Taide on paras hankinta

Jos ihminen ei tarvitsisi elääkseen mitään (ei mikroa, kattilaa tai pitkiä kalsareita), niin unelmakotini olisi varmaankin tyhjä, korkea hirsihuone, jonka seinillä olisi harkitusti, mutta reilusti taidetta. Maalauksia, piirroksia, grafiikkaa… jossain jalustalla voisi olla ehkä veistoskin. Miksei jotain kokeellisempaakin, niin kuin ristipistotaide tai ryijy?

Taide on paras hankinta. Vähintään ihanin. Vaikuttavin. Väkevin.

Ostin ensimmäisen virallisen taidehankintani, kun lopetin työni Galleria Gjutarsilla vuonna 2013. Olin pitänyt taideteosta varattuna jo pitkään, keräten rahaa. Teos on Arto Väisäsen ”Easter”. Edelleen sitä katsoessa henki salpautuu ja sydän muuttuu kirkkaanpunaiseksi.

Ylläolevassa kuvassa on Rosaliina Paavilaisen ”Neljäs”. Ostin sen Kuvataideakatemian joulumyyjäisistä ennen joulua. Se oli ostohetkellä vielä märkä, samana aamuna viimeistelty. Taiteilija lupasi tuoda sen minulle kotiin, kun se on kuivunut. En siinä intuition hetkellä ottanut edes tietoja ylös, vaan annoin vaan setelinipun ja yhteystietoni onnellisena. Saatan uskoa vähän liian helposti ihmisiin, mutta tässäkin tapauksessa se kannatti: taulu tuotiin joitain viikkoja myöhemmin kotiovelle saakka. Ja se on upea.

Etenkin opiskeluaikana useamman sadan euron sijoitus taiteeseen oli tosi iso lovi budjetissa. Ja edelleenkin se tuntuu reilusti. Mutta tiedän, että haluan laittaa rahaani taiteeseen. En kevytkenkäisesti, vaan spontaanin järkevästi (Taideostos on hyvin harvoin pelkästään järkipäätös. Minulle ei koskaan) .

Kuvataideakatemiassa työskennellessäni ostin muutamia teoksia. Sen jälkeen olen hankkinut pari. Joitain grafiikan töitä, pari pientä maalausta.

Nyt poljen tietysti jalkaa, etten ostanut Kuvataideakatemia-aikoinani esimerkiksi Karoliina Hellbergin tai Ville Anderssonin töitä. Tyydyin ihailemaan ja harkitsemaan liian pitkään. Nyt joudunkin säästäämään heidän teoksiaan varten hivenen pidempään. Tosi lahjakkaita, upeita taiteilijoita, joten todellakin hyvä heille.

En osta taidetta usein, mutta kun ostan, teoksen on iskettävä lujaa. Voi olla, että pidän hankintaani jopa vähän rumana tai vastenmielisenä. Parhaimmat teokset ei tarkoita kauneimpia. Taide puhuttelee, eikä ole silkka sisustusasia, jos sellainen ollenkaan. Eläköön itseisarvollinen taide.

Viimeistään ensi viikolla ajattelin suunnata taas pitkästä aikaa Forum Boxiin, jossa on Lotta Hännisen, Minna Pölläsen ja Kati Rapian yhteisnäyttely.

Millainen suhde teillä on taiteeseen? Olen tosi utelias kuulemaan.

-Henriikka

huom! Arabian Arctica-kaadin saatu osana Arabian vuosiyhteistyötä.

Nostalgia on maailmanlopun kiihdyttäjä

On tulevaisuus-orientoituneita ihmisiä, samoin on menneisyys-orientoituneita. On tunne- ja järki-ihmisiä. Ihmiset jakautuvat tähän ristikkoon kukin tavallaan. Kirjoitin tästä jo joulukuussa, mutta edelleen karkea jako puhuttelee.

Taidan olla lähes maksimaalisesti tulevaisuus-ihminen, mutta varustettu pienillä nostalgisilla hipuilla. Yksi sellainen hippu päälläni olen maannut lankuillamme tänä sunnuntaipäivänä. Olen syönyt kahdesti aamiaista ja juonut neljästi kahvia. Laulanut Birdyä, Aleksanteri Hakaniemeä ja vanhoja virsiä ja laittanut punaista huulipunaa vähän vinoon.

Luin juuri Paula Vesalan haastattelun. Vaikuttava. Mielenkiintoinen. Toisaalta voimia antava, toisaalta ärsyttävä.

Varaukseton ja romantisoiva nostalgisointi on maailmanlopun kiihdyttäjä. Sen nimissä ihmisille myydään valheellista turvallisuuden tunnetta.

Paulan sanoissa on paljon totta. Toisaalta, jos ei olisi nostalgisia turvasatamia, kuka selviäisi tästä elämästä järjissään? Ympärilläni, niin perheenjäsenissäni kuin ystävissäni, on hurjasti nostalgisoijia. Tuntuu, että he saavat menneiden muistelusta paljon voimaa.

Viimeisin nostaglia-show syntyi, kun Muumi-hahmojen äänet vaihdettiin. Kaksi kolmesosaa ystävistäni on täysin poissa tolaltaan. Minua, tunteetonta, asia ei ole juuri liikuttanut. Voinhan katsoa vanhoja, jos en pidä uusista.

Minä voisin oppia jotain nostalgisoijilta, esimerkiksi menneiden kunnioitusta tai vanhojen Muumien arvostamista kulttuuriin reilusti vaikuttaneena ilmiönä. He voisivat myös oppia jotain meiltä tulevaisuus-orientoituneilta. Emmehän mekään katsoneet omien vanhempiemme katsomia lastenohjelmia muuttumattomina.

On kulunut 20 vuotta siitä, kun Titanic oli valkokankaalla. Sitä toivottavasti fiilistelevät tulevaisuuden foliohatutkin.

-Henriikka

paita/second hand, farkut/Tiger of Sweden, Inch Store, huulipuna/MAC (Ruby Woo)