Eniten koronasta kärsivät ne, jotka kärsivät valmiiksi

Kaupallinen yhteistyö: Suomen World Vision

Täällä saaristossa on helppo unohtaa maailmanmurheet. Täällä lumen keskellä voi viettää päiviä tapaamatta yhtäkään ihmistä, uutisvirran voi sivuuttaa ilman huomiota ja omaan onneensa voi käpertyä ulkomaailman huolia muistamatta. Täällä ei tarvitse pitää maskia poistuessaan kotiovesta, ja koronakin tuntuu useasti kaukaiselta ajatukselta, jos ei käväise kaupungissa. Vauva kasvaa vatsassa, ja olo on onnellinen.

Tässä on tietysti myös hyvät puolensa. Vaikeissakin ajoissa on hyvä säilyttää henkinen hyvinvointi ja mielenrauha. Siltikin, kääntöpuolena kaikessa on totuus: maailma on edelleen hyvin vaikeassa jamassa koronan takia. Valitettavasti suurimmin kärsivät ne, jotka kärsivät jo ennen pandemiaa.

Vaikka omaa mielenrauhaa kannattaakin vaalia, on suurin osa suomalaisista kuitenkin niitä, jotka voisivat pikemminkin valjastaa omat resurssinsa auttamaan avuntarvitsijoita. Se ei tarkoita sitä, että tässä tarvitsisi nyt uhrata koko elämänsä Äiti Teresana tai Robin Hoodina olemiseen, vaan sitä, että pysyisi valppaana sille, kuinka omista varoistaan voisi jakaa apua muille.

Olen puhunut vuosia silpomisen vastaisesta työstä. Ylihuomenna, lauantaina 6.2. on Silpomisen vastainen päivä, minkä vuoksi nostan taas aiheen esille.

En tiedä miksi juuri tästä tuli itselleni niin tärkeä sydämenasia. Lapset ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja, mutta tietysti nyt, kun sisälläni kasvaa ihan pieni, viaton lapsi, asia tulee niin paljon konkreettisemmaksi.

Näitäkin kuvia katsoessa tuntuu aivan ihmeelliseltä, että noin puolitoista kiloinen pötkylä elää tuolla sisuksissani ja saapuu toivon mukaan maailmaan parin kuukauden päästä. Samalla se nostaa kaikki vaistot suojelemaan häntä, mutta suojelemaan myös kaikkia maailman pikkuisia.

On täyttä hulluutta, että tyttöjä silvotaan.

Miten korona vaikuttaa silpomisen vastaiseen työhön?

Lähes vuoden kestänyt koronapandemia on iskenyt kovaa myös silpomisen vastaiseen työhön.

Miksi? Koulujen sulkemiset, kokoontumiskiellot ja liikkumisrajoitukset ovat estäneet kohtaamisen. Lähitapaamisia viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ei pystytä toteuttamaan suunnitellusti ja ruohonjuuritason koulutukset silpomisen haitoista ovat osittain peruuntuneet.

Kauheinta on, että seuraukset näkyvät lisääntyneinä silpomismäärinä, esimerkiksi Suomen World Visionin ohjelma-alueilla Kenian Sookissa ja Somalian Puntmaassa.

Koronarajoitukset ovat myös heikentäneet perheiden taloudellista tilannetta. Jos perheellä ei ole rahaa ruokaan, paine tyttöjen silpomiseen kasvaa. Tämä on vähän sellainen pakollinen tapahtumasarja monessa perheessä taloudellisten resurssien ollessa tiukilla: Tyttöjen koulutus on valitettavasti ensimmäisiä asioita, joista moni perhe säästää. Ja kun tyttö menee naimisiin, perhe saa siitä taloudellista hyötyä. Naimisiinmeno on edelleen huomattavasti helpompaa, mikäli tyttö on silvottu.

Näin ollen korona on vaikuttanut silpomisen määrien kasvun lisäksi myös lapsiavioliittojen määrään, minkä kuuleminen ja ymmärtäminen tekee vähintään yhtä vihaiseksi ja surulliseksi.

Uusia keinoja silpomisen vastustamiseksi

Ettei kaikki vaikuttaisi vain lannistavalta, on totta kai kerrottava, että monet tahot ovat valjastaneet uusia toimintatapoja käyttöönsä tilanteen estämiseksi.

Suomen World Vision on pitänyt säännöllisesti etäyhteydettä kyläpäälliköihin ja muihin vaikuttajiin toiminta-alueilla. Kohdemaissa on aina paikallisista työntekijöistä koostuva kyseisen maan toimisto, joka suunnittelee hankkeet yhdessä paikallisen yhteisön kanssa ja toteuttaa kaikki konkreettiset avustustyöt ja kehityshankkeet. Maaseudun kylissä on tiedotettu jopa autojen katoilta kovaäänisten avulla. Radiokanaviin, muuhun paikallismediaan sekä sosiaaliseen mediaan on tuotettu tietoiskuja. Työtä on tehty laajassa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa siten, että isot kyläkokoontumiset ovat vaihtuneet pienryhmien tapaamisiin.

Korona-aikaan on jaettu myös ruoka-apua ja rahallista tukea köyhimmille perheille, joissa asuu silpomisuhan alla olevia tyttöjä. Tällaisilla toimilla on suora vaikutus tyttöjen turvallisuuteen.

Useita silpomissuunnitelmia on saatu myös onneksi pysäytettyä näiden toimien avulla. Keniassa järjestettiin viime vuonna pienryhmäkeskusteluja 25 kylässä, joissa silpomista vielä esiintyy. Näihin koulutuksiin osallistui noin 1000 lasta, tyttöjä ja poikia.

Vaikka isot kyläkokoontumiset esimerkiksi terveysasemilla ovat koronarajoitusten takia kiellettyjä, World Vision kokosi Kenian Sookiin tehokkaasti toimivan pienryhmän, joka jalkautuu kouluttamaan silpomisen haitoista sekä antamaan lääkinnällistä ja psykologista tukea silpomisen kokeneille ja siitä pelastuneille tytöille. Somalian Puntmaassa 415 tyttöä on pelastunut vuonna 2020 silpomiselta intensiivisen vaikuttamistyön ansiosta.

Tuntuu hyvältä lukea tuollaista konkretiaa. Noin monta tyttöä on pelastunut.

Mitä voin tehdä auttaakseni?

Palataanpa jälleen idylliseen saaristoon, tähän ja moneen muuhun tilanteeseen nähden hyväosaiseen kuplaan, jossa resurssit tuntuvat riittävän yli oman onnen ylläpidon. Meidän kaltaisia tarvitaan!

Apua voi viedä perille ja tarjota monella tavalla, mutta yksi yksinkertaisimmista on taloudellinen apu.

Kuukausilahjoitus

Olen itse ollut viime syksystä lähtien Suomen World Visionin kuukausilahjoittaja. Kuukausilahjoittajien varoilla suojellaan kehitysmaiden lapsia joka päivä siellä, missä hätä on suurin. Rahat käytetään muun muassa tyttöjen silpomisen vastaisen työhön, mutta myös auttamaan kriisien, sotien ja luonnonkatastrofien keskellä eläviä lapsia kohti hyvää ja turvallista elämää. Jo kympillä kuussa saadaan merkityksellistä työtä aikaiseksi ja vieläpä siellä, missä apua eniten tarvitaan.

Jos haluat olla mukana auttamassa, voit liittyä Suomen World Vision -kuukausilahjoittaksi täällä.

Lupaan taas lahjoittaa extra vitosen jokaisesta kuukausilahjoittaneeksi ryhtyneeksi. Jätä siis tieto kommenttiboksiin tai minulle vaikka Instagramin kautta, mikäli tahdot. Tietenkin tämän voi tehdä ihan hissukseen ja omineen vain.

Kertalahjoitus

Jos aihe resonoi ja haluat olla auttamassa, kuukausilahjoituksen lisäksi myös kertalahjoitus on mahdollinen. Kertalahjoittajana tuet silpomisen vastaista työtä Keniassa ja Somaliassa. Kannustan jakamaan omastaan varojen mukaan, mutta muistatan taas, että kympilläkin on iso merkitys.

Jos haluat tehdä kertalahjoituksen, voit tehdä sen täällä.

YK:n väestörahaston UNFPA:n mukaan koronapandemialla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Pahimmillaan se voi lisätä silpomisten määrää jopa kahdella miljoonalla seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Tämä tarkoittaa itse brutaalin väkivaltaisen ja vaarallisen toimenpiteen lisäksi sitä, että myös vaikutukset seuraavat: tyttöjen koulutus pysyy matalampana, lapsiavioliittojen määrää ei saada laskuun, sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu… Tämä tarkoittaa sitä, että silpomisen vastaista työtä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Apua tarvitaan yhä enemmän.

Aion vastaisuudessakin seistä näissä tukijoukoissa, vaikka tulevaisuudessa en ehkä aivan näin pyöreämahaisena. Haluan suojella pikkuista ihmettämme, mutta yhtä lailla kaikkia maailman lapsia. Erityisesti niitä jotka ovat joutuneet kokemaan jo aivan liikaa muutenkin.

Autetaanhan?

-Henriikka

DIY: Vaatehuoneen rakennus harjakattotaloon

Sain oman vaatehuoneen uuteen kotiimme! Vaikka vaatteet ovatkin vasta melko vikkelästi ripusteltu ja pinottu huoneeseen, niin silti ne ovat siellä sisällä nyt. Jee!

Totesimme uuteen kotiin muuttaessamme, että kiinteästä säilytystilasta on huutava pula. Luultavasti tulemme teettämään jonkun verran kiintokalusteita, mutta niiden lisäksi halusimme halkaista palan makuuhuoneestamme toiseksi vaatehuoneeksi. Projekti toteutettiin heti alkuun, jotta pahvilaattipinoista päästäisiin eroon ja vaatteet saataisiin hyllyille hyvään jemmaan.

Vaatehuoneesta tuli aivan upea ja kaiken lisäksi käytännöllinen.

Lähtötilanne

Hirsikotimme on hyvin, hyvin mäntyinen. Käytännössä muutamaa tapettiseinää lukuun ottamatta kaikki on joko mäntyhirrellä, hirsipaneelilla tai mäntypaneelilla. Tiesimme, että haluamme mökkitunnelmasta eroon, minkä vuoksi aiomme maalata paneeleita runsaasti.

Harjakattotalon laskevat katto-osat ovat usein vähän haastavia sisustuksellisesti, joten päätimme hyödyntää ennen maalausurakkaa makkarin toisen puolen vaatehuoneelle. Selailin Pinterestistä mahdollisia vaatehuoneratkaisuja ja totesimme paikan oikein toimivaksi erityisesti minulle, joka olen vain 158-senttinen. Mahtuisin hyvin seisomaan melko lähellä laskevaa seinääkin.

Seinän koolaukset

Pystykoolaus, eli väliseinän tukirakenne, pystytettiin ensimmäisenä. Samalla siihen mallattiin ja rakennettiin ovelle paikka.

En ole itse mikään rakennusalan ammattilainen, eikä ole puolisokaan. Onneksi hän on kuitenkin sen verran tehnyt näitä hommia, että pystyi toteuttamaan tämän ihan itse.

(Olisi ehkä parempi jättää kertomatta tämä, mutta koolaus tehtiin jo kerran. Sitten huomasin, että haluaisin sen kuitenkin 5–10 senttimetriä vasemmalle, joten seinää sitten siirrettiin. Anteeks, anteeks, anteeks!)

Mitään äänieristyksiä emme vaatehuoneen ja makkarin välille tarvinneet, joten tämän jälkeen koolausrunko vain päällystettiin levytysmateriaalilla, joka meillä oli kipsilevy. Levy paloiteltiin pihalla sopivankokoisiin paloihin, jotta ne saatiin roudattua yläkertaan. Levy laitettiin paikalleen kipsilevyruuveilla. Lopuksi levyvälit saumattiin, ettei seinään jäisi rumia välejä tai epätasaisuuksia.

Vaatehuoneen pintaremontti

Koska vaatehuone ei ole mitenkään valtava, eikä sinne tule mistään valoa, päädyimme käyttämään vanhat, ylimääräiseksi edellisestä projektista jääneen maalin tähän. Koska haluamme hirsitalomme pysyvän hengittävänä, valitsimme hengittävän, vesiohenteisen maalin. Pohjalle maalattiin pohjamaali, jotta oksankohdat eivät puske esiin ajan saatossa, ja itse pintamaalia tuli kaksi kerrosta.

Oveksi löysimme Tori.fi:stä upean, vanhan täyspuuoven, jonka aiomme maalata muun makuuhuoneen remontin yhteydessä. Lopuksi ovi ja karmit listoitettiin siististi. Väliseinään puhkaistiin vielä aukko ilmanvaihtoventtiilille, jotta ilma pääsisi kiertämään edelleen yhtä vapaasti kuin ennen vaatehuonettakin.

Vaatehuoneen säilytysratkaisut

Kävin ajatuksella miettien läpi, millaista säilytystilaa ihan oikeasti vaatteilleni ja asusteilleni tarvitsisin:

– jonkun verran korkeampaa rekkiä
– melko paljon matalampaa rekkiä
– reilusti hyllytilaa
– laatikoita ja/tai koreja

Näiden pohjalta mietimme, mihin minkäkin rekin, hyllyn ja korin saisi kestävästi ja kätevästi asennettua, ja esimerkiksi minkä korkuisia hyllyvälien kannattaa olla. Suunnitteluun kannattaa kyllä panostaa, jos haluaa välttyä turhilta hukkanurkilta ja neliöiltä.

Hyllyt, rekit ja vetolaatikot ostettiin kaikki Puuilosta. Olin ostanut ensin koivupuuta olevat hyllyt, kunnes tajusin, etteivät ne istuneet mäntylattian kanssa lainkaan. Näin ollen päädyin tavallista tavallisimpaan, valkoiseen melamiinilevyyn. Levyjen teräviksi jääneet reunat hiottiin ja reunakohtiin laitettiin valkoista, huomaamatonta melamiinireunanauhaa, ettei mikään terävä kulma vain pääse tekemään vaatteisiin tuhoja ja että olisivat myös ulkonäöltään siistimmät.

Halusin myös kunnon valaistuksen huoneeseen, jotta asiat ja värit erottuisivat selkeästi. Päädyimme ostamaan led-kaapelia ja siihen kotelon ja kuljettamaan sen paneelien välissä koko vaatehuoneen pituudelta. Nyt valokatkaisija on vielä epäkätevästi hyllyjen välissä, mutta lisäjohto on jo tilattu, jolla katkaisimen saa siirrettyä oviaukon viekkuun.

Valmis vaatehuone

Nyt se on valmis! Ja IHANA.

Tällä hetkellä en mahdu raskauden vuoksi juuri yhteenkään vaatteistani, lukuisia villapaitoja lukuun ottamatta, joten en päässyt tekemään kunnon vaateinventaariota samalla. Haluan nimittäin sovitella vaatteita aina ennen luopumispäätöstä. Näin ollen suursiivous saa odottaa kesää. Vaatteet ja asusteet pääsivät kuitenkin jo uusille paikoilleen.

En ollut suunnittelussa tajunnut ottaa huomioon henkarin + rekin korkeutta miettiessäni sopivaa korkeutta pisimmille mekoilleni, mutta onneksi tila siitä huolimatta riitti hyvin. Meinasi hetken jo jännittää, kun aloin ripustaa mekkojani rekkiin.

Muuten kaikki meni aivan niin kuin suunniteltu. Tuolla hyllyllä, jossa nyt on asusteita ja hattuja, pidän tulevaisuudessa varmaan kenkiäkin. Matalaa rekkitilaa on niin paljon, että ostan varmaan housu-/hamehenkareita lisäksi käyttööni ja nostan lisää vaatteita nimenomaan rekille. Lisäksi ostin juuri kirpputoreilta muutamia rasioita ja lautasia, jotta saan kaikki korut vielä esille. Niiden tonkiminen jostain pikkupurkeista on aina niin vaivalloista.

Vaatehuoneen järjestely kaipaa ehdottomasti vielä viilausta, mutta tärkeintä on, että kaikki on nyt sisällä ja pois tieltä käytäviltä.

Tuolla minä tänäkin aamuna aivan hurmoksessa kuljin ja valkkailin noin viidestä edelleen sopivasta vaatteesta sopivimman kaupunkipäivääni varten. Olen tottunut tähänastisen elämäni aikana, että vaatteet on sullottu miljoonaan eri kaappiin ja laatikkoon, joten tuntuu hämmentävän vapauttavalta, että nyt näen kaiken kerralla.

Kiitos puolisolle rakennustyöstä (ja varsinkin siitä seinänsiirrosta).

Tästä tuli juuri sellainen kuin toivoinkin.

-Henriikka

Asuntosäästäminen ja muita hyviä päätöksiä elämässä

Kaupallinen yhteistyö: OP

Olen elämässäni sellaisessa pisteessä kotien ja asuntojen kanssa, jossa en suoraan sanoen olisi ikinä kuvitellut olevani. Vuokrasin juuri vuoden alusta Helsingin ensiasuntoni ja muutin omakotitaloon Porvooseen, joka on jo toinen omistamani koti. Omakotitalosta puolikas on toki kumppanin, mutta joka tapauksessa voin puhua niistä omistusasuntoina. Tähän pääseminen on vaatinut hyvää onnea, isoja unelmia ja reilusti työntekoa, mutta ennen kaikkea pitkäjänteistä asuntosäästämistä.

On ollut hätkähdyttävää ja hienoa tajuta, että unelmoiminen ja systemaattinen toimiminen ovat kantaneet tähän. Asuntosäästäminen ja ASP-tilin avaaminen aikoinaan ovat olleet ehdottomasti parhaat taloudelliset sijoitustoimeni tähän ikääni mennessä.

ASP-tili ja asuntosäästämisen aloittaminen

En tarkalleen muista, milloin avasin ASP-tilin ja miten ihmeessä sen keksin tehdä, mutta luulen olleeni vielä alaikäinen. Tunnen kuitenkin monia, jotka aloittavat ASP-säästäjinä paljon myöhemminkin, eikä siihen ole mitään estettä.

Aloitin ASP-säästäjänä, sillä ajattelin oman kodin oston olevan järkevä sijoitus tulevaisuudessa ja yksinkertaisesti siksi, että ASP-säästäminen vaikutti yksinkertaisimmalta ”fiksulta” sijoitusvalinnalta.

ASP-tili on 15–39-vuotiaille tarkoitettu Suomen valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan. Tilin voi avata, jos on 15–39-vuotias, etkä ole aiemmin omistanut mistään asunnosta 50 % tai enempää. Käytännössä valtio siis haluaa olla vauhdittamassa ja tukemassa ensiasunnnonostajia mukaan asuntomarkkinoille.

Tilille tulee säästää vähintään 10% asunnon hankintahinnasta, jonka jälkeen pankki voi myöntää loput ASP-lainana. Asunto ja valtiontakaus riittävät usein ASP-lainan vakuudeksi. Korkotuetun ASP-lainan enimmäismäärä Helsingissä on 180 000 euroa, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 145 000 euroa, ja muualla Suomessa 115 000 euroa. Säästöaika on minimissään 2 vuotta, eli tiliä ei voi avata ja siirtää koko säästösummaa tilille samantien.

Säästäminen on joustavaa, ja summat voivat vaihdella eri aikoina reilustikin. Muistan opiskeluaikoinani, että töitä tehdessäni laitoin paljon reilummin rahaa säästöön kuin vaikkapa kuukausina, jolloin pelkästään opiskelin.

(Yritän kirjoittaa asiaa mahdollisimman simppelistä ja ymmärrettävästi auki, sillä tämä ei oikeastaan ole mitenkään järisyttävän vaikea asia, vaikka aluksi saattaisi siltä vaikuttaakin. Lisätietoa ASP-tilistä ja kaikesta siihen liittyvästä voit lukea lisää täällä.)

Ensiasunnon osto

Ensiasuntoon liittyvät haaveet muuttivat koko ajan muotoaan ASP-säästämisen aikana. Ensin muutin Kouvolasta Helsinkiin, sitten muutin Jyväskylään, jonka jälkeen palasin pysyvämmin Helsinkiin.

Kuvittelin pitkään, että ensiasunto olisi jossain Helsingin laitamilla, Espoossa tai Vantaalla sijaitseva kerrostaloasunto, ihan maksimissaan 200 000 euroa. Asiat kuitenkin lopulta konkretisoituivat uuteen suuntaan, kun sain työn viestintäkonsulttina Helsingin keskustasta. Kuljin vuoden päivät toimistolle julkisen liikenteen avulla, kunnes tajusin, että tahtoisin mieluummin käyttää nuo vuorokauden raitiovaunussa tai bussissa istutut tunnit jollain muulla tapaa.

Näin ollen päädyimme lopulta silloisen puolisoni kanssa ostamaan ensiasuntomme Helsingin keskustasta. Muistan edelleen, kun sain viestin siitä, että tarjouksemme oli hyväksytty. Oli marraskuu, ja makasin teltassa Nuuksion kansallispuistossa. Ajattelin, että teltta oli virallinen ensimmäinen omistamani koti, ja tämä olisi sitten toinen.

Ostimme upean, vanhaa 1890-luvulla rakennettua taloa kunnioittaen remontoidun kaksion (43,5 neliöä) reilulla 300 000 eurolla vuonna 2015. (Nämä kuvat ovat kaikki sieltä.)

Käsiraha (asunnon hinnasta 10%) oli ASP-tilillä valmiiksi, ja olimme ennakkoon selvittäneet pankin kanssa, millaisia lainamahdollisuuksia meillä olisi, mutta vasta itse ostohetkellä katsoimme pankin kanssa vielä kaiken kokoon konkreettisesti sitä tiettyä kohdetta varten. Minulla oli silloin vakituinen työsuhde, mutta muuten kuroimme kyllä melkoisella palapelillä kasaan riittävästi tulovirtaa kaksion ostoa varten. Luulen, että suuressa osassa neuvotteluissa oli myös se, että olimme onnistuneet säästämään niin pitkään ja systemaattisesti.

Siirsimme ASP-tilimme OP:lle (ASP-lainaa voi hakea mistä pankista tahansa riippumatta siitä, mihin pankkiin ASP-tilin on avannut), minkä jälkeen olenkin ollut tyytyväisesti osuuspankin asiakas. Asuntolainat koostuivat lopulta ASP-lainasta sekä kahdesta muusta lainasta, sillä yksin ASP:illa ei pystynyt kattamaan asunnon hintaa. Kaikkialta emme olisi silloin saaneet edes lisälainaa, mutta onneksemme ymmärsimme neuvotella asiasta.

Kyselin silloin pankkivirkailijalta aivan loputtomasti kaikesta pankkiasioihin liittyen. Kaikki oli uutta ja jännittävää, enkä todellakaan ollut mikään ekspertti asuntoasioissa (enkä ole vieläkään). Saimme kärsivällisesti vastauksia loppumattomiin kysymyksiimme, mikä oli tietysti siistiä. Asiat alkoivat vaikuttaa sitä ymmärrettävämmiltä, mitä enemmän kyseli, kyseli ja kyseli.

Ostin asunnon kokonaan itselleni pari vuotta sitten eron myötä. Samalla kolmen lainan köntti yhdistettiin yhdeksi nimiini. Useamman välittäjän käydessä arvioimassa asunnon silloista arvoa, oli silmiä avaavaa tajuta, että asunnonosto oli totta tosiaan ollut sijoitus. Pieni kaksio oli nostanut arvoaan yli 10 000 euroa vuodessa. Ihan hullua! Luulen, että tällä hetkellä asunnon arvo on jo lähempänä 400 000 euroa.

Olen tietysti tietoinen, että asuntokuplan puhkeaminen on mahdollista, mutta olen siltikin sitä mieltä, että sijoitus oli erinomainen. Sen sijaan, että olisin maksanut vuokraa koko ajan jollekin toiselle, olen nyt lyhentänyt omaa lainaani kerryttäen omaisuuttani. Helsingin keskustan ja muiden aktiivisten kaupunkikeskittymien asuntokaupat ovat suht turvallisia sijoituskohteita, sillä arvot pitävät hyvin pintansa ja tarpeen tullessa asunnon saa myytyä eteenpäin melko helposti.

En itse lähivuosien kokemuksen kautta osaa enää ajatella asunnon omistamista samalla tavalla riskialttiina ja pelottavana. Pelottavammalta tuntuisi tajuta jossain elämänvaiheessa, että vuokraa maksaessaan ei ole tullut kerrytettyä omaisuutta tulevaisuuteen.

Näissäkin toki ratkaisee aina omat arvot, valinnat ja tyylit: joku sijoittaa lomamatkoihin, toinen asuntoon ja kolmas vaikkapa rahastoihin. Itse olen ollut valintaani tyytyväinen. Lainan saaminen vaatii tietysti myös aina tietyn tulotason ym., mutta ASP-säästäminen on hyvä startti kaikelle.

Nykyisen omakotitalon osto

Viime keväästä lähtien etsimme silloisen poikaystäväni, nykyisen avopuolisoni kanssa omakotitaloa. Syksyyn mennessä intomme vain kiihtyi, sillä haaveenamme oli ennättää asettua taloksi ennen kuin vauva keväällä syntyisi.

Lokakuussa vihdoin tärppäsi, lukuisten talonäyttöjen jälkeen, ja unelmat olivat taas uudessa paketissa, hirsitalon muodossa. Paketti maksoi jälleen reilut 300 000 euroa, jonka maksoimme puoliksi. Jälleen 10% asunnon hinnasta oli oltava valmiina ostohetkellä, eli kummallakin 5%. Uudesta Porvoon saaristokodista kirjoitin enemmän joulukuussa. Sinne pääsimme muuttamaan nyt joulukuussa.

Selvitin laina-asioiden hoidon yhteydessä, olisiko minulla mahdollisuutta pitää Helsingin kaksioni sijoitusmielessä ja laittaa se vuokralle. Ilokseni sain hoidettua kaiken niin, että asunnon pitäminen oli mahdollista, ja uuden vuoden alla sainkin entiseen kotiini mukavat vuokralaiset.

Omakotitalon osto maaseudulta ei ole yhtä lailla riskitön ratkaisu kuin ostaa vakavaraisen ja turvallisen taloyhtiön omistama, hyväkuntoinen kerrostaloasunto kasvukeskuksesta, mutta tällä kertaa etsimmekin kotia nimenomaan meille, mahdollisesti pitkäaikaiseksikin kodiksi. Ensisijaisesti pohdimme, millaista kotia itse toivoisimme ja toissijaisesti sitä, olisiko se hyvä sijoituskohde.

Toisaalta tuntui myös huojentavalta ostaa koti monien kohdevaihtoehtojen joukosta juuri Porvoosta. Vaikka kotimme onkin haja-asutusalueella, on se uusi ja erinomaisessa kunnossa oleva hirsitalo lähellä Porvoon kaupunkia, meren rannassa. Uskon, että koti pitää kyllä arvonsa, kun vain pidämme siitä huolta. Nyt haluamme kuitenkin vain tehdä siitä näköisemme, tehdä siitä kotimme.

Asuntolaina ja bonukset osuuspankissa

On helppo kirjoittaa rehellisesti, että olen ollut tosi tyytyväinen osuuspankin asiakas kaikki nämä vuodet ensiasunnon ostosta lähtien. Kaikki on sujunut nopeasti, helposti sekä riittävän maanläheisesti – kolme asiaa, joita pidän arvossaan.

Näiden kahden kodin asuntolainojen lisäksi olen siirtänyt myös vakuutusasiani sekä yritykseni vakuutusasiat Pohjola Vakuutukseen OP-bonukset mielessäni. Koska olen osuuspankin omistaja-asiakas, OP-bonuksia kertyy muun muassa asuntolainasta ja maksetuista vakuutusmaksuista. Bonuksilla kuitataan esimerkiksi pankin palvelumaksuja ja vakuutusmaksuja. Konkreettisimmin se on näkynyt nimenomaan vakuutuksia maksaessani, tai tarkemmin sanottuna siinä, etten ole maksanut vakuutusmaksujani aikoihin. Ne ovat kuittautuneet automaattisesti kertyneillä bonuksilla.

Konkretia, siinä neljäs ominaisuus, josta välitän.

Kaiken päälle on ollut mukava ymmärtää, että minä voin ymmärtää näitä asioita, minä voin oppia näistä. En ole saanut sellaista kasvatusta tai käynyt sellaisia kursseja, johon olisi kuulunut asuntosäästämisen tai -sijoittamisen perusteet, vaikka perheessäni puhuttiinkin paljon yleisesti säästämisestä. Kaikki on kuitenkin lähtenyt liikkeelle siitä, että olen halunnut taata itselleni ja perheelleni turvaa ja vapautta nykyhetkeen, mutta myös tulevaisuuteen.

En ole edelleenkään minkään tason guru näissä asioissa, todellakaan, enkä ole niinkään kiinnostanut sijoittamisesta itseisarvollisesti (haluaisin kyllä olla, mutta en vain ole). Sen sijaan roikun edelleen kiinni samoissa arvoissa, turvallisuuden ja vapauden sopivassa suhteessa, jotka ovat seuranneet sijoituspäätöksiäni.

-Henriikka

Ps. Jäikö joku asia askarruttamaan? Kysy! Onko sinulla samankaltaisia tai ehkä aivan erilaisia ajatuksia koskien ensiasunnon ostoa tai asuntosäästämisestä? Kerro!

Asuntolainan, asp-tilin, asp-lainan ja omistaja-asiakkuuden myöntää osuuspankki.

Kuvat 10, 13, 18: Dorit Salutskij