Vuoden kuumin päivä

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

Moni valittaa marraskuun harmaudesta, ankeudesta ja kylmyydestä, mutta oikeastihan tämä on keidas. Kylmyyttä ja vesisadetta pitäisi vaalia ja arvostaa, nähdä se suurena aarteena, harvinaisuutena suorastaan.

Täällä Suomessa pääsee aina hetkittäin pakoon tosiasioita. Juuri nyt on vuoden kuumin aika monissa kehittyvissä maissa. Ilmastonmuutos pahentaa ihmisten ruoka- ja vesipulaa ja voi pakottaa tulevaisuudessa miljoonat jättämään kotiseutunsa.

Olisi aika alkaa käyttää todellisempia termejä. Ilmaston lämpenemisen sijaan pitäisi puhua ilmaston kuumenemisesta. Ja ilmaston kuumenemista vastaan ei riitä toimiminen, vaan pitää taistella – taistella todella.

Ilmastoahdistuksesta kohti ratkaisukeskeisyyttä

Minua pidempään somessa seuranneet tietävätkin, että en ole enää lähiaikoina puhunut ilmastoasioista niin paljon kuin vaikka pari vuotta sitten. Se ei johdu siitä, ettenkö olisi ajatellut asiaa yhtä paljon tai ettenkö olisi toiminut vielä enemmän kuin silloin. Ilmastopuhe ja siitä kirjoittaminen veti vain mielenterveyteni ratkaisevasti huonommalle tolalle, minkä vuoksi olen pyrkinyt löytämään uusia tapoja käsitellä asiaa.

Totesin, että menetän ratkaisukykyäni, jos veivaan faktoja ahdistukseen saakka, itselleni sopivampaa on pyrkiä löytämään toivonrippeitä kaiken keskeltä ja roikkua niissä. Ilman toivoa, ei ole toimintaa – tarkoitan, taistelua.

Siksi pyrin pikemminkin keskittymään toimintaan kuin puheeseen, ja nimenomaan isoihin linjoihin enkä pieniin yksityiskohtiin. Tällä tarkoitan, että vaikka ajan nykyisin ajan autoa jonkun verran, en ole lentänyt ollenkaan 3 ja puoleen vuoteen. Tai vaihtoehtoisesti sitä, että vaikka välillä ostan take away -kahvin muovikannella, pyrin keräämään lähimetsästä sienet syötäväksi ja marjat puuron päälle, ja ruokahävikin ihan minimissä. Tai sitä, että pyrin sysäämään painetta muutoksesta nimenomaan yrityksille, päättäjille ja olennaisimmin asiaan vaikuttaville tahoille yksityisihmisten sijaan ja lahjoitan systemaattisesti rahaa ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

Viilennystä vuoden kuumimpiin päiviin

Nämä kuvat saattavat vähän ihmetyttää – jäätelöä keskellä marraskuuta. Miten ihmeessä tämä liittyy mihinkään?

World Vision jalkautui tänään Helsinkiin jakamaan ilmaiseksi jäätelöä. Ilmastojäätelö on kotimaisen Jymyn hiilinegatiivista Taivas-jäätelöä, jotka kulkevat nimillä Nestehukka, Ruokapula ja Pakomatka. Jätskiä jaettiin Kampin Narinkkatorilla olevalla jäätelökioskilla sekä K-Market Kampissa ja Hertassa.

Kampanjan tarkoituksena on herätellä ihmisiä ajattelemaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailman heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Vaikka meillä on vuoden pimeimmät ja ankeimmat päivät käsillä, on jossain päin maailmaa nytkin vuoden kuumimmat päivät, ja ilmastonmuutoksen seurauksena ne ovat nyt aiempaa kuumempia ja niitä on entistä enemmän.

Jäätelöiden kääreissä on tarkempaa tietoa kampanjasta ja World Visionin ilmastotyöstä.

En tiedä, löytyykö sieltä kaltaisiani helteen inhoajia, mutta itselleni viime kesä oli aivan hirveä sään puolesta. Iltapäivälehdet kirjoittivat seksihelteestä ja ihanista kuumista aalloista, ja minun teki vain mieli huutaa, että tajuatteko, että maailma tuhoutuu?! Sitten jälleen kerran totesin, että parempi toimia, siis taistella, eikä vaipua ahdistuksen alle. Se ei tietysti tarkoita sitä, etteikö tosiasioista pitäisi puhua rehellisesti, mutta ehkä välillä uusi tulokulma auttaa.

Esimerkiksi tämä jäätelökampanja on minusta oiva esimerkki siitä, ettei kaikkea tarvitse käsitellä pelottelun ja ahdistuksen kautta. Kysyin kampanjan järjestäjiltä, onko tarkoitus, että jäätelönhakija syyllistyy sitten saadessaan jäätelön kääreineen lopulta käteensä. He vastasivat, että ei ole, vaan että tosiasioita voidaan yhtä lailla käsitellä ilahduttavan asian kautta, kunhan viesti menee perille ja se saa ihmiset toimimaan.

Miksi World Vision kampanjoi ilmastonmuutoksen liittyen?

Olen kertonut jo useaan otteeseen olevani World Visionin kuukausilahjoittaja. Kansainvälisen World Visionin tehtävänä on ollut 70 vuoden ajan suojella maailman heikommassa asemassa olevia lapsia, heidän perheitään ja yhteisöjään.

Tänä päivänä ilmastonmuutoksen vastainen sekä muutokseen sopeutumiseen tehtävä työ on missä suurimmissa määrin nykyisten ja tulevien polvien lasten suojelua.

Ilmastonmuutos ei tarkoita vain ympäristömme tuhoa ja monimuotoisuuden köyhtymistä, vaan pahentaa myös köyhyyttä ja lisää nälkää sekä epätasa-arvoa. Metsät, viljelyala ja karjan laidunmaa heikentyvät, vieden samalla perheiden elintärkeän toimeentulon ja lasten mahdollisuuden monipuoliseen ravintoon ja koulunkäyntiin.

Ilmaston kuumenemisella on lukemattomia sivuvaikutuksia itse ympäristön lisäksi:

– 75 % maailman köyhimmistä ihmisistä asuu maaseudulla ja viljelee maata: heille epäsäännölliset tai puuttuvat sateet merkitsevät nälkää.
– Vuosittain maapallon metsät vähenevät 4,7 miljoonalla hehtaarilla.
– Sään ääri-ilmiöt aiheuttavat jo yli 50 % maansisäisestä pakolaisuudesta, ja vuonna 2018 yli 16 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa kuivuuden, hirmumyrskyjen ja muiden muuttuneiden sääolosuhteiden takia.
– Ilmastonmuutos saattaa sysätä jopa 100 miljoonaa ihmistä takaisin köyhyyteen vuoteen 2030 mennessä. Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, vuoteen 2050 mennessä maailmassa voi olla jopa 200 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa ilmastonmuutoksesta johtuvien syiden takia.

Todella hurjia faktoja, tulevaisuudennäkymiä ja lukuja, joita ei tekisi mieli ajatella, mutta joka on kuitenkin välttämätöntä ja jonka puolesta toimiminen on yksinkertaisesti empatiakykyä muita ihmisiä kohtaa.

Millaista työtä World Vision tekee ilmastonmuutokseen liittyen?

World Vision tekee ilmastotyötä esimerkiksi näin:

– Tekemällä uudelleenmetsitystyötä Afrikassa ja Aasiassa

– Kehittämällä maanviljelyä muun muassa tehokkaampia sadevettä hyödyntäviä kastelujärjestelmiä rakentamalla sekä kouluttamalla viljelijöitä hyödyntämään paremmin kuivuutta kestäviä lajikkeita, jotta ihmisillä olisi riittävästi syötävää

– Kouluttamalla ja tarjoamalla pienlainoja pienyrittäjille, jotta he voivat monipuolistaa toimeentuloaan, ja siten paremmin sopeutua ilmastonmuutokseen

– Auttamalla yhteisöjä valmistautumaan paremmin sään ääri-ilmiöihin, esimerkiksi koulutusten, harjoitusten ja yhteisten hätäsuunnitelmien avulla

– Olemalla paikalla: World Vision antaa humanitaarista apua esimerkiksi myrskyjen uhreille, ja tarjoaa käteisavustuksia kuivuuden riivaamilla alueilla, jotta perheet selviävät pahimman yli myymättä kaikkea omaisuuttaan

Miten sinä voit olla mukana tekemässä hyvää ilmastotaistelussa?

World Visionin säännölliset kuukausilahjoittajat pääsevat mukaan tukemaan ilmastotyötä. Itse olen ollut World Visionin lahjoittaja nyt puolitoista vuotta enkä aio lopettaa.

On mukava, että yhdellä lahjoitussummalla pääsen vaikuttamaan moneen asiaan, sillä kuukausilahjoittajien varoilla tuetaan ilmastontyön lisäksi myös erityisesti silpomisen vastaista työtä sekä katastrofityötä, kuten esimerkiksi tänä syksynä hätäapua Afganistaniin.

Lahjoitussysteemi toimii niin, että varat kerätään yhteen ja käytetään aina siellä missä apua eniten tarvitaan. Lahjoituksilla autetaan vaarallisilla ja epävakailla alueilla projektiluontoisesti.

Kuukausilahjoittajaksi voi osallistua vaikka vain 10 eurolla kuukaudessa. Täällä pääset liittymään kuukausilahjoittajaksi.

Kohti kirkkaampaa tulevaisuutta, kohti kylmempiä päiviä!

-Henriikka

Jäätelöbrunssi: jätskibuffet ja kauniita pirtelöitä

Kaupallinen yhteistyö: Mövenpick

”Tulisitteko meille sunnuntaina jäätelöbrunssille? Tarjolla olisi kuohuvaa sekä jäätelödrinkkejä ja -annoksia.”

Kas kummaa, ei tarvinnut kauaa odotella vastausviestejä ystäviltä. Yllättäen jäätelö ja kuplivat lasit kiinnostivat ja pian oli taas pieni tupa täynnä tärkeitä ihmisiä.

Olimme kattaneet valkoiselle liinalle reilun jäätelöbuffetin ja suunnitelleet valmiiksi kaksi toimivaa, jäätelöpohjaista pirtelöä aikuisempaan makuun. Vieraat majoittuivat mukavasti kuohuvien kanssa sohvalle, kun me Jannen kanssa debytoitiin pirtelömestareina.

Mövenpickin jäätelö on itselleni henkilökohtaisesti erityisen nostalginen, sillä se oli vanhempieni vakkariherkku ollessani pieni. Muistan, kuinka aina toisinaan keittiössä odotti viinipullo ja jäätelöpaketti, kun me lapset jouduimme mennä nukkumaan.

Nuo hienot paketit tuntuivat silloin kaukaiselta luksukselta itselleni, vaan nyt nostin saman merkin jäätelöt itselleni tärkeänä hetkellä pöydälle. Luksukselta tuotteet tuntuvat edelleen (kaiken lisäksi tuotteissa on täysin luontaiset aromit ja värit), mutta nyt aikuisena voin mennä kauppaan ja hankkia sen kauan haaveillun saksanpähkinäjäätelöpaketin.

Ensimmäisenä tarjoiltu kahvipirtelö oli aivan unelman makuista. Pähkinän maku tuli sopivasti läpi, ja kahvi toi jälkiruokaan sen verran makua, ettei kokonaisuus ole liian makea. Pähkinä-allerginen voi tehdä pirtelön hyvin myös pelkästä vaniljajäätelöstä.

Mokka-pähkinäpirtelö
noin 3 annosta

Ainekset
yhteensä 1 l jäätelöä: Mövenpick Maple Walnut ja Mövenpick Vanilla Dream
2 dl vahvaa kahvia
3 rkl suklaakastiketta
2 tl vaniljasokeria
Päälle kermavaahtoa, suklaakastiketta ja esim. kaakaojauhetta

Valmista vahva kahvi ja anna jäähtyä. Laita jäätelö tehosekoittimeen ja lisää kahvi, suklaakastike ja vaniljasokeri. Pyöritä pirtelöksi. Kaada laseihin, koristele ja tarjoa heti.

Sekaan voi hyvin hulauttaa myös esimerkiksi kulauksen kermalikööriä.

Jos ensimmäinen pirtelö sopii juhlapöytään tai jälkiruoaksi mihin vuodenaikaan tahansa, niin toinen pirtelö on selkeästi valoisamman sesongin herkku. Virkistävän värinen jäätelöjuoma oli tosi erilainen kuin vahva kahvipirtelö, mutta yhtä lailla herkullinen.

Ananas-kookospirtelö

Ainekset
¼ tuoretta ananasta
2 palloa Mövenpick Vanilla Dream -jäätelöä
2 dl kookoskermaa
1 dl maitoa

Kuori ja kuutioi ananas. Laita ananas, jäätelö ja kookoskerma tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi pirtelöksi. Ohenna maidolla. Kaada laseihin, koristele esimerkiksi ananas- tai mangoviipaleella ja kookoshiutaleilla. Tarjoile heti.

Kolmantena ruokalajina kahden pirtelön jälkeen oli vapaavalintainen buffet. Mariannerouhetta, turkinpippuria, marjoja, suklaapalloja, kastikkeita. En tiedä, kuinka pystyimme tuohon kaikkeen, mutta laadukas jäätelö tekee ihmeitä. Kun parhaat raaka-aineet oli purkissa, kului sohvalla hetki jos toinen.

Että rakastan jäätelöä. Jäätelöbrunssi-konsepti ehdottomasti jatkoon!

-Henriikka