20.12.2013

Pussauskoppi.

–

Kävin tänään elämäni ensi kerran Tukholman Fotografiska Museetissa, valokuvamuseossa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi tämä oli ensimmäinen kerta. Paikkahan on mieletön. Jos olisin käynyt siellä muutama vuosi sitten, niin varmaan olisimme viettäneet häitämmekin siellä. Jos olisin saanut vierailla siellä lapsesta asti, olisin jo varmaan ostanut talon asuinkäyttööni.

Parempi ehkä, että paikka tosiaan toimii museona. Tämänhetkiset näyttelyt saivat selkäpiin kylmille väreille, etenkin Elliot Erwittin tallentamat hetket jäivät verkkokalvoille.

Museovinkin lisäksi jaan kuitenkin aimo kasan kuvia, jotka otimme museon valokuvauskopissa. Olimme äimänä, kun museossa sai valokuvakoppikuvia ilmaiseksi. Ja överiksihän se sitten meni, niin kuin tapana on.

Ja oli hauskaa. Nauroimme ja räpsimme kuvia kuin pahimmat teinit konsanaan. Tai ehkä olemmekin vihdoin riittävän kaukana teini-iästä tehdäksemme tällaista ilman, että on liian noloa.

Mutta tsekatkaas seuraava kuva. Meillä oli myös Amelie-hetkemme, kun koppiin oli unohtunut museovieraan räpsyt. Päätimme ottaa Birgiten matkaamme, jotta hänen ei tarvitsisi viettää yksin joulua hylättynä.

Elämä osaa sitten naurattaa, aina uudestaan ja uudestaan. Niin, että vatsaan sattuu.
Täällä sitä vaan lomaillaan ja pussaillaan valokuvakopeissa. Tukholma on asettanut nenälleni vaaleanpunaiset silmälasit.

-Henriikka

19.12.2013

Täyssekoaminen.

–

ostokset, sisustus

Ensimmäinen lomapäivä ja yritän saada sormeni kirjoittamaan, vaikka mieleni tekisi nukkua. Pötkötän hotellin sängyssä ja annan toiselle silmälle luvan olla levossa, jos toinen pysyy auki.

Aiheenani on eräs totaali friikkaus, joka tapahtui yllättäen muutama viikko sitten. Lähdin extempore Balmuirin ystävämyynteihin, enkä suinkaan palannut kotiin tyhjin käsin. Yhtäkkiä omistinkin kolme huivia, kaksi keittiöpyyhettä ja kaksi käsipyyhettä enemmän. Ennenkuulumatonta. Siellä minä ryntäilin parikymmentä vuotta itseäni vanhempien naisten kanssa ja mietin, että näillä muilla on kyllä varaa, mutta minulla ei olisi.

Tapahtumassa oli niin hyviä alennuksia, että tämä settini olisi täyshintaisena maksanut maltaita. Ostan hyvin harvoin mitään uutta täyshintaisena, ja siksi ystävämyynnit ovat aina kultakaivoksia. Nyt maksoin kaikesta vähän yli 100 euroa. Ei todellakaan paha, kun on syli täynnä kestävää tavaraa ja laadukkaita materiaaleja.

Kirkkaansininen ja tummempi harmaa huivit ovat kid-mohairia, vaaleampi harmaa huivi on kashmiria (siitä tulee varmasti suosikkini). Kaikki pyyhkeet ovat täyttä pellavaa. Toivon, että nämä kaikki osoittautuvat käytössäkin kaiken rahan ja innostuksen arvoisiksi. Uskon niin.

Eettisesti, ekologisesti ja suomalaista. Tällaiset ostokset tuntuvat hyvältä, vaikka tietenkin usein mietin, onko täydellisetkään arvot aina riittävä syy ostoksille, joiden pohjana on halu tarvetta enemmän. Shame on me.
Shame on happy me. Shame on super happy me.

-Henriikka

18.12.2013

Pikkunaisia.

–

elämä, kahvilla, kaverit, perhe, sisko

Meillä on perheessä vähän sellaisia hassuja naisia. Minä, joka hekotan alituiseen ja juttelen kassahenkilökunnalle mukavia aina vartin liian pitkään. Sitten on siskoni Roosaliina, joka laulaa ja hyräilee taukoamatta arkipuuhia tehdessään. Biisit vaihtelevat virsistä Good Charloten vanhaan tuotantoon, eikä hän muista koskaan kappaleista kuin muutaman lauseen, korkeintaan yhden säkeistön. Sitten on vielä äiti, joka näkee elämässä vain hyvää, eikä vieläkään tiedä mitä tarkoittaa mystinen sana ”stressi”.

Roosaliina on ehkä juuri ja juuri sen 160 senttimetriä, minä ja äiti muutaman sentin alle. Mutta kun nämä pikkunaiset viettävät laatuaikaa, lempeää kettuilua ja kovaäänistä naurua tulee kuin kymmenestä miehestä konsanaan.

Viime lauantain vietimme intensiivisesti seikkaillen. Aloitimme Mokon brunssista ja jatkoimme joulumyyjäisiin, pikkuputiikkeihin ja keskustan tungokseen. Pilkkasimme äitiä rakkaudella taas kerran kaikesta ja nauraa räkätimme rakkaudella päälle.

Mutta sitä kovasti ihmettelen, kun ylemmässä kuvassa äiti näyttää niin nätiltä hymyillessään, niin miksi me tyttäret näytetään aivan porsailta seuraavassa? Onko syy siis isässä?

Olen lähiviikkoina jakanut paljon arjen juttuja. Ihan vain tunnelma- ja tilannekuvia joulukuun keskeltä. En tiedä onko ne teidän mieleen, mutta aurinkoa on niin vähän ja hyviä tilanteita paljon, että on käytettävä tämä aika hyödykseen näin.

Ääliömäisimmät tilannekuvat jätän salaisiin arkistoihin naurattamaan helmikuun pakkasten keskellä. Esimerkiksi sen, missä pyllistän kameralle autuaasti.

Mutta tänään lipuu laivan Helsingin satamasta kohti lyhykäistä Tukholman lomaa. On tätä odotettukin, halleluja! Rauhaa ja rakkautta kaikille avokätisesti.

-Henriikka

← edelliset 1 … 552 553 554 555 556 557 558 … 818 seuraavat →