Hei, mainiota! Olet löytänyt Aamukahvilla-blogin uuteen osoitteeseen. Tästä lähin blogi päivttyy tänne ja sisältö on toivon mukaan entistä ehompaa.
Riemullista viikkoa, palaan pian!
Jätäthän puumerkkisi kommenttiboksiin, niin minäkin tiedän sinun löytäneen perille.
Happiest people don’t have everything, they just make the best of everything.
– Henriikka
Kuva: Behance.net
Aamukahvilla-blogi muuttaa maanantaina 1.12. uuteen osoitteeseen www.aamukahvilla.fi. Vanhasta osoitteesta www.aamukahvilla.fi
ei tule siirtoa uuteen osoitteseen, vaan tämä ohjaa Bella-blogien etusivulle.
Jään loppuviikoksi blogilomalle tekemään uutta blogia kuntoon ja hoitamaan käytännönasioita muuttoon liittyen. Paljon on kummaa koodaamista ja muuta, johon onneksi saan osaavaa apua. Maanantaista lähtien sitten yhä suuremmalla draivilla ja motivaatiolla kirjoittamaan ja kuvaamaan.
Toivottavasti tulette mukana. Aiemman postauksen blogimuutosta ja siihen liittyvistä muutoksista voit lukea täältä.
Päivittäkäähän vanha osoite uuteen, maanantaihin kuomat!
– Henriikka
Olen erään ystäväpiirini keskuudessa yleinen pilkanaihe, mitä tulee hyväuskoisuuteeni. Ajattelen yleensä lähtökohtaisesti ihmisten hyviin tekoihin ja hyvään tahtoon, vaikka huomaan kerta toiseni jälkeen olevani sinisilmäinen kylmän maailman keskellä. Yritän sinnikkäästi myös pitää linjani pettymyksistä huolimatta. Uppoan liian herkästi tunteeseen, joten olen todennut, että on parempi pitää hyväuskoista virettä yllä kuin hukkua päälleliimattuun kyynisyyteen.
Olin tänään katsomassa Autolla Nepaliin -elokuvan ennakkonäytöstä. Leffan jälkeen oli voittajaolo: ”minä tiedän, että on vielä jotain hyvää jäljellä tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa”. Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Elokuva kertoo pakettiauton ja ystävien matkan Suomesta ja Nepaliin ja takaisin päämääränään auttaa Nepalin kastittomien oloja. Elokuvantekijät lahjoittavat kaikki lipputuottonsa lyhentämättömänä Nepaliin.
Kirjoitin projektista reilu kaksi vuotta sitten, lokakuussa 2012 (enkä varmaan koskaan ole ollut yhtä ylpeä mistään sanakikkailusta kuin kyseisen jutun otsikosta). Elokuun 2. päivänä 2012 kolme nuorta miestä aloitti ajomatkansa Tampereelta kohti Nepalin Kathmandua. Matka taittuu vanhalla postipakulla, sillä Nepalista takaisin tullessa mukana on 5000 käsintehtyä korua. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt elokuva dokumentoi matkan kulun ja sen jälkipyykin.
Itkulta ei vältytty, naurulta ei vältytty. Matkakuumeelta ei etenkään vältytty, saati unelmien herättelyltä. En kerro enempää, vaan nyt kehotan teitä kanssaihmiset suuntaamaan elokuviin tsekkaamaan tämän leffan ihan itse. Tämä ei ole mikään glitterillä kuorruteltu dokkari vaan kertomus vaikuttavasta projektista ja vakuuttavista unelmista.
Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Jes. Hyvä suunta. Jään mielenkiinnolla odottamaan niin tämän leffan palautetta kuin tulevaisuuden muita joukkorahoitteisia.
Kauniita unia. Saisko jo nukkua?
– Henriikka