Elin pitkään luullen, että minun on löydettävä elämääni jotain, mikä on ”mun juttu”. Tarkemmin ottaen taisin elää siinä luulossa noin 8-vuotiaasta aina 23-vuotiaaksi asti.
Joka paikassa huudetaan: Usko unelmiisi. Löydä sun juttusi. Keskity siihen ja näe vaivaa sen eteen. Kun olet löytänyt juttusi ja saavuttanut asioita sen jutun parissa, niin onni on sinun. Elämä on parempaa ja sisältö arvokkaampaa.
Ala-asteella koripallosta tuli mun juttu. Kirjoitin nimikirjoitukseni perään #6, piirsin koripallon kuvia vihkon reunoihin ja kuuluin jengiin, joilla oli omalla nimellä ja sponsorilogoilla varustettu verkka-asu ja treenikassi.
Teini-ikäisenä löysin muutamaksi vuodeksi tanssin. Tanssin hip hoppia niin vimmatusti, etten juuri ehtinyt muuta. Tanssi, nimenomaan aito katutanssi, oli mun juttu. Vielä 20-vuotiaanakin kävin 11 tanssitunnilla viikossa.
Monia muitakin yrityksiä on ollut. Arvatkaa vaan kuinka monta.
Aina löysin itseni tilanteesta, että nyt on valittava kaikki tai ei mitään.
Osa kavereista löysi oman juttunsa: alppihiihdon, lääkiksen, käsityöt, sukeltamisen, valokuvauksen, partion, politiikan, valtavan kaveriporukan pyörittämisen, klassisen klarinetin soiton tai vanhusten avustustyön.
Joka kerta ärsytti nähdä, miten intohimoisia oman juttunsa löytäneet olivat. Miten he halusivat käyttää aikaansa siihen heidän juttuunsa, kehittyä ja oppia lisää.
Minä katsoin vierellä ja harmittelin, kun en vieläkään tiennyt missä halusin olla maailman paras ja mihin halusin laittaa kaiken aikani. Mille sydämeni palaisi ilmiliekillä, ikuisesti roihuten.
Sitten ymmärsin, etten tarvitse yhtä tiettyä juttua. Ymmärrys ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan pikkuhiljaa. Alan olla asian kanssa jo aika sujut. Tajusin, että voin olla intohimoinen ja nauttia elämästä ilman fokusta yhteen ja ainoaan. Minun ei tarvitse olla 100-prosenttisesti jotain ollakseni mitään.
Ymmärryksen jälkeen olen alkanut myös nauttia yhä enemmän muista ihmisistä, joiden huomaan olevan intohimoisia. On upeaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista, eri intensiteeteillä. Joku laittaa koko elämänsä elokuvakäsikirjoitukseen, joku toinen ei. All fine.
Haluaisin vastapainoksi kaikille tultasyökseville oman juttunsa löytäjille elämänkertoja niistä henkilöistä, jotka elävät yhtä arvokasta elämää ilman tällaista löydöstä.
Kuulin lukiossa niin monta vastavalmistuneen ja työelämässä olevan luentoa siitä, kuinka he yhtäkkiä valaistuivat ja tajusivat, mitä heidän kuuluu elämässään tehdä. En muista yhtä ainoaa luentoa siitä, että joku vaihtelee elämänrytmiään kiinnostuksen vaihtuessa asiasta toiseen, eikä oikeastaan odotakaan mitään valaistumista.
Minunkin elämäni on oikeastaan aika hienoa, vaikka minulla ei ole mun omaa juttua. Sen sijaan elämässäni on paljon sisältöä ja monta pientä osa-aluetta: pidän esimerkiksi kirjoittamisesta, nautin kehittyvästä kaupunkikulttuurista ja sosiaalisen median kiemuroista ja suorastaan rakastan matkustaa.
Jos olet löytänyt sun juttusi, hienoa! Jos olet tyytyväinen, jatka samaan malliin.
Jos et, niin ei hätää. Se ei tee elämästäsi yhtään kehnompaa. Jos olet tyytyväinen, jatka samaan malliin.
-Henriikka
