Kuinka vitsin kiva ystävä.

6
–
kaverit, oma tyyli
Kuinka vitsin kivoja tyyppejä sitä häärääkään ympärillä elämässä. Sellaisia keiden kanssa lähtee kesäretkelle katsomaan laivoja ja kiertämään katukirppistä. Sellaisia keiden kanssa suunnittelee vaikka mitä, mutta kuitenkin toimii pitkälti hetken mielijohteesta. Sellaisia keiden kanssa eksyy kesken Espoon kirpputorikierroksen ja sellaisia, keille kannattaa lahjoittaa vaaleanpunainen Fida-löytö, koska itsellä on anorakkeja jo kolme. Sellaisia keiden kanssa aina suunnittelee, että ”nyt leivotaan”, mutta kuitenkin keittää aina ne samat tutut kahvit ja se siitä. 

Nämä lähiviikkojen päivät ovat olleet pukeutumiselle niin unelmia. Neule, pipo ja farkkusortsit ovat hyvä yhdistelmä, kun tuulee sataa ja paistaa. Ja kun aamulla pakkaa Fjällrävenin, niin saattaakin tulla vasta illalla kotiin.

Melkein joka ilta olen vetänyt hihattoman päälle keväällä Jackpotilta saamani neuleen. Aivan uskomattoman nappi vaate, etenkin tuollaisena XL-kokoisena. Täyspuuvillainen neule on suht kevyt napata reppuun mukaan, se hengittää ja se ei nukkaannu yhtään. Sävyltään se sopii kaiken kanssa, niin kuin tässä tapauksessa farkun, harmaan pipon ja ruskeiden sandaalien. Ensi kertaa tänä kesänä jalassa olivat myös kultaiset nilkkarenkkaat. Nämä niiskuneidit olivat viime vuoden hillitön mielihalu.

Mutta jos nyt vielä ystävistä. Sellaisista keille tekee mieli soittaa, kun jotain kivaa tapahtuu. Ja kun jotain surullista. Sellaisista ketkä tulee yökylään, kun mies on keikoilla ja kömpii viereen nukkumaan. Sellaisista keiden kanssa nukkumaan mennessä tuntuu aina vain tulevan mieleen uusi asia kerrottavaksi. Sellaisista keihin luottaa ja ketkä luottaa takaisin. Ja keiden kanssa ”ei tehdä mitään” ei ole koskaan liian vähän. Eikä koskaan kiusallista.

-Henriikka

Maailman typerin urheilija.

16
–
random, urheilu

Olen mestari. Kolminkertainen eläköön-huuto minulle. Eläköön, eläköön, eläköön! Mutta olen myös typerä. Kerrottakoon siis koko tarina.

Maaliskuussa menin heikolla hetkelläni lyömään äitini kanssa vetoa, että juoksen kesäkuun loppuun asti keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Lenkit saisivat olla minkämittaisia tahansa, kunhan saisin itseni juoksemaan. Jos en onnistuisi, joutuisin maksamaan äidilleni 100 euroa. Jos taas onnistun, saan hyvän mielen.

Heikonoloisesti lähti ponnistukseni, siitäkin huolimatta että se oli oma ideani. Kesäkuun puolen välin jälkeen jäljellä oli yli 20 lenkkiä ja äitini alkoi jo harkitsemaan, mihin euronsa sijoittaisi. Sain kuitenkin viikon armonaikaa, tein taulukon ja siitä alkoi armoton piiskaus. Viimeisien 16 päivän aikana juoksin 21 lenkkiä. Se oli paljon se.

Tuntui, etten pariin viikkoon ole muuta tehnytkään kuin juossut. Lauantaina juoksin viimeistä lenkkiäni niin kyllästyneenä lenkkareihini, että oksetti. But I did it. Ja saan kutsua itseäni mestariksi, ainakin viikon verran. Taivaalle nousi kaiken päätteeksi sateenkaari, ja uskottelin luonnonvoimien olevan puolellani. Ei kipuu, ei hyötyy. Ei duunii, ei tuloksii.

Omistettu Mustalle Barbaarille, tietenkin. Ei se sitkeys, vaan se ylpeys. Nyt kelpaa mökkeillä Kuhmossa, pelkkää lööbaa, pelkkää lepii. Karkkii, sipsii, lakritsii. Ja limsaa päälle.

-Henriikka

Korkeasaari.

6
–
random
Viikko sitten maanantaina valloitimme Korkeasaaren eläinpuiston Jannen ja hänen pikkuveljensä Joonaksen kanssa. Korkeasaari on mitä parahin ja kaiken lisäksi sinne voi kulkea vesiteitse. Puolikkaan tai kokonaisen päivän saa kulutettua eläimiä tuijotellen ja saaressa haahuillen. Suosittelen runsasta eväskoria ja piknik-mieltä. Ostimme Hakaniemen torilta reissuun kirsikoita, mansikoita ja pensasmustikoita ja hyppäsimme Hakaniemen satamasta lauttaan. 
Nauroin katketakseni, kun saarelle päästyämme innokkain pikkutyttö hyppäsi veneestä pois, osoitti tuntematonta lintua ja kiljui innoissaan:
”Äiti! Äiti! Mikä lintu toi on?”
”Se on lokki.” 
Omat henkilökohtaiset tavoitteeni päivälle olivat tiikerin näkeminen ja nalletikkari. Karkkilakko oli loppunut samaisena päivänä ja pakkohan sellainen ällöimelä nalletikku oli kahvilasta hankkia. Juuri sellainen lapsuusajan nostalginen muisto, jota jaksaa kolme nuolaisua ja johon jää tuulessa hiukset kiinni. Tiikerit ovat yksinkertaisesti vain niin maagisia, että olisin voinut tikkari kädessä, tiikerin nähdessäni lähteä seuraavalla lautalla kotiin. Uskomaton eläin.


 
Oli hyvä, etten kuitenkaan jättänyt saarta ja poikia tiikerin jälkeen. Näin nimittäin kaksi hymyilevää kamelia, miljoona vihaista kalalokkia, selällään uivan saukon ja jopa pissaavan visentin. Viimeisestä Korkeasaari-käynnistä oli ehtinyt vierähtää kolme vuotta, ja kaikki pikkutaapertavat jaksoivat innostaa. Joskin koin suurta surua kotka-häkkien edessä, joiden katto on huomattavasti taivasta matalampi.
Loppujen lopuksi kamera pysyi suurimman ajan repussa, ja kuvat rajoittuvat muutaman hassuun lösöttelevään pörrökaveriin. Kuinka vaarattomalta ja suloiselta voi näyttää karhu kaukaa köllöttelemässä? Miltei tekisi mieli mennä viereen koisimaan.
Takaisintulomatkalla suuntasimme Hakaniemen sijaan Kauppatorille. Seilasimme pikkupaatillamme suurien alusten ohi, enkä edelleenkään ymmärtänyt sitä, miksi viereiselle laivalle pitää vilkuttaa vimmatusti? 
Kotiintulomatkalla väsytti ja jalkoja pakotti kaiken kävelyn päätteeksi. Otimme videovuokraamosta Lord of the Ringsin pitkästä aikaa, ja sehän passasi Legolas-lookkiini. Voin paljastaa pelänneeni moninkertaisesti Joonasta enemmän.
-Henriikka
1 … 597 598 599 600 601 602 603 … 818