Ihmiset tekee juhlan. Se on todettu monen monta kertaa. Puitteilla voi saada aikaan jotain, mutta todellinen tunnelma syntyy ihmisistä. Perjantaisiin Lyhtyjuhliin saapui satakunta vierasta. Olin jättänyt kutsun avoimeksi ja kehottanut kaikkia tulemaan, joiden mieli teki vähän juhlia elämää. Paperilautasia oli varattu niin monelle, ettei kuokkavieraita tarvinnut pelätä. Ja tässä tilanteessa ei kuokkavieraita ollutkaan, vaan iloisia yllätyksiä, uusia tuttavuuksia.
Koristelimme gallerian, sytytimme lyhtyjä, peitimme pöydät valkoisilla pöytäliinoilla. Kaikki oli sopivan valmista, kun vieraita alkoi virrata taloon.
Ja kuvitelkaa kuka päräytti kinkerit käyntiin? Orkesteri, kenen kipaleet ristin tämän kesän kesäviisuiksi. Sain
Hermanni Turkin ihkaelävänä soittamaan juhliin. Ja kyllä kansa nautti ja nauroi. Hykertelin mielissäni, kun kuuntelin keikkaa keittiöstä valmistellen ruokaa ja leikaten patonkia. Nerokas kokoonpano, nerokas ulosanti. Galleriatila sopi köörille hyvin ja lattialle levitetyt viltit loivat keikkapaikasta kodikkaan.
Juhlapukeutumisestani huolehti Katri Niskanen.
Tapanilan kyläjuhlilta löytynyt mekko oli säästetty kälyn häitä varten, mutta suunnitelmista poiketen se saikin ensiesiintymisensä perjantaina. Pinkki väri ja kreikkalaistyylinen leikkaus ihastuttavat edelleen.
Mutta entäs nuo hiukset! Ystäväni Mira pisti parastaan, kun kiepautti hiukseni upealle lettikruunulle. Uijui, en muista koska viimeksi olisin ollut noin mielissäni omista hiuksistani.
Ilta jatkui ja pidot paranivat. Viime vuonna sää salli juhlia, mutta tänä vuonna oli tuulista ja sadekuuroja. Ei kuitenkaan kannata stressata asiaa, jolle ei mitään mahda. Sitä paitsi ilmassa oli jotenkin tunnelmallista loppukesän haikeutta, sellaista alkusyksyn melankoliaa. Ja tunnelma tiivistyi yhä alkuyöstä, kun juhlien toinen artisti valtasi lavan. Jos Hermanni Turkki veti täydellisen aloituksen, niin alkuyön täydellinen valinta oli
Viitasen Piia.
Meinasi kyyneleet valua, kun Piia lauloi ja Mikko soitti. Sävelet meni suoraan sydämeen ja totesinkin yön pikkutunteina ystävälleni, että olisin purskahtanut itkuun, jos olisin uskaltanut kuunnella sanoja. Ihana, intiimi keikka.
Niin loppui lopulta kesäyökin ja samalla juhlat. Kasasimme juhlakamppeet autoon ja ajoimme kotiin. Kömmin peiton alle ja nukahdin. Ihania ihmisiä, ihania hetkiä.
-Henriikka
