Mitä kaikkea alkanut remonttimme sisältää?

Remontti- ja kotijutut ovat elämässäni erittäin ajankohtaisia. Sen lisäksi, että vauva toivon mukaan puskee joidenkin viikkojen päästä maailmaan, koti rakentuu koko ajan näköiseksemme. Ajattelinkin avata teille nyt vähän, mitä kaikkea käynnistynyt pintaremontimme pitää sisällään.

Oikeastaan olen itsekin vähän pöllämystynyt, että edes olen tässä tilanteessa. En koe yhtään olevani minkään tason remontoija, enkä kyllä sisustussuunnittelijakaan, vaikka sellaista välillä olen itsestäni luullut. Pidän siitä turhan-kirppistilpehöörin-ostovaiheesta, mutta en ole mitenkään kala vedessä niissä sitä edeltävissä vaiheissa: maalien valinnassa, valaisimien suunnittelussa yms.

Niinpä olenkin ollut maaaaaailman tyytyväisin, että olemme tehneet tätä projektia etänä sisustusarkkitehtuuritoimisto Aare Visualsin kanssa. Nämä kuvat ovat heidän karkeita luonnoksiaan tulevasta. En suoraan sanoen ymmärtänyt alkuunkaan, miten hullun iso apu ammattilaisotteesta voisi olla. Tuntuu, että aikaa ja vaivaa säästää niin suuresti, kun langan päässä on oikeasti osaava ihminen auttamassa.

Puoliso jätti minulle päätäntävallan sisustuksesta ja pintaremontista, vaikka antaa kyllä mielipiteitään, jos niin tahdon. Näin ollen olen saanut aika omavaltaisesti edistää kaiken suunnittelua. Puoliso toteuttaa koko remontin, lukuun ottamatta porraskaiteentekoa ja -asennusta. Minulla on vahvat visiot ja mielipiteet, mutta ammattilaisapu on ollut tarpeen siinä, että niistä visioista muodostuu myös jossain kohtaa jotain konkreettista. Luikahdan usein kuin koira veräjästä siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa internetin syövereistä etsiä sopivia sävyjä, ovenkahvoja, kiintokalusteita tai vaikka huonekaluja kotiimme.

Kun muutimme tähän kotiin, ajatuksena oli tehdä pientä pintaremonttia. No, visiot muodostuivat tässä parin kuukauden aikana vähän suuremmiksi, joten teemmekin aika paljon enemmän kaikennäköistä:

Maalaus

Emme vaihda kaakeleita ja itse hirren jätämme koko kodista ihan hirrelle, saunaa lukuun ottamatta, jossa aiomme sävyttää hirren tummaksi. Myös olohuone-keittiö-eteisen kaakelilattia jää sellaiseksi. Muuten maalamme kaikki pinnat; lattiat, seinät ja katot kaikista huoneista. Mäntyhirret saavat monia sävyjä rinnalleen (kuva yllä). Katosta tulee sävytetty valkoinen ja lattioista tulee suht vaaleat myös, jotta valo pystyy kiertelemään kodissa vapaasti. Mutta seiniin tulee myös väriä: vihreää, olkea, punertavan sävyjä. Kaikki lämpimään taittavia ja IHANIA.

Porraskaiteen vaihto

“Mökkimäiset”, puiset portaiden kaiteet vaihdetaan mustiin metallisiin ja myös käsijohde vaihdetaan kevyempään, pyöreämpään ja tummapuiseen. Portaat pidämme ennallaan, maalamme ne vain.

Alakerran makuuhuoneiden lattiat

Muuten lattiat jäävät paikoilleen, mutta alakerran makuuhuoneiden tummankiiltelevä laminaatti ei miellyttänyt silmäämme eikä sopinut mielestämme kokonaisuuteen, joten ne vaihdetaan. Varmaankin joku kermainen, vaaleahko sävy ja puinen parkettilattia.

Alakerran makuuhuoneen tapetit

Molemmissa alakerran makuuhuoneissa on neljästä seinästä kaksi tapetilla, kaksi hirrellä. Toisen makuuhuoneen tapetin jätämme sellaiseksi kuin se on (tapetti on sympaattinen Kukot), mutta toisen huoneen tapetit vaihdamme.

Kiintokalusteet

Koska säilytystilaa täällä ei ollut meidän tavaramäärällemme lähellekään riittävästi, aiomme panostaa kodin kiintokalusteisiin: tuulikaappiin ja eteiseen tulee säilytysjärjestelmät, samoin kuin toiseen makuuhuoneeseen, jonne teetämme vaate- ja tavarakaapin. Ainakin alakerran vessaan teetämme sinne sopivan allaskaapin säilytystiloineen ja altaineen. Lisäksi yläkerran vessan allaskaappi altaineen menee myös vaihtoon. Keittiöön lisää säilytys- ja työskentelytasotilaa tuo saareke.

Vaatehuoneen rakentaminen

Ensimmäisiä projektejamme täällä olikin jo-valmistunut vaatehuone. Juuhuu, sain oman vaatehuoneen, ja näin ollen valmiina ollut vaatehuone pyhitettiin puolison vaatteille ja petivaatteille.

Lasitiilet, perhospoordi ja mukulakivikynnykset piiloon

2000-luvulla riitti mielenkiintoisia, yksittäisen yllättäviä sisustusratkaisuja. Täällä ne ovat muun muassa koristekivin koristellut kodinhoitohuoneen ja vessan kynnykset, kylppärin yllätysboordi sekä kirkkaanvaaleansiniset lasitiilet eteisen ja kylpyhuoneen välillä. Aiomme saada nämä kaikki piiloon edullisesti mutta mahdollisimman tyylikkäästi. Yläkerran aulan ja vessan väliset, tummanvihreät lasitiilet saavat jäädä. Oikeastaan niiden korniudesta jopa vähän pidän. Mustapohjaisen perhos- ja kukkakuvioisen, yksittäisen boordin yritämme maalata simppelin mustaksi. Katsotaan onnistuuko lopputulos.

Ikkunalistat

En ole nykyisten ikkunalistojen suurin fani, joten vaihdamme ne vähän kokonaisuuteen sopivimmiksi. Jäävät ovi-, lattia- seinä- ja kattolistat maalataan.

Väliovien vaihto

Yläkerran ovet maalataan ja ne jäävät entiselleen, mutta alakerran väliovet vaihdetaan tyyliin sopivampiin. Kaikki kahvat vaihdetaan.

+ Kaikkea pientä tarpeellista/tarpeetonta

– Keittiön liesituulettimen putken päälle teetetään suojakotelo, jota ei tällä hetkellä ole.
– Kodinhoitohuoneen kaappien nuppivetimet vaihdetaan.
– Keittiön vetimet vaihdetaan toisiin.
– Takka rapataan niin, etteivät tiilet erotu pinnasta ja malaataan hormin kanssa vaalealla, muuhun sävymaailmaan sopivalla.

Sisustus

On suht selvää, että kun itse muuttaa 40-neliöisestä kodista muutama huonekalu mukanaan, ja puolisolla on omaisuutena lähinnä kaikenlaista autotallitavaraa, vaaditaan melko suuria sisustuksellisia muutoksia, jotta talossa voi edes mukavasti asua. Meillä ei ole sänkyä, ei sohvaa tai tänne sopivaa ruokapöytääkään. Eikä meillä ollut muuttaessamme tänne kuin kaksi lamppua. Joten remontin lisäksi kodin yli pyyhältää massiivinen sisustusaalto, johon kuuluvat niin huonekalut, valaisimet kuin tekstiilitkin.

Kesän projekteja: Pihavarasto ja laituri

Kesäkauden häämöttäviä projekteja ovat laiturin rakennus laituripaikallemme sekä reilunkokoinen, lämmin pihavarasto ja verstas. Mutta nämä ovat sitten jo talon ulkopuolisia ja erillisiä juttuja, joihin päästään, kunhan itse koti on saatu valmiiksi (tai ainakin valmiimmaksi).

Siinä oli ainakin kaikki, mitä nyt keksin! Toivon mukaan en ole unohtanut mitään, sillä lista on jo tällaisenaan melkoinen.

Meinasin itse alkuvaiheessa olla aika turhautunut koko hommasta, mutta nyt kun itse suunnittelutyö on melkeinpä tehty (olen nimennyt itseni projektin luovaksi johtajaksi) ja toteutus on käynnistynyt, kaikki vaikuttaa kirkkaammalta. Hitaammalta kuin malttaisin, mutta silti kirkkaalta.

Ja niin kuin oon tuhatmiljoona kertaa todennut: en malta odottaa.

-Henriikka

Kuvat: Titi Reijonen / Aare Visuals

Erilaisia yksinäisyyden tasoja

Ystävänpäivä oli sunnuntaina. Meinasin aivan unohtaa sen. Usein lähetän ystävänpäiväkortteja, mutta en kyllä sellaisina vuosina, jolloin postitan joulukortit. Tänä vuonna panostin jouluun.

Täällä saaressa on aikaa ajatella. Lähiviikkoina olen miettinyt paljon yksinoloa ja yksinäisyyttä. Miltä oloni tuntuu, kaipaanko seuraa, tunnenko oloni yksinäiseksi? Mietin asiaa jo paljon ennen muuttoa – olisinko yksinäinen maaseudulla? Tiedän, että yksinäisyys on vakava ja todella syvältä kalvava tunne. Siksi en tahtonut jättää sitä harkinnoissakaan huomiotta. Nyt ajatukset ovat päässeet kahden kuukauden kokemuksella konkretisoitumaan ja niistä on helpompi tarrata kiinni.

En voi millään tavalla väittää olevani kovin yksinäinen. Sellaisen väittäminen loukkaisi varmasti syvää yksinäisyyttä kokevia, enkä itsekään koe niin. Sen sijaan koen aina toisinaan yksinäisyyden tunnetta. Ja minusta siitäkin puhuminen on tärkeää.

Yksinäisyydestä puhutaan muutenkin liian helposti hyvin yksipuolisesti. Yksinäinen on tummiinpukeutuva, möykyssä kököttävä sotkutukka, jolla ei ole sosiaalisia taitoja tai yhtään ystävää. Tämähän ei pidä lainkaan paikkansa. Yksinäisiä on monenlaisia, mutta myös yksinäisyyttä on monenlaista. Tunteet voivat olla pitkäaikaisia tai ohimeneviä, ja yksinäisyyttä voi yhtä lailla kokea myös esimerkiksi parisuhteissa tai ystäväporukoissa kuin yksin ollessakin.

Myös yksinäisyyden kahden muodon ymmärtäminen on tärkeää:

Sosiaalinen yksinäisyys on sosiaalisen verkoston puutetta ja sitä, ettei koe kuuluvansa mihinkään kaveriporukkaan tai ryhmään. Emotionaalinen yksinäisyys on sitä, että ei ole ketään läheistä ystävää, jonka kanssa jakaa asioitaan. (lähde: Mielenterveysseurat.fi)

Liian helposti yksinäisyys nähdäänkin vain sosiaalisena yksinäisyytenä, vaikka emotionaalinen yksinäisyys voi olla aivan yhtä olennaista ja rankkaa, tai vielä rankempaakin.

Mieheni on ollut tämänhetkisen työtilanteensa vuoksi paljon kotona, minkä vuoksi olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Minulla olisi varmasti todella erilaiset ajatukset, mikäli olisin ollut kaikki päivät yksin tämän pimeän kauden. Siltikin olen ollut yllättänyt, miten hyvin olen sujahtanut melko eristäytyneeseen elämään ja tottunut paljoon yksinoloon. Olen aina tiennyt nauttivani yksinolemisesta, mutta silti oletin jonkunlaisen shokkivaiheen saapuvan. No, sitä ei ole tullut. Olen ollut tosi tyytyväinen olooni.

Sen sijaan olen huomannut aivan uudenlaisia huomioita yksinäisyydestä ja toisaalta yksinolon kaipuusta:

Huomaan kaipaavani ystäviäni, mutta en ole ollenkaan tottunut siihen, että heidän kanssaan viettäisi aikaa niin pitkään ja intensiivisesti. Vaatii totuttelua ja toisaalta enemmän omia voimavaroja, kun ystävä tulee luokseni kylään saareen, sillä on hyvin oletettavaa, ettei hän pyrähdä vain lounaan ajaksi, vaan tulee moneksi tunniksi, ehkäpä yöksi ja ottaa ehkä perheensäkin matkaan. Ja siis sehän on myös samalla aivan parasta! Mutta vaikka rakastan ystäviäni aivan valtavasti, en ole mikään sosiaalisten voimavarojen ylijumala ja oikeastaan väsyn ihmisiin aika helposti. Niihinkin, keitä rakastan eniten.

Vaikka nyt korona-aikana ei ihmisiä näe juuri ollenkaan, vaatii tulevaisuudessa varmasti vähän uudenlaista järjestelyä, että ihmissuhteet asettuvat mukaan uuteen elämäntapaan. Huomaan nimittäin usein ikävöiväni ystäviäni ja tuntevani hetkittäistä yksinäisyyttä, mutta en kuitenkaan niin paljon, että jaksaisin monia kyläilijöitä esimerkiksi saman viikon sisällä. Ikävöin kahvihetkiä, aamiaisia, lounaita… lyhyitä keidashetkiä arjessa, pienten hetkien jakamista ystävien kanssa, ja sellaiset ovat ja tulevat varmasti olemaan vähän kortilla tulevaisuudessakin. Huomaan kokevani yksinäisyyttä, kun tällaiset hetket uupuvat.

Ja edelliseen kohtaan liittyen olen alkanut pohtia, että olisi varmaan hyvä tutustua Porvooseen ja porvoolaisiin. Kohta meillä on vauva-arki toivon mukaan rullaamassa, ja luulenpa, että aivoni kaipaisivat aikuista seuraa kaiken sirkuksen keskellä. En usko, että jaksan ajaa aina tunnin tai parin päähän ystävien tai vanhempien luokse, vaan olisi hyvä olla jokunen tuttu tässä lähelläkin. Joku, kenen kanssa vaihtaa muutama aikuinen sana. Joku, kenen kanssa käydä kahvilla tai kenen kanssa vähän meuhkata elämästä. No onneksi myös puoliso pystyy olemaan paljon kotona vauvan tultua, sillä muuten tämä huolettaisi varmasti enemmän.

Ilman korona-aikaa kaupungilla ja jopa kyläyhteisössämme olisi perhekahvilaa, seurakunnan toimintaa ja muuta yksinäisyyttä estävää sosialisoimista, mutta saapa nähdä, koska ne lähtevät taas rullaamaan. Toivon mukaan pian!

Luiskahtipa tekstini jotenkin alakuloiseksi. Ensin hehkutan, kuinka en ole ollut lainkaan yksinäinen ja sitten lopuksi kerronkin, kuinka kaikenlaiset yksinäisyyden tunteet vaeltavat mielessä. Perus.

Kai kirjoituksen ja ajatusteni ytimessä yrittää olla, että uusi elämänvaihe ei ole onneksi ollut yksinäinen, mutta on tuonut mukanaan ohimeneviä yksinäisyydentunteita uusissa muodoissa. Tai vähintään ajatuksia niistä.

Sen sijaan tunnen esimerkiksi naapurini ensi kertaa pitkästä, pitkästä aikaa. Tiedän, ketä ympärillä olevissa taloissa asuu ja keneltä voisin pyytää apua tai kenen pihalle uskaltaisin mennä päiväkahville. Lisäksi tämä elämäntyyli tuo niin paljon kaikkea hyvää mukanaan (eilen pihallamme oli vuokrapalju), että on helppo sanoa, että eläisin kaikista mieluiten juuri näin juuri nyt.

-Henriikka

Ps. Puhuimme yksinäisyydestä eräässä Aamukahvilla-podi jaksossa (jakso 7: “Lähes kaikki kokevat yksinäisyyttä”), jos aiheen syvempi ruotiminen kiinnostaa.

Kaksi viikkoa yrittäjän äitiyslomaan

Aivan absurdia. Aloitan kahden viikon päästä äitiysloman.

Olimme päättäneet puolison kanssa, että jatkan äitiyslomasta suoraan vanhempainvapaaseen, jonka voisi käyttää meistä kumpi tahansa. Tuntui aivan päättömän hullulta, että hakemuksessa luki, että haen lomaa tammikuuhun 2022 saakka. Mitä ihmettä?

Myöhemmin saadussa päätöksessä luki sama päivämäärä. Ihan kohta sitten lomaillaan. Tai no, lomaillaan ja lomaillaan, mutta ei ainakaan tehdä yhtä lailla töitä. Niitä samoja töitä.

Teen töitä päätoimisena yrittäjänä, minkä vuoksi moni onkin kysellyt, onko palkallisen loman pitäminen minulle ylipäänsä mahdollista. On se, vaikka homma ei olekaan aivan yhtä simppeli kuin perinteisillä palkansaajilla.

Yrittäjän äitiys- ja vanhempainraha määräytyy ansiosidonnaisesti pakollisen yrittäjän eläkevakuutuksen eli YEL-vakuutuksen mukaan. YEL on yrittäjän henkilökohtainen eläketurva, mutta sen mukaan määräytyy myös muun sosiaaliturvan perusta.

Vaikka YEL on yrittäjälle pakollinen, mikäli hän tienaa yli 8000 euroa vuodessa (muutamia muitakin poikkeuksia on, mutta tämä on olennaisinta), ei YEL-maksua tarvitse maksaa välttämättä sillä summalla kuin todellisuudessa tienaa. Moni yrittäjä on päättänytkin maksaa YEL-maksua huomattavasti pienemmällä summalla ja säästää eläkkeeseen ja mahdollisiin muihin erikoistilanteisiin (esimerkiksi juuri äitiysloma) jollain muulla tavalla. Sen vuoksi kuulee usein myös yrittäjien kertovan, etteivät he juuri saa äitiyslomakorvausta.

Itse olen tehnyt päätöksen maksaa YEL-maksuja aina aika reippaasti ja saadessani tietää raskaudesta, nostin summan vielä realistiselle tasolle. Näin ollen pystyn saamaan KELA:lta hyvän korvauksen lomailustani.

Ennen äitiys- ja vanhempainrahan määrä määräytyivät yrittäjällä loman alkamiskuukautta edeltäneiden 6 kuukauden ajalta, jolloin yrittäjä pystyi vielä raskausuutisista kuullessaan nostamaan summan oikealle tasolle. Vuoden 2020 alusta määräytyminen on kuitenkin tapahtunut 12 kuukauden ajalta ennen lomanalkamiskuukautta edeltävää kuukautta: eli minun tapauksessani esimerkiksi YEL-maksujen keskiarvo ajalta tammi-joulukuu 2020, kun lomani alkaa helmikuussa 2021. Näin YEL-tasoa pitää ylläpitää jo jonkun aikaa suht realistisella tasolla, mikäli tahtoo myös kelvollisen korvauksen lomastaan.

Osasinkohan olla riittävän selkeä? Toivon mukaan.

Kuinka aion käytännössä pitää lomani?

Eihän tämä nimittäin ole mikään ihan perinteisin työ, johon voi hankkia sijaisen ja olla 10 kuukautta tekemättä mitään. Tai siis, niin varmasti voisi tehdä, mutta voi olla, ettei minulla olisi sitten työtä johon palata.

En aio lopettaa blogin kirjoittamista tai Instagramin päivittämistä. Aion vaan tehdä sitä vapaalla tahdilla, täysin aikataulu-paineetta. Podcastit ovat tauolla, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä, koska jatkan Aamukahvilla-podin tekemistä. Luulen, että vasta alkuvuonna 2022, mutta eihän sitä tiedä, vaikka tarttuisin mikkiin jo syyslukukaudella.

Suurin muutos itselleni on, etten ainakaan kolmeen kuukauteen aio tehdä kaupallisia yhteistöitä. Maalis-toukokuun olen päättänyt pyhittää vauvan odottelulle ja vauva-ajalle kokonaan. Jotain teen varmasti jo ennakkoon valmiiksi ja julkaisen loman aikana, mutta käytännössä kaupallinen lippuluukkuni sulkeutuu, jotta vältän deadlinet ja suurimmat työprosessit. Jotta vältän käytännössä kaikki työajatukset niin halutessani.

Tämän lisäksi aion vastata sähköposteihin ja edistää muitakin työasioitani vain kerran viikossa, jos silloinkaan. Yrittäjän äitiys- ja vanhempainpäivärahaan ei vaikuta lainkaan sunnuntai- tai pyhätyöt, joten luultavasti jatkan tuon kolmen kuukauden jälkeen yhden päivän työviikkoa sinne tammikuulle asti. Onhan se vähän hupsu ajatus, että teen sunnuntaisin töitä, mutta toisaalta voi olla, että sopii perheellemme oikein hyvin. Muina päivinä voin sitten vapaasti kirjoittaa ja jakaa juttuja, jotka eivät tuo leipää pöytään ja joissa ei ole kaupallisia kytköksiä. Sunnuntait ovat pyhitetty tarvittaessa työlle. En siltikään usko, että tulen työskentelemään läheskään jokaisena sunnuntaina. Aika näyttää, miten kaikki menee.

Ja jos sitten päädynkin tekemään joitain arki- tai lauantai-työpäiviä, pystyn vain ilmoittamaan niistä Kelalle. Sitten ne vain vaikuttavat tukiini, mikä ei ole maailmanloppu sekään, jos tulee sellainen olo, että jokunen työpäivä olisikin hyvä tehdä. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi yhteistyökumppanit eivät luultavasti ole aktiivisimmillaan juuri sunnuntaisin, joten on oletettavaa, että joudun välillä joustamaan, jos ylipäänsä tahdon tehdä töitä.

Ennen kaikkea aion kyllä irrottautua töitä ja keskittyä uuteen perheenjäseneen. Jos alkaa näyttää siltä, että alan uppoutua syvälle vauvakuplaan, niin sittenpähän uppoudun. Aion kyllä ottaa kaikesta niin paljon irti, kuin vain suinkin saatan. Hullaantua ja seota, jos niin on käydäkseen. Ja toisaalta en aio ottaa siitäkään painetta tai syyllisyyttä, mikäli työt houkuttelevat jo ennakkoon. Rakastanhan minä tätä työtä. Löydämme varmasti sellaiset tavat ja aikataulut, jotka palvelevat pikkuista mutta myös meitä aikuisia.

Mutta tällä hetkellä tunnen todella suurta kiitollisuutta suomalaisesta järjestelmästä, joka mahdollistaa tällaisen lomailun. En edes harkinnut, ettenkö olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseni, kun sellainen nyt kerran sallitaan.

Siltikään itse äitiysloma ja työstä irrottautuminen eivät herätä minussa pelkästään ihania ajatuksia. Olen välillä aika paniikissa siitä, millaista on elämä ilman työtäni. Kuulostaa varmasti monen korvaan hullulta, mutta olen saanut tehdä tätä intohimo-työtäni Aamukahvilla-juttujen parissa tänä vuonna 10 vuotta, ja tasankovaihe vuoristoradan kyydissä jännittää kyllä. Voin tietysti jatkaa juttujani ilman kaupallisia kytköksiä, ja aionkin niin tehdä, mutta välillä mieleen hiipii pelottavia ajatuksia: Entä jos minulla ei ole enää yhteistyökumppaneita, kun haluan taas tehdä täysillä? Entä jos sisältöni muuttuu mauttomaksi ja hajuttomaksi äiti-sisällöksi? Mitä päivisin tehdään, jos ei tehdä töitä? Entä jos ammatillinen kehittymiseni tyssää ja minusta tulee tyhmä? Entä jos olen jo tyhmä? Olisiko pitänyt vain jatkaa töitä normaalisti, niin kuin monet kollegat?

Näistäkin aivokeloista huolimatta huomaan, että mieleni ja kehoni toivoo näiden parin viikon livahtavan ohi vauhdilla. Sen jälkeen keskitytään hetki kodinlaittamiseen ja remontointiin sekä vauvan odottamiseen, minkä jälkeen alkaakin elämässä ihan uusi vaihe.

Se on vieläkin kreisimpää kuin itse äitiysloma.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij