Mongolia – yksi ehdoton suosikkikohteeni

Kaupallinen yhteistyö: Olympus

Käyn läpi vuoden reissukuvia ja tällä hetkellä ruudulla on huhtikuinen Mongolia. Olen ollut tämän vuoden Olympuksen ambassador, ja kuvankaunis kamerani on kulkenut uskollisesti matkassa kaikki  reissut ja retket, minkä vuoksi myös kuvakansiot ovat ylenpalttiset.

Alkuvuoteen mahtui Tansania, Nepal, Viro, Mongolia, kahdesti Venäjä, Sveitsi ja Italia. Ja joka väliin ihanan paljon Suomea. Sitten tuli mitta täyteen, ilmastoahdistus kärjistyi maksimiinsa ja alkoi ajatuspaussi, joka eskaloitui heinäkuun loppuessa vuoden lentolakkoon. Reissaan edelleen, aivan täysillä, vaan vähän eri tavoin.

Mutta lentoajatuksiin palaan toisen kerran, nyt keskityn hurmaavaan Trans-Mongolian junamatkaan ja nimenomaan Mongoliaan maana ja matkakohteena. Voi, miten mielelläni ottaisinkaan päivänokosia nyt tuolla värikkäässä jurtassa. Joisin höyryävää teetä, olisin ihan hissukseen, lähtisin päiväkävelylle tai ratsastamaan.

Mongolia on ehdottomasti top 5 -listallani maista, joissa olen käynyt. Aina, kun joku kysyy suosikkireissukohteitani, se on yksi mieleeni nousevista maista.

Olin Mongoliassa ensi kerran kesällä 2015. Yksi ystävien kanssa tehdyn Trans-Siperian reissun kohokohdista oli mystinen, kaukainen Mongolia.

En ensimmäisellä Siperian reissullamme juuri osallistunut suunnitteluun (jos saisin päättää, joku muu olisi siitä aina vastuussa), joten minulla ei myöskään ollut juuri ennakkokäsityksiä paikoista, joihin saavuimme. Kun sitten saavuimme Venäjän rajan yli ja maaseutuja pitkin Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin, oli väsyneen reissaajan pää pyörällä: erilaiset palveluita, hostelleita ja hotelleita tuputtavat paikalliset vain rynnivät laumana luoksemme. Mykistettyinä ja vähän turhautuneina hyppäsimme yhteen kyytejä tarjoavaan autoon (Mongoliassa lähes kaikki autot toimivat takseina ja kaikki paikalliset kuskeina) ja ajoimme hälyä karkuun kotiin, jossa sohvasurffasimme.

Ensishokki johdatti kuitenkin täysin harhaan. Ulan Bator osoittautui mielenkiintoiseksi kaupungiksi, ja erityisesti Mongolian maaseutu vei palan sydämestä.

Tänä vuonna olin matkassa isäni kanssa. Olin halunnut palata hänen kanssaan Dream Adventure Mongolian kautta alavalle maaseudulle, Gorkhi Tereljin kansallispuistoon, jossa vietimme ikimuistoisen jurttayön edelliskerrallakin. Mielessä oli ollut etenkin ajatus siitä, että pääsemme isän kanssa yhdessä ratsastamaan mongolialaisilla, puolivilleillä hevosilla. Tiesin isän vanhana hevosmiehenä arvostavan autenttista kokemusta – enkä aivan väärin veikannut, hän nimittäin muistelee laukkakisaa lumisateessa (yhtäkkiä, kesken päivän taivaalta alkoi sataa räntää!) ja aamuyön pakkasessa tehtyä hevosvaellusta edelleen.

On hauskaa (joo, ja todella riskialtista ja uhkarohkeaa) laukata kisaa Mongoliassa, kun Suomessa näiden parin ratsastuskerran kokemuksella saan juuri ja juuri ottaa rauhallista käyntiä hevosenselässä. Mutta mitään en kadu. Kun mitään ei sattunut.

Matkustustahdin harvetessa on ollut ilo huomata, miten ihana kuviin on palata. Ja niihin kuviin ylipäänsä ehtii palata, ja niitä reissuja voi elää paljon pidempään. Luulen, että tulen parin seuraavan vuoden aikana kaivamaan vanhoja reissukuvia esiin ja kirjoittamaan ylös asioita, joita en tiuhimpina matkustusvuosina ehtinyt koskaan kirjoittaa.

Näistä kuvista tulee myös olo, että tällaista matkustuksen pitäisikin olla. On nähty vaivaa ja suunniteltu, kuljettu halki maailman monta päivää. Perillä ja reissun päällä kaikki on vaivan arvoista, ja olo on hönön onnellinen. Siitä osoituksena edellinen kuva, joka ei ole kuvana kummoinen, mutta kertoo paljon. Sisältää paljon. Se on mielestäni valokuvissa kaikista olennaista.

Pakko kuitenkin sanoa, että vuoden onnellinen hymy -palkintoa en saa minä, vaan jompi kumpi heistä (molemmista kuvat alla):

1) mongolialainen pikkuinen kotijurtassaan. Hän juoksi housut puolitangossa ympäri pihaa lehmien ja koirien kanssa, hihitteli ja ujosteli minua.
2) oma isäni jurtassa, joka oli yhden yön kotimme.

Jurtan ovella hymyilevän pikkuisen kotijurtalla pääsimme myös vierailemaan. Oman kahden jurtan leirimme vieressä piti kesäajan jurttaansa alakuvan harmaatukkainen täti, ja päädyimme päiväkävelyllä vahingossa hänen tiluksilleen.

Ihastuin hänen lempeyteensä heti. Yhteistä kieltä meillä ei ollut sanankaan vertaa, mutta elekielellä (en muista miten), hän kertoi hoitavansa lapsenlapsiaan pienessä jurtassaan. Pihapiirin eläimet käytiin kaikki läpi ja halailemassa: vasikka, koira ja koiranpennut, lehmät ja pienenpienet vuohet. Kolmesta lapsesta kaksi juoksivat piiloon epätavallisia vieraita, mutta vanhimmainen tuli rohkeasti nostelemaan vuohia syleihimme esitelläkseen heidät.

Olen palannut monesti ajatuksissani suloiselta metsänpeikolta näyttävää naiseen ja hänen monenkirjavaan katraaseensa. Siellä he valmistivat jugurttia, keittivät teetä, hoitivat eläimiä ja haravoivat hiekkaista pihaansa koko porukan voimin. Todella erilaista elämää kuin itse elän, vaatimatonta, mutta turvallisen ja mukavanoloista yhtä kaikki.

Vaikka asukkaita Mongoliassa on vain noin kolme miljoonaa, se on pinta-alaltaan valtava ja maailman toiseksi suurin sisämaavaltio Kazakstanin jälkeen. Valtaosa Mongoliasta on kuivaa, puutonta aroa tai autiomaata. Tälläkään kertaa en suunnannut Gobin autiomaahan, vaikka olen luvannut itselleni vielä meneväni sinne joskus. Gobi peittää valtaosan koko maasta.

Kolmasosa mongolialaisista noudattaa edelleen perinteistä nomadielämää ja siirtää jurttansa ja karjansa säätilojen ja vuodenaikojen mukaan paikasta toiseen. Toisaalta pääkaupungissa on klassiset, jenkkiläiset pikaruokaketjut, hienot kauppakeskukset ja maailman trendit näkyvillä. Mongolia on monine puolineen mielenkiintoinen yhdistelmä perinteitä ja nykyaikaa. Omaa identiteettiä vahvistaa ja toisaalta horjuttaa kaksi rajamahtia: pohjoisesta Venäjä ja muualta Kiina.

Maassa on jotenkin niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on sekoitus uskontoja, trendejä, ilmiöitä, tulevaisuutta, historiaa ja suurvallan menneisyyttä. Toisaalta Tšingis-kaanin ylpeys määrittää nykyaikaakin, toisaalta hänen patsastaan ihaillessani sain IG directiä eräältä paikalliselta: hän teki minusta Ulan Batorin rautatieasemalla haastattelun yliopisto-opintojensa kurssille koskien ilmastonmuutosta ja huolta pääkaupungin hurjasta saastetasosta. Menneisyys ja nykyisyys kulkevat käsikynkkää.

Mongoliassa hain muistikortille etenkin karua, kuivaa, vasta kesää vasten kurkottelevaa kansallispuistoa. Edelliskerralla kaikkialla oli vehreämpää, vihreämpää, mutta nyt mieleni lepäsi tomun tuhansissa sävyissä (voiko näin sanoa?). Lisäksi nomadielämä ja jurtat olivat ne, joissa katseeni kiersi ja joka nimenomaan sai minut kiintymään Mongoliaan. Meidän jurttamme nyt oli melkoisen glamping, mutta silti.

Alkuvuodesta lähtien mukanani on kulkenut Olympus OM-D E-M10 Mark III, johon kameralaukussa oli kaksi vaihtoputkea. Linsseistä Trans-Siperian radalla erityiskäytössä oli todella laaja 12-millinen, 2.0 valovoimaisuudella varustettu objektiivi. Tämä putki oli timanttia nimenomaan junassa, jossa jokainen tilanne on alle metrin päässä, mutta tahtoisi silti ottaa kauniita yleiskuvia.

Kiinteä 17mm 1.8 -linssi oli kamerassa paljon kiinni junan ulkopuolella ja nimenomaan sillä on kuvattu suurin osa tämänkin kirjoituksen kuvista. 45 mm 1.8 -putki taas oli käytössä kun kaipasin yksityiskohtia tai nappasin isästä potretteja. Esimerkiksi alla oleva tohvelikuva on kuvattu sillä.

Kaikki objektiivit olivat zoomittomia, mutta sen sijaan hyvin pieniä ja valovoimaisia. En ole mikään kovin ahkera putkenvaihtaja, mutta näillä sai nopeasti tehtyä helppoja asioita ja muutoksia.

Todella random juttu jurttayöstämme oli, kun illaksi lämmitettiin jurttasauna (yllä). Odotimme tietysti innolla, että pääsemme saunan lämpöön ja heittämään vettä kiukaalle.

Mutta kun sauna sitten lopulta oli valmis, kyselimme, että mistähän vettä mahtaa saada. Kävi ilmi, ettei mukanamme ollut oppaamme (joka oli vasta ensikertoja mukana) ollut tajunnut, että saunan rinnalle pitäisi saada vettä.

No, kävimme sitten elämyksen vuoksi villapaidat päällä hetken saunassa seisomassa, mutta koska hikeä ei voinut ottaa pintaan ennen pakkasyötä, siihen jäi mongolialainen saunakokemus.

Jouduimme tosin melkoisesti rauhoittelemaan opastamme, että ei hätää, me kyllä pääsemme saunomaan, no worries, no worries. We have so many saunas in Finland.

Palaan Mongoliaan varmasti vielä. Eihän junakaan vie sinne kuin vajaan viikon verran. Pikkuhetki elämän rinnalla!

Mikä oli näistä teidän lempikuvanne? Omani ehkä tuo, missä tyttö katselee vuohen takaa nenä ja suu peitossa.

Minulla on muodostunut muuten merkillinen, mutta oikeastaan aika kiva, tapa muistella reissuilla tapaamiani ihmisiä. Aina kun katselen heistä kuvaa tai muistan heitä, painat silmät kiinni ja toivon heille kaikkea hyvää. Lähetän kuin siunauksen matkaan. Nytkin toivon, että peikkonainen lapsineen ja lapsenlapsineen, sekä jurttaoppaamme hevospoikineen nauttivat elämästään ja että heillä on kaikki hyvin.

-Henriikka

Kirjoitus on 3.osa Olympus Ambassador -kokonaisuutta

Lue kaksi edellistä:

Miksi kuvaan, millä kuvaan? Tunnelmia linssin läpi syvältä Siperiasta
Älä koskaan lopeta etsimistä, älä lopeta matkaa

Mitä pakata mukaan Trans-Siperian junamatkalle?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Saavuin viikko sitten reissusta kotiin. Kyllä vain, Siperian matkan kuva- ja tarinafiilistelyitä on tulossa blogiin. Lukuisten ja taas lukuisten kuvien lisäksi olen suunnitellut kirjoittavani matkaohjelman auki, sekä avaavani matkabudjetin kokonaisuudessaan. Trans-Siperian ja -Mongolian reitit ovat todellakin kokemisen arvoisia. Olen ollut aivan mielissäni huomatessani kuinka paljon Siperia, Venäjä, Mongolia ja ylipäänsä junamatkustus ihmisiä kiinnostaa.

Tämä kirjoitus on kuitenkin niitä varten, jotka ovat jo päättäneet lähteä matkaan: Mitä pakata Siperian junamatkalle?

Tässä lista, johon olen kirjannut kaiken, mitä minulla oli mukanani (ks. myös Partioaitan sivuilta samainen lista tuotesuosituksineen).

Lisäsin listaan myös joitain asioita, joita emme itse kantaneet mukanamme, mutta mitä joku ehkä tahtoo reissuunsa (EA-pakkaus, kuorihousut…). Olisin pärjännyt vähemmälläkin, niin kuin aina kaikkialla pärjää, mutta tästä peruslistasta voi hyvin lähteä karsimaan/muokkaamaan listaa näköisekseen.

Huom! Me teimme siis 2,5 viikon reissun huhti-toukokuun taitteessa, eli esimerkiksi Baikal-järvellä oli vielä lähes täydet jäät ja ensimmäisissä pysähdyspaikoissa kolattiin lunta. Junassa on kuitenkin aina lämmin ja suurin osa pysähdyspaikoistammekin oli jo keväisiä. Päivälämpötilat olivat yleensä noin +10–15 astetta, vaikka yöksi saattoikin tippua lähelle nollaa. Muutamana yönä oli pakkastakin.  Ensimmäisen Siperian junamatkani tein vuonna 2015 kesäkuussa, jolloin lämpötilat olivat tietysti korkeammalla ja myös pakkaukset kevyemmät. Viimeksi kuljimme Helsingistä Pekingiin, tällä kertaa Vladivostokiin, eikä pääteasema sinänsä vaikuttanut pakkaamiseen. Tällä kertaa rinkan lähtöpaino oli noin 10 kiloa.

PAKKAUSLISTA – SIPERIAN JUNA

Pakkaamiseen:

Rinkka/laukku (itselläni oli Fjällrävenin 75-litrainen Kajka, johon jäi aina tilaakin)
Rinkan sadesuoja
Päiväreppu (itselläni oli hyväksi todettu Re-Kånken)
Kangaskassi
Kameralaukku
Packing cubet/mini grip –pussit (jotta tavaroita helpompi etsiä ja pitää järjestetyksessä)

Periaatteessa matkalle voi lähteä vaikka raskaammankin rinkan tai vetolaukun kanssa, etenkin jos pysähtyy vain isommilla asemilla, sillä asemilta kulkee lähes joka paikassa edulliset taksit tai julkinen liikenne majapaikkoihin. Suosittelen lämmöllä kuitenkin rinkkaa, jos on tarkoitus kulkea yhtään tuntemattomampia polkuja tai lähteä esim. Mongolian maaseudulle, missä asvaltoidut tiet loppuvat. Jos kävelypätkiä ei kerry, myös vähemmän ergonominen mutta kätevä duffel-kassi toimii hyvin.

Vaatteet:

Sandaalit
Lenkkarit
Alusvaatteet
Sukat (monia ei tarvinnut, junassa olin lähes aina sukitta)
T-paitoja/hihattomia
Flanellipaita
Ohut neule/merinopaita (esim. itselläni Icebreakerin pitkähihainen)
Paksumpi merinovillapaita
Kevyet kangashousut / katkolahjehousut (joissa mukava olla esim. junassa)
Sortsit
Farkut
Trikoot
Kevytuntuvatakki
Kuoritakki ja -housut (itse jätin kuorihousut riskillä kotiin)
Huivi
Yöasu
Pipo
Päähine
Käsineet
Uikkarit
Lentosukat (jos teet reissun toiseen suuntaan lentäen)

Otin itse muutamia alusvaatteita, t-paitoja ja sukkia messiin ja pesin niitä käsin ja muutamassa majapaikassa pysähdyksillämme. Kaikki mukaan otetut vaatteet olivat mahdollisimman kevyitä (paitsi itse otin kyllä muutaman vähän raskaammankin mukaan vain ulkonäön ja fiiliksen vuoksi…). Jos pysähdyspaikoilla meinaa kulkea jalkapatikalla, rinkka kannattaa pitää kevyenä, mutta junassahan matkatavaroita ei luonnollisestikaan tarvitse raahata minnekään. Minulla oli mukanani vain kahdet kengät, lenkkarit ja sandaalit. Sandaaleiksi kannattaa valita helposti jalkaan sujautettavat, jotka toimivat hyvin sisällä junassa.

Tuikitärkeät:

Passi (+ viisumit)
Printatut passikopiot
Printatut dokumentit matkalipuista ja muista varauksista, sekä mahdollisesti esim. osoitteista.
Matkavakuutuskortti
Lääkkeet (omat lääkkeet + esim. antibioottikuuri ja allergialääke harkinnan mukaan)
Rahat (mahdollisesti useissa valuutoissa, jos haluat vaihtaa käteistä jo etukäteen)
Rahapussi / Rahavyö (käytin itse tätä)
Puhelin + laturi
Batterybank
Tabletti/läppäri + laturi
Kamera + mahdolliset vaihtoputket
Muistikortit
Kameran vara-akku
Kameralaturi

Muut tarpeelliset:

Kevyt pyyhe (junissa pikkupyyhkeet ja majapaikoissa usein kunnon pyyhkeet, joten ei välttämätön)
Silkkimakuupussi (junissa lakanat ja majapaikoissa usein myös, joten ei välttämätön)
Sateenvarjo
Aurinkolasit
Otsalamppu
Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja mahdolliset meikit
Korvatulpat
Hiusharja
Aurinkorasva
Maitohappobakteerit
WC-paperia
Puukko/linkkari/yleistyökalu

Vakavasti harkittava sälä:

Jatkojohto
USB-jakaja
Muovipusseja
Lukko
Kertakäyttösadetakki
Irtohihnat
Narua
Sakset
Teippi
Vedenpitävä suojapussi, esim. kameraa varten
Kosteuspyyhkeitä
Istuinalusta
Lankaa ja neula
Unimaski (junassa ei välttämättä sammuteta koskaan valoja täysin)
Rakkolaastarit
Normilaastarit
Pieni peili
Tulitikkuja vedenpitävässä pussissa
EA-pakkaus

Ruokailua varten:

Kevyt juomapullo
Ruokailuvälineet (Vähintään muki, syvä lautanen, lusikka. Mukin saa lainaksi myös junasta)
Katkaistu tiskiharja ja biohajoavaa pesuainetta
Eväät (välipalapatukat, kuivamuona, spesiaaliherkut, purkka…)

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan, jos ei tahdo. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat ruoka-antimiaan. Lisäksi junissa on lähes aina ravintolavaunut ja myös jokaisessa vaunussa myydään naposteltavaa. Hintataso on heti Moskovan jälkeen pysähdyspaikoilla Suomeen verraten edullinen. Reissussa juodaan pullovettä, joten matkalta voi ostaa isomman pullon tai kanisterin ja täyttää omaa juomapulloaan siitä.

Matkatekemistä:

Esim.
Opaskirja
Kirjat
Kyniä, paperi
Päiväkirja
Jatsi, pelikortit
Kuulokkeet, soitin

Yleisesti pakkaamisesta:

Oikeasti tekisi mieli kirjoittaa, ettei mukaan tarvitse juuri mitään. Jos jotain uupuu, pystyy kaupoista ja kiskoilta löytämään lähes mitä vain. Kunhan nyt passin, henkilökohtaiset lääkkeet ja luottokortin muistaa, niin kaiken muun saa hoidettua hätätapauksessa matkan varrelta. Viimeksi ostin jostain lippakioskilta itselleni vaaleanpunaiset sandaalit, tällä kerralla ostin Vladivostokista lentosukat.

Jouduin itse keliakian vuoksi kantamaan aika reilusti ruokaa mukanani, vaan erityisesti normiruokavalioisen kannattaa sukeltaa slaavilaisen ruokailun ihmeelliseen maailmaan kaalipiirakoineen ja tunnistamattomine kuivakaloineen.

Vastaan tosi mieluusti, jos pakkaamisesta tai mistään matkaan liittyvästä on kysyttävää. Ja niin kuin aluksi kirjoitin, jutut eivät lopu tähän!

Aurinkoista viikkoa kaikille.

-Henriikka

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

_MG_0416 kopio

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

_MG_0062 2 kopio

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

_MG_0203 2 kopio

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

_MG_0273 2 kopio

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja “autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

_MG_0080 2 kopio

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

_MG_0323 kopio

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

_MG_0002 2 kopio_MG_0459 kopio

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

_MG_0191 2 kopio

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

_MG_0001 kopio

 Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa

_MG_0450 kopio

Selvisimme maaseutuseikkailulta takaisin Mongolian pääkaupunkiin, Ulan Batoriin, ehjin nahoin. Ulan Batorissa vilisee asukkaita reilun 1,3 miljoonan verran, mikä on huima määrä maan 80 000:n asukkaan toisiksi suurimpaan verrattuna. Silti se on sopivan kompakti pääkaupunki. Kaupunki on oikeastaan melko ruma, mutta aika mahtava silti. Olen kuullut Ulan Batorissa vierailleilta tutuiltani todella ristiriitaisia mielipiteitä paikasta. Toiset ovat ihastuneet paikkaan ikihyviksi, toiset haluavat heti lipettiin. Itse kuuluimme ekaan porukkaan.

_MG_1193 2 kopio _MG_1197 2 kopio _MG_0603 kopio_MG_0599 kopio
_MG_0547 kopio_MG_0738 kopio
_MG_0717 kopio

Majoituksemme oli sohvasurffaus-tyylillä Ulan Batorissa työskentelevän jenkkipariskunnan lattialla. Pari osoitti uskomatonta laupeutta ottamassa meidät luokseen, sillä he olivat muuttamassa pois maasta vain päivän lähtömme jälkeen! Silti he olivat todella vieraanvaraisia ja avuliaita. Ensimmäistä iltaa vietimme rattoisasti isommalla porukalla, kun joukkoon liittyi heidän hyvin kansainvälisiä ystäviäänkin. Uusia tuttavuuksia oli Australiasta, Kanadasta ja Mongoliasta. Janne sai kunnian napata porukasta viimeisen kaverikuvan ennen muuttoa.

Kun majoittui keskustan alueella, lähes kaikki on kävelymatkan päässä. Mielenkiintoisia museoita, hyviä ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia oli paljon. Mongolian suurimmaksi riskiksi turisteille mainittiin lähes joka paikassa taskuvarkaiden todella suuri määrä. Itse emme joutuneet näpistelijöitä kohtaamaan, mutta varoitukset saivat kyllä hieman vainoharhaisiksi. Joka toinen vastaantulija näytti yhtäkkiä tuijottavan laukkujamme kiinnostuneina. Ainakin tuli pidettyä omaisuudestaan lujasti kiinni. Minkäänlaista turvattomuuden tunnetta en kuitenkaan kokenut. Enemmän pelkään Helsingin asematunnelissa.

_MG_0569 kopio _MG_0568 kopio _MG_0586 kopio _MG_0593 kopio _MG_0571 kopio _MG_1288 2 kopio _MG_1279 2 kopio

Mongolialaisilla on outo mutta yllättävän toimiva piirre liikennekulttuurissaan: jokainen auto on taksi. Virallisia, taksikyltillä varustettuja kiesejä oli liikenteessä vain vähän, sen sijaan kuului yleissivistykseen tietää tavallinen kilometritaksa. Siinä sitä sitten aina kyytiä vailla ollessa kökötettiin tienposkessa käsi ojossa ja yleensä ensimmäinen auto otti kyytiin. Viimeistään toinen.

Osa näistä kuljettajista teki tätä omien matkojensa ohella, osa ajoi vartavasten kyyditsemistä varten. Kuulemma maaseudulta Ulan Batoriin työn perässä muuttaneita on paljon, mutta palkkatyötä odotellessa paras tapa tehdä elanto on viedä ihmisiä paikasta toiseen. Yksi meitä kyydinnyt nuoriherra otti meidät matkaansa ilmaiseksikin, oli kuulemma sillä tuulella. Mies kertoi kuuluvansa Mongolian lumilautailumaajoukkueeseen ja omisti ravintoketjun Ulan Batorista. Melkoinen tyyppi.

_MG_1188 2 kopio
_MG_0582 kopio_MG_1132 2 kopio

Keskustan ytimessä on vastikään Tsinghis Khanin aukioksi uudelleennimetty tori. Mongolia on muutenkin täynnä Tsinghis Khan sitä sun tätä. Ainakin ova ylpeitä herrastaan. Aukion mukulakivillä kuhisi ystävyksiä, bmx-pyöräilijöitä ja jäätelönsyöjiä ja se toimi selkeästi jonkinlaisena kohtaamispaikkana. Myyntikojuja ei ollut, mutta lastenmentäville radio-ohjattaville autoille ja mopoille tuntui olevan kysyntää. Joka puolella oli ylpeitä vanhempia ohjaamassa mukuloitaan kauko-ohjattavissa vempeleissä.

Aukion reunalla sijaitsevan parlamenttitalon edessä väkijoukkoa vartioi isoherra itse, massiivinen Tsingis-patsas valtaistuimellaan. Koska se tuntui olevan suosittu kuvauskohde, myös me menimme nappaamaan itsestämme valokuvat sen edessä. Kaikkein hauskimpia poseerauksia meillä ei kuitenkaan enää pienen välikohtauksen vuoksi ole olemassa. Alinan ja Juuson tarjotessa parasta akrobaattishowtaan patsaan edessä, yksi sen vartijoista käveli suoraan Jannen luo ja pyysi antamaan kameran. Roskakorinappula löytyi nopeasti ja niin kuvat katosivat bittiavaruuteen. Juuso pahoitteli kovasti ja kysyi palikkaenglannilla ”no photo?”, johon vartija vastasi ”yes photo, no pose.” As simple as that.

Onneksi kyseessä ei ollut sen vakavampi loukkaus, vaikka tyyppi onkin ilmeisen arvostettu hahmo maassaan. Esimerkiksi Thaimaassahan pienestäkin kuninkaan kuvien häpäisystä voi saada vaikka selliä. Olisihan se aivan eri tilanne nytkin, kirjoittaa nyt matkajuttuja Mongolian vankilasta.

_MG_1161 2 kopio _MG_1152 2 kopio _MG_1128 2 kopio_MG_1170 2 kopio
_MG_1172 2 kopio

Ulan Batorissa käytimme aikaa shoppailuun enemmän kuin missään muualla matkan varrella. Hintataso ei ole sinänsä superhalpa, mutta melko edullista silti. Keskustassa on myös lähekkäin muutama edullinen kauppakeskus, joista State Department Store on se perinteisin ja paikallisten silmissä paras. Jakinvillaa, kashmiria ja nahkaa oli tarjolla paljon, ja ostin muutaman lampaanvillaisen tuliaishuivin kympillä ja itselleni parinkympin viltin.

Viitisen kilsaa keskusta itään sijaitsee myös todella suuri tori. Kojuja on hehtaarikaupalla ja tarjolla oli varmasti kaikkea mitä perusmongooli arjessaan kaipaa wc-harjoista moottorinosiin ja kengistä toffeevohveleihin. Osa tavarasta on käytettyä, suurin osa kuitenkin uutta, paljon on sitä tavallista ”Kiina-krääsää”. Löytöjä teimme muutamia (ostin pandanmuotoisen paistinpannun hih hii) ja viihdyimme torilla muutenkin kuumuudesta ja ihmismäärästä huolimatta yllättävän hyvin.

Paha olo tuli vain sillä osastolla, jossa pikku pupujusseja ja kissimirrejä oli laitettu myytäviksi hieman liian pieniin häkkeihin. Kuvamateriaalia täältä ei ole, sillä erityisesti tätä paikkaa oli mainostettu taskuvarkaiden paratiisina, joten kamera jäi suosiolla kotiin.

_MG_0516 kopio _MG_0486 kopio _MG_0508 kopio _MG_0530 kopio _MG_0534 kopio _MG_0462 kopio _MG_0457 kopio _MG_0461 kopio _MG_0470 kopio _MG_0464 kopio _MG_0453 kopio _MG_0483 kopio

Kävimme toisiksi viimeisenä kaupunkipäivänämme vierailemassa maan isoimmassa buddhaluostarissa. Saimme todistaa jonkinlaista rukouslaulutilaisuutta, jossa purppuraviittaiset munkit pikkupojasta vanhaan herraan soittivat lyömäsoittimia ja lauloivat. Toisessa tilassa oli samaan aikaan käynnissä opetushetki.

On hienoa, että tällaisiakin kulttuurikokemuksia voi hankkia ja että luostarialueelle ylipäänsä pääsee tallustelemaan. Tuossa uskonnossa on kyllä jotain hyvin kiehtovaa, vaikka sen mystisyys samalla pelottaa. Buddhalaisuus on aina näyttäytynyt kristinuskon jälkeen kiinnostavimpana. Filosofiansa tasollahan se on melko ymmärrettävää, rauhaan ja rakkauteen pyrkivää. Luostarissa tosin väkisin mietin, kuinka raskasta voi olla suorittaa uskonnollisia menojaan, kun joku turisti on koko ajan toljottamassa.

Myös tavankaupunkilaisia oli luostarissa useita, ilmeisesti lausumassa aamurukouksiaan ja hiljentymässä. Janne nappasi itselleen pienen, noin yhdeksän euron sakonkin, kun otti alueella valokuvia, vaikka siihen olisi pitäny hankkia erillinen lupa. Oltiin Mongoliassa ilmeisesti erityisen huonokäytöksisiä. Muuten alueelle sisään maksoi kolmisen euroa.

_MG_1262 2 kopio _MG_1268 2 kopio _MG_1271 2 kopio _MG_1276 2 kopio
_MG_0608 kopio _MG_0617 kopio_MG_0635 kopio _MG_0638 kopio_MG_0643 kopio _MG_0652 kopio

Koska majoittajamme tekivät muuttoa Intiaan, siirryimme vielä viimeiseksi yöksi hostelliin. Hinta 8-hengen dormissa ei päätä huimannut, olisiko ollut 6 dollaria per henki. Jos halpaa backpacker-mestaa etsii, niin Sun Bath Hostelille suositus.

Aamulla otettiin tilataksi ja siirryttiin rautatieasemalle; välineenä oli taas juna-autokombo, sillä suorat junayhteydet Pekingiin kulkivat vain kahdesti viikossa ja halusimme viettää Mongoliassa extrapäivänkin. Keula oli siis kohti Kiinaa ja erityisesti huhupuheiden mukaan kuuhun saakka näkyvää muuria.

Käsityöläis-Juuso fiilisteli junan avoliekkistä samovaaria ja kaikki oli hyvin. Muutamat reissun raivopuuskat ja yhteentörmäykset oli jo unohdettu ja tiimi toimi kuin suomalaisten junien vessat.

– Henriikka

Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia

_MG_0526 2 kopio

Jos johonkin näistä teksteistä kannattaa keskittyä, niin tähän. Matkatarinat jatkuvat Venäjältä Mongoliaan. Kun saavuimme perille, Ulan Batorin linja-autoasema oli täynnä turistiopasta ja taksikuskia tarjoamassa majoituksia, kyytejä ja kiertomatkoja. Nämä tyypit tulivat oikeasti iholle, hyvä kun pääsi eteenpäin kulkemaan rinkkansa kanssa. Reissuhermostuminen hiipi luihin ja ytimiin, tuollaisissa tuntemattoman kulttuurin ruuhkapaikoissa on vaikea tietää, kehen voi luottaa. Koen vastaavanlaiset tilanteet kaikkein raskaimmiksi reissatessa. Ylitarjonnan keskeltä napattiin kyyti keskustaan, muut skipattiin, sillä majoitukset kaupungissa meiltä jo löytyi ja maaseutu kutsui jo seuraavana päivänä. Alina ja Juuso olivat hommanneet meille sohvasurffausystävät, joten majapaikkaan päästiin nopeasti lyhyen tutustumisen päätteeksi.

_MG_0690 2 kopio _MG_0812 2 kopio_MG_0878 2 kopio
_MG_0379 2 kopio _MG_0375 2 kopio _MG_0726 2 kopio _MG_0423 2 kopio _MG_0842 2 kopio _MG_0888 2 kopio

Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänämme teimme sen mitä jokaisen Mongoliassa käyvän on tehtävä: lähdimme maalle. Taksi kuskasi meidät noin kahden tunnin päähän läheiselle luonnonsuojelualueelle, josta meidät saapui jeepillään noutamaan ystävällisesti hymyilevä paikallinen kolmekymppinen Poojee. Matkaa jatkettiin vielä puolen tunnin ajan käytännössä katsoen halki peltojen, läpi jokien ja yli vuorten. Maisemien kauneus sattui silmiin ja Poojee lauloi kovaa ja tietysti mongoliaksi. Oli todella hyvä mieli. Tuntui, että oli täysin irti Suomi-ajatuksista.

Majoituimme Dream Adventures -nimisessä söpössä jurttakylässä. Paikan omistaa pariskunta, jonka norjalainen Jeanett oli löytänyt miehekseen mongolialaisen turistioppaan Poojeen. Ensi kertaa tavattuaan Poojee ei ollut puhunut lainkaan englantia. Nyt he asuivat Storm-poikansa kanssa puolet vuodesta jurtassa Tereljin luonnonsuojelualueella ja pyörittivät matkailupalvelua.

Heidän valtakuntansa koostui oman telttansa lisäksi kahdesta neljän hengen majoitusjurtasta, ruokailujurtasta ja keittiöjurtasta, jossa asui myös palkattu kokki poikansa kanssa, sekä kaksi apulaista. Paikallisiin elintapoihin kuuluvasti alueella oli luonnollisesti myös hevosia, lehmiä, kanoja ja koiria. Tuntuu hurjalta edes ajatella minkälainen muutos on ollut vaihtaa Norja niin erilaiseen maailmaan. Toisaalta, kokemus on varmasti yhtä mullistava Poojeelle, joka vastaavasti viettää puolet vuodesta Norjassa opetellen kieltä. Rakkaus se on kummallisen vahva voima.

_MG_0718 2 kopio _MG_0794 2 kopio _MG_0796 2 kopio _MG_1114 2 kopio_MG_0850 2 kopio _MG_1091 2 kopio _MG_1058 2 kopio_MG_0838 2 kopio _MG_0863 2 kopio _MG_0401 2 kopio _MG_0394 2 kopio_MG_0388 2 kopio

Ruoka oli Dream Adventuresissa ihmeellistä. Vaikka he olivat etukäteen luvanneet toteuttaa kaikki erityisruokavaliot, oli reissu tähän asti luonut tiettyjä epäluuloja täysin gluteenitonta ruokaa kohtaan. Pelko osottautui turhaksi, sillä eteeni tuotiin superhyviä annoksia toinen toisensa jälkeen. Jos muille oli tehty taikinaan leivottuja dumplingeja, sain omani kaaliin käärittynä. Valmistusvälineet olivat erit ja kaikkea mietittiin tarkasti. Tuntui niin hyvältä saada vatsa kunnolla täyteen lämpimillä aterioilla.

Maalla aika kului ihmetellessä asukkaiden menoa. Pikkupojat leikkivät autoillaan kanojen keskellä ja ottivat meidätkin mukaan touhuihin. Apupoika hoiti hevosia Poojeen kanssa ja Jeanett lähti auttamaan naapurin ”grandpata” lypsyssä puolen kilometrin päähän, jossa mekin saimme käydä kyläilemässä. Yksiä oudoimpia näkyjä koko reissulla oli myös, kun tämä 83-vuotias “granpa” ratsastaa villisti jurttiemme ohi iloisesti vilkuttaen. Vanha pariskunta oli hyvin vieraanvarainen ja tarjosi meille jurtassaan mongolialaisia herkkuja. Kumpikin taisi pitää vähän outona Jannen valokuvausintoa, mutta antoi räpsiä. Jeanett kertoi kotimatkalla heidän lähinnä ihmetelleet innokkuutta ikuistaa heidän vaatimaton kotinsa niin perusteellisesti. Nomadikulttuurissa jurtta kuitenkin on aivan arkipäiväinen ja elintärkeä asumismuoto, jota laidunmaiden mukana siirrellään.

_MG_0757 2 kopio _MG_0765 2 kopio_MG_0759 2 kopio _MG_0782 2 kopio _MG_0785 2 kopio

Maaseuturetken kohokohta oli päästä ratsastamaan hevosilla Mongolian style. Kolme meistä oli ratsastanut kerran aiemmin, joskin hillitysti aitauksessa lönkötellen. Paikalliset hepat ovat vähän pienempiä kuin eurooppalaiset, mutta hyvin voimakkaita kavereita. Hevosia ei kesytetä täysin, vaan ne ovat puolivillejä, mikä lisäsi hieman jännitysmomenttia. Myös ratsastustyyli on erilainen: yksi käsi on koko ajan kiinni satulassa ja suitsista pidetään kiinni toisella. Koni käynnistyy ja pysähtyy äänikomennoilla (ZU! ja uuuuuussshh) tai jos se ei tunnu tottelevan niin kevyt fudu kylkeen tekee yleensä tempun. Takapuolta pidettiin ilmassa ja olo oli kuin länkkärillä konsanaan. Täytyy kertoa, että me naiset olimme tuhannesti miehiä parempia koko touhussa. Miehet posottivat menemään takakenossa pyllyillään nuijasti pompotellen, kun taas minä ja Alina kiidimme sankareina.

Täytyy sanoa, että kun Poojee saattoi hevosia luoksemme, sydän hakkasi aika kovaa. Oreja tietysti, ”tammathan ovat tähän aikaan kaikki raskaana” (Eikös Suomessa yleensä nimenomaan vältetä oreja aloittelijoina?). Meistä ei kukaan ollut erityisen kokenut ratsumies, mutta satulaan noustiin pää kylmänä ja kypärä sen suojana. Sitten lähdettiin jolkottelemaan kevyttä kävelyä. Vaikka osa ratsuista testasikin aluksi ratsastajansa tahdonvoimaa, me kaikki saimme homman haltuun yllättävän nopeasti. Parinkymmenen minuutin kuluttua laukattiin jo täyttä vauhtia.

_MG_0561 2 kopio _MG_0876 2 kopio
_MG_0595 2 kopio_MG_0579 2 kopio _MG_0614 2 kopio _MG_0571 2 kopio

Toinen ratsastuskerta meni jo nopeammin kisailuksi. Poojee toi meille hieman voimakkaammat hevoset, sillä oli omien sanojensa mukaan huomannut meillä olevan tasapainoa. Omani oli hieman liiankin vahvatahtoinen. Se vaipui loppumatkasta jonkinlaiseen race-modeen, luimisti korvansa ja lähti hillittömään laukkaan. Poojeella oli vanhempi hevonen mukanaan, eikä hän tietysti pysynyt oman 4-vuotiaani perässä. Tilanteesta tuli hieman vaarallinen, kun jalkani irtosivat jalustimista. Siinä sitä sitten mentiin joitain satoja metrejä hevosen kyljessä roikkuen. Sain väistellä puita ja tehdä kaikkea muuta näin jälkikäteen ajateltuna katu-uskottavaa. Onneksi polle lopulta läkähtyi, rauhottui ja pysähtyi, kun sain sen ohjattua ylämäkeen. Poojee jolkotteli viereen: “Näytti aika vaaralliselta, mutta ajattelin että totta kai saat sen pysäytettyä ennemmin tai myöhemmin.”

Auringonlaskua kiipesimme katsomaan yhdelle korkeista mäistä jurttakylän vieressä. Arvioin silmämääräisesti kipuamisen vievän noin kymmenen minuuttia ja kehaisin muule porukalle pyrähtäväni perille juoksuaskelein. 45 minuuttiahan siinä sitten meni. Istuin nöyränä mäen laelle ja tuntui, että näkymä jatkui silmän kantamattomiin. Ratsastus tuntui ihanasti fyysisenä rasitteena joka raajassa, ja maakotka kiersi kliseisen näyttävästi päämme yläpuolella. Auringon laskettua toinen isäntäväen koirista juoksi hakemaan meitä ja palasimme alas saunomaan. Kyllä! Yhteen jurttaan oli rakennettu tiettävästi maailman ainut jurttasauna! Vieläpä puulämmitteinen. Siinä sitä sitten heitettiin löylyä kynttilöillä valaistussa teltassa, lihakset kipeinä hevoskyydeistä. Pihan tynnyrisuihku virkisti. Oli aivan absurdi olo.

_MG_0988 2 kopio _MG_0984 2 kopio _MG_0954 2 kopio _MG_0939 2 kopio _MG_0897 2 kopio _MG_1004 2 kopio _MG_1043 2 kopio

Tämän kaksipäiväisen maaseutukokemuksen takia takaraivoon jäi jonkinlainen erityiskaipuu takaisin Mongoliaan. Totta kai kokemus Dream Adventuresin kaltaisessa paikassa jättää romantisoidun kuvan elintavoista ja ihmisistä, mutta se tuntui silti harvinaisen vähän turistikokemukselta. Enemmänkin tuntui siltä, että nämä ihmiset olivat kutsuneet meidät kotiinsa. Jeanett kertoi, ettei majapaikkojen määrää ei aiota enää nostaa, vaan kahdeksan majoittujaa on maksimi. Se tuntuu hyvältä ajatukselta, sillä moniin Mongolian turistiryhmiin otetaan bussilasteittain ihmisiä.

Kuulimme myös, että jurttien oville voi mennä myös koputtamaan ja usein asukkaat ottavat yöpyjiä vastaan mielellään. Voi olla, että ensi vuonna lähdemme valtaamaan nyt väliin jääneen Gobin autiomaan ja majoitumme autenttisesti paikallisten lattiapaikoilla.

Haaveilemme vähän palaavamme mestoille ensi vuonna. Muta haaveitahan riittää ja niiden sijainnit on aika railakkaalla kädellä viskottu ympäri maapalloa. Kaikki aikanaan.

– Henriikka

Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan

_MG_0522 kopio

Baikalin rannoille olisi tehnyt mieli jäädä löllimään, mutta aika juoksi ja eteenpäin oli taas mentävä. Kuski kaahasi minibussillamme takaisin Irkutskiin painavalla kaasujalalla ja matkaan kului tunti vähemmän aikaa kuin tullessa.

Perillä täydensimme ruokavarojamme ja vaelsimme kaupungin halki sen toisella puolella sijaitsevalle juna-asemalle. Juuso etsi mustaa mätiään vaan sitä ei hänelle suotu hanakasta etsinnästä huolimatta. Kyllä meitä nauratti, kun kaveri vaelsi ravintolasta toiseen “igra?”. Vastakaikuna ei ollut ymmärrystä.

Suuntana oli nyt Mongolia, eli äiti-Venäjän ilmaa hengitimme viimeisiä hetkiä. Istuskelimme Irkutskin mintunvihreän rautatie-aseman edessä ja odotimme iltamyöhään lähtevää junaa.

_MG_0535 kopio_MG_0521 kopio _MG_0544 kopio _MG_0531 kopio_MG_0528 kopio

Tässä junassa vietimme vain yhden yön, mutta se oli jo tarpeeksi pienen vertailun tekemiselle. Juna oli ulkoisesti melko samannäköinen, mutta sisältä uudempi. Sen huomasi esimerkiksi tehokkaammasta ilmanvaihdosta ja selkeästi suuremmasta määrästä pistokkeita.

Vaunu oli lähes täynnä matkustajia, yhdestä saimme myös juttuseuraa. Sambu (tai ehkä Zambu) oli juuri tuona iltana päässyt Venäjän armeijasta kahden vuoden rymyämisen jälkeen ja ilo oli sen mukainen! Turismia opiskeleva kaveri oli todella halukas keskustelemaan treenatakseen englanninkieltään, jota kyllä puhui superpaljon taitavaakin venäläistä paremmin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun herätys odotti aamukuudelta, olisi jäbä voinut puhua vähän vähemmänkin, mutta soimme hänelle auliisti juttuseuramme, olihan aihetta juhlaan! Tulipa kaveri vielä viimeisille juttusilleen, kun olimme nukkuneet jo jonkun aikaa: “Hey Janne and Henriikka. I still have something to say..

_MG_0565 kopio_MG_0561 kopio_MG_0560 kopio_MG_0558 kopio_MG_0569 kopio_MG_0576 kopio

Tähän rajanylitykseen liittyen koimme ennen koko matkaa pienen paniikkikohtauksen. Olimme nimittäin suunnitelleet reissumme liikennevälineet melko tarkasti tiukahkon aikataulun puitteissa, mutta liput olimme ostaneet kuitenkin vain ensimmäiselle junavälille ajatellen, että loput hankitaan sitten tien päältä. Tarkoitus oli siirtyä tämäkin väli yhdellä junalla, mutta asia osoittautuikin luultua hankalammaksi. Muutamaa päivää ennen lähtöä Janne tarkisti vielä katsomamme junat ja huomasi Irkutsk-Mongolian välin kulkevan junan olevan tuolta päivältä loppuunmyyty. Suoria junia ei todellakaan mennyt joka päivä, joten ahdistuslevelit kohosivat äkisti melko lähelle punaista. Ei kai kukaan halua jäädä kiipeliin Irkutskiin.

Lopulta ratkaisu löytyi kuten sillä on tapana. Irkutskista pääsi yhdellä yöjunalla lähes Mongolian rajalla sijaitsevaan Ulan Udeen, josta starttasi aamuseitsemältä päivittäin linja-auto kohti Ulan Batoria, Mongolian pääkaupunkia, Tsinghis Khanin valtakuntaa. Junaliput hankimme jo ennen lähtöä, bussilippujen kanssa auttoi yllätysnimi Venäjältä. Eräs suomalainen nainen oli ottanut minuun aiemmin yhteyttä blogini kautta ja tarjonnut suihkupaikkaa tai teehetkeä heiltä kotoa Ulan Uddessa, jos matkamme poikkeaa sen kautta (upeaa avuliaisuutta, eikö!). Olin jo ehtinyt vastata, että harmiksi reittimme ei kulje Ulan Udden kautta. Nyt ääni kuitekin muuttui ääni kellossa ja laitoin uudestaan viestiä. Majoittua emme ehtineet, mutta bussilipunostajalle oli huutava kysyntä. Ja kas kummaa, asiat vain loksahtivat paikoilleen.

Kyllä tämä mysteerinainen melko paljon töitä lippujemme eteen sai tehdäkin, suuri kiitos siitä! Lisäksi saimme aamuisen tunnin turistikierroksen juna-asemalta bussipysäkille. Mieletöntä. Palkinnoksi lahjoitimme vaatimattomat kolme pussia turkinpippureita. Aamusumuisesta Ulan Udesta jäi mieleen lähinnä sen keskusaukiota “koristava” maailman suurin Leninin pää. Melkoinen möhkäle.

_MG_0571 kopio
_MG_0581 kopio_MG_0590 kopio_MG_0601 kopio

Ulan Uddesta alkoi siis 12 tunnin linja-autokyyti läpi karun maaseudun. Bussi oli aivan kelpo, fiilis oli vähän kuin suomalaisessa tilausbussissa pari vuosikymmentä sitten. Jokainen paikka oli myyty loppuun ja hattuhyllyt pursusivat matkatavaraa. Eräskin setämies, jonkinlainen diileri varmaan, kantoi sisään useita laatikoita tavaraa. Joukossa oli esimerkiksi muovileluja, kananmunia ja kankaita. Hieman epäselväksi jäi, oliko kaveri muuttamassa vai ei. Muutaman kerran bussi pysähtyi pientareelle, jolloin tämä ukko tiputti yhden paketeistaan sitä odottavalle maajussille. Viihdyttävää seurattavaa!

Rajanylitys oli myös eräänlainen show. Aikaa kului pari tuntia, passit tarkastettiin viidesti, ja matkalaukut piti kaivaa ruumasta pois ja läpivalaista kahteen otteeseen. Mongolian puolella koimme äkkirikastumisen, kun vaihdoimme ruplat paikalliseen valuuttaan. Kolikoita ei ole, ainoastaan iso tukku setelirahaa, joista jokaisessa ainakin neljä nolla. Kirjoitusasusta riippuen raha on nimeltään tugrik tai tögrök.

_MG_0608 kopio_MG_0610 kopio
_MG_0613 kopio
_MG_0619 kopio
_MG_0637 kopio_MG_0631 kopio_MG_0635 kopio
_MG_0636 kopio
_MG_0643 kopio_MG_0648 kopio_MG_0671 kopio

Rajan toisella puolella vietettiin myös matkan virallinen lounastauko. Epäilyttävän näköisen ja ränsistyneen kerrostalon alakerran uumenista löytyi yllättävän viihtyisä kuppila. Samalla saimme myös jonkinlaisen ensikosketuksen mongolialaiseen ruokaan. Emme ymmärtäneet ruokalistasta mitään, joten sokkona mentiin ja sitten herkuteltiin tarjoilijoiden kiikuttamilla mätöillä.

Matkan varrelta voisi nostaa esille myös kaikille idänreissaajille tutun fiiliksen vessatauolla, kun hökkelissä ei useinkaan ollut kuin reikä lattiassa. Luomumeiningillä mentiin. Yhtä hyvin reikä toimii kuin riukukin, sitä paitsi kyykkiessä suoli pysyy kuulemma suorempana. Ehkä tämä siis saapuu trendinä Suomeenkin muun terveysboomin myötä. Herkkämielisille pahoittelut inhorealistisesta kuvasta, älkää zoomatko. Keskittykää siniseen maaliin ja auringonpaisteeseen: ulkoapäin mökki oli varsin söpö.

_MG_0695 kopio
_MG_0710 kopio_MG_0675 kopio
_MG_0712 kopio_MG_0620 kopio
_MG_0693 kopio

Pitkän mutta yllättävän mukavan matkan jälkeen maisemaan alkoi ilmestyä lehmien ja jurttien lisäksi rakennuksia. Kun ajantaju oli kadonnut jo alkumatkasta, tuntui puolivuorokautinen bussikyyti parilta hassulta tunnilta.

Iltamyöhään saavuimme Ulan Batorin sykkeeseen ja Mongolia vakuutti muutaman horror-hetken jälkeen Venäjän tavoin.

Kaikki loppuu aikanaan, reissujutut ei ilmeisesti milloinkaan.

– Henriikka