Jotta varmasti uskoisitte, että olin punaista glitteriä päästä varpaisiin

Jotta varmasti uskoisitte, että olin lauantaina punaista glitteriä päästä varpaisiin. Kun oli kerrankin vaivalla väkerretyt hiukset.

Kun ei oikeastaan tuntenut ketään ja toisaalta kaikki. Kun on kaiken uuden ja kaikkien uusien edessä periaatteessa kuin kotonaan ja toisaalta täysin paniikissa. Ja silti on sikakivaa.

Kun oikeastaan väsytti aika lailla, mutta sitten kuitenkin reivasi kahdeksasta neljään. Sellaiset oli lauantain juhlat.

Kyseessä oli gaala, jossa yhdistyivät reivien, salakapakan ja letkajenkan parhaat puolet.

Paikalla oli parinkymmenen hengen kasa somen kautta toisiinsa tutustuneita – genret, elämäntilanne tai samanlaiset mielenkiinnonkohteet eivät tällä kertaa yhdistäneet, vaan joku paljon tärkeämpi: samankaltainen tapa suhtautua ympärillä olevaan ja oleviin. Kukaan ei ole toisen yläpuolella. Itseironia. Kyky nauraa itselleen. Rentoilu.

– Tai no, en minä kaikkien kanssa ehtinyt niin pitkään jutella, että voisin olla ihan varma. Voihan joku parhaillaan valittaa jossain Suomen kolkassa, että se punamekkoinen hobitti oli kyllä sellainen maan rasite.

Vaan huntista vetoa, että ei.

-Henriikka

Muiden juttuja Varjoawardseista:
Hanne / Kaisa / Laura / Emmi / Päivi / Arttu / Henna / Eino / Linda / Mamma / Maiju
(toivon mukaan olen huomannut kaikki)

Kaikki upeat kuvat: Eino Nurmisto & Arttu Mustonen

Olipahan taas.

Vietin viikonlopun Turussa. Ensin lungia aikaa ihanien ystävien ja puolitoistavuotiaan beibeläisen kanssa, ja eilen juhlittiin Varjoawardseja – kepeää ja riehakasta gaalailtaa pilke silmäkulmassa. Olipahan taas.

Eilen olin tähän aikaan jo täydessä tanssivauhdissa täyspitkässä, huutavanpunaisessa glittermekossani. Iltani Jessica Rabbittina. Sama vauhti jatkuikin aina aamuneljään saakka, jonka jälkeen suuntasimme Hannen, Joonaksen ja Pajun kanssa Hesburgeriin kurkkumajoneesille ja kinuskisundaelle, ennen kuin taivalsimme parin kilometrin yökävelyllä nukkumaan Lauran residenssiin. Minulla oli oma heteka varattuna sopivasti jääkaapin vierestä.

Mutta olipa ihanaa tanssia. (Tänään reisissä on sellaista sopivaa lihaskipua muistuttamassa, että kylläpä eilen kyykättiin.) Kaiuttimista soi milloin Gimmel, milloin Tuisku. Välillä jotain kansainvälisempääkin. Löysin jonkun kauan kadotetun taikalokeron muististani, kun lauloin koko Janen Perhosen ulkoa, C-osankin.

Tänään myöhäisen aamun, brunssin ja juhlapaikan siivouksen jälkeen hurautimme Helsinkiin. Ihme, että pysyin pelkääjänpaikalla pilkkimättä. Turku heitti jäähyväiset uskomattomalla auringonlaskulla ja usvalla, joka kiemurteli pelloilla ja talojen välissä. Auringon jälkeen jäi pimeä, tunnelmallinen sunnuntai ja hymähtelyä aiheuttavia muistoja siitä, kuinka kivaa oli.

-Henriikka

Joululahjaksi ihmisoikeusrikos

”Rakas joulupukki… tahtoisin joululahjaksi nukenvaunut ja 3D-palapelin… ja ei silpomista.”

Kylmät väreet kulkivat koko kehon läpi, kun katsoin Solidaarisuuden Tytöt turvaan –kampanjan mainosvideon. Tekisi mieli lamaantua, hukkua maailmantuskaan. Tekisi mieli huutaa: tämä on niin väärin!

Ja se on niin väärin kuin vain voi olla. Tänäkin jouluna moni tyttö on vaarassa joutua sukuelinten silpomisen uhriksi. Joulu on vaarallista aikaa esimerkiksi Kenian kisii-yhteisön tytöille, sillä iso osa tyttöjen sukuelinten silpomisista tehdään juuri joululomien aikana. Ei joulun vuoksi, vaan sen takia, että on ylipäänsä lomaa.

Kuvitelkaa, että tuo meidän mielestä ihana aika on niin monissa paikoissa nimenomaan kivun ja pelon aikaa.

Keniassa silpominen on lailla kielletty. Vuosikymmenen alusta myös siinä avustaminen on ollut kiellettyä. Lakimuutokset eivät kuitenkaan ole tuoneet asiaan muutosta, vaan tytöt vain silvotaan entistä nuorempina ja heidät lähetetään naapurikyliin tai jopa naapurimaihin operaatiota varten.

Asian ymmärtäminen laaja-alaisesti on vaikeaa, sillä siihen liittyy valtavasti eri syitä ja taustoja. Olen kirjoittanut silpomisesta yleisesti ennenkin, laajimmin täällä. Perimmäinen syy silpomiselle on kuitenkin vanhempien, erityisesti äidin, rakkaus lastaan kohtaan. Silpomisella tytöstä halutaan siveellinen ja hänelle halutaan varmistaa hyvä tulevaisuus. Fyysisen toimenpiteen sijasta kyse on paljon nimenomaan aikuistumisriitistä – lapsuuden päättymisestä.

En meinannut uskoa korviani, kun kuulin tästä. Joskus tytön silpomiselta pelastava asia voi olla joku vaihtoehtoinen aikuistumisen siirtymäriitti: esimerkiksi lomakaudella järjestetty leiri. Perinne aikuistumisriitistä on niin syvällä kulttuurissa, että on usein paljon helpompaa vaihtaa silpominen johonkin, joka tulee ottamaan paikkaa vanhan kulttuurisen tavan syiltä, kuin yrittää poistaa se täysin.

Kävin itse rippikoulun sinä vuonna, kun täytin 15. Osa kävi Prometheus-leirin. Jollain tapaa 10 päivän leiri oli itsellenikin aikuistumisen alku. Kaveripiiri laajeni, kotiintuloajat löyhenivät, sain vanhemmilta enemmän vastuuta ja otin sitä myös itse. Vaikka riparista harvemmin puhuttiin aikuistumiseen liittyvänä asiana, kohtelu sen jälkeen oli jollain tapaa erilaista. Ja mikä parasta: omasta mielestäni riparilla oli aivan mahtavaa. Sieltä on edelleen ihmisiä elämässä mukana ja niin paljon hyviä muistoja.

Voi kunpa voisin luvata kaikille silpomisen vaarassa oleville tytöille veitsenterän ja ihmisoikeusrikoksen sijaan ihania leirimuistoja. Miettikää nyt, tämä maailma on sitten julma. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi aikuistua väkisin väkivallalla.

Tärkeää olisi, että kaikki ihanat tytöt voivat aikuistua rauhassa ja saada yhteisön hyväksynnän ilman silpomista. Asennemuutos on kuitenkin hidasta, sillä sosiaaliset normit ovat vieläkin tiukemmassa kuin laki. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei muutosta koko ajan tapahtuisi.

Solidaarisuuden tuella koulujen loma-aikoihin ajoittuvat leirit voivat parhaimmillaan toimia vaihtoehtoisena siirtymäriittinä.

Lomat ovat vaaran aika tytöille, mutta ne voivat myös olla mahdollisuus johonkin hyvään. Lomalla tytöillä on mahdollisuus osallistua leirille, oppia silpomisen haitoista ja omista oikeuksistaan. Vaikka moni tyttö on tänäkin jouluna vaarassa joutua silvottavaksi, samalla moni tyttö voi pelastua turhalta leikkaukselta”, kirjoittaa Vilma Vuorio Solidaarisuuden artikkelissa ”Miksi joulu on tytöille vaarallista aikaa?

Solidaarisuus tekee tärkeää työtä, jota olen tukenut kuukausilahjoituksin jo yli vuoden päivät. Siitä lähtien, kun aiheeseen kunnolla tutustuin. Heidän hankkeissaan silpomista lähestytään monitahoisesti konkreettisten terveyshaittojen, kansallisten lakien ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Muutos ei tapahdu pelkästään tiedottamalla laista vaan muuttamalla taustalla olevia epätasa-arvoisia asenteita ja kertomalla silpomisen haitoista. Samalla puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja naisten oikeuksista laajemminkin, mikä on tietysti itselleni yksi suurista sydämen tilaa vievistä asioista.

10 eurolla nuori pääsee silpomista käsittelevään koulutukseen.
30 eurolla äiti koulutetaan silpomisen haittavaikutuksista.
100 eurolla tyttö pääsee leirille aikana, jolloin hän olisi vaarassa joutua silvotuksi.

Ehkä voisit tänä vuonna jättää parit joululahjat, glögitölkit, pikkujoulumekot tai vaikka lounaat ostamatta ja laittaa rahat lahjoituksena Tytöt turvaan -kampanjalle. Ja tee se nyt, kun kuitenkin unohdat myöhemmin. Lupaan myös lahjoittaa jokaisesta kuukausilahjoittajaksi ryhtyneestä ylimääräiset 10 euroa kampanjalle, joten hihkaisehan kommenttiboksissa tai somekanavissa (vaikka anonyymisti), tai laita sähköpostia tulemaan, jos päätit ryhtyä lahjoittajaksi.

Anna lahjaksi turvallinen joulu. Auta tytöt turvaan. Kirkkaampaa tulevaisuutta ja joulunodotusta niin tänne kuin kaikkialle maailmaan.

-Henriikka

Kuvat: Meeri Koutaniemi

Lähteet ja lisätietoa:
https://silpomaton.fi/
http://www.solidaarisuus.fi/miksi-joulu-tytoille-vaarallista-aikaa/
http://www.solidaarisuus.fi/silpomisen-kieltava-laki-ei-yksin-ehkaise-perinnetta/
http://www.solidaarisuus.fi/silpominen-este-tyttojen-koulutukselle/
https://antroblogi.fi/2017/08/silpominen-keta-laki-suojelee/