Jossain sataa valkeaa lunta 

Jossain, ja on kaikki kuin unta 

Jossain koko aurinkokunta 

Uuden toivon saa 

Jossain, siellä tähdet voi loistaa 

Jossain, tuikkeet silmät kun toistaa 

Jossain valo synkkyyden poistaa 

Kun on jouluyö 

Jossain jos joulu on vielä 

Jossain, me kai kohtaamme siellä 

Jossain, sä tahdothan vielä 

Kanssain viettää joulun kahden 

Jossain valon tuikkivan nähtiin 

Jossain, sitä kohti kun lähdin 

Jossain, ja kaukaisiin tähtiin 

Silloin suunnistin 

Jossain, talviöiset, huurteiset pellot 

Jossain, joululaulut, kultaiset kellot 

Jossain, lastensoitto, huilut ja sellot 

Jossain on kai vielä joulu 

Jossain, jouluyö on ihmeiden aikaa 

Jossain, kynttilöissä jouluista taikaa 

Jossain, joululaulut pirteistä kaikaa 

-Leevi and the Leavings

Jouluaatto on maanantaina. Se tulee niin varkain, en ole ehtinyt valmistautua juuri lainkaan. Yleensä järjestän joulutouhut systemaattisesti joulukuun ensimmäisten viikkojen aikana, mutta nyt viitin viikkoni Tansaniassa. Takaisin tullessani lähtötilanne (+10 astetta ja vesisade) olikin muuttunut kunnon lumivaipaksi ja heräsin siihen, että joulu on melkein ovella. Pitkäjänteiset joulupuuhat saivat jäädä: koristeet jäivät vintille ja lahjoen ostonkin tein ensimmäistä kertaa viime hilkulla. Itsetehtyjä paketteja en valitettavasti saanut valmiiksi tavalliseen tapaan. Joulu yllätti täysin. Mutta toisin kuin luulisi, se ei ole lainkaan stressaavaa, vaan oikeastaan aika jännittävää.

Olen oppinut vanhemmiltani, ettei joulua kannata stressata ja anoppinikin sanoi tänään, että komero kannattaa siivota, jos aikoo viettää siellä joulunsa. Ihmettelen suuresti niitä huusholleja, joissa ennen joulua asetellaan pakasterasiat aakkosjärjestykseen ja muutetaan sisustusta kahdeksasti. Itselleni joulunaika on sitä rauhoittumisen (ja myös huomattavan kutkuttavien salaisuuksien) aikaa. Joulunaika kuluu villasukat jalassa, lautapelejä pelaten ja hyvin syöden. 

Toffifeita meni tänään ansiokas määrä ja glögiäkin useita kuppeja. Tomusokerista, vedestä ja karamelliväristä sain pipareille kuorrutetta ja laitoin kaiken luovuuteni peliin. Lahjat alkavat olla kääreissään, ei tosin yhtä kauniisti kuin yleensä, mutta miksi minä sitä itkisin? Voinhan sitten paketoida ensi vuonna vieläkin paremmin. Jos huvittaa. Nukun aamulla pitkään, valvon illalla myöhään, nautin perheestä ja ystävistä, jäätävän kovista pakkasista ja siitä, että lahjoja voi antaa ja saada. Kertokaa minulle joulustressaajat, mikä saa teidät tästä niin kovin vauhkoamaan?

Josko jokainen nyt laskisi sen keittokauhan tai luutturätin maahan ja kelaisi, 

mikä tässä oikeasti on olennaista. 

Henriikka

 Kuvat: Vogue Girl Korea