kaupallinen yhteistyö: Suomenlinnan hoitokunta
Joskus rentoutumiseen ei tarvita kuin pientä vaivannäköä ja lyhyt irtiotto. Korjaan: lähes koskaan rentoutumiseen ei tarvita kuin pientä vaivannäköä ja lyhyt irtiotto.
Olimme viime viikon lopulla yhden yön minimatkalla aivan lähelle, Suomenlinnaan. Ihanat Suomenlinnan saaret ovat tuossa vieressä, mutta ei ole koskaan tullut mieleenkään, että sinne voisi lähteä ihan reissun päälle.
Tuntui kutkuttavalta ja hauskalta pakata hammasharja ja illallismekko laukkuun ja lähteä kävellen kulkemaan kohti Kauppatoria, josta Suomenlinnan lautta lähtee.
Otin mukaani poikaystävän, sillä oli sellainen olo, että kaipasimme kahdenkeskistä aikaa. Tarkoitan tietysti siis kolmenkeskistä aikaa! Käpöttelimme hymyssä suin ja käsi kädessä Kauppatorille ja tarkistimme seuraavan lautan lähtöajan. Sekin tuntui ihan lomalta: olen käynyt Suomenlinnassa lukuisia kertoja, mutta tuntuu, että olen aina ennen tähdännyt johonkin lauttaan (= juossut viimeiset metrit, että ehtisin). Nyt emme olleet edes miettineet koko aikataulua ennen kuin pääsimme lautan luokse.
Lomafiilistä ei varsinaisesti häirinnyt sekään, että oli selkeästi koko marraskuun upein ilma. Aurinko paistoi, taivas oli pilvetön, ja torilla kahvitelleet ihmiset vaikuttivat kaikki hyväntuulisilta, kasvot aurinkoon käännettyinä.
Otimme lautalta aurinkokannen ja ihastelimme lokkien taidokasta lentoa lautan perässä. Yleensä en ole suurien lokkien ystävä, mutta nyt vaikuttivat veikeiltä siinä kaarrellessaan. Tosin minulla ei ollut tällä kertaa jäätelöä kädessä, minkä vuoksi tulimme ehkä juttuun extrahyvin.
Ainakin oma tuttavapiirini tuntee Suomenlinnan hyvin. Olen kuitenkin huomannut, että suurin osa käy saarilla vain kesäaikaan. Minusta saarien tunnelma on parhaimmillaan nimenomaan kesäsesongin ulkopuolella, vaikka ymmärrän tietysti helletunnelman saaristossa myös.
Mutta syksyllä ja talvella Suomenlinna hiljenee ja kaiken ympärille laskeutuu sellainen rauhanharso. Ne saarien paikalliset asukkaat, jotka ovat vuokranneet kesän ajaksi asuntonsa pois, palaavat koteihinsa ja saarien asukkaat elävät arkeaan. Seassa saa hiippailla rauhassa kaikkea ihaillen, kun matkailijoiden määrä on huomattavasti kesäaikaa pienempi.
Nytkin, unelmasäästä huolimatta, meillä oli paljon rauhaa ja salaisia soppeja kulkea aivan omassa onnessamme, ilman ruuhkaa tai ihmispaljoutta. Sen lisäksi, että Suokki on kestävä matkustuskohde pääkaupunkiseutulaisille läheisen sijaintinsa vuoksi, on se siis myös vastuullinen ratkaisu koronan vuoksi: etäisyydet pysyvät kyllä.
Olimme varanneet Suomenlinnasta Villa Silo -asunnon, joka sijaitsee vanhassa puutalossa, muutaman minuutin kävelymatkan päässä lauttarannasta. Asunnon saa vuokrattua suoraan Airbnb:n kautta itselleen ja se soveltuu tilavasti maksimissaan neljälle hengelle (2 sänkyyn, 2 reilunkokoiselle, levitettävälle sohvalle).
Villa Silo on ihan mieletön! Vasta tänä vuonna vuokraustoiminnan aloittanut paikka hurmasi puhtaudellaan, kauneudelleen ja eritoten tunnelmallaan. Yrittäjät tekevät hommaansa isolla sydämellä, ja sohvannurkassa oli niin mukava olo, että jo siinä olisi voinut kököttää pari päivää.
Vaikka olen käynyt Suomenlinnassa useita kertoja teiniajoista lähtien, sen palvelut lähikauppaa lukuun ottamatta ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä päätimme korjata tämänkin asian, kun kerran olimme ylittäneet tuon mystisen kynnyksen ja jäämässä saarille ihan yöksikin.
Kun olimme käyneet viemässä laukkumme Siloon, päätimme suunnata samantien lounaan kautta tutkimusmatkalle Suomenlinnan saarille.
Lounasta nautimme pitkän kaavan kautta Suomenlinnan Panimossa. Kuulin Suokissa asuvalta Doritilta, että perinteinen kalakeitto on on Panimossa herkullista, mutta päätimme kuitenkin kokeilla eksoottisempia valintoja. Alkuruoaksi söimme vegaanisalaattia ja kotimaisia pienitilajuustoja, ja pääruoaksi poroa sekä punajuuri-kvinoapihvillä kurpitsalla ja savutofulla. Ah, miten hyvää.
Suomenlinnassa miltei kaikki rakennukset ovat vanhoja, mikä luokin moneen paikkaan suuren osan miljöön tunnusta. Monessa hetkessä meni kaikki huomio siihen, että ihailimme kauniita kurkihirsiä, upeasti rakennettuja kiviseiniä ja -kaaria sekä vanhanajan tinkimätöntä rakennustyyliä.
Lounaan jälkeen lähdimme toden teolla saarikierrokselle. Pilvet olivat edelleen poista, joten iltapäivä ja ilta avautuivat kirkkaana edessä. Päätimme, että yritämme kiertää kaikki Suomenlinnan saaret kahden päivän aikana. Olen käynyt aina siellä sun täällä, usein samoissa tutuissa paikoissa, mutten ollut koskaan ennen ottanut aikaa sille, että tutustuisin vähän jokaiseen kolkkaan.
Kävellä lompsimme aivan hissukseen ja niin pitkään, että aurinko laski tyystin mailleen. Saimmepa hetken paikallisten seurassakin, kun Dorit ja Manda-mäyräkoira olivat iltalenkillä ihailemassa auringonlaskua kanssamme. Doritin ja Mandan lisäksi saarilla asuu yllättävän paljon porukkaa, noin 800 henkeä. Suomenlinna on yksi Helsingin kaupunginosista siinä missä Kamppi ja Punavuorikin.
Auringonlasku sai haukkomaan henkeä. Aivan tajuton. Tuntui hassulta ajatella, että pian mekin asumme saaristossa, meren viekussa.
Pimeän tultua oli hyvää aikaa taiteelle. Aivan lauttasataman tuntumassa, Panimo-ravintolan rakennuksessa on Helsingin Taiteilijaseuran HAA Galleria. Kivinen kasarmirakennus on 1800-luvun lopulta ja luo varmasti näyttelyyn kuin näyttelyyn uniikin tunnelman.
Nyt tilassa oli TRACES– mediataiteen näyttely, joka on tuonut lapsille ja nuorille suunnatun interaktiivisen leikkikentän Suomenlinnaan. Näyttelyn teokset näyttävät jälkiä, joita jätämme ympäristöön sekä lisäävät luonnon läsnäoloa arjessamme. Teosten tarkoituksena on tarjota eväitä luonnon tuntemiseen ja nostavat luonnon tietoisuutta esiin.
Koska tila on pieni, näyttelyn kiertää vikkelästi. Näyttelyt ovat pääsymaksuttomia. Paikka sopii siis hyvin sellaisellekin, joka ei ole ylin taiteen tai museokiertelyn ystävä.
Yksi piskuisen lomamme kohokohdista oli, kun ennen illallista kuulimme muureilla huuhkajan huhuilevan. Olimme saaneet Villa Silon yrittäjiltä neuvon, että Suomenlinnassa totta tosiaan asuu huuhkajia, mutta sitä olisi ollut vaikea uskoa, ellei olisi itse aivan selvästi kuullut. Kiitos vähätuulisen päivän, huhuilut kantoivat korviimme ja jätti taianomaisen olon jälkeensä astuessamme sisään illallispaikkaamme, Adlerfeltiin.
Illallinen Adletfeltissä oli yllättävintä, mitä koko reissulla oli. En tiennyt yhtään, että Suomenlinnassa oli tällainen paikka. Surrealistinen tunnelma yhdistettynä leikkisiin somisteisiin ja vaaleanpunaisena hohkaavaan väritauluun yllätti aivan täysin. Minusta paikka oli ”hip ja cool”, mutta en tiedä mitä sanoja sellainen käyttäisi, joka on oikeasti hip ja cool.
Adlerfeltissa voi nautiskella lasillisen tai herkutella pitkään. Moni varmasti tunnistaa paikan nimenomaan sen vallattomasta ja sympaattisesta terassista, mutta täällä voi syödä myös hipihienosti ja pitkän kaavan kautta. Adlerfeltin ruokaideologiaa ohjaava periaate on raaka-aineiden vastuulliset valinnat.
Me söimme muun muassa paahdettua sellerikeittoa sekä nieriää kyssäkaalin kanssa. Hullaannuimme molemmat erityisesti kyssäkaalista – miksei kukaan ole aiemmin valistanut, miten maukasta se on?
Niin kuin kunnon mummo, nautiskelin suuresti siitä, että olimme jo reilusti ennen yhdeksää takaisin Villa Silossa. Luimme kirjaa, höpötelimme, otimme rauhassa. Sen jälkeen nukuimme yhdeksän ja puoli mukavaa tuntia aamunkoittoon saakka.
Lauantaiaamuna taivas avautui yhtä kirkkaana kuin edellispäivänäkin. Katsoimme säätiedotuksesta, että saisimme nauttia kirkkaasta kelistä pitkälle iltapäivään. Nautimme aamiaista varmaan kaksi tuntia – aivan parasta, kun ei ole minnekään kiire.
Aamupäivällä sonnustauduimme taas syystakkeihimme ja lähdimme jatkamaan saarien valloitusta. Oikein yllätyin, miten monta paikkaa ja saarta Suomenlinnassa onkaan. Sai aivan tosissaan taivaltaa, jos halusi nähdä kaiken.
Kallioilla paistatteli parvi joutsenia, ja meri oli auringossa vielä vähän upeampi kuin yleensä. Kävelimme monta tuntia, aina siihen saakka, kun pilvet siirtyivät auringon eteen. Silloin totesimme, että on sopiva hetki reissumme viimeiselle etapille, Suomenlinna-museolle.
Linnoituksen päämuseo, Suomenlinna-museo, sijaitsee Tykistölahdella ja on avoinna ympäri vuoden. Päiväkohtaiset aukiolot vaihtelevat vähän sesongin mukaan, joten ne kannattaa tarkistaa ennen vierailua.
Perusnäyttely esittelee linnoituksen yli 260-vuotisen historian vaiheita, ja museon yläkerrassa esitellään linnoituksen mittavaa restaurointityötä. Näiden lisäksi vaihtuvien näyttelyiden tilassa on aina esillä Suomenlinnaan liittyvä näyttely. Pääsylipun hintaan (8/5/4/0€) kuuluu myös auditoriossa puolen tunnin välein esitettävä, Suomenlinnan historiasta kertova lyhytelokuva.
Ainakin itselleni museovierailu avasi asioita ihan uudelta kantilta, vaikken mikään fanaattinen historioitsija olekaan. Mutta onhan se nyt siistiä tajuta, millaisia asioita niissä samoissa jalanjäljissä on tapahtunut, joita on itse juuri kulkenut. Tai millaisia tarinoita joku kaupunginosa tai historiallisesti merkittävä paikka kantaa mukanaan. Päällimmäisenä olona jäi kyllä ajatus, etten onneksi elänyt 1700-luvulla.
Reissu Suomenlinnaan tuli niin sopivaan väliin. Vaikka pilvet löysivätkin meidät paluumatkalle, tuntui lauttamatka ja meri-ilma mukavalta. Lokit pitivät minusta menomatkan tapaan ja vajaa varttitunnin jälkeen Kauppatorilla oli olo, kuin olisi ollut pitkäänkin poissa.
On mukava tietää, että tällaiset keidashetket odottavat tässä aivan lähiympäristössä. Jos ei ennätä yöksi, niin vaikka työpäivän jälkeen voi napata lautan yli ja lähteä ihailemaan auringonlaskua ja horisontin majakoita ja muita meren tunnusmerkkejä.
Kiitos Suomenlinna hyvästä huomasta ja huolenpidosta.
-Henriikka
Marraskuussa Suomenlinnan spesiaali on Tähtireitti, pääset lukemaan siitä lisää täältä. Tästä pääsee yleiseen aukiolo- ja tapahtumakalenteriin.
Kuvien editointi: Toni Eskelinen
