Punainen säkki ja perunamaa

16
–
muoti, oma tyyli
Tänään on ollut erittäin vähän minun päivä. Hirveä väsymys ja nälkä läpi päivän. Illalla kun viiletin kotiin tunti sitten, niin tajusin että avaimet ovat sisällä. Taas. Olen ainakin olettanut, ettei tämä ole yhtään tapaistani. Ja Janne keikalla. Maksoin sitten 50 euroa lempeälle ovimiehelle ja toivoin viimeiseen asti, että hän armahtaisi. Ehkä hän on nähnyt jo liiaksikin turhautuneita, ja pian itkuun purskahtavia nuoria naisia hädässä. Ei auttanut itku markkinoilla.
Päivässä oli kuitenkin kaikkea hyvääkin. Vaalit takaavat joka-aamuiset ilmaiskahvit: tänään aamun kirkasti SDP (oli vielä suklaatakin!). Lisäksi illalla oli Nikonin järkkäämät kuvausiltamat ja sain taas intoa blogipuuhasteluun. Olisi niin paljon kaikkea ährättävää, kuvattavaa ja kirjoitettavaa. Josko aloittaisin nyt kuitenkin alkuviikon asukuvilla.
Kai huomaatte, että kuvissa päälläni on blogihistorian intensiivisimmän väittelyn kohde: toinen vihatuista/rakastetuista punaisista nahkatakeista. Säkkihän se on, mutta minulle mieleinen sellainen. Tässä kokonaisuudessa säkkimäisyys tietenkin korostui entisestään, kun takin allakin oli löysää: mustavalkoinen, kauluksellinen villapaita löytyi Kaivarin Kanuunasta. Sain pulittaa siitä törkeän summan, 23 euroa, mutta materiaalit, malli ja kaikki muukin sulatti sydämeni niin, että kannoin tuotteen urhoollisesti tiskille. Toivottavasti joku mukava myyjä sai rahani.
Mutta tuo villapaita. En lakkaa muistamasta, kuinka pehmoinen ja lämmin se on. Mikään ei voi erottaa minua ja häntä. Kahden säkkimäisen asian rinnalle pyrin lisäämään jotakin siroa. Pillifarkut muistuttavat, ettei tämä tyttö ole epämääräinen kangaskasa, vaan kaiken alta löytyy myös kaksi jalanoloista pötköä. Pikku Myy -nuttura on myös aina itselleni sellainen, että tyttöpisteitä ropisee. Vielä kun kaiken lopuksi lisäsi mustat nilkkurit pienillä koroilla, niin kangaskasan keskeltä alkoi hahmottaa ihmisenmuotoisen asian.

Nyt kiitos rehellistä ja kiihkeää keskustelua siitä, että toimiiko tällainen baggybaggybaggy?
Kauniita unia, toivottavasti huominen on hitusen enemmän mun päivä. 
Vaalikahvittajat, olkaa asemissa siinä yhdeksän maissa!

Henriikka
takki & villapaita/second hand, farkut/Levi’s, kengät/Vagabond

.. about my Dear Ears

35
–
asusteet, muoti
Tässä vihdoin viimein tulisi nyt sitten asiaa korvista (kuulen jo yleisön yököttelevän, hyihyi korvia). Mutta onneksi keskiössä ei oikesti ole korvat, vaan lävistykset. Naamalävistyksiähän minulla ei ole, mutta korviin on ripustettu muutamia ylimääräisiäkin helyjä. Miksi? Siksi että pidän korvalävistyksistä. Selkeistä rustoon lävistetyistä koruista, jotka ovat esteettisesti järjestetty, eikä korvia ole ahdettu täyteen summanmutikassa.
Ensimmäiset korvakoruni ja näin myös korvareikäni sain 8-vuotislahjaksi kummeiltani. Olisin saanut ne jo vuotta aikaisemmin, mutta isäni alkoi pelotella minua, että reiät ammutaan kaukaa pyssyllä: ”Siinä sitä vaan seistään seinää vasten ja toivotaan, että osuu”. Kulma-, nenä- ja vaikkapa huulilävistykset olivat tietenkin silloin minun silmissäni niitä ohimenneitä. 8-vuotiaana minulle kuitenkin kehittyi aivot ja tajusin tilanteen todellisen puolen.
Seuraavana oli vuorossa yläruston korvis, jonka typeryyksissäni tietenkin kävin ampussa itselleni yläasteen lopussa. Älkää hyvät ihmiset ottako lävistyksiä ampumalla, vaan lävistämällä. Itse kuljin halvimman vaihtoehdon perässä, eikä se kannata. Onneksi kaikki meni kuitenkin nappiin.
Seuraavana olivat vuorossa muut korvanlehtien napit: oikealle puolelle kaksi lisänappia, vasemmalle yksi. Salaisuutena kerrottakoon, että äitini iski nämä minulle kotona neulalla. Kyllä kyllä, oli desifioitu neula ja neula upposi nätisti korvanlehtiini. Toisena salaisuutena kerrottakoon, että äiti laittoi korviksia myös koko ystäväjoukolleni, jos heillä oli antaa kirjallinen vanhempien lupa. Hahaha, äiti on paras.
Lukion lopussa nappasin monen vuoden harkinnan jälkeen korun toiseen korvannipukkaan, Tragus-lävistyshän se taitaa olla nimeltään. Siitä vuoden päästä menin siskoni kanssa lävistämöön ja nappasin heräteostoksena korvan ”sisälle” uuden korun. Näissä kahdessa ensimmäisessä palveli Kouvolan Starhouse. 

Syy miksi kirjoitan koruistani juuri nyt on se, että vihdoin otin Traguksen toiseenkin korvannipukkaani! Hurraa! Olen vannonut, että tämä on sitten viimeinen. Mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa Helsingin Iso-Roban Harness oli ammattimainen ja suositeltava kiska. Sain sieltä etukortinkin, että joka kuudes lävistys ilmaiseksi. Epäilen vahvasti, että tämä etu jää käyttämättä.

Hinnat rustokoruilla vaihtelevat 30-50 riippuen lävistys-studiosta, lävistettävästä paikasta ja korusta, joka korvaan tökätään. Kipu on hetkellistä, enkä itse näe sitä minkäänlaisena ongelmana. Toisissa paikoissa pihdit, joilla korvaa pidetään, sattuvat enemmän kuin itse lävistyksen tekeminen. Rustokorujen parantuminen vie aikansa, toisilla pari kuukautta, toisilla yli vuodenkin. Ainahan näitä juttuja kannattaa harkita, hoito ja muut meiningit vievät oman aikansa.

Minä tykkään korvistani näin.
-Henriikka

Markku Arantila ja Alaskala

8
–
taide

Joskus sitä vaan törmää sellaiseen asiaan, että on muutaman hetken ajan sellaisessa WOW-tilassa. Itselleni kävi tänään iltapäivällä niin, kun törmäsin Markku Arantilan taideteoksiin. Käyn maanantaisin työväenopiston piirustuksen ja maalauksen kurssilla, ja tänään maalasimme vesiväreillä. Selailin tunnin keskellä inspiraatiota hakien erästä akvarellimaalausta koskevaa kirjaa, ja kun Arantilan teokset tulivat vastaan, suuni jäi auki. 

Juuri tälläistä taidetta rakastan niin kovin kovasti. En voi olla jakamatta muutamia teoksia, olen myyty.
Tukalassa asemassa, 2008, akvarelli, 56x76cm
Alaskalan kuuma kesä, 2011, akvarelli, 50 x 70 cm
Haveri, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Alaskalan Alaskala, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Markku Arantila on nimeltä suhteellisen tuttu, mutta tuotantoon en ollut koskaan perehtynyt. Markku Arantila on syntynyt Espoossa 1960 ja asuu ja työskentelee nykyisin Orivedellä. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja tehnyt opetustöitä TAMK:in taiteen ja viestinnän osastolla, Taideteollisessa korkeakoulussa, Vapaassa Taidekoulussa, Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, Oriveden Opistossa, Helsingin Taiteilijaseurassa, kansalais- ja työväenopistoissa ja taideseuroissa. Saisi olla tuolla Helsingin työväenopistollakin vierailevana meidän kurssin opettajana. No, onneksi meillä on pätevä opettaja yhtä lailla.
Alaskalan kevät, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm
Onko kellään sitä vastaan, että… tai enpäs sanokaan! akvarelli, 30x40cm,
En tiennyt, enkä osannut hänen käytöksestään päätellä oliko paikka hänelle tuttu, enkä sitä kysynyt, 2007, akvarelli paperille, 55,5 x 74,5 cm.
Murs, 2008, akvarelli käsintehdylle paperille, 70 x 100 cm.
Aion kyllä hankkia kunnon taulut seinille, kunhan kasvan riittävän aikuiseksi. Ja varakkaaksi. Tai ainakin hankin muutaman helmen. Toivottavasti Arantilalta on sitten joku teos meidän aarteiden joukossa.
Kauniita unia, Alaskalan kuvia.
Henriikka
Lähteet: Galleria Minoa
1 … 661 662 663 664 665 666 667 … 818