Nurmeksen Bomba-hotelli ja nykykarjalainen luksus

Kaupallinen yhteistyö: Break Sokos Hotel Bomba, Lakeland Bomba & Visit Karelia

Kesän viimeinen reissu suuntautui Pohjois-Karjalaan, Nurmeksen ja Bomban luonnonläheisiin maisemiin ja tunnelmiin. Reissun teemana oli ”nykykarjalainen luksus”, aika ihana sanapari! Olimme olleet pitkän viikonlopun mökillä, josta saimme mukaamme matkaseuraksi (kröhöm ja etenkin lastenhoitajiksi) vanhempani.

Olin jo pari vuotta miettinyt, että haluaisin käydä uudistuneessa Bomba Hotellissa. Olin kuullut siitä tarinoita sekä menneiltä vuosilta, että nyt uudistumisen jälkeen, joten halusin päästä itsekin näkemään, mistä oikein on kyse. Jo nimi ”Bomba” on niin eksoottinen, varsinkin kun tietää sen olevan Pohjois-Karjalassa, että onhan se itse koettava.

On hauskaa, että omien vanhempien ikäiset tietävät lähes poikkeuksetta, missä Bomba on, kun taas omalle ikäluokalle paikka ei ole ollut yhtä legendaarinen. Tässä sitä nostetaan sitä takaisin maailmankartalle.

Nurmes ja Porokylä

Matkasimme Pielisen rannalle, karjalaiskylän vierelle, kolmen kansallispuiston tuntumaan maanantaina puolenpäivän aikaa. Itse Bomba hotelli sijaitsee aivan Pielisen rannalla, mutta piipahdimme ensin Nurmeksen keskustassa kirpputoreilla ja toritapahtumassa, jonka jälkeen kävimme Porokylän keskustassa lounaalla. Nurmes on siitä hauska paikka, että sillä on kaksi aktiivista keskustaa: itse Nurmes ja sitten ihan lyhyen ajon päässä sijaitseva Porokylä.

Nurmeksessa kannattaa ainakin kiertää kirpputoreja ja aistia torin tunnelmaa. Torillahan on aina autenttista paikallismenoa, eikö totta? Itse fiilistelin, kun torilla oli myynnissä paljon paikallisia tuotteita ja jopa Pohjois-Karjalan vaakunasta tehty ryijy! Jos olisin Pohjois-Karjalsta kotoisin, olisin ehdottomasti ostanut sen seinälleni.

Porokylässä kannattaa ainakin käydä Nurmeksesta kotoisin olevan Sastan outlet-myymälässä. Seuraajat antoivat kiitosta myös Pielispakarista ja muista alueen leipomoista. Mökille mentäessä söimme erinomaiset särkipitsat Mammastiina-ravintolassa ja aivan huippupalvelua saimme keskustan jäätelökojulla sekä Haikki Burger -ruokavaunulla.

Lempi-ravintola

Tällä kertaa söimme lounasta Lempi-ravintolassa, joka oli ollut kiinni menomatkalla mökille. Muuten ravintola toimii ala cartena tarjoillen pitsaa, pastaa ynnä muuta, mutta lounasbuffetissa oli paikallisia makuja ja mukava kotiruokapaikan tuntu. Ylipäänsä koko Nurmeksen matkaa leimasi sellainen kotiruoka-fiilistely, sillä ihkaoikeaa mummola-ruokaa oli kerrankin useasti saatavilla.

Pohjois-Karjalassa ruoalla on pitkä historia ja merkityksellinen paikka perinteissä, minkä arvostus oli mukava huomata. Tekee mieli aina yskähdellä merkitsevästi, kun joku väittää, ettei Suomessa ole ruokakulttuuria. Täällähän on niitä useita! Esimerkiksi idän ja lännen erot ovat niin suuret, että nimenomaan aluekohtaiset ruokaperinteet ovat mielestäni kiinnostavimpia.

Break Sokos Hotel Bomba

Lounaan jälkeen suuntasimme itse Hotel Bombaan, aivan lyhyen ajomatkan päähän. Break Sokos Hotel Bomba on kylpylähotelli, jonka keskiössä on rentoutuminen ja luonnonläheisyys. Pielisen selkä avautuu mahtipontisena suoraan hotellin viekusta, mikä on kauneinta koko paikassa. Myös uudistettu hotelli on todella hieno, vaikka täytyy myöntää että jännitin vähän, olisiko paikka kuitenkin vähän nuhjuinen, vanha kun on. Ei ollut, vaan raikas ja viihtyisä, tyylikkäästi uudistettu.

Meidän rymysakillamme oli hotellista perhehuone, jotta saimme oman huoneen Tikun kanssa, ja vanhemmat omansa, ja lisäksi huoneiden väliin jäi pieni oleskelutila, jossa puoliso pystyi aamuvarhaiselle kukkumaan Tikun kanssa, joka herää yleensä aamuviideltä. Ikkunasta avautui näkymät järvelle ja huone toimi hyvänä tukikohtana reissullamme.

Villi Pohjola ja sähkö-fatbike -retki

Vanhemmat olivat mukanamme Bomballa ensimmäisen yön kahdesta, jolloin Tikku eli melkoisia kissanpäiviä, kun oli koko ajan jakamattoman huomion keskipisteenä. Sen lisäksi minä ja Partasuu pääsimme omille, lapsivapaille seikkailuillemme, mikä tuntui kyllä suurimmalta luksukselta koko reissussa.

Ihan ensiksi suuntasimme parinsadan metrin päähän hotellista, Villi Pohjola -yrityksen vuokraamolle, josta vuokrasimme sähköistetyt fatbiket käyttöömme. Villi Pohjolan välinevuokraus palvelee kesäaikaan päivittäin, ja pyörien lisäksi sieltä voisi vuokrata myös SUP-laudan tai soutuveneen, mikäli Pielinen on suotuisalla tuulella.

Suoraan sanoen emme olisi tuolle lenkille sähköä tarvinneet, mutta se toi aikamoista lisäpontta hommaan. Normaalin fatbiken ja sähköistetyn kanssa pelaaminen ovat kaksi ihan eri lajia. Siinä missä normaalin kanssa meno on kunnon sporttia, pääsee sähköllä pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin. Nytkin noin tunnissa teimme 16 kilometrin reissun ja pidimme vielä maisemien katselu tauonkin XX-laavulla. En ollut viime kesän jälkeen pyöräillyt kunnolla, ja olin aivan hurmiossa, kun alamäissä ei tarvinnut jännittää sisuksissa majailevan vauvan kohtaloa mahdollisten kaatumisten kohdalla.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mukava ostaa hotellin respasta eväät ja klapit reppuun ja tulistella kukkulan päällä.

Bomba Spa

Pyöräilyn jälkeen oli kiva löhöillä hetki vauvelin kanssa huoneessa, ja päästää vanhemmat kylpylään. Sitten teimme vuoronvaihdon ja kipittelimme vuorostamme Bomba Spa:han. Kun aloimme olla Partasuun kanssa yhdessä, sanoin, etten oikein välitä kylpylöistä. Sen jälkeen olen kääntynyt kelkkaani jo useasti, ja nyt tuntuu, että ehkä olen sittenkin kylpylä ihminen.

Bomba Spa oli rentouttava ja ihana kylpylä. Me vietimme ehdottomasti suurimman osan ajasta vaihtaen kylmä- ja kuumavesialtaan välillä. Miten koukuttavaa! Myös ulkoporeallas oli ihana, samoin saunaosaston elämyssuihku, vaikka yllätyksekseni sainkin erään kuumaan elämyssuihkun päätteeksi kylmää vettä niskaani (”Wild Bomba experience” -suihku tai jotain sellaista). Jännitin ennakkoon, olisiko kylpylä tupaten täynnä ja täten koronan suhteen turvaton, mutta onneksi turvavälit pysyivät hyvin ja vastuullinen kylpeminen onnistui hyvin. Kylpylä on myös esteetön.

Trattoria Pielinen

Meidän spa-hetkemme aikana Tikku oli elänyt jälleen elämän onnellisia hetkiä, kun oli päässyt omaan spa:han, huoneen kylpyammeeseen. Kylpyhetkien jälkeen olikin jo hänen nukkumaanmenoaikansa, ja hän sammui onnellisesti matkasänkyynsä, minkä jälkeen me lähdimme viettämään treffi-iltaa alakerran ravintolaan.

Trattoria Pielinen oli poikkeus reissun ruokailuissa, sillä pohjois-karjalaisten makujen sijaan saimme maistaa palan Italiaa. Söimme kolme ruokalajia onnessamme ja hurvittelimme jopa kuplilla alkuun (miten se maistuukin aina niin juhlalta?) Otimme alkuun antipasteja, ja pääruoaksi pastaa ja risottoa. Pääruoan jälkeen jo melkein nukahdimme penkeillemme, mutta sinnikkäästi jatkoimme vielä suklaakakkuun, päärynasorbettiin ja kofeiinittomiin kahveihin, kun kerrankin sai olla rauhassa kaksin.

Vanhemmat saivat illallisensa suoraan huoneeseen, joten olimme kaikki aivan yöpuulle valmiit saapuessamme treffeiltämme takaisin.

Aamulla kävimme taas vuoronperään vanhempien kanssa aamiaisella. Laitoinkin jo Instagramiin aiemmin kiitosta hotellin aamiaisesta. Yleensä hotellien aamiaiset ovat suht samanlaisia keskenään, mutta täällä oli otettu kivasti huomioon paikallisuus ja tarjolla oli mukavia yksityiskohtia. Keliaakikkona jäin kaipaamaan vähän monipuolisempaa gluteenitonta valikoimaa (karjalanpiirakoita!), mutta muuten aamiainen oli tosi hyvä. Samaa kehuivat muutkin.

Pielisen Retki -kalastusretki

Aamiaisen jälkeen oli viimeinen mahdollisuus hyödyntää meidän huippua isovanhempi-palvelua, minkä todellakin teimme. Paikallinen Pielisen Retki -niminen yritys järjestää Nurmeksessa ja Kolilla erilaisia, räätälöityjä kalastusretkiä, jollaiselle pääsimme puolison kanssa osallistumaan. Tykkäämme molemmat kovasti kalastaa ja oli tosi kivaa päästä kokemaan kalastusta ammattilaisen opastamana, ammattilaisvälinein.

Oppaamme Toni otti meidät satamassa vastaan hymyillen. Koska järvi oli tuulinen, otimme suunnaksi saaren, jonka edustalla oli sopiva tyven. Kävimme läpi jigausta ja pääsimme heti perusohjeiden jälkeen hommiin. Oli mukava testata ja oppia uuutta, sillä olen vähän sellainen sunnuntaikalastelija. Vertikaalijigausta en ollut koskaan ennen kokeillut, enkä myöskään kuullut tarkemmin erilaisista jigeistä (ne on niitä löllöjä, värikkäitä ja glitter-koristeisia matoja ja kaloja, joita esimerkiksi Ida aina ihailee rautakaupoissa, hah).

Oma kalansaaliini jäi pyöreään nollaan, mutta onneksi Toni ja Partasuu nostivat veneeseen kuhan, pari ahventa ja hauenkin. Retkestä jäi tosi hyvä fiilis ja haave siitä, että voisimme joskus lähteä järjestetylle kalastusreissulle vaikka perheeni kanssa. Pielisen Retki on erikoistunut myös ruokaan, joten joku herkullinen outdoor-lounas kalastusretken keskellä olisi aika huippu idea.

Karjalaiskylä ja Bomban talo

Hotelli Bombaan majoittuvan kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa alueen historiaan ja vieressä sijaitsevaan karjalaiseen kylään. Myös karjalaiskylässä voi yöpyä. Kylä henkii karjalaista rakennusarkkitehtuuria ja kulttuuria jokaista hirttään ja aittaansa myöten. Alueen kruuna toimii upean kaunis Bomban talo, jonka arkkitehtuuri kertoo alueen kirjavasta historiasta lännen ja idän välisenä kohtaamispisteenä. Talo on kunnioitus karjalaiselle rakennusarkkitehtuurille: rakenteissa on muun muassa hyödynnetty pitkiä, pyöreitä hirsipuita.

Myös Bomban talon ravintolassa karjalainen ruokakulttuuri elää vahvana. Tiistaina söimmekin perinteistä karjalaisruokaa talon pitopöydästä. Ja täällä sain niitä karjalanpiirakoitakin! Namm.

Herkkuruoan lisäksi Bomban talossa on käsityöläisputiikkeja ja näyttelyitä. Erityisesti yläkerran karjalaisputiikki on näkemisen ja kokemisen arvoinen, vaikka ei mitään tahtoisi ostaakaan. Ainakin meidän kohdalle osunut myyjä osasi kertoa tarinoita ja tuotteiden juurista valtavasti, ja perinteikkäät tuohituotteet, kankaat, korut ja muut käsityöt heräsivät henkiin ihan eri tavalla. Joku seuraaja osasi vinkata, että samainen myyjä taitaa myös laulun karjalan kielelle. Vau.

Puukarin pysäkki

Lounaan jälkeen sanoimme heipat vanhemmille, jotka lähtivät taittamaan kotimatkaa. Me otimme päivälepoa hotellilla, ihailimme jälleen järvimaisemia ja otimme ettosia ennen illan ohjelmaa.

Alkuillasta suuntasimme puolen tunnin päähän, Puukarin Pysäkille. Puukarin Pysäkki tarjoaa maatilamajoitusta, saunan ja ravintola-palveluita ja onnistuu tekemään sen kyllä isolla ammattitaidolla viimeistellen ja karjalaisuutta kunnioittaen.

Ensin suuntasimme tunnelmallisen ja valtavista hirsistä rakennetun saunan löylyihin. Uitimme jalkojamme pihan antimista tehdyissä jalkakylvyissä ja jo toistamiseen reissulla hurjastelimme: joimme kerrankin riittävän kuivan omenasiiderin puoliksi. Olo pääsi kyllä autuaan rennoksi, kun otti kunnolla löylyjä ja hipsi välillä pihamaalla pellavaisessa saunatakissa. Mikään rauhan tyyssija tämä ei ole, kun XX tie on aivan vieressä, mutta kauniit puitteet ja saunan luoma rauha antavat sen anteeksi.

Saunan jälkeen kokemamme illallinen oli yksi elämämme aterioista. Ihan oikeasti! Olimme hetkeä aiemmin saunan lauteilla miettineet Partasuun kanssa, että mikä on ollut paras tai mieleenjäänein yhdessä syömämme ateria. Hetkiä on paljon, mutta eilen mieleen nousi erityisesti kaksi erilaista muistoa: 30-vuotissynttäriviikollani alkuruokasimpukat Ravintola Faro:ssa sulkapallopelin jälkeen ja maatilalounas valkeakoskella, Ilolan maatilalla viime kesän fillariretkellä. Mietimme, että parasta on kyllä sellainen aito mummola-ruoka – tietämättä, että pian huokailisimme juuri sellaisen äärellä. Puukarin Pysäkin Anni teki meille nykykarjalaisen illallisen (salaatti kasvimaan kukista, nokkospestoa, itsetehtyjä leipiä, kaali- ja sienisalaattia, ahvenia, uusia perunoita, punajuurijäätelöä…), ja makumuistot olivat niin syviä, että aivan nousi kyyneleet silmiin.

En tiedä, millainen munkki meille oikein kävi, mutta Tikku nukkui parin minuutin heräämistä lukuun ottamatta koko kolmetuntisen vierailumme. Tällaista ei ole kyllä käynyt koskaan ennen yöunia, ja loppuillasta teki mieli mennä ihan vaunukopalle tarkistamaan, että onhan kaikki kunnossa. Aivan superluksus! Lopulta hän heräsi kikatellen ja hassutellen, kun olimme lähdössä ajamaan takaisin hotellille. Yöunirytmi meni siis hetkeksi vähän päälaelleen, mutta emme olleet siitä huolissamme, vaan nautimme omasta ajastamme. Kerrankos sitä!

Tiistai-illasta tulikin reissulle sellainen kirsikka kakun päälle, vaikka emme olleet osanneet odottaa näin tunnerikasta kokemusta. Voin kertoa, että hotellille palatessamme uni saapui herkästi. Onneksi myös pienimmälle meistä.

Puu-Nurmes

Keskiviikolle olimme jättäneet vielä yhden kohteen, jossa halusimme vielä käydä reissullamme. Olin kuullut paljon hyvää Puu-Nurmeksesta, mutta en silti osannut odottaa, miten kaunis ja vaikuttava se oli. Ylipäänsä Nurmeksesta tuli kyllä reissun aikana sellainen olo, että miksi en tiennyt, että täällähän on vaikka mitä.

Puu-Nurmes on idyllinen asuinalue Nurmeksen sydämessä. Se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista. Pääosa rakennuskannasta on 1880-1930 väliseltä ajalta.
Jyrkkärinteisessä harjumaisemassa on vierekkäin toinen toistaan ihanampia, vanhoja puutaloja, joihin kuvittelimme itsemme asumassa. Osassa taloista toimii pieniä puoteja, ja harjulta avautuu näkymä alas Pieliselle.

Parhaiten tuosta alueesta saa otteen, kun jättää auton tiensivuun, ja kulkee jalkaisin tunnelmallisten talojen välissä. Elokuisin Puu-Nurmeksessa järjestetään myös avoimien ovien päivä, jolloin sisäpihoille ja taloihin pääsee ihan luvan kanssa kurkistamaan.

Puutalojen katveessa tepastelun jälkeen pakkasimme perheemme autoon ja suuntasimme kohti kotia. Kuuden tunnin ajomatka taittui 9 ja puolessa tunnissa, kun tuon nappulan kanssa pitää aina vähän pysähdellä ja ottaa enemmän lepotaukoja, mutta perille päästiin kunnialla.

Nurmeksesta ja Bombasta jäi tosi hyvä olo. Sellainen levännyt ja ilahtunut, että jaksoi hyvin järjestellä seuraavat päivät viikonlopun ristiäisiä. Tänne palaan mielelläni uudestaankin. Nykykarjalainen luksus on selkeästi makuuni.

-Henriikka

Tunnelmallinen museopäivä Saariston rengastiellä

Kaupallinen yhteistyö: Museokortti

Reissasimme viime viikolla Saariston rengasreitillä. Pikkusiskoni asui kesän Turun saaristossa, niin halusimme mennä häntä tapaamaan. Totesimme reissua suunnitellessa, että miksi emme kiertäisi Rengasreittiä vähän pidempäänkin, kun kerta menemme alueelle. Lopulta päädyimme kiertämään Paraisilta Nauvon kautta Kustaviin ja sieltä Turkuun saakka.

Toinen reissun päätavoite oli käydä kiertämässä Museokortin uuden Matkavinkit-palvelun reittiä ”Saariston Rengastien viehättävät museot”. Perjantaiksi sattui sadepäivä, joten se oli osuva päivä tutustua alueen museo- ja kulttuuritarjontaan.

Saariston Rengastie

Saariston Rengastie on klassinen ympyräreitti Turun saaristossa, jota pääsee kulkemaan polkupyörällä, autolla tai ihan julkisen liikenteen voimin. Paljon reitillä näkyi nimenomaan retkifillaroitsijaa – ja pyörä onkin siitä hyvä kulkupeli tuolla, että toisin kuin autolla, lauttaan mahtuu aina. Myös moottoripyöriä ja autoja riitti tänä kuumana kotimaan matkustuskesänä vaikka miten, mutta yllätyin itse, ettei kuitenkaan sen enempää. Olin varautunut, että reitti olisi aivan tukossa, mutta ilokseni olin väärässä.

Saaristotietä (tie 180) ajettaessa pääsee Paraisten, Nauvon ja Korppoon kautta Houtskarin Mossalaan asti, 104 kilometriä Turusta. Matkan varrella on losseja ja lauttoja.

Koska reitti on ollut suosittu jo pidempään, on sen varrella mukavasti palveluitakin: lähiruokaa tarjoilevia ravintoloita ja kahviloita, Bed & Breakfast-, camping- ja mökkimajoitusta sekä saaristohotelleita. Majoituksen ja ruoan lisäksi reitillä on mukavasti esimerkiksi luontonähtävyyksiä, kulttuurimatkailukohteita ja liikuntamahdollisuuksia.

Reitin kiertää autolla helposti parissa vuorokaudessakin, mutta itse käyttäisin matkaan enemmän aikaa, jotta matkan varrelle osuville mukaville kohteillekin jää aikaa. Rengasreitti on juuri sellainen reissukohde, että matkalla ollaan jo perillä.

Museokortti

Meillä, puolisolla ja minulla, oli molemmilla taskussamme Museokortit, kun lähdimme saaristo-fiilistelyllemme. Luulen, että lähes kaikille teillekin Museokortti on vähintään nimenä tuttu, mutta kertaanpa vielä, mistä oikein on kyse.

Museokortti on Suomen Museoliiton perustama yhteinen pääsylippu, jolla pääsee yli 300 suomalaiseen museoon ja kulttuurikohteeseen (Ateneum, Kiasma, Heureka ja monet pienemmät paikat). Kortilla saa myös valittuja etuja ja -lisäpalveluja Museokortin kumppaneilta. Kortti on voimassa vuoden päivät ensimmäisestä vierailusta lähtien, ja sen hinta on 72 euroa, joka on mielestäni erittäin kohtuullinen hinta tuollaisesta potista kulttuurielämyksiä. Museokortti perustettiin vuonna 2015. Olen itsekin ostanut Museokortteja ystäville lahjaksi tässä lähivuosien aikana.

Minusta Museokortin ehdottomasti paras puoli on se, että museoihin ja kohteisiin voi hyvin mennä kortin kanssa vain piipahtamaan, eikä aina tarvitse nauttia ”koko rahan edestä”. Olen intensiivinen museokävijä – keskityn mieluummin yhteen näyttelyyn tai vaikka vain muutamaan teokseen kunnolla, kuin käytän samassa museossa tuntitolkulla aikaa. Näin kaikesta saa mielestäni paremmin irti. Museokortin kanssa kohteissa voi käydä vaikka vain piipahtamassa vikkelästi, jos esimerkiksi reissuaikataulu antaa armoa vain pienen hetken, eikä tarvitse harmitella pääsymaksua. Tämähän on usein vain henkinen este, kun pääsymaksut ovat useaan paikkaan hyvin maltillisia, mutta silti huomaan sen vaikuttavan. Museokortti kädessä on myös helppo käydä katsomassa, onko museo sellainen, että sinne haluaa mennä tarkemmin tutustumaan. Ja tuleehan siitä kieltämättä hyvä mieli ja sellainen ylpeä-kulttuurin-ystävä-fiilis, kun saa vinguttaa keltaista korttiaan kassalla.

Museokortin matkavinkit palvelu

Ja miksi Museokortti sitten liittyy hyvin läheisesti tähän meidän reissuumme?

Museokortti on lanseerannut uuden Museokortin matkavinkit -palvelun, jossa inspiroidaan kotimaanmatkoille ympäri Suomen ja tarjotaan ideoita elämyksiin reissun päällä. Käytännössä palvelu kerää siis yhteen museot, paikalliset nähtävyydet luontoelämyksineen kahviloineen, ravintoloineen ja majoituksineen.

Palvelu on reittisuunnittelun verraton apu. Palvelua voi käyttää hyvin esimerkiksi siihen, kun haluaa katsoa, mitä kaikkea esimerkiksi pidemmän työreissun tai ajetun mökkimatkan varrelle mahtuu. Helposti kun tulee ajettua vain tuttua reittiä, tutuilla pysähdyspaikoilla sen enempää miettimättä, vaikka matkan varrelle jää usein vaikka mitä koettavaa.

Palvelussa on lisäksi yli 20 erilaista valmista, erilaista reittiä ympäri Suomen: Suomenlinnan kulttuuriaarteet, Seikkailu lumoavassa Lapissa, Kertomusten kyydissä Tampereella… Reittien kiertämiseen menee päivästä useisiin, mutta niistä voi toki lohkaista vain palasen. Osa reiteistä soveltuu tiettyyn vuodenaikaan, osa sopii tutustuttavaksi ympäri vuoden. Me otimme päivän tutustuaksemme Saariston Rengastien viehättävät museot -reittiin, jonka varrelta valitsimme muutamia sopivia kohteita perjantaipäiväämme.

Noita valmiita kulttuurikierroksia oli mielenkiintoista tsekkailla läpi. Tulevaisuuden varalle pistin mieleeni erityisesti ”Hidasta matkailua taiteilijakodeissa” -kierroksen, sillä mielestäni on supermielenkiintoista päästä ihmisten oikeisiin koteihin aistimaan tunnelmaa ja miettimään elämäntarinoita. Tällaisiin kohteisiin pääsimme nytkin reissullamme, mikä oli huippua.

Saariston Rengasreitin viehättävät museot

Unelma olisi tietysti ollut, että olisimme päässeet kiertämään Rengastien museoreittiä nimenomaan polkupyörien selästä. 4-kuisen vauvan kanssa tämä ei kuitenkaan ollut vielä mahdollista, tai ainakaan niin helppoa, että olisimme nyt hommaan ryhtyneet. Auto kuitenkin kulki kivasti lossien ja lauttojen kautta Rengastien kohteisiin.

Matkan varrelle osuu useita Museokortti-kohteita, joissa tutustutaan alueen historiaan sekä vieraillaan merkkihenkilöiden kodeissa.

Kierros alkaa saaristonportilta, Paraisilta, joka on portti kuvankauniiseen saaristoon ja esittelee. talonpoikaistunnelmaa ja paikkakunnalle tärkeää kaivostoimintaa. Saarihyppely jatkuu Nauvon kautta kohti Korppoon saarta, jonka saaristokeskuksen näyttelyistä löytää merellisiä teemoja sekä taidetta. Korppoosta pompitaan saarien kautta Kustavin elämäntyyliä esittelevään saaristolaismuseoon, josta matka jatkuu kohti Asikaista ja Louhisaaren kotikartanoa ja aatelisperheen elämää.

Naantalissa odottaa pari kohdetta, Casa Haartmanin taiteilijakoti ja Naantalin museo vanhan kaupungissa. Raision museo Harkko esittelee taidetta, arkeologiaa ja kulttuurihistoriaa. Matkan päätepiste on Turku, jossa voi kokea taiteen, historian ja kulttuurin saralla vaikka mitä. Periaatteessa kierroksesta voi napata käytäväksi vain Turun osan, mikäli sinne on suuntaamassa vaikka kaupunkilomalle tai työreissuun, jossa riittää vapaa-aikaa kulttuurillekin.

Me kiersimme reitiltä neljä kohdetta. Olimme ajatelleet ehtivämme päivän aikana kolmeen, mutta Naantalissa piipahdimmekin vielä yhteen lisäkohteeseen, kun kello antoi myöden.

Kustavin saaristolaismuseo

Aloitimme aamupäivällä sympaattisesta ja pienestä, mutta tosi kiinnostavasta ja visuaalisesta Kustavin saaristolaismuseosta. Museo kertoo saariston ihmisistä sekä alueen elinkeinoista, tavoista ja kulttuurista. Rakennus itsessään on vanha ja kaunis punainen 1800-luvun puinen maalaistalo. Omaa suosikkipuuhaani oli tutkia tarkkaan museon esineistöä: vanhoja kalaverkkoja, villapaitoja, astioita ja muita sisustus- ja käyttötavaroita. Saaristolaisuus kiehtoo ja siitä olisi kiintoisaa oppia enemmänkin.

Louhisaaren kartano

Flemingien ja Mannerheimien ainutlaatuinen Louhisaaren kotikartano esittelee 1600–1800-lukujen aatelisperheen elämään. Louhisaaressa on myös laaja englantilainen puisto, kalmilainen puutarha sekä hedelmätarha. Tämä oli niin kaunis kohde, että melkein henki salpaantui. Miksen ollut käynyt täällä aiemmin?

Kartanon akustiikka oli hivenen haastava huutavan vauvan kanssa, mutta kuulivatpa kaikki kolmen kerroksen vieraat ainakin vauvamme kuulumiset. Hah. Huudoista huolimatta rakastin haahuilla huoneesta toiseen ja kuvitella itseni entisiin vuosisatoihin liihottelemaan. Huoneet, esineet ja arkkitehtuuri oli kuvankaunista ja harvinaista Suomessa.

Casa Haartman

Casa Haartman on Axel ja Hedvig Haartmanin taiteilijakoti Naantalissa. Tämä on esimerkki sellaisesta kohteesta, etten olisi kyllä osannut hakeutua paikalle ilman Matkavinkit-palvelua. Axel Haartman (1877-1969) oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hänen ja hänen vaimonsa taiteilijakoti on hyvin säilynyt ja esillä on tunnettujen taiteilijoiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Fanny Churbergin ja Victor Westerholmin tauluja ja taide-esineitä, sekä Axel Haartmanin omia teoksia, kattomaalauksia ja itsesuunnittelemia huonekaluja. Kohde on nyt kolmatta kesää auki.

Huoneissa on uniikki ja mielenkiintoinen tunnelma. Sellainen, että kaikkea katsoo tarkkaan ja itsensä kuvittelee taiteilijapariskunnan sijasta kotiin puuhastelemaan arjen askareita, ja kirjoittamaan novelleja kirjoituspöydän ääreen. Pääkallot, taideteokset ja kummalliset esineet kutsuu ihmettelemään.

Naantalin museo

Naantalin museo on paikallismuseo vanhankaupungin kauniissa ympäristössä. Tajusin vasta vanhankaupunkiin astellessani, etten ole koskaan kunnolla tutustunut Naantaliin. Nyt en ehtinyt asiaa korjata, mutta tulevaisuudessa aion! Naantalin museo oli sadepäivämme, jonne jäi kun jäikin hetkonen aikaa päivän päätteeksi.

Museo toimii kahdessa eri kiinteistössä, Itsenäisyyden puiston reunoilla. Toinen osa on 1800-luvun porvariskoti ja käsityöläisen koti, jossa on neulamestarin työvälineitä. Perusnäyttely sisältää arkeologisen ja luostarihistoriallisen osuuden sekä kertomuksen kylpyläperinteestä Naantalissa. Vuosittain vaihtuva teemanäyttely keskittyi tällä kertaa muodin menneisiin vuosikymmeniin, ja kiinnosti itseäni kaikista eniten.

Hotel Kakola ja muut Museokortin kumppanit

Sen lisäksi että Museokortilla poikkeaa kulttuurikierrosten museokohteissa, kortilla saa etuja myös muilta kumppaneiltamme, kuten ravintoloilta ja hotellien palveluista. Me suuntasimme kierroksen jälkeen Turkuun, jossa olimme varanneet huoneen seuraavaksi yöksi Hotel Kakolasta. Kakolasta saa -10%-alennuksen majoituksesta Museokortilla.

Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli entisellä Kakolan vankila-alueella. Hotelliin on hienosti jätetty vankilantunnelmaa näkyviin yksityiskohtiin ja yleistunnelmaan. Iloa tuottavia asioita on myös tiivis yhteistyö kotimaisten tuottajien kanssa.

Omasta mielestäni parasta oli tietysti huoneen kylpyamme. Partasuu oli ennättänyt livahtaa huoneeseen Tikkua nukuttamaan jo ennen kuin itse saavuin paikalle. Hipsin sitten suoraan hämärän huoneen läpi kylpyhuoneeseen ja laitoin vaahtokylvyn valmistumaan. Aamulla päätin, että otan vielä aamukylvynkin.

Oli aivan ihanaa olla reissun päätteeksi yötä hotellissa. Vauva nukkui tyytyväisenä, ja turkulaiset kummit ehdottivat vielä kaiken kukkuraksi, että tulisivat aamiaisen ajaksi häntä katsomaan. Näin pääsimme hartaan pitkälle aamupalalle ihan kaksistaan. Tekipä hyvää.

Kirjoitin museopäivänämme Instagram Storyyn, että jostain syystä ”museo” on sanana minulle haastava. Se on jotenkin pölyinen ja epäkiinnostava, kuin kaikki museot olisivat vain vanhoja eläintenluita ja kivenpalasia. Todellisuudessa rakastan monia museoita ja oikein huumaannun niiden sisällöstä ja eritoten tarinoista. Haluan ammentaa elämänkertomuksia ja tietoa itseeni, oppia uutta ja inspiroitua. Museokortin kanssa se on kyllä entistä kivempaa ja helpompaa, kun voi nappailla pieniä palasia sieltä täältä ympäri Suomea.

Onko teillä Museokorttia? Ainakin muutama seuraaja kommentoi Instagramissa reissupäivänämme, että heillä on ollut Museokortti jo sen lanseerauksesta lähtien. Se on jo hyvä saavutus kyllä!

Rengastie fillarilla jää tulevaisuudelle haaveeksi. Ehkä sitten pystymme nappaamaan tuolta Matkavinkkien saaristokierrokselta loputkin kohteet.

Iloa ja elämys- ja kulttuuririkasta loppukesää kaikille.

-Henriikka

Reissussa Päijänteellä: Kelvenne, Vääksy ja Padasjoki

Kaupallinen yhteistyö: Visit Päijänne

Vietimme maanantai-illasta keskiviikkoon Päijänteen seudulla, joka oli minulle entuudestaan aivan tuntematonta. En oikein tiedä miksi, sillä sehän on aivan lähellä. Varmaan siksi, että Suomessa on niin monta upeaa kohdetta, että väkisinkin vaikka mihin löytää itsensä vasta ensikertaa.

Olen varma, että täälläkään en kuitenkaan ollut viimeistä kertaa, sillä alue ylitti odotukset. Enpä olisi osannut ajatella täältä löytyvän karua kalliomaisemaa, hiekkalaguuneita ja toisaalta vastapainona hurmaavaa kylätunnelmaa. Kaikki mahtui vielä kahteen vuorokauteen ilman hoppua.

Meidän reissumme suuntasi Padasjoelle ja siitä Päijänteen Kansallispuistoon, Kelventeen saarelle. Viimeisen päivän pyhitimme tunnelmalliselle Vääksylle.

Padasjoki

Ajoimme Päijät-Hämäläisiin järvimaisemiin maanantai-illaksi. Olemme jo oppineet suotuisat ajoajat vauvan kanssa, ja Tikku nukkuikin hienosti päivän viimeiset päiväunet auton huristessa.

Padasjoella suuntasimme aamupalan ja eväiden ostoon paikalliseen kauppaan. Tykkään lukea uusissa paikoissa aina paikallisia ilmoitustauluja. Niiden kautta pääsee hyvin perille kuntien menosta. Täällä huomasi heti, että mökkiläisia riittää. Kauppa oikein puhkui sellaista suomalaista, sympaattista kesäpaikan tuntua. Kirkonkylä ei olemikään mahtipontisen suuri, mutta selvästi ainakin kesäaikaan eläväinen.

 

Laivaranta ja Kiuasniemi Marina

Padasjoella kuuluu kuulemma syödä paikallisten kalastajien pyytämiä muikkuja. Niinpä suuntasimme laivarantaan ihailemaan sataman laivoja ja veneitä, sekä tilaamaan annoksen muikkuja Kiuasniemi Marinaan. Itse keliaakikkona nappasin tosin pitsaa. Padasjoen perinteinen ruokajuoma on kuulemma sahti – se jäi tällä kertaa välistä!

Padasjoen kunnan slogan on “Experience Nothing.” Se uppoaa kyllä omaan huumoriini ja toisaalta myös reissutoiveisiini hyvin (“Meillä ei ole mitään”, julisti Padasjoki Berliinissä palkitussa mainosvideossa.) Oli ihana vain kävellä ympäri satama-aluetta ja katsella heinäkuista luontoa ja merenkaltaista, kirkasta järveä.

Vihdoin, oi vihdoin, oli vähän viileämpi sää, josta otin kaiken ilon irti. Olen viikkotolkulla odottanut helteiden hellittämistä, ja farkkutakki tuntui iholla kuin halaukselta.

Iso-Tuomas – Tuomasvuoren näkötorni

Olimme kuulleet, että lähellä laivarantaa ja majoitusmökkiämme on myös hieno näkötorni, jonne kannattaa käydä kipuamassa maisemien toivossa. Onneksi kävimme! Aivan mieletön ilta-aurinko, jota en turhan moneen kertaan ole päässyt tänä kesänä vauvan kanssa hymistelemään. Päijänne avautui ympärillä, ja olo oli kesäisen onnellinen. Tikkukin viihtyi vaunuissa itkuhälyttimen päässä portaiden juurella, kun me huumailimme yläilmoissa, Iso-Tuomaan näkötornissa.

Torni on valmistunut vasta 2013, ja alueella on myös frisbeegolf-rata. Perille kulki helppokulkuinen pururata, jota pitkin kulkivat lastenvaunutkin. Kaikkialla näkyi loputtomasti sinisiä mustikoita, jotka ovat kyllä tällaisen kesän jälkeen valitettavan pieniä ja kuivia. Mutta mustikoita silti! Kaikkialla tuntui heinäkuu.

 

Kullasmarina Lomamökit

Padasjoella olimme yötä aivan Laivarannan tuntumassa, Kullasmarinan lomamökissä. Paljon emme ennättäneet kämpillä kukkua, mutta sen verran kuitenkin, että nukuimme aivan luksus-hyvin ja teimme runsaan aamiaisen tiistaina, retkipäivän aamuna.

Kullasmarinalla on Päijänteen välittömässä läheisyydessä useita mökkejä, tai pikemminkin huviloita, joiden ikkunasta avautuu hienot järvimaisemat. Näkymä olikin majoituksessa kaikista parasta, vaikka kaikki olikin vimpan päälle.

Tänne mökkiin olisi mahtunut vaikka parikin perhettä, ja saunakin löytyi, joten ei tännekään olisi ollut hassumpi jäädä viettämään päiviä. Nämä pressireissut vain ovat usein luonteeltaan sellaisia, että haluan mieluummin nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, jotta on sitten laajemmin mistä kirjoittaa. Mutta helposti olisi vierähtänyt pidempikin pätkä Laivarannassa uiden, beachia pelaten ja muikkuja syöden. Ehkä sitä sahtiakin lopulta juoden.

M/S Jenni Maria III -yhteysalus/-laiva

Tiistai oli pääpäivä ja kohteenamme Päijänteen Kansallispuisto. Miten tämä olikin mennyt itseltäni jotenkin täysin ohi? Kohdehan upea ja uniikki, ja kaiken lisäksi vielä meille eteläläisille todella saavutettavissa. Kansallispuiston sydämenä toimii Kelvenne, jonne suuntasimme retkeilemään koko päiväksi.

Kelventeen saarella pääsee omalla veneellä tai vaikka meloen, mutta perille kulkee myös risteilyaluksia. Me kuljimme M/S Jenni Maria III – nimisellä risteilijällä, joka lähti Padasjoen Laivarannasta aamukympiltä ja toimii Päijänteen Kansallispuiston yhteysaluksena. Risteilyjä pyörittää Kulkee vetten halki -niminen yritys. Jenni Maria ei kulje aivan joka päivä, joten aikataulut kannattaa tsekata ennakkoon tarkasti. Tällä hetkellä risteilyt kulkevat tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin toiseen, ja perjantaisin toiseen päähän saarta. Paluukyyti lähtee takaisin samasta paikasta.

Laivalla on leppoisa, nostalginen tunnelma ja todella mukava palvelu. Kahvia saa pienestä laivakahvilasta, ja a-oikeudetkin löytyvät kippiksiä kaipaavalle. Meidän matkamme oli sateinen, ja pysyimme sisällä suojassa, mutta poutaisemmalla säällä kannella voisi viettää mieluusti aikaa maisemia ihaillen. Tikku pötkötteli pehmeällä penkillä ja me ennätimme tunnin mittaisella laivamatkalla tutustua Päijänteen erakon, Toivo Pylväläisen elämään. Meno-paluulippu laivalla maksaa aikuiselta 25€.

Päijänteen Kansallispuisto

Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Päijänteen Kansallispuisto sijaitsee eteläisellä Päijänteellä ja puistoon kuuluu viitisen kymmentä saarta ja luotoa. Kooltaan se on 14 km² ja perustettu 90-luvun alussa. Kansallispuisto jakautuu kolmen kunnan alueella: Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän.

Päijänteen Kansallispuisto on saattanut monelta jäädä käymättä sen vuoksi, että veden keskellä sijaitsevaan kansallispuistoon vaaditaan luonnollisesti pientä omatoimisuutta. Mutta kunhan yhteysalukset (tai veneilyn/melonnan) ottaa haltuun, pääsee melkoisen aarteen äärelle. Jyrkkien rantojensa vuoksi paikka on saavutettavissa myös isommalla paatilla, mutta hiekkarannoille ajaa helposti avokanootin tai kajakinkin. Kansallispuistoon pääsee myös joko risteilyin Padasjoelta, Pulkkilanharjulta ja Sysmästä tai venetaksilla Padasjoelta ja Lehmonkärjestä. Osa kansallispuiston alueista (Pulkkilanharju Asikkalassa, Päijätsalo Sysmässä) on saavutettavissa myös joko pyöräillen tai autolla.

Jyrkkiä kalloita, harjumaisemaa, hiekkalaguuneita ja pieniä luotoja – näistä palasista rakentuu pieni kansallispuisto suuren järven äärellä.

Visit Päijänteen sivuilla on nähty valtava vaiva ja sieltä on nyt löydettävissä valmiita retkeilyreittejä vaikka millä mitalla selkeästi ja informatiivisesti. Olit sitten kulkemassa Päijänteen Kansallispuistoon tai muualle alueelle, kannattaa sivut ehdottomasti tsekata.

Kelvenne

Kelvenne on Päijänteen Kansallispuiston saari, ja myös saaren THE-kohde. Kapean saaren päästä päähän kävelee noin 10 kilometria. Saari on kumpuilevaa, kaunista ja vehreää, mutta paikoitellen karuakin harjumaisemaa. Oikeastaan samaan saareen mahtuu melkoisesti erilaista luontoa, jota jääkausi on aikoinaan muokkanut omanlaisekseen. Saarella on useita laguunimaisia hiekkarantoja, ja vesi on aivan kirkasta. Välillä tulikin olo, että hetkonen hetkonen, missäs sitä oikein ollaan?

Muita kansallispuiston harjusaaria ovat Papinsaari, Huhtsaari ja Hietasaari.
Kansallispuistoon kuuluu myös osa Sysmän Päijätsalon saaresta, jossa kulkee eripituisia merkittyjä polkuja. Päijätsalon korkeimmalla kohdalla on näkötorni, josta on näköala Tehinselälle.

 

Kelventeen harjupolku (9,7 km)

Päiväohjelmamme saarella oli kulkea Kelventeen harjupolku, joka onkin saaren ainoa merkitty polku. Polku kulkee saaren päästä päähän poiketen välillä rantaan ja korkeiden harjujen päälle. Keskellä saarta on myös kaunis suppajärvi. Reitille mahtui monenmoista maisemaa ja myös merkittyjä tuli- ja taukopaikkoja. Telttapaikkojakin on saarella kuusi: Hinttolanhiekka, Nimetön, Kirkkosalmi, Kyyränlahti, Likolahti ja Isohieta. Parasta antia reitillä oli se, että koko ajan oltiin niin lähellä vettä.

Laiva jätti meidät saaren eteläkärkeen, Kirkkosalmeen, josta aloitimme sitten patikkamme. Pikkuinen pala reitistä jäi saaren pohjoispäästä kulkematta, sillä olimme tilanneet venetaksin Isohietaan, joka on hetkeä ennen saaren pohjoiskärkeä. Silti sellainen 9 kilometriä tuli taivallettua hienoissa maisemissa. Risteilyaluksella kulkevien on hyvä huomioida, että kuljettu reitti tulee kulkea vielä takaisinkin päin, kun laiva lähtee samasta paikasta kuin on risteilijät jättänytkin.

Ainakin tällä kertaa saarella oli mukavan siistiä muutamia vessapaperinpaloja lukuun ottamatta (millainen tyyppi jättää vessapaperinsa näkyville polun reunaan?), ja reitillä sai tuntea olevansa kunnolla luonnonhelmassa, vaikka laiva toikin tukullisen ihmisiä saareen samanaikaisesti. Jos haluaisi olla vielä enemmän rauhassa, kannattaa saarelle suunnata omatoimisesti niinä päivinä, kun risteilijät eivät tuo saareen väkeä, tai kun laivat ovat jo lähteneet.

Reitti on hyvin merkitty ja totaalisesti eksyminen tällä kapealla saarella lienee mahdotonta. Lenkkareilla pärjää oikein hyvin, mutta kivikkoinen polku saattaa olla sateisella kelillä liukas.

Päivä meni vikkelästi. Saavuimme laivalla 11 aikoihin laituriin, ja vesitaksi nappasi meidät rannalta neljältä. Niin ne tunnit vain kuluivat jonnekin.

Tikku kulki koko ajan puolison rintarepussa. Imetin juuri ennen laivaan nousua ja sitten puolessa välissä päivää saarella nuotiopaikalla, sekä sitten viimeisellä hiekkarannalla taksia odotellessa. Välillä pötköttelimme myös vilteillä maassa ja annoimme beibille vähän lepoa kannosta samalla, kun itse söimme ja joimme. Itse kävelyn ajoitimme niin, että Tikulla olisi päiväuniaika ja riittävästi väsymystä nukahtaa rintareppuun. Lähes koko 9 kilometrin taipaleen hän nukkuikin tyytyväisesti repussaan ja muun ajan hän tutkiskeli ympäristöä. Täytyy olla iloinen, että hän viihtyy rintarepussa. Olimme kyllä valmistautuneet siihenkin, että sitten vaikka kannamma häntä vuoronperään sylissä tai tilaamme kesken kaiken venetaksin hakemaan, jos repussa menee karjumiseksi, mutta onneksi ei tarvinnut.

Miltei koko Suomessa oli metsäpalovaroitus voimassa, joten tulisteluja ja nuotioeväitä emme tällä kertaa nauttineet, vaan voileipä- ja eväslinjalla mentiin. Mutta hitsit luonnossa maistuu kaikki aina niin hyvältä! Nyt mukana oli sämpylät, joiden sisään olimme paistaneet halloumia ja kyllä maistui.

 

Päijänteen Vesitaksi

Halusimme kulkea saaren kokonaan, kuitenkaan tarvitsematta kävellä kokonaan 10 kilometrin matkaa takaisin starttipisteeseen, ja siksi päädyimme tilaamaan saaren pohjoisosaan venetaksin. Päijänteen Vesitaksi haki meidät Isohietan hiekkarannalta ja kuljetti vajaassa vartissa takaisin Padasjoelle.

Venematkan hinta Padasjoelta Kelventeelle tai takaisin on 100 euroa, joten halpaa lystiä se ei ole yksin tai kaksin liikkuvalle. Hinta on kuitenkin taksikohtainen, joten esimerkiksi 8 hengen seurueen kanssa takseilla kulkeminen on jo edullisempaa kuin ottaa risteilyliput, ja näin ollen saa myös täyden vapauden reittiin ja aikatauluun.

Päijänteen Vesitaksi kuljettaa toiveiden mukaan alueella, eikä tämä siis ole suinkaan ainoa heidän tarjoamansa reittiväli. Vesitaksit kulkevat Padasjoen ja Lehmonkärjen lisäksi myös Vääksystä ja Sysmästä.

Vene oli hyvinvarusteltu, turvallinen tuulisella säälläkin ja katettu. Tikku rakasti pomppivaa kyytiä ja nukahtikin ennen Padasjoen laivarantaa tyytyväisenä.

Taksissa huomasi myös, että eipähän ole hetkeen tullut käveltyä kymmentä kilometria. Jaloissa tuntui huumaavan ihana polte.

Vääksy

Kelventeen reissun jälkeen ajoimme vielä Vääksyyn, jonka ystävän vinkistä laitoin alkukesänä vierailtavien kohteiden toivelistalle. Kurvasimme Vääksyyn maisemareittejä, sillä Päijänteen seudulla on hienoja maisemareittejä myös autoileville, esimerkiksi Asikkalan kirkonkylällä on upea kirkko ja maalaisidyllistä maisemaa, ja siitä eteenpäin jatkaessaan pääsee Päijänteen Kansallispuiston alueelle autolla kapeaa harjureittiä pitkin.

Myös Vääksy kuuluu Asikkalaan. Padasjoen lailla myös Vääksy on aktiivinen mökkipitäjä, joten se herää henkiin erityisesti kesäisin. Meihin Vääksy teki suuren vaikutuksen. Sen tunnelma oli kuin Keski-Euroopan pienestä kylästä konsanaan. Täällä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa useammallekin päivälle, ja uskon myös lapsien pitävän paikasta kovasti. Melkein ihmettelen, miksei Vääksy ole jo suuremmassa huudossa?

Listaan tähän nyt Vääksyn kohteista, joissa itse ehdimme piipahtamaan yhden illan ja seuraavan päivän aikana. Pidimme leppoisaa tahtia yllä ja kaikki olivat kävelymatkan päässä. Auto seisoi siis parkissaan koko Vääksy-ajan.

Vääksyn Apteekinmajoitus

Majoituimme iki-ihanaan Apteekinmajoitukseen. Idylliset yöpymispuitteet löytyvät Vanhasta Vääksystä, aivan Vääksyn kanavan lähettyviltä. Päärakennuksessa on seitsemän majoitushuonetta, ja yhteinen keittiö ja pihan grilli ovat vieraiden käytössä. Myös sauna löytyy pihalta, erillisestä rakennuksesta.

Huoneen tunnelma oli nostalginen ja rauhoittava. Vanhaa hirttä oli jätetty esiin, ja paikan historiaa kunnioitettiin sisustuksessa. Ei ihme, että nukuimme peräti yhdeksään koko pieni perhe!

Aamulla joimme vielä hartaasti aamukahvia, katsoimme telkkarista dokumenttia Koltansaamelaisista ja suunnittelimme täsmäkohteita päiväämme Vanhan Vääksyn kartan avulla – Jos lähtee löytyöretkeilemään tänne, kannattaa ehdottomasti etsiä tuo kartta käsiinsä! Niitä jaetaan ilmaiseksi eri paikoissa kylällä.

Kanavan Kunkku -ravintola

Illalliselle suuntasimme Apteekinmajoituksen lähistölle, Kanavan Kunkku -ravintolaan. Paikka on hyvin rento, mutta menu oli monipuolinen ja hyvä.

Tilasimme alkuruoaksi etanoita ja rapuja, ja pääruoaksi lohipastan ja kasvis-bowlin. Erityisesti alkuruoat olivat erinomaiset pitkän retkipäivän päätteeksi. Harmittelin täyttynyttä vatsaani, kun en jaksanut enää syödä gluteenitonta raparperi-juustokakkua listalta.

 

Metsälinnan kahvila

Metsälinnan kahvilaa suositteli tosi moni seuraaja, eikä suotta. Tämä oli sellainen harras esteettisyyden keidas. Lisäksi lähes kaikki tarjoiltu oli gluteenitonta, joten pystyin kerrankin valitsemaan vitriinistä ihan mitä halusin (otin suklaajuustokakkua ja karjalanpiirakkaa munavoilla). Kahvit tarjoiltiin sievästi pressopannusta ja valita sai vaalean- ja tummanpaahdon sekä kofeiinittoman kahvin väliltä. Kaikki oli kerrassaan hyvin ja hyvää. Paikan historia. havisi ympärillä ja hetki oli niin levollinen, että Tikkukin nukkui koko kahvilareissun.

Ranskalainen Kyläkauppa

Keskellä kaikkea kohoaa vaaleanpunainen rakennus. Se on kaikessa epäsopimattomuudessaan aivan täydellinen maamerkki. Rakennuksessa toimii Ranskalainen Kyläkauppa, pala Ranskaa Suomessa. Tästä paikasta olin kuullut ennenkin! Ja vain hyvää.

Kyläkaupalla myydään elintarvikkeita, vaatteita ja kahvilatarvikkeita. Tarjolla on myös esimerkiksi ranskalaista aamiaista, salaatteja sekä raclettea ja fondueta. Joimme itse pihalla cappucinot ja joimme viskinmakuista omenamehua (yllättävän hyvää!). Jos aamiainen ei olisi vastikään loppunut, olisin ottanut artisaanijäätelöä.

Kalmarinranta

Jos liikenteenmelu ei olisi niin suurta, olisi tämä yksi Suomen upeimpia hiekkarantoja. On se melustakin huolimatta kuitenkin hieno. Vesi on täysi kirkasta, ja hiekka aivan hienoa. Rannalla on hyvin huollettu kuntoilupuisto, uimakopit ja vessat.

Ihmettelimme, miten saatoimme saada olla näin hienossa paikassa miltei kolmisin. Ilmeisesti paikalliset olivat jo kyllästyneet tämänkesäisiin helteisiin, ja vierailupäivänämme oli vain himpun päälle 20 astetta. Hah. Tänä kesänä se on vähän.

Ravintola Jalmar

Ravintola Jalmaria osattiin suositella majoituksessamme, minkä vuoksimme osasimme suunnistaa sinne, vaikka se sijaitsikin vähän kauempana kaikesta (silti helposti kävellen saavutettavissa). Söimme Jalmarissa myöhäistä lounasta. Varsinainen lounaspöytä oli juuri menossa kiinni, mutta valkkasimme listalta. Söin rapusalaatin, ja puoliso lounassalaatin sekä kalaa. Tämä oli helppo ja herkullinen paikka, joka on rakennettu vanhaan, hienoon tiilirakennukseen.

Danielson-Kalmarin huvila

Vanhojen, kauniiden ja hyvinsäilyneiden rakennusten ystäville on Vääksyssä paljon nähtävää. Yksi must kohde on Danielson-Kalmarin huvila.

Johan Richard Danielson-Kalmari oli oman aikansa johtava suomalainen historiantutkija ja poliitikko, sekä muun muassa presidentti Svinhufvudin läheinen ystävä. Vuonna 1892 hän osti kyseisen Suviniemi-nimisen kiinteistön itselleen, joka on tänä päivänä vierailijoille avoinna.

Huvilassa toimii kahvila, mutta suosittelen myös tänä kesänä sisällä olevaa Nanna Suden näyttelyä. Hänen värienkäyttönsä on verratonta ja teoksissa on hyvä, mielenkiintoinen meno.

Wine & Café Jokiranta

Vääksy-reissumme viimeinen etappi oli Wine & Cafe Jokiranta. Harmittavan vähän oma vatsa jaksaa vetää, ja tännekin jäi vitriiniin vaikka mitä ihania herkkuja. Tyydyimme Kombuchaan ja kahviin, mitkä maistuivat nekin oikein hyvältä jokivarressa.

Tämä olisi sellainen ihana kesäpaikka tulla ystävän kanssa istumaan iltaa, kuuntelemaan livekeikkaa ja juomaan viiniä.

Sellainen oli meidän Päijänne-reissumme. Vaikuttaisi siltä, että tarinani vain kasvavat pituutta koko ajan. Miten voin enää tehdä mitään viikkojen reissuja, kun kahden vuorokauden reissutarinakin on näin pitkä?

Toivon kovasti, että tästä on teille iloa ja saatte paljon vinkkejä kotimaan reissuillenne. Itse hämmästyin kovasti alueesta ja mitä sillä on tarjolla, ja veikkaan, että hämmästyy ja hämmästyisi moni teistäkin.

Aivan ihania loppukesän ja tulevan syksyn (saako siitä jo puhua?) Suomi-reissuja teille kaikille! Vitsit miten kivoja paikkoja Suomi on pullollaan.

-Henriikka

Tutustu Etelä-Päijänteen retkeilymahdollisuuksiin ja lukuisiin valmiisiin retkeilyreitteihin täällä

Retkitiedot näkyviin ja hyötykäyttöön -hankkeen rahoitus on maaseuturahastosta