Mieheni Janne nauraa sisustusideoilleni. Saatan tulla kotiin kahdeksan hienon paperikassin kanssa selittäen innoissaan, että aijon tehdä niistä pöytäliinan. Tai asiaa voi ajaa vaikka vanhat kauluspaidat. Autonrenkaista syntyy muutamassa päivässä mieletön yöpöytä ja räpylöistä saa hyvät hammasharjanpidikkeet vessan seinälle.

 Nämä tarinat olivat fiktiivisiä, mutta totta on, että edelläesitettyjen kuvien sisustusratkaisu sai osakseen hivenen naureskelua (ja toisaalta mahdollisesti salaa sisimmässä myös suurta ihailua). Löysin lasisen kuvun eräästä jyväskyläläisestä, maailman ihanimmasta, sisustus- ja ihanien tavaroiden liikkeestä nimeltä ”Selma”. Tallinnasta tingin kukkakuosisen maatuskan hyvään hintaan itselleni ja näin oli lasikuvulle uudet asukit.

Yöpöydällä kököttävät mummot ovat hilpeä näky. Jollekin voisi tulla mieleen, että tämä suurin mummo on kunnon domina, joka on ahtanut jälkipolvensa kupuun. Toisaalta joku voisi pohtia hänen olevan vain suojelunhaluinen, ihana ja pullantuoksuinen mummeli. Minulle aivan sama, kunhan tuo puinen hymy ei hyydy ja lasi ei pölyynny.

NO onko tuo nyt niin järjetön? Saanko rispektit kerättyä vai joudunko pilkan kohteeksi? Nyt se on sitten sanottu, olen asettunut avoimesti maalitauluksi. Antaa tulla ivaa ja pilkkaa niskaani. Yritän kestää sen kuin mies. Tai kuin maatuska.