Ikimuistoisia sitaatteja puhelimen muistiinpanoista

Selasin tänään automatkalla Helsingistä Tammelaan puhelimeni muistiinpanoja. Järjestelin niitä listoiksi ja ryhmiksi, niin kuin aina järjestelen kaikkea. On ihanaa, että erillisistä asioista muodostuu loogisia kokonaisuuksia ja siellä täällä haahuileva tieto saadaan systemaattisesti naarattua kokoon. Oli kauppalistaa, potentiaalisia lastennimiä, sähköpostiosoitteita ja tuntemattomia salasanoja.

Mutta parasta antia olivat ehdottomasti kaikki lukuisat sitaatit, joita olin tallentanut puhelimeeni. Osa on ystäviltä, osa perheenjäseniltä, osa tuntemattomilta. Jotkut olivat tsemppaavia, jotkut humoristia ja osa kantaaottavia ja poliittisia. Yhtä lailla kaikista tuli kuitenkin hyvä mieli.

”Se on katsos synnynnäinen juttu, että onko ihminen pessimisti vai possimisti”.  –opiskelukaveri, syyskuu 2018

H: ”Se on kyl hyvä, etten mä syönyt sitä pulkkosientä ja kuollut.”
J: ”Niinpä. Se olis ollut ihan sairaan ärsyttävää.”
H: ”Ärsyttävää? *nauraa
J: ”Noniin! Meikä yrittää koko ajan toitottaa, ettet syö mitään myrkkysieniä, ja sit sä kuitenkin vetäisit jotain pulkkoja ja menehtyisit.”
– Minä ja Janne, syyskuu 2018

”Mä varotan sua. Mun alkoholiTORELANSSI on älytön.”
– Minä kesken erästä iloista juhlailtaa ystävälleni, kesäkuu 2018

”Tää ruoka ja syöminen on tuntunut jo monen päivän ajan siltä, että se on vaan turhaa. Siihen menee vaan turhaa aikaa, se tuntuu jopa vähän raskaalta.”Eeva, Sveitsi, kesäkuu 2018

”Ihan kiinnostavaa, mutta ei kuitenkaan niin kiinnostavaa kuin joku toinen asia.”Viena, Sveitsi, kesäkuu 2018

”Se on pieni ja huono mut paljon muistii.”
”Ai vähä niinku mä?”
– minä ja ystäväni Ateneumissa, kesäkuu 2018

H: ”Tiesitkö että tää on Unescon perintökohde?”
J: ”Tiesitkö että mun hauis on Unescon suojeluksessa?”
Henriikka ja Janne Suomi-roadtripillä, heinäkuu 2018

”Voi olla että tilanne oli todellisuudessa monimutkaisempi, mutta kuka nyt ei rakastaisi vähän oikoa mutkia.” -ystävä, ei hajuakaan milloin

Billy Jean soi:
”Onks tää Justin Bieber?”
”Ei. Michael Jackson.”
– Minä ja tuntematon. Kunpa vain muistaisin, kuka tuo neropatti oli!

Miten voikaan tulla näin hyvä mieli! Jatkan ehdottomasti sitaattien ylöskirjoittamista ja yritän muistaa myös kaikkien kultaisten sananparsien välissä, millaisia verbaalisia helmiä ympärilläni lymyilee. Kiitos!

-Henriikka

Tyylini pähkinänkuoressa: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minusta tuntuu, että tämänhetkinen vaatetyylini on yhdistelmä kolmea itselleni rakasta kaupunkia: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa. (No, Tammela on kyllä kunta, mutta kuitenkin.)

Muistan, kun matkustin ensi kertaa Kööpenhaminaan. Olin 22-vuotias, interraililla, ja silmät ja sydän auki kaikelle uudelle. Olin jo reilaamassa toista kertaa, olimme edelliskerralla skipanneet Tanskan, ja nyt olin aivan innoissani astuessani pääkaupungin juna-asemalta kadulle ja siitä kohti hostellia. Muistan hyvin, kuinka katsoin paikallisia ihmisiä ja kiinnitin samantien huomiota heidän tyyliinsä: jengi pyöräili menemään puku päällä, mutta lenkkarit tai kalossit jalassaan. Kaikilla oli sporttiset reput, eikä korkokenkiä näkynyt katukuvassa lainkaan.

Muistan, kun pääsin ensikertaa Helsinkiin. Olin reilusti alle kouluikäinen ja aivan innoissani McDonaldsin lastenateriasta ja Stockmannilta tai Forumin kauppakeskuksesta tarkkaan valitusta lelusta, jotka minua odottaisivat myöhemmin. Kävelimme ystäväni ja meidän molempien äitien kanssa keskustassa ja kaikki oli isoa ja upeaa. Helsingin katukuvassa saattoi törmätä mihin vain: katusoittajiin, puliukkoihin ja mitä erikoisempiin vaatetyyleihin. Tuijotin noita tyylejä julkean pitkään.

Muistan, kun reissasin ensi kerran Tammelaan. Missään ei juuri näkynyt ketään, mitä nyt Eerikkilän urheiluopistolla oli muutama urheilujoukkue ja henkilökuntaa. Kaikkialla oli metsää, järveä, suota ja hiljaisuutta. Päätin aika pian, että tänne on haettava opiskelemaan. Nyt elän elämääni Tammelassa. Saan käyttää joka päivä villapaitoja, anorakkeja, kumisaappaita ja muita hellyyttävän käytännöllisiä arkivaatteita. Huulipunaa ei juuri näy, ei liioin kopisevia korkoja, sen sijaan söpöt pipot ja kuorivaatteet ovat kovaa valuuttaa.

Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Vaatteet tai asukokonaisuus eivät saa sitä rajoittaa. Olisi vaikea antaa itselleen anteeksi, jos jotain upeaa (tai ylipäänsä mitään) jäisi kokematta epäkäytännöllisten kuteiden vuoksi.

Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Vaikken enää olekaan sellainen kävelevä huutomerkki, millaisena joskus viihdyin, en osaa hävetä persoonallisiakaan vaatevalintojani. Helsingistä kumpuaa myös panostus kotimaisuuteen, laatuun, materiaaleihin, kestävyyteen ja arvoihin.

Tammela on tuonut mukaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Ostan nykyisin huomattavan paljon vähemmän mitään kuin ennen. Mutta jos ostan, ostan suurimman osan vaatteistani joko urheilu- ja eräkaupoista tai käytettyinä peruskirppiksiltä, Facebook-kirpputoreilta, second hand -liikkeistä tai -nettisivuilta. Olen kokenut kontrastit pukeutumisessa aina mielenkiintoisiksi ja edelleenkin tunnen tyylini olevan omillaan, kun miksaan random asioita yhteen: paksu villapaita ja punainen huulipuna, sporttireppu selässä ja korkkarit jalassa tai vaikka iso flanellipaita yhdistettynä siroihin kenkiin ja hameeseen.

Takit ovat selkeästi heikko kohtani, mutta toisaalta myös asia, johon haluankin panostaa kunnolla: ihana silkkipaita pysyy sateellakin ihanana, kun päällä on kunnon sadetakki, eikä talvella tarvitse palella, kun on pukeutunut oikeasti lämpimään rotsiin.

Luotan uusien vaatteiden ja asusteiden hankinnassa tosi usein Partioaittaan, enkä puhu nyt ainoastaan eräostoksista, vaan ihan jokapäiväisestä arkityylistä kaupungissakin. Tosi moni menee erä- ja urheilukauppoihin löytääkseen vaatteita outdoor-elämään tai sporttailuun, mutta minä etsin parhaat pyhähousunikin sieltä.

En halua, että minulla on erikseen vaatekaappi metsävaatteille ja toinen kaupunkivaatteille, vaan on ihana sekoitella tyylejä iloisesti keskenään. Tosin yhtä virhettä en enää toista: menin joskus vahingossa tuntemattomien tyyppien kanssa palaveriin hienolla, maastonvihreällä takilla, joka kuitenkin haisi aivan uskomattoman vahvasti savulta. No, jäinpä vähintään mieleen.

Näissä kuvissa on kolme asukokonaisuutta, jotka olen suunnitellut Partioaitan valikoimaa ja olemassaolevia vaatteitani yhdistellen. Näissä kaikissa kolmessa on juuri sellaista tunnelmaa, jonka koen omalle tyylilleni omainaiseksi: Vähän Köpistä, Hesoja ja Tammelaakin.

Asu 1: brittiläinen lehdenjakajapoika

ruutuhuivi / Barbour, lätsä / Fjällräven, villapaita / Devold, reppu / Fjällräven, kengät / Vagabond, farkut / Levi’s

Asu 2: punainen pipo ja sinistä ruutua

flanellipaita / Patagonia, pipo / VAI-KO, kevytuntsikka / Patagonia, farkut / Levi’s, kengät / second hand

Asu 3: punaiset huulet ja merinovillamekko

pipo / Myssyfarmi, takki / Fjällräven, merinovillamekko / Icebreaker, villapaita / Fjällräven, kengät / Vagabond

Luulen, että jokaikinen näistä vaatteista selviää käytössäni vähintään kymmenen vuotta, luultavasti useita kymmeniä. Mikä ilo onkaan, että tietää pystyvänsä käyttämään suosikkivaatteitaan pitkään, ehkä hamaan tappiin saakka.

Alkusyksyä olen elänyt pitkälti tuolla korvessa, joten savuntuoksuisena olen myös kulkenut, mutta ai että tuntui tänäänkin ihanalta kulkea Kampin katuja hiukset pestyinä, huulet punattuina. Kontrastit tekee tästäkin parasta: metsä tai metsä-asukokonaisuudet eivät tunnu yhtä ihanalta ilman kaupunkia ja toisinpäin.

Kulkekoon ja pukeutukoon kukin niin, että kivalta tuntuu.

-Henriikka

Mitä minusta tulee isona? Unelma-ammatistani

En usko siihen, että minusta tulee isona mitään. Tarkoitan, mitään tiettyä. Uskon jatkuvaan muutokseen, toivottavasti myös jatkuvaan kehitykseen. Uskon, että tulevaisuuden työmaailmassa ei tehdä vain yhtä työtä kerrallaan, enkä usko, että juuri kukaan voi edes etsiä mitään vakkariduunia, sillä sellaisia ei ole. Virka katoaa käsitteenä historian hentoon havinaan.

En usko, että tulevaa ammattiani – tarkoitan, tulevia ammattejani – on vielä olemassa. Bloggaajan ammattia ei ollut olemassa vielä silloin, kun lukiossamme (saati yläasteella) pidettiin puheenvuoroja tulevaisuuden työnäkymistä. Eikä yrittäjyydestäkään oikein osattu puhua niin monipuolisesti tai kannustavasti kuin olisin todellisuudessa kaivannut. Miten siis voisin olettaa, että työpaikka, jossa aion työskennellä, tai titteli, joka lukee (tai heijastuu hologrammilla) allekirjoitukseni alla 10 vuoden päästä, olisi vielä olemassa? Saatan vaikka keksiä sen itse.

Olen nyt ollut täyspäiväisenä yrittäjänä reilut puolitoista vuotta. Sitä ennen tein töitä osa-aikaisena yrittäjänä 5- ja myöhemmin 4-päiväisen työpäivän rinnalla noin kaksi ja puoli vuotta. Vaikka tällä hetkellä olen äärimmäisen tyytyväinen tilanteeseeni yrittäjänä (ja täyspäiväisenä opiskelijana), voin hyvin kuvitella joskus vielä päätyväni palkkalistoille johonkin yritykseen tai tasoon. Tietyn työpaikkaan lukkiutumisen sijaan pyrin nykyisin miettimään, mitkä aiheet, arvot tai asiat minua kiinnostavat, innostavat ja motivoivat.

Olisin itse toivonut, että minua olisi jo aiemmin elämässäni kehotettu miettimään työelämää laajemmin. Uskomaan, että vaikka mikä tietotaito tai oppi voi ajaa elämässä eteenpäin, vaikkei sitä heti osaisi listata minkään työnimikkeen alle. Että on hyvä opiskella alaa, joka tuntuu kiinnostavalta, vaikkei juuri siinä tilanteessa tietäisikään, mitä siitä tulee ammentamaan ja mihin se tulee johtamaan. Tai vaikkei kaikesta aina olisi maksimaalisesti hyötyäkään.

Minulle itselleni ei sovi 5- tai edes 1-vuotissuunnitelmat. Joillekin ne ovat juuri se oikea tapa toimia. Paras tämänhetkinen työelämän neuvoni on olla rohkea, pysyä rehellisenä omalle itselleen, kiinnostuksenkohteilleen sekä arvoilleen ja luottaa intuitioon ja impulsseihin, niihin pienimmäisiinkin. Kaikkia viestejä ei tule seurata, mutta itseään kannattaa aina kuunnella.

Tällä hetkellä voisin hyvin kuvitella, että tekisin tulevaisuudessa töitä ihmisten, tunteiden, innostamisen, empatian, viestinnän ja vuorovaikutuksen parissa. Olen ihmisfani.

Täällä koulussakin huomaan, että opin ja haluan oppia kaikista eniten ihmisistä. Kun joku toinen keskittyy siihen, miten puolijoukkueteltta saadaan kätevimmin kokoon, minä keskityn siihen, miten telttaa kasaava ryhmä toimii ja miksi.

Empatia on asia, jota ei ainakaan vielä pystytä täysin robotisoimaan (onko tämä verbi?), ja se kiinnostaa itseäni aivan älyttömästi. Ihminen tunteineen, alitajuntoineen, mikroilmeineen ja ihan kaikkineen on niin kiinnostava, ettei rajaa. Ja olen myös kiinnostunut siitä, miten ihmisestä saadaan se kaikki hyvä pintaan: mikä ketäkin liikuttaa, innostaa tai motivoi.

Viestinnän ja sosiaalisen median sarallakin minua kiinnostaa eniten ihminen ja vuorovaikutus, kuinka ja miksi ihminen toimii, niin kuin toimii. En ole niinkään (jos juuri yhtään) kiinnostunut teknisestä puolesta (Miten Facebook-mainonta toimii, kuinka laaditaan hieno pr-lista, kuinka viesti saadaan tavoittamaan mahdollisimman paljon väkeä mahdollisimman vikkeästi…)

Toisaalta huomaan pohtivani konkreettista ajatusta maisterinpapereista liittyen kestävään kehitykseen. Vastuullisuus ja arvot ovat teemoja, joita voisin analysoida melko loputtomiin, mutta tarvisin kyllä oman ajattelun ja itsenäisen tietokirjaviidakko- ja internet-opiskeluni rinnalle systemaattisempaakin otetta. En ole mikään säännöstellyn luento- ja kirjaoppimisen suurin fani, mutta yliopistosta saisin varmasti arvokasta tietoa nykyisen mutumutinani sekaan. Kirjoitin jo viime vuonna aloista, joita mielelläni opiskelisin.

Ja mitä opeilla sitten tekisin? Alkaisin ehkä vastuullisuuskonsultiksi yrityksille. Tai kestävän työn työnohjaajaksi työntekijölle. Tähän kun vielä liittäisi sen ihmiskiinnostuksen, tunteet ja kaiken sympaattisen inhimillisen, niin ollaan jonkun unelmatyön äärellä, jota en osaa vielä edes kuvailla, saati nimetä.

Johtaminen. Kiinnostaa! Ja nimenomaan uudella tavalla johtaminen, johtamisen analysointi, monipuolisempien tapojen löytäminen, tunteiden käyttö johtamisessa – ja näin palaan taas ihmiseen. Voisin olla johtamiskonsultti (konsultti-sanan tilalle mietin sitten myöhemmin jotain parempaa) ja olla kaivamassa kustakin johtajasta esiin heidän vahvuuksiaan ja kehittämiskohtiaan.

Tulevaisuus, kehittäminen, kaikki uusi ja tuntematon. Kiinnostaa! Rakastan futuristien luentoja ja jään aina haltioituneena kuulemaan, jos joku tuo uutisia tulevaisuudesta tai mahdollisesta tulevaisuudesta. Vaikka kannankin myös melkoista maailmantuskaa harteillani, suhtaudun tulevaisuuteen myönteisesti. En taaskaan ole erikoisen kiinnostunut suoranaisesti robotiikasta tai muusta tekniikasta, vaan muutoksesta itsessään: mihin se vaikuttaa, miten se vaikuttaa, miten sitä voi auttaa ja nopeuttaa, miten varmistaa, ettei kukaan tai mikään jää jalkoihin?

Tarinoiden luominen ja asioiden sanoittaminen ovat olleet minulle erityisen rakkaita aina.

Lukemisen kautta pääsin jo alakouluikäisenä uusiin maailmoihin, uusiin rooleihin ja jo ennen sitä ääneen luetut kirjat ajoivat saman asian. Kirjoittaminen on minulle luontainen väylä saattaa asioita paketeiksi ja kirjata ne ylös muistoiksi. Kirjoittamalla asioita jäsentelen niistä kokonaisuuksia ja sen avulla luon myös useat ajatukseni olemassa oleviksi: ymmärrän monen mielessäni leijuvan ajatuksen vasta, kun kirjoitan. Kun teksti ilmestyy paperille, siirtyvät asiat aivoissani sumusta selkeyteen.

Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla pystyn tarinoita luomaan ja kertomaan. Yhtä lailla nautin esimerkiksi äänestä tai videosta, enkä ihmettelisi yhtään, jos joskus vielä luon video- tai podcast-sarjaa. Ja video- ja podcast-sarjakin on lattea idea tulevaisuuden rinnalla. Luulenpa, ettei kaikkia formaatteja ole vielä edes kehitetty, joihin tulen joskus luottamaan työssäni.

Tämän kaiken lisäksi minulla on aivan valtavasti aiheita ja kehyksiä, joihin voisin kuvitella yhdistäväni tätä kaikkea yllä olevaa.

Ensimmäinen ja teillekin tällä hetkellä näkyvin on luonto. Luonto ei ole minulle ainoastaan fyysinen paikka, vaan voimanlähde ja asenne. Luonnonlapseus, luonnosta kumpuava elämänkatsomus ja arvomaailma, henkinen hyvinvointi, kotimaan ja kestävän matkailun boostaus… luonnosta on moneksi ja se tulee ihan varmasti liittymään tulevaisuudessa yhä enemmän työhöni ja elämääni.

Kirjat, elokuvat, kuvataide, kulttuuri kaikkinensa. Urheilu (etenkin elämysurheilu), hyvinvointi. Kahvi. Perhe- ja ystävyyssuhteet. Seikkailu. Kierrätys. Huumori. Politiikka ja yhteiskunta-aktiivisuus ja aktivismi. Juhlat ja muut yhteisölliset elämykset. Puhuminen, kirjoittaminen, keskustelu. Uteliaisuus kaikkea kohtaan ja kaikkia kohtaan. Halua kehittyä loputtomasti ja saada vuorokauteen ja elämääni tolkuttomasti lisätunteja.

Luulen, että työelämäni tulee menemään yhä iloisemmin sekaisin muun elämäni kanssa seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Enkä pistä pahakseni, antaa sekoittua vain.

Kunpa vain kuolinvuoteellani toteaisin, että elin ihan hyvän elämän. Ja että olin pikemminkin paras maailmalle kuin maailmassa.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa