Pinaatti-fetalasagne

Kaupallinen yhteistyö: Arla Apetina ja Asennemedia

Aurinkoista viikonloppua! Täällä istutaan vielä pyjama päällä, entäs siellä?

Ajattelin, että jollain saattaa olla inspiraatio hakusessa viikonlopun aterioihin. Kokeilin viime viikonloppuna vihdoin aikoja sitten kalenterin muistiinpanosivuille jostain kirjoitetun reseptin: Feta-pinaattilasagnen.

Superhyvää, helppo tehdä. Varioin alkuperäistä reseptiä itsekin ja lasagnea voi hyvin tehdä jääkaapista tai kaupasta löytyvistä satokausikasviksista.

Feta-pinaattilasagne

1 kesäkurpitsa
1/2 parsakaali
1 vihreä paprika
1 sipuli
1 pkt pinaattia
2 valkosipulinkynttä
1 prk rahkaa
lasagnelevyjä
200 g fetaa (kuvissa Arla Apetina laktoosittomat juustokuutiot)
oliiviöljyä
mustapippuria
noin ½ dl parmesanjuustoraastetta
pinjansiemeniä
tuoretta rakuunaa/timjamia/meiramia

1. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

2. Raasta paprika, parsakaali, kesäkurpitsa ja sipuli karkeaksi raasteeksi ja sekoita. Purista raasteseoksesta neste pois esimerkiksi isossa siivilässä ja ota mahdollisesti kertynyt neste talteen.

3. Kuumenna pannu ja loraus öljyä. Viipaloi valkosipuli ja kuullota sitä öljyssä. Lisää joukkoon raasteseos ja kuullota pehmeäksi. Lisää joukkoon pinaatti ja kuullota.
Lisää aiemmin syntynyt liemi (tai jos sitä on vähän, niin lisäksi kuumaa vettä) ja hauduta hetki. Lisää lopuksi rahka ja sekoittele tasaiseksi. Mausta yrteillä, mustapippurilla tai millä haluat, esim. valkoviinin jämä sopii hyvin joukkoon.

4. Sivele uunivuoka öljyllä. Laita vuoan pohjalle kastiketta ja murusta fetaa kastikkeen päälle. Lisää lasagnelevyjä, jonka päälle taas kastiketta ja fetaa. Lisää toinen kerros levyjä, kastiketta ja levyjä. Kaada kolmannen lasagnelevykerroksen päälle vielä vähän kastiketta ja murustele pinnalle fetaa. Kaiken päälle voit lisätä parmesanraastetta ja pinjansiemeniä.

5. Paista lasagnea 180-asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia. Jos lasagne tuntuu kuivuvan, lisää vuokaan varovasti vettä reunoja pitkin.

6. Koristele tuoreilla yrteillä. Tarjoile.

En olekaan kertonut teille, että olen lopettanut ainakin vuodeksi punaisen lihan ja kanan syönnin. En ole halunnut tehdä asiasta sen kummempaa showta.

Oikeastaan homma lähti Jannen ideasta. Hän halusi kokeilla olla tämän vuoden kasvisruokavaliolla, jotta oppisi tekemään parempaa kasvisruokaa ja ymmärtäisi paremmin koko kasvisruokaskeneä ja esimerkiksi lihansyönnin ympäristövaikutuksia. Hän ei aio syödä kalaakaan, toisin kuin minä.

Olen syönyt muutenkin ihan tosi vähän lihaa viimeisinä vuosina, ja päätös on tuntunut helpottavalta. Voin sanoa, etten syö lihaa.

Minulla on kuitenkin keliakia, joten jossain tilanteessa saatan joustaa. En halua viedä mitään äärimmilleen. Jos matkustan Ghanaan, ja joku paikallinen on kokannut vierailleen lihapitoisen juhla-aterian, niin en jätä syömättä.

Vuoden lopuksi katsomme kuinka jatkamme. Paljon on opittavaa aiheesta ihan varmasti, niin kokkauksen kuin vaikutustenkin saralta. Onneksi on mielekiintoa ja uteliaisuuttakin.

Tämä lasagne valmistui viikko sitten perjantaina lounaaksi perheelle lapsuudenkodissa. Ehkä huomenna voisin tehdä annoksen ihan vain meille kahdelle? Sesonkivihanneksista varioiden, lurauttaen valkkaria sekaan ja lisäten vähän extra-valkosipulia.

-Henriikka

Ps. Jos lasagne ei innosta, niin voit katsoa millaisia kasvisruokia muut bloggaajat ovat tehneet Apetinasta:

Pizzakulho fetalla ja mustapavuilla
Herkulliset avokadotoastit
Täydellinen tomaattikeitto fetalla
Bataattipasta ja minttufetakastike
Munakoisorullat jokaiselle masulle

Mielen kaaos

Perjantai.

Aion karata aivan pian ystävän kanssa istumaan iltaa, mutta ennen sitä pysyn muutaman hetken paikoillani ja hengitän syvään. Sisään, ulos. Sisään, ulos. Hengitän usein niin pintapuolisesti, ettei tee yhtään pahaa keskittyä tähän peruselintoimintoon vähän perusteellisemmin.

Mieleni on jostain syystä pienessä, hetkellisessä kaaoksessa. Koen haikeutta, kun äiti oli viime yön yökylässä ja karkasi tänään kotiin. Oli niin kivaa ja muistona jäi vain iso ostoskassi eilisestä Aleksanterinkadun valloituksestamme.

Toisaalta olen hämmentynyt, syvistä mietteistä sekaisin. Ajatukseni karkasivat iltapäivällä alkuräjähdyksiin ja sen sellaisiin. Kuinka tunteita voi syntyä ikivanhoista kaasuista? Minun ei pitäisi koskaan ajatella munakoisoa kummempaa.

Olen myös ilahtunut ja helpottunut. Viikonloppu on edessä, eikä juuri mitään sovittua tekemistä. Pitkä lenkki, ystävän kolmekymppiset, blogihommia ja toivottavasti kunnolla aikaa siivota ja keskittyä kuuntelemaan itseäni ja kanssaeläjää. Olimme juuri katsomassa Idan, Vienan ja Jennin kanssa maanantaina julkaistavaa Girlsin 6.tuotantokautta vähän ennakkoon ja oli mukavan rentoa. Virkistävää.

Lisäksi juuri nyt naurattaa tuo alempi kuva. Juuri tuolta näyttää lyhyt, lukeva ihminen. Jalkani ovat uskomattomat tapit, kuin 30 senttimetriä pitkät! Näytän koppakuoriaiselta, joka on kiepsahtanut selälleen ja jäänyt keskittyneenä siihen.

Kyllä tästä elämästä hyvä leivotaan. Mielen kaaoksen keskelläkin.

-Henriikka

Ps. Jos ette jaksaa kääntyä ylösalaisin, niin paljastan, että kesken on Joel Haahtelan kirja ”Mistä maailmat alkavat?

Ystävänpäiväkimput elämäni naisille

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti Kotimainen & Asennemedia

Ensi viikon tiistaina on ystävänpäivä. Pidän siitä päivästä aivan erityisesti. Välttämättä ei tarvitse juhlia, hankkia lahjoja tai edes muistaa koko juhlapäivää, mutta halutessaan saa ottaa vaikka kaiken irti.

Viimeistään huomenna, 10.2., pitäisi lähettää postikortit. Siihen ei tänä vuonna taida riittää aika. Mutta halusin muistaa ainakin kahta elämäni spesiaalinaista viime viikonloppuna, kun näimme sopivasti ennen ystävänpäivää.

Äidille valkoinen kimppu, siskolle hennosti eri sävyihin taittuvia punaisia (upeimpia tänä vuonna näkemiäni). Tulppaanikimppu on ajoitukseltaan ja ulkonäöltään täydellinen ystävänpäivälahja. Sitä paitsi on ihana antaa lahjaksi lupaus keväästä.

Nämä kaksi naista ovat laittaneet taas kuluneena vuonna parastaan ystävyyteemme. Ovat soittaneet ja laittaneet viestiä, kun minusta ei ole kuulunut. Neuvoneet, kun olen ollut risteyskohdassa. Nauraneet kanssani, itkeneetkin ehkä vähän. Olleet vihaisia, iloisia, hämmästyneitä ja turhautuneita kanssani, mutta eivät koskaan lannistuneita.

Tulppaanit ovat pieni lahja ystävyyden rinnalla, mutta iso ilo kotona. Muistan ihmetelleeni jo lapsena, miten äiti voi niin suurin sanoin ylistää leikkokukkia. Nykyään tyttäretkin ymmärtävät.

Luulen, että olette itsekin huomanneet tulppaanien vallanneen kaupat. Pääsesonki sijoittuu tammi–helmikuulle, mutta saatavuus jatkuu aina pääsiäiseen saakka.

Ja mikä on tulppaaneissa erityislaatuista? Suomessa myytävistä tulppaaneista 85% on kotimaisia! Mieletön luku. Kotimaisten kukkien löytäminen pitäisi onnistua siis eri helposti. Jos pikkupränttiä ei jaksa selata, niin voi pyrkiä bongaaman tuota ylläolevan kuvan Sirkkalehtimerkkiä.

Laadun, kestävyyden ja ties minkä monen kotimaisuuden kanssa käsikkäin kulkevan hyveen rinnalla on kukkaostoksilla mukava ajatella, että kukkia ei ole kuljetettu kaukaa.

Haaveilen vielä sellaisesta valtavasta tulppaanikimpusta (niin kuin Artulla oli pari viikkoa sitten), jolla voin yllättää koko kotimme yleistunnelman. Joka suuntaan nöyränä kumartelevia, vaan silti kaiken kestäviä tulppaaneita.

Taitavat olla yhtä sitkeitä kuin nuo elämäni naiset. Sitä kyllä aina ihmettelen, että milloin pikkuriikkinen pikkusisko venähti minun ja äidin ohi?

-Henriikka