Pahuksen vuodenaikaikävä

Vihoviimeistä hommaa ruveta haikailemaan kesää, kun laahustaa tiistai-illalla töistä kotiin. Kotikatu hohkaa harmaan eri sävyissä. Ei tule kuulonkaan, että 50 eri harmaan astetta riittäisi. Loskaa on vähintään puoleen sääreen saakka ja osa sataa samanaikaisesti niskaan.

Mutta niin minä vain haikailin. Kotiin tultuani otin tietokoneelta esiin kansion, jonka nimi on ”Vuokatti heinäkuu 2016” ja aloin selata kuvia. Kuvat palauttivat muutamassa sekunnissa sup-lautailemaan, väsäämään lumpeenkukista koruja ja ihailemaan laskevaa auringonlaskua.

Pahuksen vuodenaikaikävä.

Arvatkaa mikä on iloista? Pääsin kuin pääsinkin siinä Rajala Ambassador -kilpailussa top kymppiin.

Sen lisäksi ilahduttaa, että palaan takaisin Vuokattiin parin viikon päästä. Pitkän viikonlopun mittainen reissu ei varmasti ole aivan yhtä lämmin kuin viime kesänä, mutta uskon hetkistä tulevan yhtä muistettavia. Pääsemme Jannen kanssa kokeilemaan rinteitä – ja toivottavasti lunta riittää niiden ulkopuolellekin. Ehkä pääsemme huskyjen kyytiin tai rentoilemaan porealtaassa.

Maaliskuussa kutsuu vielä Ylläs, joten ihania Suomi-matkoja on tiedossa pitkälle kevääseen saakka. Niiden voimalla jaksaa jos ei kesään, niin ainakin vappuun saakka.

Olisko jollain toisellakin ehkä vähän vuodenaikaikävää?

-Henriikka

Kuvat 2, 7, 9, 11, 12, 14 : Joel Siren
Kuvat 1, 3–6, 8, 10, 13, 15–17 : Viena K.

Huom! Olimme kesällä Vuokatissa VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Suomalaisia kahvikuppikuntia

Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia

Tiesittekö, että Suomi on yhdistysten luvattu maa? Suomessa on enemmän yhdistyksiä kuin lähes missään muualla koko maailmassa. Epämuodollisia yhdistyksiä, kuten harrastekerhoja ja kahviseuroja, on sitäkin enemmän.

Yksi näistä epämuodollisista kuppikunnista on on minun ja ystäväni Bean Seikkailukerho.

Seikkailukerho aloitettiin kesällä 2014, kun tajusimme, että elämästä on saatava enemmän irti. Halusimme oppia uusia taitoja, kokea enemmän asioita ja olla enemmän ulkona. Pakenimme metsään maailman surkeimman teltan kanssa ja yritimme pystyttää sen sinnikkäästi. Selvisimme. Kaksi vuotta sen jälkeen telttailimme jo pakkasessa. Uusia asioita voi totta tosiaan oppia.

Yksi asia yhdistää kaikkia suomalaisia kuppikuntia: yhdistykset koostuvat ihmisistä, jotka kokoontuvat säännöllisen epäsäännöllisesti kupposen äärelle.

En tiedä voitteko kuvitellakaan, miten iso asia kahvi on meidän kerhollemme? Nuorgamin reissumme aamut lähtivät käyntiin höyryävällä kupilla kahvia: Bealle kasvimaitoa, minulle mustana. Vaeltaessamme keitämme vielä ennen nukkumaanmenoa jälkiruokakahvit. Tunnelmalliset, noentuoksuiset. Onni on ystävä, johon ei myöskään vaikuta kofeiini.

Näissä kuvissa näette vähän speasiaalimman kahvihetken. Kävimme päiväretkellä Källvikenissä, Dagmarin lähteellä, ja joimme juhlakahvit Arabia Suomi 100 -juhlavuoden mukeista.

Arabia on ollut suomalaisten kuppikuntien asialla jo yli 100 vuotta. Voisin kuvitella, että Arabia on myös Seikkailukerhon suuri fani.

100-vuotiaan Suomen kunniaksi suunniteltu mukimallisto edustaa itsenäisen maan elinkaarta ja kertoo tarinaa suomalaisen muotoilun, kattamisen ja suomalaisten kotien historiasta: jokaisen mukin koristelu on peräisin eri vuosikymmeneltä Suomen satavuotiaan historian ajalta. Yhdeksän kymmenestä juhlakokoelman kuviosta on otettu Arabian historiasta. Kuviot on piirretty uudelleen ja siirretty mukien pintaan.

Kymmenentenä kuviona, 2000-lukua edustamassa on uusi, taiteilija Heini Riitahuhdan suunnittelema punakukkainen Huvila-kuvio. Sen näettekin ylläolevassa kuvassa Bean kädessä. Oma suosikkikuvioni on ruskeakukkainen Myrna, sillä siitä tulee nostalgisesti mieleen isovanhempieni kultareunainen astiasto.

Mukit ovat saatavilla vuoden 2017 ajan ja ne on varustettu juhlavuoden pohjaleimalla. Sarja on herättänyt niin paljon tunteita ja ollut niin pidetty, että mukit on viety käsistä. Uusia valmistetaankin koko ajan.

Mutta sillekin on syy, miksi lähdimme päiväretkelle juuri Dagmarin lähteelle. Jos mukit ovat upea lahja Suomelle, on Arabian toinen lahja vähintään yhtä hieno.

Fiskars-konserni omistaa noin neljänkymmenen hehtaarin kokoisen maa- ja vesistöalueen Raaseporin liepeilleä, Källvikenissä. Alueella on niin metsää, hiekkarantaa, kalliota kuin mertakin. Alueella pulppuaa myös Dagmarin lähde, josta mekin täytimme mukit retkellämme.

Fiskars lahjoittaa suomalaisille luonnonrauhaa ja antaa 100-vuotislahjaksi Dagmarin puistoalueen kaikkien käyttöön. Yhtiö luovuttaa alueen käyttöön Suomelle elokuussa 2017 seuraavaksi sadaksi vuodeksi, nimellisellä euron vuosivuokralla, sata päivää ennen Suomen 100-vuotispäivää.

Ennen alueen luovutusta Fiskars kunnostaa Källvikenin alueen luontopolut, venelaiturin ja Dagmarin lähteen ympäristön. Aivan huippu juttu, Seikkailukerho kiittää.

Millaisia vuosisuunnitelmia kerhollamme on? Emme vielä tarkalleen tiedä. Maaliskuulle on varattu viikonloppu, jolloin lähdemme ehkä mökkeilemään. Toiveissa siintää lämmin kesä ja riippumattoyöt. Myös ulkomaan matka olisi päästävä taas toteuttamaan.

Se on varma, että kahvia juodaan ainakin.

Haluaisiko myös joku teistä juoda kahvia Arabia juhlavuoden mukista? Sain luvan arpoa kolme sarjan mukia lukijoilleni. Käy valitsemassa oma suosikkisi ja kerro se kommenttiboksissa 5.2. mennessä, niin olet mukana arvonnassa.

Seikkailuntäyteistä viikkoa!

-Henriikka

Iloni ja suruni keltaisessa sadetakissa

Kirjoitin ensimmäisessä Rajala Ambassador -valokuvauskilpailun kirjoituksessani, että toivon kilpailun myötä pääseväni kliseistä. Vedän sanani heti takaisin, sillä minähän pidän kliseistä! On yksi klisee, joka on taatusti suosikkini: keltaiset sadetakit.

Toisen kierrokseen haasteet kulkevat seuraavilla otsikoilla: Nauru & pitkä valotusaika. Koska vanha second hand -takkini on ollut tavaramerkkini pitkään, päätin ottaa sen elementiksi molempiin kuviin. Jos jaksaa katsoa pidempään, löytää kuvista monta muutakin toistuvaa elementtiä.

Nauru

Ständihommia Canonin järkkärillä. Usvainen ja harmaa, mutta upea Helsinki. Hietalahden tori ja taustalla ylväinä nousevat nosturit ja Jätkäsaari. Veikeästi mutkitteleva, punainen poijurivistö ja juuri yhtä riemukas tunnelma kuin kuvanottohetkellä oikeasti. Meinasin saada tulppaaneista naamaan ja tikahtua nauruun.

Pitkä valotusaika

Muutamaa tuntia myöhemmin vain minä ja ständi. Vaikeinta oli pysyä liikkumatta kovassa tuulessa. Vasemman yläkulman pisarat sopivat kuvaan hyvin.

Sama tausta, mutta päinvastainen, yksinäinen tunnelma. Kaupunginvalot ja illaksi autoillaan kotiin kaahaavat ihmiset. Pysähtynyt hetki ja lapasessa riutuneet kukat. Kahden keltaisen sadetakiin sijaan vain yksi.

Ensimmäisten haastekierroksen perusteella pääsi jatkoon ensimmäiset viisi valokuvaajaa. Näiden toisen kuvien perusteella valitaan mukaan vielä toiset viisi. Kymmenen jää rannalle ruikuttamaan. Saa nähdä, kuinka käy tutun tarinankertojan. Kerron sitten, kun tiedän.

-Henriikka