Meille, joilla on resursseja auttaa

Kaupallinen yhteistyö: World Vision & Asennemedia

Olen ollut vähän huolissani siitä, että tämän erikoisen vuoden aikana ihmiset ovat kääntyneet sisäänpäin.

Tiedän, että todella monilla on ihan oikeasti vaikeaa enkä vähättele missään nimessä sitä huolta, mitä tämä kaikki on aiheuttanut. Huomaan kuitenkin, että myös ne, jotka eivät ole olleet suurimmassa hädässä, ovat kääntyneet uudella tavalla itseään ja pientä piiriä kohti. Kun muihin ei saa pitää fyysistä läheisyyttä, tulee henkinenkin läheisyys ottaneeksi takaiskua. Kriisin alussa yhteisöllisyys ja avunantaminen tuntui korostunen, mutta enää sellaisia merkkejä ei ole ollut ilmassa. Varmasti itsellänikään riittävissä määrin.

On inhimillistä, että maailmaa ravisuttavat kriisit saavat katseet kääntymään omiin läheisiinsä. Mitä minulle käy, miten tämä vaikuttaa lähipiiriini? Sekin on kuitenkin totta, että kovimmin maailmankriisit iskevät niihin paikkoihin ja niihin ihmisiin, joilla on muutenkin vaikeaa. Miljoonat lapset elävät vaarallisissa oloissa ympäri maailmaa, ja he joutuvat valitettavasti usein vaikeimpaan asemaan myös tällaisissa maailman ravisteluissa.

Laitoin tähän kirjoitukseen kuvituskuviksi kuvia näistä turvattomissa oloissa asuvista lapsista, sekä kontrastina omia lapsuudenkuviani. Onhan se herättävää nähdä näitä kuvia vieri vieressä. Minä sain elää turvallista, onnellista lapsuutta. Saisivatpa tulevaisuudessa niin tehdä aivan kaikki maailman lapset.

Aloitin syyskuussa pidemmän yhteistyön Suomen World Visionin kanssa. Se tuntuu tosi hyvältä. Minulla oli itselläni kasvanut kevään ja kesän mittaan sellainen turhautuminen, että kuinka voisin auttaa eniten maailmantilasta kärsiviä, kun itselläni olisi siihen mahdollisuus.

World Visionin toiminta on itselleni tuttua vuosien takaa ja vihdoin ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Usein tällaisten outojen maailmantilanteiden, luonnonkatastrofien ja muiden poikkeusolojen keskellä mietin, että mitenhän lapset jaksavat. Että mitenhän he pienet ja viattomat kestävät kaiken fyysisesti ja henkisesti, kun se tuntuu olevan aikuisillekin valtavan rankkaa. Siksi valitsin auttamisen kohderyhmäksi nimenomaan maailman lapset, ja vielä heistä ne, jotka ovat jo muutenkin turvattomimmassa asemassa.

World Vision

Minulle itselleni tuli yllätyksenä, miten tuntematon järjestö World Vision vielä Suomessa on. En tosin itsekään muista, mitä kautta itse olen päätynyt joskus sen toimintaa seuraamaan.

Tässä kiteytetysti järjestöstä:

World Vision on kansainvälisesti maailman suurin kummilapsijärjestö, joka toimii yli 90 maassa. Vaikka Suomessa tunnettuus onkin vielä maltillista, se on myös yksi maailman suurimmista avustusjärjestöistä.

Kehitysyhteistyötä tehdään pysyvään muutokseen tähtäävinä 10-15 vuoden projekteina maailman köyhimmissä maissa, pääosin Afrikassa ja Aasiassa. Lisäksi käynnissä on aina lyhyempiä teemaprojekteja eri puolilla maailmaa. Työn tuloksia sekä tehokasta varojen käyttöä valvotaan puolueettomien tahojen toimesta erittäin tarkasti.

Tärkein auttamistapa on kummius, jossa suomalainen kummi tukee kehitysmaan lasta ja hänen kyläyhteisöään kuukausilahjoituksella. Tällä hetkellä kummeja on Suomessa lähes 14 000. Mutta yhtä lailla World Vision myy myös eettisiä lahjoja, kerää katastrofiavustuksia ja ottaa tukea vastaan myös kuukausilahjoituksina. Halusin itse ryhtyä nimenomaan tällaiseksi kuukausilahjoittajaksi, jolloin raha menee aina kulloinkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kuukausilahjoittajana summa voi myös olla pienempi, minimissään 10 euroa kuukaudessa.

Suuressa kuvassa pyritään vaikuttamaan maailman kriittisimpiin haasteisiin, jottei apu olisi laastarin kaltainen, vaan pidempiaikainen ja pysyvämpi. Näitä haasteita ovat köyhyys, väestönkasvu, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja kaupungistuminen.

Keitä World Vision auttaa?

Apu kohdistuu lapsiin, World Vision suojelee ja puolustaa lasten oikeuksia.

– Pähkinänkuoressa autettavia ovat köyhät yhteisöt kehitysmaissa, lapset katastrofien keskellä, tytöt silpomisuhan alla (ehkä joku tietää #pelastapimppi-kampanjan?), kaduilla ja slummissa elävät lapset ja pakolaislapset.

Kuukausilahjoituksella autetaan kaikkein vaarallisimmissa olosuhteissa eläviä lapsia projektiluontoisesti, esimerkiksi entisiä lapsisotilaita tai slummeissa ja jengisotien keskellä eläviä lapsia. Nämä ovat niin rajuja ja vaikeasti käsitettäviä asioita, että nousee kyyneleet silmiin ja iho kananlihalle, vaikka totuudesta ei pysty käsittämään puoliakaan.

Konkreettisia esimerkkejä kenttätyöstä ja avusta

Ajattelin, että selkeintä kirjoittaa myös esimerkein auki, mitä World Vision tekee. Moni näistä asioista on niin käsittämättömiä ja niin pohjattoman surullisia, että meinaan ajautua raivon partaalle. Siksi kai yritänkin tehdä edes jotain auttaakseni.

Upotan tähän ensimmäiseksi videoklipin teille nähtäväksi, niin pystytte vähän paremmin hahmottamaan esimerkin kautta, minkälaista työtä World Vision ihan oikeasti, konkreettisella tasolla tekee.

Katulapset (Uganda)

Abdulin tarina on yhden katulapsen tarina. Katulapsia riittää maailmassa itkettävän paljon. World Vision tekee tällä hetkellä katulapsityötä Ugandassa, Busian alueella.

Alueen viranomaisia ja yhteisöjä koulutetaan lastensuojeluun ja lasten oikeuksiin liittyvissä asioissa, minkä lisäksi katulapsille järjestetään ammattikoulutusta, jotta he saisivat turvallisen elinkeinon ja elämänlangasta kunnolla kiinni. Lisäksi World Vision auttaa löytämään katulapsille uusia koteja.

Katastrofit (viimeisimpänä Beirut & Idai)
Katastrofin sattuessa World Vision auttaa hätäavun keinoin, jakaa puhdasta vettä, ruokaa, huopia ja muita perustarvikkeita, sekä auttaa jälleenrakennuksessa. Tärkeää on myös se, että järjestö pyrkii suojelemaan erityisesti lapsia katastrofin keskellä.

Silpomisen vastainen työ (Kenia & Somalia)

Silmpomisen vastaisesta työstä olenkin puhunut vuosien saatossa paljon.

Keniassa koulutetaan tyttöjä ja heidän yhteisöjään silpomisen vaaroista. Tytöille rakennetaan asuntoloita turvaamaan koulunkäynti ja vaihtoehtoisia, väkivallattomia aikuistumisriittejä järjestetään tytöille. Entisiä silpojia koulutetaan uusiin ammatteihin, mikä on olennainen yksityiskohta, mitä en ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi.

Somaliassa keskitytään aluksi tiiviiseen yhteistyöhön viranomaisten ja erilaisten vaikuttajien kanssa. Koulutuksia järjestään uskonnollisille johtajille, opettajille, vanhemmille, pojille ja tytöille.

Väkivaltaiset konfliktit (Kongon Demokraattinen tasavalta)

Kongossa, aivan Ugandan ja Ruandan rajalla, on käynnissä 3 vuoden projekti väkivaltaisten konfliktien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alueella hallituksen ja kapinallisten joukot ovat taistelleet yli 20 vuotta, minkä vuoksi alueen perheet kärsivät viljelymahdollisuuksien, veden, terveydenhuollon ja koulutuksen puutteesta. Tämän lisäksi koko alue kärsii epävakaista sääoloista, ebolasta ja kolerasta. Lapsia siepataan alueella sotilaiksi.

Avun painopistealueet ovat Kongossa ruokaturvassa, hygieniassa ja lasten suojelussa.

Jengisodat (Honduras)

Myös Hondurasissa, maailman murhapääkaupungissa San Pedro Sulassa on käynnissä 3 vuoden projekti jengisotien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alue kärsii huumeisiin liittyvästä jengiväkivallasta, eikä asuinalueella ei ole valtionhallinnon tukea.

Avun painopistealueet ovat täällä nuorten työllistymisessä ja lasten suojelussa, mutta myös vaikuttamistyön kautta suhteiden luomisessa valtioon, yrityksiin, järjestöihin sekä mediaan, jotta alueelle saataisiin lisäresursseja.

Pakolaiset (Afganistan)

Kolmas 3 vuoden projekti pakolaisten auttamiseksi on Afganistanin länsiosassa, kolmella Heratin kaupungin alueella, jotka ovat vastaanottaneet maan sisäisiä pakolaisia. Maan yli 35 vuotta kestänyt konflikti, luonnonkatastrofit ja Covid-19 ovat kärjistäneen tilanteen todella vaikeaksi.
Ongelmia riittää toimeentulossa ja terveydenhuollossa, mutta myös lapsityövoiman käyttö ja lapsiavioliitot yleisiä, ja lasten koulunkäyntimahdollisuudet puutteelliset.

Avun painopistealueet ovat alueella toimeentulon turvaamisessa sekä terveys- ja saniteettipalveluiden kehittämisessä.

En tiedä, olenko ainoa, joka meinaa näitä faktoja lukiessa miltei lamaantua. Toisaalta näiden faktojen vuoksi en nimenomaan haluaisi lamaantua vaan toimia ja tehdä jotain! Haluaisin takaisin sitä yhteisöllisyyttä, jota koronan ensihetket toivat tullessaan, että haluttiin auttaa ja olla muita varten. Sitä tarvitaan nyt myös Suomessa, mutta etenkin koko maailmassa.

Me, joilla on resursseja auttaa, voisimme sen kyllä tehdä. Turvallisen lapsuuden pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus.

Itse lahjoitan World Visionille 20 euroa kuukaudessa. Kymmenen euron minimisumallakin saisi jo paljon aikaan.

Lähtisitkö sinäkin kuukausilahjoittajaksi?

Esimerkiksi kympin voi aika moni meistä irrottaa kuukausibudjetistaan, kun taas jollekin maailman lapselle se tuo todella paljon apua ja turvaa.

Lahjoituksen tekeminen ei vie kuin pari minuuttia ja hoituu erittäin vaivattomasti ja turvallisesti. Voit tehdä sen täällä.

Lupaan, että jokaisesta kuukausilahjoittaksi ryhtyneestä lahjoitan 5 euron lisäsumman World Visionille kertalahjoituksena kuukausilahjoitukseni päälle. Kun olet ryhtynyt lahjoittajaksi, kommentoi siis anonyymisti tai nimimerkillä vaikka sydän-hymiö kommenttiboksiin tai laita minulle viestiä vaikka Instagramissa, niin tiedän sinun ryhtyneen avunantajaksi.

Ei vaivuta liikaa oman pään sisään, ei käännytä sisäänpäin. Pyritään pitämään silmät ja sydän auki sekä auttamaan aina, kun mahdollista.

Minulla on eräs ystävä, joka hinaa sammahtaneita autoja tien vieriltä varmaan viikoittain. Ihmettelin pitkään, että miten ne hajonneet autot aina sattuvat hänen kohdalleen, kunnes tajusin: muiden silmät ja sydän eivät ole vain yhtä valppaita auttamaan. Siellä niitä ihmisiä on autettavana, kunhan vain nostamme katseemme omasta reitistämme ja ymmärrämme antaa apuamme.

-Henriikka

Lue lisää ja ryhdy World Vision -kuukausilahjoittajaksi täällä. Kiitos <3

Muut kuin omat lapsuudenkuvani: World Vision

Haaveilen

Mietin eilen unelmia ja haaveita. Mistä tällä hetkellä ylipäänsä unelmoin.

En ollut miettinyt asiaa tiedostaen sitten vuodenvaihteen, joka on klassisesti sellaista uuden alkujen aikaa. Tiedän, että toisilla syksy on nimenomaan se hetki, kun uusi sivu tuntuu kääntyvän elämässä, mutta itselläni syksyt menevät jotenkin aina niin humisten ohi, että uudenvuodenaatto ja vuoden ensimmäinen päivä ovat aina olleet erityisiä. Silloin olen pyhittänyt aikaa uuden tulolle ja lähihistorian pohtimiselle. Tulevaisuuden haaveille.

Tietysti haaveilen silti ympäri vuoden. Haaveiluni konkretisoituu nykyisin aika vikkelästi suunnitteluksi, mutta välillä onnistun jopa sellaisessa tavoitteettomassa unelmoinnissa. Se vaatii aikaa ja rauhoittuneen mielen, mutta onnistuessaan saa koko mielen siivilleen.

Mistä sitten ihan oikeasti tällä hetkellä haaveilen?

Meni hetki saada niistä ajatuksista kiinni konkretian tasolla, sillä olen tällä hetkellä aivan älyttömän onnellinen. Huomaan, että haaveiluni on ollut siksikin melko maltillista.

Sen lisäksi, että onnellisuutta on riittänyt, aika on kulkenut kaiken lisäksi tosi hitaasti. Miten harvinaislaatuinen yhdistelmä! Tämän vuoden kuukaudet ovat tuntuneet vuosien mittaisilta, jokaiseen on mahtunut niin paljon muistoja, ettei esimerkiksi helmikuu tunnu enää tältä vuodelta ollenkaan. Olen vellonut hitaassa ajassa, keinunut ohikulkevissa mutta myös pitkään pysyvissä hetkissä ja nauttinut olostani. Nauttinut itsestäni.

Tällä hetkellä haaveilen eniten siitä, että onni kantaisi. Sen ei tarvitse olla ainaista iloisuutta, pysyvää kepeyttä, vaan voi tietysti muuttaa muotoaan elämän kuljettaessa. Mutta onnellisuuden ja toiveikkuuden toivoisin olevan rinnallani aina.

Sen lisäksi haaveilen, että pysyisin näin terveenä. Vihdoin pari vuotta vihotellut häntäluuni ja vuosia kipuillut selkäni ovat olleet hyvällä tolalla. Niskakaan ei huuda, kunhan muistan asettaa läppärini ergonimisesti.

Sitten on suuri, konkreettinen haave: oma talo, joka tuntuisi kodilta. Tajusin ensi kerran jo useita vuosia sitten, että haluan ehkä jossain vaiheessa muuttaa maaseudulle tai ainakin keskustasta syrjemmälle. Välillä edelleenkin hätkähdän sitä totuutta, että nyt sitä taloa ihan oikeasti etsitään.

Sen lisäksi haaveilen rutiinien löytymisestä, elämän rauhoittumisesta ja jonkunlaisen tasapainon tunteen löytymisestä luokseni. (Tiedän, ei saisi käyttää tuollaista passiivista ilmaisua, kuin en itse olisi päävastuussa sen löytymiseen.) Olen elänyt aikani aika vauhdikasta, totaalisen rutiinitonta elämää ja olisi mukava vaihteeksi vähän asettua. Se kuitenkin vaati edellisen kohdan täyttymistä, sillä tänne keskustakotiin en enää osaa, en ehkä ole koskaan osannutkaan, luoda rutiineita ja tapaa olla. Tämä on ollut tällainen välitila – tärkeä, intensiivinen, rakas ja visuaalinen kokemus ytimestä.

Edellistä liipaten huomaan haaveilevani usein siisteydestä, siivoamisesta. Siivoan, kun minulla on rauhallinen olo ja vapaa-aikaa. Ehkä molempien puutteesta on kielinyt se, että nuoruuden aktiivisiivoja on ollut piilossa viimeiset, hmm, 6 vuotta?

Haaveilen myös siitä, että uuden kodin löydettyä löytäisin kotiini sopivat vuokralaiset. Kaksi tässä kai parhaiten asuisi. Sellaiset keiden kanssa ei tarvitsisi vääntää, jotka arvostaisivat vihreää kattoa ja jotka ilahtuisivat, kun jätän heille skumppapullon jääkaappiin uuden kodin kunniaksi. Jotka asuisivat elämänjälkiä toki jättäen, mutta kotia kunnioittaen.

Sitten haaveilen perheestä. Lapsista. Että olisin joskus äiti. Naimisiinmenosta, kihloista ja muusta en osaa niin haaveilla, en ole koskaan osannut, mutta vanhemmaksi tuleminen on aina ollut sellainen pysyvä haave, niin kuin vaikka maailmanrauhan toivominenkin. Olen aina tiennyt, että se tuntuisi mukavalta ajatukselta, jos mahdollisuus siihen siunaantuisi ja jos elämä olisi kaikelle riittävän mallillaan.

Haaveilen myös säilyttäväni ja syventäväni ystävyyssuhteeni. Elämässä olisi kai parasta olla sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itseni. Jotka ovat ihan itsejään kanssani. Olen nähnyt lähipäivinä useaa ystävääni, eilen lounaalla ja tänään aamiaisella ja illaksi olen menossa vielä illalliselle porukala, ja olen iloinnut heistä jokaisesta. Tuntuu, että olen herännyt jostain vuosia kestäneiltä päiväunilta uudenlaisella sosiaalisella sykkeellä. Kovin montaa ystävää en kaipaa, monta kohtaamista viikossa tuntuu usein jo vähän liialta. Mutta se ei tarkoita, etten kaipaisi heitä, ystäviä.

Seikkailuja olen saanut paljon, joten niistä en ehkä osaa niinkään juuri nyt unelmoida, vaikka toivoisinkin niiden jatkuvan elämässä pieninä tai suurina. Sen sijaan taidan haaveilla rauhasta, tyyntyneestä sykkeestä, ulkoilusta ja hyvänmielen liikunnasta.

Sitten on vielä läjä sellaisia tosi konkreettisia haaveita, niin kuin käytettynä löydetty, edullinen kajakki, sekä ihkaoma splitboard, joka olisi tällaiselle lyhyehkölle riittävän lyhyt. Ja kuivapuku. Ja ehkä märkäpukukin. Ja omat pelastusliivit! Sen lisäksi toivoisin Bezzerwizzer-peliin lisäkysymyksiä sekä suuret juhlat, joiden järjestelyihin voisin pitkästä aikaa panostaa. Muuta en taida nyt keksiä.

Tietysti mielessä on aina sellaisia maailmanrauhan kaltaisia suuria haaveita, kuten ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, koronan nujertaminen ja kaikki muu haasteellisempi ja monimutkaisempi. Mutta en tiedä osaanko käyttää niiden kohdalla edes sanaa ”haaveilu” kovin helposti – ne ovat enemmänkin taisteluita, systemaattista työtä paremman eteen. Jos haluan heittää ajatukseni vapaalle ja liitoon, paineetta liitelemään, en ajattele ilmastonmuutosta. Minulla ei riitä sellaiseen virkistäytymiseen voimavarat.

Haaveilu kantaa pitkälle. Välillä mietin, että jos mieleni antaisin minun haaveilla sellaisista epärealistisen tuntuisista asioista, veisikö elämäni myös todennäköisemmin mahdottomiakin asioita kohti tehden niistä mahdollisia. Ehkä. Omat unelmani ja haaveeni ovat kuitenkin aina olleet pitkälti sellaisia, joiden tiedän olevan mahdollisia.

Haastavimmalta tuntuu löytää se rauhanomainen arki, jossa on tilaa ja aikaa siivoukselle, kalastukselle ja kirjojen lukemiselle. Jään kaiholla odottamaan, käykö se toteen.

(Tein sen taas: käytin passiivista muotoa, kuin asia ei olisi muka minusta kiinni.)

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen
Paita, housut & korvikset / Yo Zen, kengät / second hand

2 viikon ruokahaaste: kohti kotimaisempia ja kestävämpiä ruokaostoksia

Kaupallinen yhteistyö: K-ryhmä & Asennemedia

Kaupassa käynti ja ruokaostokset, niin omien kuin muidenkin, ovat mielenkiintoisia asioita. Se koskettaa meitä kaikkia, mutta silti kaikilla on aivan omanlaiset tapansa toimia.

Olen ollut kaksi viikkoa aivan uudenlaisella ruokahaasteella. Enää en harrasta ollenkaan sellaisia kieltohaasteita kuten ennen (”ei sokeria, ei herkkuja”…) ja muutenkin pyrin siihen, etten enää kieltäisi itseltäni mitään enkä loisi mitään selkeitä sääntöjä. Sen sijaan keskityn ruokaostosteni kotimaisuuteen ja ilmastoystävällisyyteen, missä mieluusti kehittyisin ihan mestariksi saakka.

Nyt kun haaste on ohi, ja testeistä olisi tarkoitus luoda rutiineita, käyn vähän läpi koko haasteen onnistumista.

Haaste pähkinänkuoressa

Kävin kahtena peräkkäisenä viikkona Ruoholahden K-Citymarketissa tekemässä viikon ruokaostokset. Ruoholahden Cittari on lähin iso kauppani, joten päädyin sinne, vaikka tavallisesti ostospaikkani saattaakin vaihdella monien kauppojen välillä.

Lisäksi valitsin K-ryhmän kaupan sen vuoksi, että minulla on käytössäni K-Ruoka-sovellus, jonka kautta pystyy näkemään omaa ostokäyttäytymistään jopa viikon syklillä. Sen lisäksi, että app kerää yhteen Plussa-edut, kuitit ynnä muut, se mittaa käyttäjänsä ilmastoystävällisyyttä ja ostosten kotimaisuustasoa. Näihin kahteen viimeiseen keskityin itse.

Ensimmäisenä viikkona tein ostokset aivan normaaliin tapaan, miettimättä sen enempää. Toisella viikolla kävin ekan viikon datan läpi sovelluksesta suht tarkkaan ja menin sitten kauppaan vähän valaistuneempana: pyrinkin toisella viikolla valitsemaan yhä kotimaisempaa ja yhä ilmastoystävällisempää ruokaa, jotta saisin ostoskärryjeni sisällöstä yhä vähähiilisemmän ja kotimaisemman. Nyt toisen viikon jälkeen olen luonnollisesti syynännyt läpi uudet ostokseni ja saanut tietoa siitä, onnistuinko parantamaan tottumuksiani.

Alkufiilikset

Pidän itseäni suht tiedostavana ja kestävänä kuluttajana. Tiedostan kyllä senkin, että opittavaa on, ja etten ole missään nimessä edes lähellä täydellistä. Mutta jo se, etten ole syönyt vuosiin lihaa ja kanaa silloin tällöin nautittua poroa ja riistaa lukuun ottamatta, on auttanut omien päästöjen tiputtamisessa kovasti. Olin kuitenkin kiinnostunut tietämään, keinunko tällaisessa tyytyväisessä kestävyyden kehdossani ihan suotta – mitä jos ostokäytökseni onkin paljon kestämättömämpää kuin luulen?

Oli mukava saada faktaa mutuilun sijasta.

Ensimmäinen viikko

Olimme juuri tulleet reissun päältä takaisin Etelä-Suomeen, joten ostosten määrä oli suuri. Ostoskoriin lapattiin paljon kaikenlaista jugurteista kalaan ja pähkinöistä kasviksiin.

Tiedän jo entuudestaan, että varmaan puolet kauppa-ajasta, ja varmaan rahastakin, menee aina hevi-osastolla. Rakastan hedelmiä ja vihanneksia ja voisin hamstrata aina kaikki herkulliset sesonki-satsumat ja muut herkut koriini sen kummempia miettimättä.

Kalan kanssa olen tehnyt jo alkuvuonna päätöksen, että ostan enää vain kestävää kalaa. Suomalainen kirjolohi on onneksi nykyisin tällaista, minkä lisäksi ostan usein järvikalaa.

Ostoksia oli mukava tehdä, vaikka tajusin jo ostovaiheessa, että avokadot taitavat olla melkoinen taakka ostoskorissani, kuten myös juustokimpaleet ja jättimäinen törpylä turkkilaista jugurttia. Odotin kuitenkin innoissani ja yllättävän inspiroituneena tietoa, joita tulisin appista saamaan.

Ilmastoystävällisyyteni osoittautui olevan vallan hyvällä tasolla, mikä oli mukava huomata. Toki appissa vertaillaan muihin suomalaisiin ja heidän ostokäyttäytymiseensä, mutta pystyy siellä luomaan myös omankin tavoitteen.

Sen sijaan melkoinen järkytys oli, kun huomasin ostamieni ruokien kotimaisuusasteen olevan melko heikko. Mitä ihmettä? Olen kuvitellut olevani suomalaisuuden kannattaja, mutta yhtäkkiä katsoinkin numeroita selkä seinää vasten tajuten, että aivan totta, aika moni tuote oli kyllä kestävä sinänsä mutta tänne ulkomailta rahdattu.

Hyviä ilmastopisteitä tuli muun muassa perunoista, valitsemastamme kalasta ja muun muassa kotimaisista ompuista. Ostoskorissa oli runsaasti sellaista, jotka sinne saavat jäädäkin.

Sen sijaan kehnojakin ilmastopisteitä sateli: avokadot ovat ekologisesti melkoinen haaste, sillä ne vaativat niin paljon vettä kasvaakseen. Lisäksi niihin liittyy muutenkin paljon eettisyysongelmia niiden suosion kasvettua niin räjähdysmäisesti, että ehkä voisin taas ottaa ostotaukoa niistä (eihhhhh!) Tietenkin on todettava, että esimerkiksi verrattuna naudanlihaan, avokadon hiilijälki on suht pieni.

Se mikä yllätti, oli esimerkiksi satsumien ja luomusitruunoiden ilmastojälki: järjellä kun ajattelee, niin totta kai ulkomailta rahdatatut, eksoottiset hedelmät vievät palan ilmastosta, mutta sitä en niin aktiivisesti ole ajatellut kuin vaikka maitotuotteita. Toki tässäkin on muistettava, että hedelmien hiilijalanjälki on silti huomattavan pieni verrattuna esimerkiksi niihin maitotuotteisiin, ja yksittäisen tuotteen hiilijalanjäljestä kuljetuksen osuus on tosi pieni, koska logistiikka on nykyisin tosi tehokasta. Alkutuotanto määrittää pitkälti tuotteen hiilijalanjäljen.

Myös kaksi pientä, ulkomaista juustokimpalettamme saivat luvut punaiselle. Juusto on selkeästi se oma haastekohta ilmastoasiassa. Jostain tutkimuksesta luin, että juusto saattaa hyvin olla ilmastolle kestämättömämpää kuin liha – tätä täytyisikin tutkia enemmän. Tiedostan, että tämä on itselleni se kaikista vaikein paikka. Rakastan juustoa. Ja vaikka tiedän, ettei omat intohimot saisi mennä ilmaston edelle, on se silti hankalaa. Tekee mieli sopertaa, että minähän en ole lentänytkään yli 2 vuoteen, että kai minä nyt juusto saan… mutta, mutta…

Siitä sen sijaan yllätyin, että luomu- ja vapaan kananmunat olivat niin pieni ilmastopäästö. Olin kuvitellut niiden sitovan paljon enemmän.

Ensimmäisestä viikosta jäi kuitenkin innostunut olo. Tässähän ollaan aivan hyvällä tiellä, mutta vielä on paljon tehtävääkin. Jes.

Toinen viikko

Toisen viikon ostokset olivat selkeästi vähän pienemmät, sillä edellisviikolta oli jäänyt jonkun verran yli, joten hävikkiruokaa oli tiedossa. Yleensä viikon ruokaostoksemme (2 hlö) maksaa noin 120–150 euroa, tällä viikolla vain 70.

Olin varannut hyvin aikaa ja valinnut sellaisen hetken, että on oikeasti energiaa miettiä parempia valintoja kaupanhyllyillä. Se kannatti, sillä uuden oppiminen on aina aikaa ja vaivaa vievää, vaikka olisikin mukavaa.

Hevi-osastolla pyrin löytämään pelkästään kotimaisia hedelmiä ja marjoja. Sesonkiviikunoiden sijaan valitsin rasiallisen puolukkaa, ja suurimman osan eksoottisista hedelmistä jätin valitsematta. Tomaatit, paprika, kurkku, salaatit, yrtit ja idut löytyivät helposti kotimaisena. Päätimme tehdä pakasteessa olevasta kalasta kalasoppaa, joten juureksiakin nappasimme kärryihin: lanttua, keltajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja perunaa.

Huomasin, että tuorekalatiskiltä löytyi kotimaista kalaa paremmin kuin valmiiksi pakatuissa. Valitsimme tällä kertaa suomalaisia ahvenfileitä, varsinaista luksusruokaa. Kasviproteiineista valkkasimme suomalaista tofua sekä härkistä. Senkin huomasin ekalla viikolla, että maidosta tehdyt kasviproteiinit ovat luonnollisesti ilmastolle kuormittavampia.

Juustosta en ollut vielä valmis kokonaan luopumaan, mutta valitsin kuitenkin suomalaisen. Jälkikäteen ajateltuna olisi tietysti pitänyt valita kotimainen luomujuusto. Myös jugurtti- ja kermahyllyllä vaihdoin vegaanisiin: ruokakerman sijasta valitsin kasvipohjaisen ja turkkilaisen jugurtin sijaan kärryyn lähti soijajugurtti. Joku seuraaja vinkkasikin IG stoorieni jälkeen, että soijajugurteistakin olisi löytynyt suomalainen vaihtoehto – tätä en tiennytkään! Kotimaiset kauragurtit ovatkin jo entuudestaan tuttuja.

Keskittyminen tuotti tulosta. Sekä ilmasto-, että kotimaisuusaste ottivat harppauksia eteenpäin. Vaatiihan se toki kompromisseja, mutta ei välttämättä kerralla mitään mullistavaa. Uskon, että muutosta kannattaa ylipäänsä tehdä totutellen ja pienin harppauksin, jos halutaan kokeilusta rutiineita. Jos olisin lapannut kärryihini suoraan pelkästään juureksia ja vegaaniruokaa, olisi viikosta saattanut tulla haastava, ja ostoksista viikon kokeilu.

Juustomöllykkä tönötti ilmastosyöppöjen ykköspaikalla. Se pisti edelleen. Tälle pitää selkeästi tehdä vielä jotain. Muita selkeästi muiden yli pompanneita ilmastorasitteita oli sesonkisatsumien pussi sekä kylmästä myytävä luomuappelsiinimehu. Myös rypsiöljy vei yllättävästi ilmastovaroja, mutta toisaalta sen käyttö jakautuu todella monelle viikolle.

Fiiliksiä haasteen jälkeen

Tässä vaiheessa (juuston lisäksi) tämä on tällaista melko yksityiskohtaista speksaamista, josta ei kannata liikaa ahdistua. Ihan varmasti aion välillä itsekin ostaa satsumia ja luomusitruunoita, kuten myös appelsiinimehua. Oli vain mukavaa ja kiinnostavaa tarkastella ihan faktatiedon kanssa, kuinka mikäkin ostos oikeasti vaikuttaa. Sitä kun harvoin kovin tarkasti tulee ajateltua.

Appia käyttäessä kannattaa muistaa, että se antaa hyvän suunnan. Kauppiasvetoisissa K-kaupoissa on usein suoraan kauppiaan viljelijältä tai lähituottajalta ostamia tuotteita, eikä niistä välttämättä ole vielä täydellisiä tietoja. Koska ilmasto- ja kotimaisuustaso määritetään verrokkiryhmään nähden, ne voi viikosta toiseen heilahtaa myös tästä syystä. Kuitenkin, kokonaiskuvan ja suunnan palvelusta saa hyvin. Suosittelen tätä pikemminkin sellaiseen laajempaan tutkimukseen ja pohtimaan ”onnistuisinko muuttamaan valintojani kestävämmäksi esimerkiksi puolen vuoden aikajaksolla?”

Mutta yllättävän paljon sitä pystyy saamaan aikaiseksi yksilötasolla. Se tuntuu kyllä hyvältä ja riemulliselta. Tietenkin kannattaa kaiken lisäksi toivoa kaupan valikoimiin kotimaisia, kestäviä suosikkituotteita, jolloin muutkin tarttuvat niihin helpommin. Yleensä pystymme aina vaikuttamaan enemmän kuin aluksi uskoisimme.

Myös sen huomasin, että suuren kaupan valinnassa on se hyöty, että valikoimaa ihan todella löytyy: esimerkiksi kestävän kalan valitseminen ei ole joka lähikaupassa aivan yhtä helppoa. Toisaalta taas ihmiset kulkevat usein suuriin kauppoihin useammin autolla, mikä taas vesittää aika paljon päästöjen vaikutusta kokonaisuudessa. Kulje siis mieluummin jalkaisin tai vaikka fillarilla!

Pieni mutta itselle suurelta tuntuva asia oli myös, että muistin toisella kerralla ottaa mukaani omat kauppakassit. Parasta. Sen lisäksi kannattaa esimerkiksi muistaa, ettei hevi-osaston hedelmiä tarvitse välttämättä aina pussittaa vaan hintalapun voi lätkäistä hedelmän tai vihanneksen päälle suoraan. Nykyisin kaupoissa jaetaan myös paperi- ja biojätepusseja, joita voi myöhemmin käyttää biopusseina. Näihin ei kovin tiukkaan kannata kuitenkaan lätkäistä sitä kauppatarraa, sillä muovinen tarra ei ole biohajoava ja se tulisi irrottaa ennen käyttöä.

Ehdoton oppi haasteessa oli myös se, että kauppaan kannattaa mennä riittävästi syöneenä muttei ähkyssä. Näin ollen kaikkiin mielitekoihin ei tule tartuttua ja on virtaa valita paremmin.

Ovat ajat kyllä muuttuneet. Kymmenen vuotta sitten aloin ehkä hiljalleen miettiä näitä kestävyysasioita, mutta tämä taso on kyllä iskenyt päälle aivan parin vuoden sisään. Kaiken tiedon ja oppimisen tahti on ollut viimeisinä vuosina niin luja ja kiihtyvä, että välillä tulee sellainen olo, että kunpa ei tarvitsisi ajatella yhtään mitään ja voisi mennä kauppaan ja heittää koriin HK:n sinisen lenkin ja pari kaljaa.

Onneksi sentään huomattavasti suuremman osan ajasta pystyn pohtimaan, että tällainen elämäntapa on innostavaa. Välillä siihen on resursseja ja voimavaroja enemmän, välillä vähemmän, mutta suunta on kuitenkin koko ajan eteenpäin ja kohti parempaa. Toivoa kirkkaammasta tulevaisuudesta on, kunhan sitä jaksaa pitää yllä – niin yksilöt, mutta eritysesti suuremmat tahot ja toimijat. Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa, ja se kyllä tuntuu tosi hyvältä.

Jos teillä on omista ruokatottumuksista ja niiden muutoksista hyviä pointteja, niin arvostan tosi kovasti, jos jätätte kommenttiboksiin ajatuksia kaikkien luettavaksi. Olisi muutenkin kiva kuulla, millaista tällaista haastetta oli seurata. Ahdistiko vai innostiko, kiinnostiko vai puuduttiko?

Kaikkea hyvää sunnuntaihin ja pian alkavaan uuteen viikkoon!

-Henriikka

K-Ruoka-sovelluksen saa ladattua app-kaupoista haulla ”K-Ruoka”. Lue lisää appista tästä.