Tervetuloa matkalle Tuusulaan. Kyselin toukokuun alussa, minne sitä kannattaisi lähteä kotiseutumatkailemaan. Kovaa hehkutusta sai osakseen Tuusula, ja sinne suuntasikin matkamme ensimmäisenä hääpäivänä (häämatkamme teimme Tallinnaan, ja nyt oli aika kokea jotain suurempaa). 

Bussi kuljetti meidät Kampista turvallisesti Tuusulaan, ja vaikka matka kesti vajaa tunnin, niin tuntui että sitä ollaan nyt ihan reissussa. Kun maisemat vaihtuu ja liikenne hiljenee, niin sitä pystyy paremmin tyhjentää mielensä ja unohtamaan epäolennaisen: eli tällä kertaa about kaiken. ”Maukasta”, sanottais Jyväskylässä.

Ja tiedättekö, me oltiin koko rändöm-Tuusulasta ihan todella vaikuttuneita! Olin jo vaikuttunut siitä, että hotellimme aulasta sai halki päivän ilmaista kahvia, mutta vielä se itse paikkakin. En ole todellakaan tiennyt, että kaikki kulttuurimiehet ja boheemit taiteilijahemmot ovat majailleet Tuusulassa: Aleksis Kivi, Sibelius, Juhani Aho ja Halosen Pekka (Vanha kaveri? Miksi kirjoitin sen noin päin?) Tai olen tietysti kuullut ohimennen, mutta aivoni eivät ole osanneet yhdistää nimiä sellaiseksi yhteisöksi, joka majailee samoilla huudeilla. Hotellilta lainasivat meille vielä Jopot kaiken lisäksi, niin me vaan rullailtiin ympäri rantatietä ja hölläiltiin.

– Ahola: Kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldanprofeldtin huvila.

– Ainola: Jean ja Aino Sibeliuksen koti.

– Lotta-museo

– Halosenniemi: Nykyisin taidemuseona toimiva taidemaalari Pekka Halosen erämaa-ateljee.

– Taidekeskus Kasarmi.

– Aleksis Kiven kuolinmökki.

Ja Järvenpään päässä vaikka mitä taidemuseoa sun muuta. Rantatie taittuu kauniisti polkupyörällä, ja tien varressa on kahviloita ja kauniita taloja. Tuntuu, että jokaisen kulman takaa ilmestyy uusi unelmakoti. Ehkä muutammekin tulevaisuudessa Tuusulaan. Aloitan oman kulttuurimatkailubisneksen nimellä ”fillareita vuokralle ja ilmaista aamukahvia”.

Erityismaininnan ansaitsee Memories -niminen kauppa, joka on sekoitus uutta ja vanhaa. Maanantaina pulju oli vielä kiinni, mutta päätimme tiistaina polkaista paikan päälle uudemman kerran. Ja kyllä kannatti: harvaa kauppaa jaksaa koluta kolmea kertaa läpi. Putiikki sijaitsee Rantatiellä, tunnelmallisessa navetassa. Hyllyt notkuivat purkkeja ja purnukoita, juustokupuja, haarukoita, vanhoja juuttisäkkejä, korurasioita, hyllyjä, pinnatuoleja, koruja ja tikkunekkuja. Olisin voinut tyhjentää lompakkoni tiskille ja poistua olallani juuttisäkki täynnä aarteita. Hinnat olivat hyvät, ja asiakaspalvelu tunnelmallisen rehellistä ja sydämellistä. Koko museoalue huokui kylätunnelmaa.

Itse asiassa tämä taisi olla juuri sellainen reissu, josta Sannero kirjoitti blogissaan koskien juttujani: ”Yleensä tämän tyyppisistä blogeista iskee hirveä kateus, että miksei mun elämä ole noin ihanaa. Mutta tästä blogista sen sijaan tulee sellainen mieletön ”vitsi munkin elämä voi olla noin ihanaa” -inspiraatio.” Mahtavaa, jos muillekin kumpuaa semmoinen fiilis. Kun hyvänen aika ihmiset, veikkaan että suhteellisen monelle teistä on kuitenkin aika iisiä ottaa bussi ja lähteä Tuusulaan. Tai vaikka pyöräillä paikan päälle. Tai liftata. Ottaa eväät mukaan ja laulaa matkalla. Tai viheltää. Miksi suotta valittaa, kun voi fiilistellä?

Kehoitan lämmöllä ja rakkaudella: menkää ihmiset Tuusulaan. 

Viimeistään sitten, kun meillä on se oma talo ja terassi siinä museotien varrella. Tunnistatte meidän tontin siitä, että pihassa seisoo keltainen kupla. Tai ainakin jopo.

Henriikka

Ps. Niille jotka ärsyyntyivät tämän jutun positiivisuudesta: mulla on ranteessa kroonistunut jännetuppitulehdus. Kyllä on elämä kurjaa.