Trans-Siperian matkamme alkoi sunnuntaina, toukokuun viimeisenä päivänä. Edeltävä hektinen viikko oli ollut täynnä töitä ja valmisteluja viikonlopun valmistujaisiin. Kaiken lomassa hoidimme vielä viimeisiä matkavalmisteluita ja ostoksia. Sunnuntai-aamuun jäi ainoastaan pakkaaminen. Hermot kireänä kiskoimme rinkkoihin tavaraa ja yritimme muistaa välttämättömän.

Samalla iski se fiilis, joka niin usein tulee ennen matkaan lähtemistä: kun niin moni muu asia on vaatinut huomiota, lähtö tulee kuin puun takaa. Ei auttanut kuin nostaa rinkat selkään ja ottaa suunnaksi Helsingin rautatieasema. Kotiovesta päästyä mieli alkoi relata. Sisko tuli ostamaan meille jäähyväispehmikset ja niin alkoi seikkailu. Ensimmäinen etappi oli Moskova.

Kuljimme Jannen kanssa tavallisella lähijunalla Lahteen, jossa nappasimme mukaan myös matkakumppanimme Juuson ja Alinan. Hetkeä myöhemmin nousimme nelikkona venäläiseen yöjunaan. Täytyy myöntää, että kun odotimme jo tämän junan olevan suomalaisittain totuttua tasoa karumpi, oli yllätys melkoisen positiivinen. Hytti oli siisti ja tilava, sängyt mukavat ja pöydällä odotti neljä eväspussia. Venäläinen stuertti kohteli meitä ystävällisesti, vaikka kapula-englannin jälkeen kysymykset pitikin usein esittää käsimerkein.

Kouvolan kohdalla meitä kävi yllätyksenä tervehtimässä vielä vanhempani tuoden mukanaan eväitä ja lentosuukkoja. Mokomatkin vilkuttelijat. Tuntui turvalliselta nukahtaa raiteiden kolinaan. Onneksi nukun joka paikassa kuin tukki.

Heräsimme Moskovasta kuukauden vaihteessa. Yö Tolstoin makuuhytissä oli ollut pehmeä lasku junamatkustamiseen, sillä puitteet olivat erinomaiset. Alun perin suunnitelmana oli jatkaa matkaa suoraan kohti Siperiaa, mutta lopulta totesimme Venäjän suunnattoman ja perinteikkään pääkaupungin olevan liian legendaarinen missattavaksi. Eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kauan menee ennen kuin pääsee takaisin. Edessä oli kaksi yötä ja kolme päivää tsaarien, neuvostomonumenttien ja balsamoidun Leninin kotikaupungissa.

Meidät majoitti erittäin mukava pariskunta, jonka Alina ja Juuso olivat bonganneet sohvasurffauksen kautta. Vieraanvarainen Natalia on pietarilainen toimittaja ja karhumainen Maxim kotoisin syvältä Siperiasta. Nämä uudet tuttavuudet paitsi tarjosivat katon päittemme päälle, myös näyttivät hieman paikkoja ja osoittautuivat hyviksi keskustelukumppaneiksi. Juttu lensi niin viihteestä kuin politiikastakin, vaikka Maximilta ei englanti taittunutkaan kuin Google Translatorin kautta.

Pariskunta pyöritti myös mielenkiintoista firmaa nimeltä Hello Honey. Hunajabisnes vaikutti pyörivän hyvin ja saimme mukaamme koko matkan ajaksi makeaa aamupuuron päälle.

Moskova on hyvin suuri, mutta liikkuminen on todella helppoa toimivan metroverkoston vuoksi. Metroasemat itsessään ovat melkoisia arkkitehtuurisia teoksia, sillä ainakin jokainen näkemämme oli suunnaton ja melkoisen koristeltu.

Kävimme toki myös Punaisella Torilla. Sen yhdellä sivulla kulkee koko äiti-Venäjän hallintokeskuksen, Kremlin muuri. Torin toisella laidalla seisoo upea Pyhän Vasilin eli St. Basilin katedraali, joka näyttää karamellikirkolta. Olettaakseni se on juuri se mieleenpainuvin nähtävyys.

Jos kuollut kommunistijohtaja olisi kiinnostanut, olisimme voineet käyttää aikaamme myös jonottaen Leninin mausoleumiin. Itse tyydyimme lukuisiin Lenin-patsaisiin, joita oli ripoteltu ympäri maata. Uskomatonta miten monta niitä edelleen on, vaikka varmasti tuhottujakin patsaita riittää.




Moskova on tunnettu oopperoistaan ja baleteistaan. Jo 1825 rakennettu Bolshoi-teatteri on näiden genrejen rakastajille ehdoton ykköspaikka, liput kannattaa kuitenkin varata ajoissa. Itse olimme valitettavan myöhässä, mutta baletinnälkäisinä suuntasimme Novaja Operaan katsomaan pähkinänsärkijää. Nälkä taisi kuitenkin olla hiipumaan päin, sillä nukuin puolet ajasta. Onneksi lippu oli vain kympin. En voi ymmärtää miten niin pääsi tapahtumaan, mutta pääni alkoi nuokkua samalla hetkellä, kun takapuoleni tupsahti pehmeään penkkiin.

Jos kesä on kuuma ja päivät lämpimiä, kannattaa paikallisten tavoin viettää aikaa puistoissa. Niitä riittää, sillä ainakin Wikipedian mukaan jopa kolmannes Moskovan pinta-alasta on vihreää. Heti ensimmäisenä päivänä pyörimme leikkisässä ja aktiivisessa Gorkin puistossa. Paikka on hyvä perinteiselle puistokellimiselle, polkuveneille ja jäätelölle. Kirja kainaloon ja nurmelle pötköttämään.

VDNH:n puisto on sen sijaan oikea paikka etsiä sitä Neuvostoliiton perintöä. Koko suunnaton alue on aikanaan rakennettu toimimaan näyttelykeskuksena, joka esitteli Neuvostomahdin suuria saavutuksia. Tältä alueelta löytyy siis arkkitehtuuria kaikilta entisten neuvostotasavaltojen alueilta, muistomerkkejä kosmonauttien suurista saavutuksista sekä työn sankareita juhlivia patsaita. Kaikki tämä on puettu hyvin viihtyisään pakettiin. Pienuuden tunne hulahti läpi koko kropan, kun valtavassa puistossa nousi jättimäiset rakennukset ja suihkulähteet.

Moskova yllätti positiivisesti. Olen aina vähän pelännyt Venäjää. On nolo sanoa näin julkisesti, mutta se on ollut mielessäni sellainen itäinen, valtava, mystinen möllykkä. Ei sillä etteikö nämä kaikki kolme pitäisi paikkaansa, mutta nyt näin kaupungin aivan uudessa valossa.

Voisin hyvin ottaa Moskovan junan vain pitkää viikonloppureissua varten. Viisumin saa noin 80 eurolla muutamassa päivässä, oman kokemukseni mukaan näin suomalaisena suhteellisen helposti (matkalla kohdatut jenkit kertoivat, ettei heille tällä hetkellä irtoa viisumeita). Menolippu Moskovaan maksoi muistaakseni 80 euroa, mikä ei sekään ole suuri summa matkasta suurkaupunkiin. Meistä vain Alina puhuu vähän venäjää, joten se helpotti huomattavasti. Ilman kielitaitoakin kuitenkin pärjää, kun käyttää rohkeasti elekieltä.

Moskovasta hyppäsimme varsinaiseen tunnelmajunaan, mutta ne tarinat säästän huomiseksi. Kauniita unia, babushkojen kuvia.

-Henriikka

ps. Tuo tajuton nahkarinkka slaavilookkia tavoittelevan Juuson selässä on hänen itsensä tekemä. Älytöntä.