisillalta, kun kirjoitin tätä tekstiä.
Koko tämän monisanaisen kirjoitukseni taustalla on #nofilter-kampanja, jossa Alko haastaa paljastamaan todellisuuden täydellisen kuvan takana. Sen sijaan, että elämä on ulkopuolisin silmin kuin satukirjasta, niin kuluttajat kuin yrityksetkin haastetaan jakamaan todelliset tilanteet kuvien takana.
Yrityksissä tapahtuu aina varmasti niin hyvää kuin kehnompaakin. Alko on laittanut itsensä likoon kulissien takana esimerkiksi vastuullisuustyöllään, mikä on jäänyt monelta varmasti pullohyllyjen varjoon. Itseeni teki vaikutuksen erityisesti lukemani ympäristövastuun osuus. Alkolle on myönnetty koko ketjun kattava ympäristösertifikaatti. Myös sosiaalinen vastuu esimerkiksi ikärajojen huolehtimisen myötä on super tärkeää. Alkosta on tultava turvallinen ja vakaa olo.
Eräs lukijani oli aikaansa edellä, kun hän muutama kuukausi sitten jätti minulle kommenttiboksiin pitkän pohdinnan aiheesta:
”— Miten rakentavaa ”fiilistely” on pitkäaikaisesti? Mitä tapahtuu aivoissa alitajuisesti, jos pyrkii luomaan some-maailmaan vain hifistelyä onnellisista hetkistä? Osaako likaiset kalsarit kohdata, hyväksyä, opetella nauttimaan osana elämää? Nämä kaksi puolta rinnakkain eivät tietenkään poissulje toisiaan. Mutta kuka haluaa opetella kestämään huonompiakin hetkiä, kun voi vaan tuudittautua mukavampiin?–”
Ehkä minunkin on nyt ajan kanssa pysähdyttävä miettimään, miten filtteröity todellisuus vaikuttaa ja kuinka paljon annan sen ohjata omia asenteitani ja käyttäytymistäni. Olenko reilu, kun rajaan, filtteröin ja keskityn kauniiseen? Mitä olette mieltä?
Siirrän nyt haasteen teille: Jaa oma todellisuutesi, totuutesi ja todellinen itsesi tunnisteella #nofilter.
-Henriikka
