Kyllä minä muistan mille ihosi tuoksuu

Joku joskus toivoi juttua hajuvedestä, jota käytän. Oon hiukkasen surkea tällä alalla, sillä täytyy tunnustaa, että olen vahvoille hajuille allerginen. En onneksi paljon, pystyn kyllä haistelemaan vaikka minkä tuoksuisia ihmisiä (hah), enkä pyörry kauppakeskusten hajuvesi-osastoille. En kuitenkaan itse pysty käyttämään mitään kovinkaan vahvaa tuoksua. Toinen syy surkeuteen, etten todella tiedä mikä on hajuvesi ja mikä hajuste, mikä on parfyymi ja raskankielisinä nämä termit menevät ainakin täysin ohi. En ymmärrä eroja, vain päässäni on hatara ajatus siitä, että toiset ovat kai toisia laimeampia.
Tiedän kuitenkin, mikä mielestäni tuoksuu hyvältä ja mikä ei. Ja Escadan kesätuoksut ovat kolahtaneet minulle. Tykkäsin niistä jo pikkutyttönä, tosin silloin enemmänkin niiden kauniiden pullojen takia. Nykyisin pullot ovat minusta vähän liian söpöjä, mutta tuoksuista tykkään edelleen: ne ovat raikkaita ja mietoja, kuitenkin sopivasti makeita. Toiset kesätuoksut ovat olleet nenälleni liian sokerisia, mutta nämä kaksi ovat omat suosikkini:
Escada – Ocean Lounge: ehdoton arkisuosikkini. Fresh ja persoonallinen, eikä yhtään vanhan naisen tuoksuinen. Sopii joka vuodenaikaan. Varsin kaunis pullokin.
Escada – Sunset Heat: kesätuoksuni. Makea, muttei ällöttävä. Tuoksuu kesäilloille, kun märkä tukka sidotaan löysälle nutturalle ja aurinko ei laske. Sopii keväästä alkusyksyyn.
Lähiaikoina oon kuitenkin kaivannut näiden vakkarituoksujen rinnalle jotakin uutta. Onko jollakin antaa vinkkejä suhteellisen miedoista, raikkaista, muttei kuitenkaan liian deodorantinhajuisista tuoksuista? Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan, niin ei tarvitsisi mennä joka pullosta suihkimaan. Millaisia vakkarituoksuja teillä on?
Henriikka

Puliukkoja

On ihan jees näyttää sopivasti puliukolta. Tai ehkä sen voisi kiteyttää sanoihin ”elegantilta puliukolta”. Mielestäni on terapeuttista lähteä kotona ”ei niin vimosen päälle” -tällingeissä ja kumisaappaat väärissä jaloissa. Syksyiset sadepäivät oikein huutavat toimimaan juurikin näin! Ja taas sopivasti Janneni vaatekaappi on pullollaan vaatteita, jotka näyttävät pulsuilta päälläni. Tällä kertaa valitsin kuvioisen kirppisvillapaidan, ison tummanharmaan pipon, vaaleanharmaan kaulahuivin sekä löysän kulahtaneen takin, joka kruunaa ojan-pohjalta-nousseen lookkini. Housut ovat sentään omat ja kumisaappaatkin ovat valitettavasti meillä hivenen eri kokoiset, joten turvaudun ikiomiin Hai-kumppareihini.
Ehkä jollekkin tämä ulkoasu voisi hehkua jotakin arvomaailmaa tai aatteita. Minulle ei. Vaatteet eivät ole itselleni se keino, jolla parantaisin maailmaa tai olisin sitä vastaan. Kuteet ovat harrastus, kuin legopalikoita, joilla voi rakennella erilaisia juttuja. Jollekin se harrastus on koripallo, jollekkin judo, minulle vaatekappaleiden yhdisteleminen tuottaa tälläistä riemua vapaa-ajalle. Joskus olen hippi, joskus juppi, joskus äärimmäisen hipsteri ja toisinaan tolppakoroilla horjuva naikkonen. Tottakai tiedostan, että väkisinkin ulkomuoto viestii jotakin, mutta alitajunnassa tapahtuu vaikka mitä muutakin. Mites teillä, viestiikö vaatteet sen suurempia? Onko tyylillänne moraalisia tai arvomaailman tavoitteita?
Onnellinen olen ainakin. Toivottavasti tekin.
Tässä jäniskevennyksenä salakuva parvekkeelta, kun säntään bussipysäkille.

Äärelä -design

Kotimaisia nuoria lahjakkuuksia tulisi ehdottomasti tukea: osaajia löytyy vaikka miten paljon ja miltä aloilta. Elina Äärelä on nuori vaatealan lupaus, jota voi ihailla niin suunnittelu- ja käsityötaitojen, symppis-blogin, kuin muun kaiken luovuuden&innovatiivisuuden takia. Olin jo suht kauan harkinnut tilaavani hänen omista vaatemallistoistaan jonkun helmen, päätös vaatekappaleesta vain oli niin hurjan vaikea. Päätökseni sain kuitenkin tehtyä, kun sydämeni vei ihana kirjekuorihuppari: mustaaan perushuppariin on ommeltu iso punainen kirjekuori. Huppari on persoonallinen ja leikkisä, ikään kuin pilke silmäkulmassa suunniteltu. Se olisi helppo yhdistää vaikka minkä kanssa ja toisaalta se sopisi niin kotoilu-paidaksi kuin menopäiviin. Niinpä laitoin tilauksen menemään ja näinä päivinä saan ylpeästi kantaa postipaitaani. 
Tämä on hyvä sunnuntai. Taas kerran. Kuvissa näyttää, ettei minulla olisi jalassa kuin sukkahousut. Se johtunee siitä, että ylävinkkeli piilottaa sopivasti nahkasortsini, jotka vannon kuitenkin jalassani olevan.
Käykääpä tutustumassa Elinan mallistoihin osoitteessa:
Ja hänen herttaista blogiaan voi lueskella täällä:
Ja parastahan on, ettei tätä naista tarvitse edes tukea sympatiasyistä, sellaisista joiden johdosta naapurin lasten tekemään sitruunamehua ostetaan tai ovelta-ovelle-karkkirasioita-myyvät-koululaisryhmät saavat tuottonsa, vaan vaatteet on ihan ihka oikeasti erittäin koleita ja uniikkeja. Taas kerran iskee päälle Justin Bieber -kompleksi: miten voikaan lahjakkaita nuoria ihmisiä olla maailma (JA SUOMI) pullollaan? Ja minä täällä kuin vain nördään ja pyöriskelen tutuissa pikku kuvioissani. 
Olen kyllä varsin tyytyväinen tähänkin. Pusss och kram.
Henriikka