Mighty Ducks, Disneyn rahoilla ponnistit pintaan ja teit itsestäsi katu-uskottavan. Ducks, miksi pelasit kautesi niin surkeasti? Miksi aloitit spurttisi niin myöhään? Pudotuspelit jäi vain haaveeksi. Mutta toivo elää, mikäli Teemun suusta kuullaan ”one more year!”
Pienenä piirreltiin NHL-logoja, vanhempi isoveikka piirsi aina Montreal Canadiensin ja nuorempi Mighty Ducksien logon. Pyysin heitä piirtämään mulle Sharksin ja jäin odottamaan innolla lopputulosta. Velipoika toi ylpeänä teoksensa mulle jonkin hetken väännön jälkeen ivallisesti nauraen: Hän oli piirtänyt hain itkemään ja kuolaamaan, minä kun olin odottanut urheaa sankarihaita! Itkin vuolaasti.
Joka tapauksessa päässäni istui tänään Mighty Ducksin lippis. Tingin sen Valtterin kirpputorilla eräältä minua muutaman vuoden vanhemmalta pojalta, jonka lapsuuden aarre lippalakki oli. Hän heltyi, kun sanelin nostalgisia muistojani asian tiimoilta ja heitti 1,5 euron alennuksen femmasta. Hyvin tehty, Henriikka! (Siskoni lukee tätä tekstiä tässä samalla kun kirjoitan: ”Sä annat aina itsellesi rohkaisevia sanoja, miksi ihmeessä?”)
Tällä kertaa mentiin muutenkin satunnaisella kokoonpanolla noiden vaatteiden suhteen. Lepardikengät ja keltainen silkkipaita (pyhpyh silkkiäkö? 100 prosenttista polyesteria). Kaiken päällä vanha nahkatakki. Mutta näissä kuteissa oli jotenkin meininkiä. Teki mieli tanssia ja pelata nintendoa. Samaan aikaan. Kainalossa kulkivat vappujuomat, alkoholittomat sidukat. Olen pahimman pään teini, se on minulle ihan fine.
Kouvola kutsuu ja vappukarkelot. Luvassa mökkielämää, ilman lämmitystä, ilman vettä.
Luultavasti semmoisia päiviä, joita sitten mummona muistelee. Sadannetta kertaa.
Letkeitä vapunalottajaisia. Ei mitään rellestystä sitten.
Henriikka
