Minttu on ollut kova juttu tänä lempeänä loppukesänä. Vastahan sain seinän maalattua, kun jo heti olen vuorautumassa mokkatakkiin. Tuttu toimittajanainen ei kokenut väriä omakseen ja se oli minun onneni. Minttu takkini on se, jota työkaverit käyvät hipelöimässä, ja johon ystäväni kertovat olevansa ensimmäisenä jonossa. Se on kevyen pirskahteleva kuin kesäinen kuohuviini, mutta ei kiinnitä liikaa huomiota. Mintussa taitaa olla taikaa.

Tästä päivästä on taika kaukana. On tiistai ja kipeät hartiat. Ruma kahvila ja vahva tietoisuus siitä, että pitäisi istua jossain muualla. Koneesta loppuu pian akku, puhelimesta on jo loppunut. Pidän näyttöä niin pimeälllä, että näen vain juuri ja juuri, mutta akku kuluu minimaalisesti. Kahdeksan jälkeen alkaa leffa, Kesäkaverit, ja aion mennä sitä katsomaan. Takapenkkiin tietenkin. Spontaanit leffaillat tuovat mieleen kesän ja aamulla taas väsymyksen keskellä muistaa, miksi syksyisin pitää nukkua.

Haluaisin oppia sienestämään. Osaan ainoastaan omenavarkauden villit salat, enkä niitäkään tahdo harjoittaa. Olisikohan naapurustossa omppopuita, jotka kaipaavat rehellistä varasta poimintaan? Saa huudella.

Mutta sienet ja niiden rihmastot kiinnostaa. Ryöppäys ja sienikorit. Kuivaus ja pakastus. Kanttarellikastike ja suppismuhennos. Tein marttojen martta-testin ja olen vain perusmartta. Täytyy skarpata, että pärjää elämässä. Ja jos mintussa on taikaa, on sienissäkin. Niissäkin, joita ei käytetä huumaustarkoituksiin.

Tunti kulutettavana rumassa kahvilassa. On siinä omat mahdollisuutensa. Voi esimerkiksi laskea tiskillä lasipurkissa majailevat marengit. Tai kirjoittaa runon tai kaksi. Voi istua rauhassa ja kyllästyä. Kyllästyminen on tärkeä tunne.

Tai sitten voi lähteä läheiseen vaatekauppaan bongaamaan sniikkereitä. Ehkä tässä on jo riittämiin kyllästytty.

– Henriikka

mekko, takki/second hand, sukat/Falke (saatu), kengät/Vagabond