Kevään ja alkukesän pihakirpputorit ovat olleet tarjonnaltaan hyviä, mutta mitä omaan ostoaktiivisuuteeni tulee, olen ollut luuseri. En ole löytänyt juuri mistään juuri mitään ja oikeastaan koko kierrätys on tursunnut korvista ulos. Tuntuu, että kirppistely menee usein omantunnon puhdistamiseksi. Surkeaa lumppua myydään eteen päin parin kerran käytön jälkeen: pois silmistä, pois mielestä. Olen iloinnut kotiseutumatkailusta, mutta jättänyt second hand -aarteet ahkerammille.

Viime viikonloppu käänsi kuitenkin tuulen suunnan. Pääsin Kumpulan Kyläjuhlien ja koko kansan Siivouspäivän myötä kunnolla vauhtiin, ja ilmeisesti siskoni on veistetty samasta puusta.

Kumpula, klo 10:05, Roosaliina & Henriikka

”Hei, joko on peli pistetty käyntiin?”
”Juuri hoidin ensimmäiset kaupat. Ostin oudon, vihaisen puuhevosen. 3 euroa.”
”Miksi?”
”En tiedä. Se tuntui hyvältä ajatukselta. Entä sä?”
”Peli vihelletty käyntiin. Ostin minimölkyn.”
”Minimölkyn! Mitä vitsiä? Miksi?”
”No, se näytti niin söpöltä. 2 euroa.”

Että niin, puisia asioita on hankittu nyt molemmille siskoille. Tämä kesä meneekin sitten minimölkyn parissa, puuheppa kainalossa. Mikäs sen parempaa.

Kuka tunnustaa tehneensä vielä parempia löytöjä viikonloppuna? Vaikea uskoa.

– Henriikka