Päälläni näkee harvoin värillisiä housuja. Tai no onhan farkkukin sinänsä värillistä, mutta oikeasti räikeämpää vain silloin tällöin. Olen enemmän sellainen persoonallinen-yläosa-pukeutuja. Mummini perintönä olen kuitenkin saanut joitain väriläiskiä pöksyvalikoimaani ja tällä kertaa jalkaan valikoituivat turkoosit yksilöt. Olin nimennyt tämän jutun luonnoksiin nimellä ”jättihousut”, ja sitä nämä housut ehkä vähän ovatkin. Kävellessäni Helsingin tuulisia katuja pitkin, tulin erittäin tietoiseksi siitä, että lahkeissa on varaa lepattaa. 

Ja koska minua ei harvase päivä näe räikeissä pöksyissä, en myöskään osaa kovinkaan nokkelasti yhdistellä niitä. Ehkä musta pitkähihainen ei ollut aivan se huikein osaamiseni, mutta päätin sen riittävän tällä kertaa. Sitä paitsi asu on yleensä aina astetta parempi, kun muistaa huulipunan, ja sitä osaan (vähintään omasta mielestäni) yhdistellä. Kengille ei jäänyt montaakaan vaihtoehtoa, kun huomasin lahkeiden olevan leveyden lisäksi myös sen verran pitkät, että joutuisin varvistelemaan matalissa. 

Täytyy myöntää, että tässä asussa olin yhtä kotonani, kuin Espoon Barona-areenalla Bluesin pelissä. Eli hyvin vähän. Tuskin ihan heti lähden samoissa vermeissä kuljeskelemaan. Joskus on kuitenkin ehkä hyvä tuntea olonsa lepattavaksi kangaskasaksi, kasvattavaa tai jotain. 

Varasin muuten kirppispöydän! (Ehkä alitajunnassa harkitsen näiden pöksyjen myymistä)

 Olen hyvissä ajoin, nimittäin päivämäärä on su 12.8, 

paikkana tietysti tuttuakin tutumpi Valtterin kirpputori.

-Henriikka 

housut/mummin vanhat, kengät/Bianco, paita ja kaulakello/Gina Tricot