En koskaan ostanut kuusta, vaikka niin kovasti uumoilin. En edes pientä huonekuusta, vaikka haaveilin. En saanut aikaiseksi ja päätin, että neljä muuta koristettamme riittävät (valopallot, olkipukki, joulumaatuska ja afrikkalainen, banaaninlehdistä tehty seimi).
Ystävämme ovat kuitenkin saaneet aikaan meitä enemmän ja siksi keräännyimme ystäväporukalla heidän luokseen glögittelemään ja toivottamaan joulua tervetulleeksi. Mikään ei voita aitoja joulukuusenkynttilöitä ja ystäviä yhdessä ruokapöydän ympärillä.
Olimme arponeet kaveriporukan kesken, kuka ostaa kenellekin lahjan. Niitä vaihdettiin ja höpöteltiin joulusta. Janne vatkasi lannetta Mariah Careyn joululevyn tahtiin, ja me muut peitimme siveellisesti silmämme ja nauroimme partaamme.
Olen vuosien varrella oppinut rakastamaan jouluruokaa. Laatikoita, lohta ja kinkkua. Olen selättänyt jopa rosollin (joka vieläkin niin kovasti kirpaisee, kun se jättää epäesteettiset läiskät lautaselle). Eilen oli juhlat suussa, kun sinne päätyivät porkkanalaatikko, nimikoidut piparit ja muut herkut. Jouluaattona sitten vielä tuplasti parempaa, kun laatikotkin tehdään käsin. Ainoa asia, joka ei kerta kaikkiaan uppoa, on sillit. Vielä joku päivä, näytän kieltäni koko maailmankaikkeudelle silli suussani.
Rakastan joulua. En liikaa jouluhömpötystä, mutta itse keskiötä ja rauhaa. Ja joulua vanhempien luona. Sitä kuinka alkuruokia tankataan kolmesti, eikä kinkulle jää sijaa. Sitä kuinka lahjat avataan vuorotellen ja kuinka saunassa tuoksuu terva.
Joulu (ja ystävät ja suklaa ja sen semmoinen) pelastaa vuoden pimeimmät viikot.
-Henriikka
