Kyllä vain, minä nyt sitten olin siellä, Flow-festareilla. Kokonaiset kolme iloista ja väsyttävää päivää täynnä musiikkia, ihmisiä ja hyvää ruokaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kyseisillä festivaaleilla. Rehellisyyden nimissä on kirjoitettava, että koko festivaalista on luonut kaikkien aiempien vuosien kuvien ja blogijuttujen perusteella sellaisen taikamaailman, ettei odotuksia olisi edes pystynyt täyttämään. Mutta oli mahtavaa, lähinnä onnellista ja kaunista, mutta myös luonnollisesti vähän väsyttävää.
Parhaita keikkoja olivat MØ, Bonobo, Jessie Ware ja Janelle Monáe. Oli monia muitakin huikeita, mutta jostain syystä nämä neljä kolahtivat koviten. MØ ehkä tuttujen biisien vuoksi, se auttoi tanssimaan betoniporsaan päällä keikan läpi. Bonobon ja Janelle Monáen kohdalla luulen asiaan liittyvän mielettömän musiikin ja laulutaidon lisäksi myös voittamaton crush tummaihoisiin. Janelle vaan tanssi menemään niin luonnollisesti, rytmi ja asenne veressä. Hyvän keikan tunnistaa usein siitä, että se vie mukanaa, vaikka tuotanto olisi tuntematonta. Jessie Waren keikka oli juuri sellainen. Monta kovaa keikkaa jäi varmasti näkemättä, mutta en ole koskaan kuulunutkaan festariryntäilijöihin, eturivin kriitikoihin tai hurjiin tanssijoihin (paitsi ehkä viimeiseen sarjaan joskus harvoin hah).
Seuraakin löytyi, laatuseuraa vieläpä. Perjantaina hiippailin alueella Jennin ja hänen ystäviensa kanssa, lauantai kului kevään juoksukoulusta saatujen ihanien ystävien kanssa. Eilen, sunnuntaina sain vihdoin Jannen kainaloon ja Janellen tahtiin otimme jopa pari tanssiaskelta. Jennit, Jannet ja Janellet, kyllä on J:tä kerrakseen ollut yhdeksi viikonlopuksi.
Ruokapeukun saa lammasburgeri, josta sai samaan hintaan myös gluteenittoman version. Instagram lauloi lammaspurilaisia, joten joku muukin vaikutti pitävän Sandron erikoisuudesta.
Flowssa tiedetään miten homma hoidetaan, mutta huomasin kaipaavani vähän laajempaa kansan kirjoa. Kun liian paljon samanhenkisiä ihmisiä laitetaan tallomaan samaa tannerta, alan väkisinkin kelamaan liian syvällisiä ja miettimään, seisooko koko massa samojen arvojen takana. Seisonko minä? Tämän syvällisyyden laitan taas kesämelankolian piikkiin.
Eilenillalla alkoi turnausväsymys hiipiä jalkapohjiin ja mieleen. Sunnuntain jatkot vaihtuivat mieluusti hyviin yöuniin. Käteen jäi kasa hyviä keikkoja, ihania hetkiä ystävien kanssa ja ylipäänsä kokemus Flowsta. Lauantain jatkot venyivät aamuseitsemään, kun polskimme meressä Eiran rannassa. Siinä vasta on hetki muisteltavaksi.
Nyt on väsymys ja hyvä olo. Ja vahva tunne syksyn ensimmäisestä päivästä. Ei tee mieli lopettaa sähköposteja mukavaa loppukesää vaan hyvää alkavaa syksyä -tervehdyksellä. Onko teillä sama tunne?
– Henriikka
