Otsikko ja kuva eivät ehkä täsmää. Tai sitten kuvassa on vain seesteinen, hillitty intiaanihuuto. Joka tapauksessa vihdoin on koittanut aika, jolloin viitat ovat taas kelpokamaa. Pikkuisen pitää vielä hytistä, jos kaavun alla ei ole kunnolla villaa, mutta vain pikkuisen. Lastenosastolta löytynyt one size -viitta on intiaanirakkauteni: värit ja kuosit ja kaikki ovat kohdallaan. Jos joku pieni miinus pitäisi keksiä, niin ehkä viitta voisi olla vielä vähän leveämpi, niin etteivät alla olevan paidan hihat paljastuisi. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, kun on kuitenkin kyse lastenosaston vaatteesta.
Olen pohtinut, kuinka kauan tämä poncho-/viitta-/shaali-villitys oikein kestää. Että onko viittakansa jo ensi vuonna out? Luultavasti innostus hiipuu hiljalleen, sillä onhan nämä viitat kuitenkin suhteellisen epäkäytännöllisiä vaatteita. Harvoille keleille sopivia ja esimerksi reppua on mahdotonta kantaa molemmista hihnoista. Mutta nyt, kun innostusta vielä on, niin nauttikaamme näistä ihanista. Voihan tästäkin vaikka ommella sitten hienon tyynynpäällisen.
Hailakkaa punaa huulilla ja hiukset keskijakauksella. Muuten turvauduin tuttuun mustaan. Huomasin tänään, että kenkähyllylläni on miltein vain mustia kenkiä. Ehkä kesää kohden tähän voisi tulla muutosta.
Rumpujen pärinää lopuksi, kun paljastan, että maanantaihin mennessä lupaan koota jonkunlaisen kotijutun. Tai ainakin osan siitä. Vihdoin.
Malttakaa! terveisin Henriikka
viitta/H&M, pökät/Carlings, kengät/Vagabond, huivi/kirppis
