On tullut aika kotijutun. Kaikkien niiden toiveiden ja kyselyjen jälkeen olen päättänyt avata kotini ovet ja ikkunat, ja kertoilla täällä sisustuksestamme. Muutimme nykyiseen kämppäämme elokuussa 2011, kun muutto Helsinkiin taas koitti vuoden Jyväskylän pätkän jälkeen. Kämppä vuokrattiin Helsingin Sanomien ilmoituksen kautta yksityiseltä puolelta. Vieläkin tämä 65-neliöinen kolmio on erittäin keskeneräinen, mutta kodilta se kuitenkin tuntuu. Erittäin vahvasti. Tervetuloa kurkkaamaan!
Ensimmäisenä näätte pari kuvaa eteisestä. Räsymatot johdattelevat vieraat sisälle, ja suurin osa kengistä, huiveista ja takeista on sullottu kiinteiden kaappien sisään. Jos rakentaisimme itse talon, niin siinä tuskin olisi kiinteitä kaappeja. Tässä asunnossa niitä kuitenkin riittää, mutta niihin on myös tottunut ja tykästynyt. Söpö lisä on kuitenkin avonaulakko, jossa roikkuu aina muutama takki. Ovipuhelimen alle, nurkkaan, olemme suunnitelleet kasaavamme vanhoja laatikoita pinoon kenkähyllyksi. Kaikki ajallaan.
Seuraavana olisi sitten olohuoneen vuoro. Eteisestä alkaneet räsymattomeiningit jatkuvat, ja olkkarissa räsyjä riittää. Olohuone on ehdottomasti meillä se käytetyin huone, sillä vieraita käy monta kertaa viikossa, eikä vielä ole ollut yhtään viikkoakaan, milloin sohvalla ei olisi nukkunut kukaan. Katosta roikkuu kirpputorilta hankittu lamppu, ja seinällä itäisen pallonpuoliskon kartta. Tämä on se huone, johon kokoonnutaan pelaamaan lautapelejä, katsomaan yhdessä leffoja ja syömään pöydän ääreen isolla tai pienemmällä porukalla.
Seinät huutavat vielä, karttaseinää lukuunottamatta, tyhjyyttään. Täydellisiä tauluja ei ole vielä tullut vastaan, vaikka työskentelenkin galleriassa. Taulut ovat kuitenkin aina sellaisia investointeja, ettei keskinkertaisia/kohtalaisia/ihan kivoja mielestäni kannata ostaa. Valkoiset seinät saavat vielä hetken odotella. Taulujen sijasta pieniä yksityiskohtia löytyy sitäkin enemmän: se onkin sisustuksemme perusta. Että katse voisi kiertää söpöissä esineissä, yllättävissä asetelmissa ja korneissakin sisustusratkaisuissa. Sekä minä, että Janne olemme säästäneet lapsuudesta vanhoja esineitä, mutta löytäneet niitä myös yhdessä ja erikseen yhteiseen kotiimme.
Seuraavaksi kotikierroksella pompataankin keittiöön. Ja mikäs muukaan sieltä lattialta kurkkaa, kuin räsymatto. Räsymatot ja arabialaiset matot ovat lemppareita. Totuus on kuitenkin se, että näihin räsyisiin on ollut tähän mennessä hitusen helpompi sijoittaa. Kaikki kun ovat isovanhempieni peruja.
Keittiö on tämän asunnon paras huone. Olen aamuihminen. Vaarin ullakolta löytyneen pikkupöydän ympärille mahtuu sopivasti kaksi istuskelemaan (ääriolosuhteissa kolme), ja on ihana katsella pihalle, kun aurinko nousee. Tässä juodaan ne legendaariset aamukahvit. Koko kotimme ylpeys on myös integroitu astianpesukone (kuka löytää?) ja sen kunniaksi voisimme järjestää vaikka juhlat. Inhoamme tiskaamista koko mielemme ja kehomme pohjasta, ja siksi sydämemme onkin sulanut tälle keittiölle.
Kaappitilaa on erittäin suuri plussa. Kaikki kipot ja kupit mahtuvat sievästi omille paikoilleen. Ja vaikka avokeittiöstä olenkin haaveillut, niin kyllä hymyilen näille puutasoille ja hyllyille, joita peltipurkit ja puurolaatikot koristavat.
Seuraavana makuuhuone. Se on kahdesta makuuhuoneesta pienempi, mutta päätimme valita tämän, sillä toisen huoneen kautta kulkee reitti parvekkeelle. Makuuhuone on se seesteinen tila. Sävyt ovat hillittyjä ja tavaraakin on karsittu reilusti. Seinälle kaipaisimme muutamaa massiivista taulua, ja ehkä parista-viltistä-ja-liinasta-kasattu päiväpeitto voisi myös vaihtua yhteen kiinteään. Makuuhuoneelta vaadin kuitenkin rauhaa. Väriloistona makuuhuoneessa on vaaterekkimme, jossa roikkuvat minun mekot ja Jannen kauluspaidat. Villapaidat on viikattu nätisti rekin alle.
Toista makuuhuonetta nimitämme ”retrohuoneeksi”. En ole varma mistä nimi tuli, mutta luultavasti siitä, että täällä majailevat Jannen retrot pelikoneet, Nintendot ja muut. Parvekkeelle pääsee huoneen vasemmalta sivulta. Siitä ei ole kuvamateriaalia, mutta se on hyvin vaatimaton. Kuitenkin sellainen, että varmasti kesäiltoja tulee vietettyä siellä farkkusortsit jalassa ja iso huppari päällä. Partsulle mahtuu juuri se kaksi tuolia ja muutama lyhty. Näätte varmasti jokusen kuvan kesällä.
Verhoja on retrohuoneessa kahdet: tummanruskean paksun verhon päälle laskeutuu pitsinen kerros. Huoneen keskellä komeilee viininpunainen nojatuoli, joka kerran haettiin isän kanssa Lahdesta. Olin 16-vuotias ja isä heltyi lähtemään peräkärryn kanssa tunnin matkan päähän tuolia hakemaan. Tämä huone on pyhitetty Nintendo-pelien lisäksi kahdelle asialle: työskentelylle, sekä (wihii) minun vaatteilleni. Oikealla näkyy kolme korkeaa peilikaappia, jotka korvaavat minulle sitä oman vaatehuoneen puutosta.
Viimeisenä vessa. Vessa on kyllä hauska sana. Ja hauskoja ovat myös ovea koristavat kyltit. Ylempi on vanha mainos, josta on tehty postikortti, ja alempi Levykauppa X:n katalogin kannesta.
Vessa on pieni, mutta prämeä. Tämä on oikea tilaihme, sillä kaikki on suunniteltu viimeisen päälle. Kun suihkukopin seinämät laittaa sivuun, niin pesukoneen luukku aukeaa. Great! Aluksi vierastimme tätä asuntoa, ja eritoten vessaan hirmuisesti: Metallinen lavuaari ja vessassa puinen katto, mitä? Olimme kaavailleet vanhoja kuluneita pintoja, repeilleitä retroja kukkatapetteja ja muuta vähän rosoisempaa. Tämä asunto oli aivan muuta, tuntui kuin hotellissa olisi. Totuttelua se vaati, mutta nyt olen jo rakastunut tuohon puukattoon.
Häälahjaksi saadut Minna Immosen taulut ovat herättäneet hämmennystä: ”Kuinka te pidätte niitä tuolla vessassa?” Totuus on, että tässä asunnossa ne vain sopivat parhaiten sinne. Seuraavassa kodissa on punnittava asiaa uudelleen. Puukaton lisäksi vessan paras puoli on lämmitetty pyyhekuivain seinällä. Siinä roikkuvat rakkaat aamutakkini ja molempien pyyhkeet. Ihanaa tulla suihkusta ja kääriytyä lämpöiseen.
Kierros alkaa olla lopuillaan, miltäs näytti? Oliko yhtään sellainen, millaista olitte kuvitelleet? Tuntuu, että vaikka mitä yksityiskohtia jäi näkemättä. Niitä varmasti tulen ripottelemaan tulevaisuudessakin nähtäväksenne.
Aika näyttää, kauanko tässä kämpässä elelemme. Sijainti on aika kaukainen koulustani, vaikka vuokra onkin edullinen. Sitä paitsi varsinaista tarvetta toiselle makuuhuoneelle ei ole. Viihdymme kuitenkin tosi hyvin, ja lenkkipolut alkavat takapihalta. Pidämme silti silmämme ja korvamme auki vapautuville ja vapaille asunnoille, eihän sitä koskaan tiedä, missä se unelmien kuluneet-pinnat-ja-repeilleen-retrotapetit-kämppä oikein odottelee. Ja koska? Ei se onnellisuus ole leveistä ikkunalaudoista tai lankkulattiasta kiinni. Paitsi ehkä pikkuisen.
Terveisin sisustusreportterinne Henriikka
Kuvat: Ville Kukkonen
