Vaihtoehtoista itsenäisyyspäivän viettoa

_mg_1104-kopio

Olen aina ennen katsonut Linnanjuhlia. En tiedä miksi. En pidä niiden katselusta yhtään. Se tuntuu turhalta, ajanhukalta.

(Ja samalla äskeisen ääneen sanominen tuntuu suurelta synniltä. Kuin en kunnioittaisi isänmaatani, historiaamme, sotaveteraaneja, itsenäisyyttä tai muuta tuikitärkeää.)

Tänä vuonna teimme toisin. Siskoni on Jyväskylästä käymässä, ja lähdimme kolmisin viettämään itsenäisyyspäivää illalliselle. Puin valkoisen mekon Suomen kunniaksi.

_mg_1163-kopio_mg_1124-kopio_mg_1143-kopio

Saimme lähes koko Ravintola BRO:n itsellemme. Olimme työntekijöiden kanssa ravintolan ainoat suomalaiset. Luulen, että moni muukin istui kotonaan telkkarin edessä vain tavan vuoksi ja olisi mieluummin istunut meidän pöydässämme. Ei puhelimia, ei telkkaria, ei muita häriötekijöitä.

Muutama turistiryhmä kävi pyörimässä ja ihmettelemässä hiljennyttä Helsinkiä. Tuntui tosiaan, ettei Hakaniemessäkään olisi enää ainuttakaan asukasta.

Me juhlimme Suomea, kun naapuripöydässä kolkattiin reippaasti jo toiset kaljat vastakkain. Heillä ei ollut hajuakaan siitä, että presidentinlinnassa jonotellaan.

_mg_1161-kopio_mg_1111-kopio

Pohdimme pöydässä, millaisia perinteitä itsenäisyyspäivälle voisi keksiä. Janne pohti, että itsenäisyyspäivänähän syödään aina perunasalaattia ja nakkeja, kunnes pitkän hiljaisuuden jälkeen kerroimme hänelle, että se juhla on kyllä uusi vuosi.

Itse ehdotin, että itsenäisyyspäivän aamuna tai päivänä olisi aina kiva ulkoilla: käydä perheen tai ystävien kanssa metsäretkellä, kävelyllä merenrannassa tai vaikka Lammassaaren pitkospuilla. Illaksi hiljennyttäisiin kotiin juhlaruoan ääreen. Levitettäisiin valkoinen pöytäliina, katettaisiin kauniisti, syötäisiin hartaasti ja kumarrettaisiin kiitokseksi.

(Pssst! Alla olevan kuvan valkkarille viinisuositus – Uusi-Seelantilainen Savignon Blanc.)

_mg_1148-kopio_mg_1181-kopio

Onko teillä itsenäisyyspäivän perinteitä? Eikö olisi ihana keksiä siihen jotain muuta kuin television katsomista?

Korvapuustin leipomista? Jotain perinneruokaa? Mitä, mitä, mitä?

Jos kaikki mainostajatkin tekevät jo parodioita kättelyjonosta, niin ehkä uskallan kertoa, ettei se ole kaikkien aikojen lempiohjelmani. Ei nänneillä, eikä ilman.

-Henriikka

Ravintola BRO: Brunssi 5/5 (+brunssilahjakortin arvonta)

Yhteistyössä Asennemedia ja Ravintola BRObro-brunssi-05108 kopio

Kyllähän te tiedätte, että minä olen brunssibloggaaja. Viikonloppuni ateriat koostuvat pääosin aamu- tai keskipäivän brunsseista, joilla jaksan iltaan ellen yöhön saakka. Suurimpien sunnuntaibrunssien voimalla saatan porhaltaa jopa keskiviikkoon asti.

Tänä lauantaina teimme ystävien kesken kotibrunssin, mutta eilen kävelin valmiiseen pöytään. Pitkästä aikaa sain uuden, mielettömän hyvän brunssin palaamisten arvoisten brunssien listalle, kun olimme testaamassa eilen päivänvalon nähneen Ravintola BRO:n brunssin.

Ehdotin heti tänään työkaverilleni, että menisimme pian uudestaan.

bro-brunssi-04943 kopiobro-brunssi-04747 kopiobro-brunssi-04820 kopiobro-brunssi-04982 kopio

Ravintola BRO:n keskiössä on maku. Ravintolan yhteydessä on myös Hakaniemen ensimmäinen cocktailbaari. Eilen keskityttiin keskipäivän tunnelmiin, kun aamiaisen rinnalle saatiin myös brunssi. 3 x hip hip hurraa.

En osannut olettaa brunssista mitään, sillä halusin mennä paikalle kokemaan itse ilman ennakko-oletuksia. En ollut koskaan ennen käynyt joulukussa Hakaniemen sillan kupeeseen, Hilton-hotellin yhteyteen avatussa ravintolassa. Helsingin brunssikenttää ovat lähiaikoina jyränneet etniset maut, mutta kieltämättä olen jo kaivannutkin sekaan jotain raikasta ja astetta selkeämpää ja skandinaavisempaa.

bro-brunssi-04973 kopio bro-brunssi-04772 kopio bro-brunssi-04811 kopiobro-brunssi-05067 kopio bro-brunssi-04842 kopiobro-brunssi-05115 kopio

Ravintola BRO [Bru:]
John Stenbergin ranta 4, Helsinki

Brunssi on tarjolla sunnuntaisin 6.3. alkaen klo 12-15. Hinta on 28 € (lapset alle 12v. 14 €, alle 4v. 0 €). Lisämaksusta tarjolla myös brunssidrinkkejä. Auton saa tarvittaessa pysäköityä parkkihalliin veloituksetta.

BRO:n sunnuntaibrunssipöytään nostetaan runsaasti salaatteja, smoothieita, mehuja, kala- ja äyriäisruokia, hamppareita, munakkaita, sushia, lihaa ja herkullisia hedelmiä ja jälkkäreitä. Erikoiskahvikone palvelee asiakkaita uskollisesti. Tarjonta oli kerrassaan hätkähdyttävän hyvä.

Kahdeksan hengen vaativaan pöytäseurueeseemme kuului useampi vege, yksi vegaani ja useampi gluteenitonta ruokavaliota noudattava. Kaikille riitti runsaasti. Gluteenitonta oli lähes kaikki; muistaakseni vain hampurilaiset ja jokunen salaatti jäi omien vaihtoehtojeni ulkopuolelle. Gluteenitonta leipää sai pyytämällä. Vegeille riitti yhtä lailla ja vegaaneillakin on yllättävän hyvät oltavat: salaattipöydästä sai kasvissalaatteja, sieniä, kasvissushia ja muuta hyvää. Kasvishampparit olisivat tuleville brunsseille tosin hyvä lisä.

bro-brunssi-05051 kopio bro-brunssi-04880 kopio bro-brunssi-05015 kopiobro-brunssi-04896 kopio bro-brunssi-04920 kopio

Pidin BRO:n kalaruoista kaikista eniten (lohicheviche, savukalamousse, katkaravut…) ja näin kuulin myös usean muun suusta, joten paras brunssi tämä on varmasti niille, joille kala on ok. Myös sievä, lautaselleni leikattu lihanpala oli erittäin herkullista. Kaikille kuitenkin riittää, sen kerron. BRO:ssa käytetään luomua ja lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, mutta niin ruoissa kuin juomissakin mennään maku edellä.

Jos ruoka teki vaikutuksen, niin teki miljöökin. Varaukset oli koottu kirjain kirjaimelta pöydille puisilla Scrabble-kirjaimilla. Valoa riitti, samoin ravintolan korkeutta. Oli myös helppo huomata, että ravintolassa ollaan erityisen ylpeitä suomalaisesta suunnittelusta ja ekologisuudesta. Touchpoint on tehnyt henkilökunnan työvaatteet ekologisesti kierrätysmateriaaleista ja Trashtag-vesilasit vanhoista olutpulloista. Käyttöön on otettu myös alkuperäisiä astioita ja aterimia ajalta, jolloin hotelli avattiin.

Pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät suuria vaikutuksia.

bro-brunssi-05081 kopio bro-brunssi-04851 kopiobro-brunssi-05092 kopiobro-brunssi-05101 kopio

Kympin darrabrunssia saa etsiä muualta, mutta sellaiset ovatkin niin 2010. Korjaan: sellaiset eivät koskaan ole eivätkä toivottavasti olekaan in. Raikasta, herkullista, monipuolista, odotuksia ylittävää brunssia kaipaavan kannattaa suunnata BRO:hun.

Ja nyt lupaamani arvonta: Yksi onnekas voittaa kahden hengen brunssilahjakortin BRO:n sunnuntaibrunssille. Kommentoi tämän viikon aikana, viimeistään su 13.3. vapaavalintaiset kevätterveisesi kommenttiboksiin ja olet mukana arvonnassa.

Kiitos ilahduttavasta sunnuntaiseurasta Ida, Ulla, Noorat, Viena, Aino ja Sami ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Henriikka

Kuvat: Sami Jämsén

EDIT ma 14.3. VOITTAJA ON NYT ARVOTTU. Onnea nimimerkki ”sammakko”, laitan sinulle sähköpostia. Hurjasti osallistuneita, kiitos kaikille ja aurinkoista kevättä!