Rentouttava yhden yön staycation Porvoossa

kommentoi
–
matkustus, ravintolat, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Visit Porvoo

Nauratti, kuinka huojentunut olin, ettei viimeviikkoiseen kahden päivän Porvoon lomaan kuulunut ollenkaan maastopyöräilyä tai melomista. Tiedän, ne ovat ihan lempijuttujani, mutta varmaan intensiivinen kesä- ja syyskausi tekivät sen, että lokakuun lopun hämäränhyssyn laskeuduttua päälle, olen kaivannut vain rentoutumista ja virkistäytymistä.

Sain toden totta rentoutuakin näiden parin päivän aikana, kun hurautimme vajaa tunnin Helsingistä koilliseen ja tutustuimme paremmin sympaattiseen Porvooseen. Olin ollut kaupungissa muutamia kertoja ennenkin, mutta en vielä koskaan kunnolla ajan kanssa, enkä ikinä yökylässä.

Lähinnä söimme, nukuimme ja ihastelimme. Mitä sitä muuta ihminen kaipaisikaan virkistyäkseen?

Kahden päivän kaupunki- ja luontoloma Porvoossa

Porvoo on erityisen helposti saavutettavissa Helsingin lisäksi Kaakkois-Suomesta, esimerkiksi Kouvolasta, Kotkasta ja Lahdesta, mutta ei Tampereeltakaan aja paikan päälle kuin reilu pari tuntia ja Hämeenlinnastakin vain vajaa puolitoista. Myös julkinen liikenne toimii hyvin, ja bussit kärräävät paikalle luotettavasti.

Olen itse aina ennen ollut Porvoossa vain päiväreissulla tai ohikulkumatkalla, mutta nähtävää riittää kyllä useammaksikin päiväksi. Tälläkin kertaa jäi olo, että olisi voinut hyvin olla vielä pidempään, vaikka toisaalta tuntuikin, että sai kokea ihanan paineettomasti vaikka mitä.

1.päivä
Porvoon Vanha kaupunki ja jokiranta

Ensimmäinen päivä pyhitettiin pitkälti Vanhalle kaupungille. Sen tunnelma on aivan ihana, ja hyvin erilainen kuin ”uuden” Porvoon.

Porvoo on siitä uniikki, että kaupungissa on hyvin vähän mitään ketjuliikkeitä tai -ravintoloita. On mukavaa, kun voi haahuilla yksityisliikkeestä toiseen, ihastella antiikkikauppojen ikkunoita ja syödä hyvää ruokaa ja herkkuja yhdessä sun toisessa paikassa.

Lounas: Café Cabriole (Piispankatu 30)

Aloitimme lomamme runsaalla lounaalla. Café Cabriole sijaitsee viime vuosisadan vaihteessa rakennetussa tunnelmallisessa jugendtalossa Porvoon keskustassa. Lounas oli erinomainen: runsas, perinteikäs salaattipöytä, keitto sekä lämpimiä ruokia.

Huomioitavaa on kuitenkin myös se, että Porvoon laajin gluteeniton makeiden valikoima löytyy täältä! Eräs lukija vinkkasi, että täältä olisi saanut myös huippuhyvää kaakaota.

Majoitus: Porvoon jokimajat (Rantakatu 23)

Yövyimme kelluen! Porvoon jokimajat ovat pikkuruisia, mutta hyvin, hyvin sympaattisia asuntoja Porvoonjoen varrella, vajaa kilometrin päässä Vanhasta kaupungista. Jokimajasta löytyy nykyajan normaalimukavuudet ja se on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Pitkillä tai suurikokoisilla ihmisillä voi olla hankaluuksia mahtua mukavasti parvelle, mutta myös sohvapaikka löytyy. Parvella olisi lämpimällä kelillä mukava katsella ohilipuvia veneitä, joita nyt tiirailimme pyöreistä, merihenkisistä ikkunoista.

Aivan ykkösbonus majapaikassa oli se, että sieltä löytyy pyörät vapaaseen käyttöön vierailijoille. Kruisailimmekin onnessamme Porvoota ympäri.

Vanhan kaupungin tunnelmaa:

Ani’s Café

Iltapäiväherkut ja -kahvit nautimme tällä kertaa täällä. Valkkasimme vitriinin monien kakkujen sijaan itsetehtyä jäätelöä, cappuccinon ja kaakaon. Kakut leivotaan paikan päällä ja paikassa leijui muutenkin ihana itsetekemisen tunnelma.

PetriS Chocolate

Käsintehtyjä, kotimaisia konvehteja? Oi, kyllä! Tämän putiikin muistattekin ehkä Mathildedalin jutuistani, toinen myymälä löytyy kuitenkin Porvoosta. Sen lisäksi, että myymälässä on paljon ihanaa suklaata, myydään toisessa huoneessa muutakin laatutavaraa, esimerkiksi kynttilöitä, kodinhoitoaineita, tekstiileitä sekä käsintehtyjä saippuoita.

Brunbergin suklaa- ja makeismyymälä

Porvoo on Suomen suklaapääkaupunki, siitä ei ole kahta sanaa. Brunbergillä myydään kaikkia klassikoita, niin kuin tryffeleitä ja pusuja, mutta myös uudempia tulokkaita, kuten gluteenitonta lakritsia. Suklaanystävien kannattaa suunnata nostalgiaostoksille.

Niin mua -second hand & vintage

Tämä oli hieno löytö! Kiitos vaan kaikille vinkanneille. Niin mua -vintageliikkeessä myydään pääosin suomalaisia vintagevaatteita 1940–1980-luvuilta. Kuratointi on tehty huolella, joten laiskempikin second hand -shoppaaja pärjää hienosti. Täältä voisi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä!

Porvoon Paahtimo kahvila, sekä paahtimon puoli (vierekkäin)

Porvoon paahtimo sekä paahtimon kahvila sijaitsevat lähekkäin toisiaan. Tällä hetkellä paahtimonpuoli on kiinni, mutta hämärästä, tunnelmakahvilasta kävimme ostamassa kahvia (tosi hyvää!) tuliaiseksi kotiin. Tänne sopi hyvin jotkut marraskuiset glögit, kahvit, kaakaot tai vaikka kaljat.

COCOCO Market

Vastaavaan kauppaan en ollut Suomessa koskaan törmännyt, täällä oli aivan oma tuntunsa. Afrikkalaiseen lifestyleen keskittynyt pikkuputiikki myi upeita tyynynpäällisiä, mattoja ja muita tekstiilejä, sekä veikeitä ja värikkäitä asusteita ja kodinyksityiskohtia. Valitettavasti sain käskyn olla ostamatta saukonpään muotoista hammasmukia, mutta ehkä joskus käyn sen vielä hankkimassa.

Riimikko

Tämä on sellainen taianomainen lelukauppa, josta lapsena osasi vain unelmoida. Käsintehtyjä puuleluja, nukkekoteja ja niiden esineitä, paperitarvikkeita ja vaikka mitä muuta. Hirsiseinäisen kaupan sisällä viipyy yllättävän pitkään, ja jännästi sitä tällainen 29-vuotiaskin löytää vaikka mitä ostettavaa.

Myös kahvi- ja teeliike Skafferiin sekä nostalgian herkkukauppa Doris & Dukeen oli tarkoitus ennättää, mutta pitäähän jotain jättää ensi kertaankin. Vanhassa kaupungissa kannattaakin huomioida, että useat liikkeet sulkeutuvat jo viideltä.

Porvoon Tuomiokirkko

Illalla vielä kauppojen mentyä viimeistään kuudelta kiinni, työnsimme fillarimme kirkolle. Porvoon kirkko on yksi suosikkejani koko maassa. Katonharja oli täynnä naakkoja, jotka olivat muutenkin aivan villinä koko illan, ja aurinko laski mailleen silmien edessä.

Linnamäki

Kaupungin kupeessa, kävelymatkan päässä keskustasta ja Vanhasta Porvoosta, nousee muinainen Linnamäki, joka lienee yksi paikallisten suosikkipaikkoja – niin paljon sain siitä vinkkejä. Linnamäki on yksi Uudenmaan suurimmista muinaisjäännöksistä, jonka näkyvät rakennejäänteet ovat keskiajalta. Meille alueen kiertely jäi vähän liian pimeäksi, kun emme malttaneet irrottautua kaupungista riittävän ajoissa, mutta tänne tekisi mieli tulla vaikka brunssille joku lämmin päivä.

Illallinen: Bistro Sinne (Läntinen Aleksanterinkatu 1)

Illan viimeinen etappi oli joen toisella puolella, loft-henkeen sisustetussa Bistro Sinnessä. Silmät alkoivat jo vähän luppaamaan päivän päätteeksi, mutta vielä jaksoimme nauttia isolla ilolla muun muassa jääkellarin nieriää, tattikeittoa sekä paahdettua maa-artisokkaa. Tämä ei ole sellainen söötinsuloinen Porvoo-ravintola, vaan edustaa kaupungin modernia laitaa. Etenkin alkuruoat olivat erinomaiset, ja palvelu samoin.

2. päivä
Luontoretkeilyä Porvoon saaristossa

Kelluvassa jokimajassa nukutun yön jälkeen oli vuorossa piiiiiitkä aamiainen ja sukeltaminen Porvoon saariston tunnelmaan loppupäiväksi. Porvoon saaristo on upea, olin siellä itse ensi kerran vasta tänä kesänä. Kyläkaupat, kesätorit ja muut uniikit pikkupaikat tuovat paikkaan uniikin ripauksen, vaikka luonto itsessään on jo hulppea sekin.

Aamiainen: Aatos Café (Kaivokatu 37B)

Ennen retkipäivää kävimme rennossa Aatoksessa aamiaisella. Vanhan elokuvateatterin tiloihin rakennettu kahvila tarjoaa käsityönä tehtävää aamiaista ja lounasta, itsetehtyjä mehuja ja smoothieita, erikoiskahveja ja laadukkaan teevalikoiman, luomuviinejä ja pienpanimo-tuotteita sekä kahvilaherkkuja. Itselleni tuli paikasta mieleen aivan kulttuurituotannon opiskeluajat: luuhasin aina vähän kiusallisen pitkään juuri tuollaisissa kotoisissa, lämminhenkisissä kahviloissa.

Sikosaaren puoti

Ensimmäinen etappimme saaristossa oli Sikosaaren puoti, josta olin kuullut ystävältäni. Puodissa myydään itsepyydettyä kalaa ja kalajalosteita, mutta saatavana on myös myös riistaa ja rapuja sesongin mukaan sekä sieniä ja marjoja keruuaikana. Paikassa oli niin lämmin ja mukava meininki, että olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Tyrniäkin olisi saanut poimia matkaan. Tyydyimme kuitenkin tällä kertaa vain yhteen pakettiin hirvijauhenlihaa, sillä kala ei olisi säilynyt hyvänä autossa kotiin saakka.

Island Riddles -kierros, lähtö Pellingin Söderby Boden-kyläkaupalta (Vanha Söderbyntie 44)

Porvoosta ajaa Pellinkiin vajaassa tunnissa. Matkalla on yksi ilmainen lossi, jonka aikataulut luonnollisesti vaikuttavat myös omaan matkantekoon. Maisemat ovat kauniita, joten matka kulkee kyllä jouten.

Pellingistä, Söderby Boden -kyläkaupalta pääsimme starttaamaan sympaattisen pulmametsäradan, vähän kuin pakohuoneen, mutta ilman kiirettä tai painetta ja niin, että koko ajan edetään metsäreittiä eteenpäin.

“Kuinkas sitten kävikään” -teemaretki perustuu Tove Janssonin samannimiseen rakastettuun kuvakirjaan. Island Riddles vie Muumien ikimetsään ja tismalleen samoille rannoille, joilla Tovekin käveli lapsena. Reitille lähtiessämme saimme mukaamme kirjan sekä lähtiessäsi mukaasi kirjan sekä 14 arvoitusta, jotka ratkottiin reitillä metsän halki.

Kovin paljon en radasta voi paljastaa, mutta sen voin sanoa, että mukavaa oli. Luulen, että parhaimmillaan tämä olisi perheen yhteisenä aktiviteettina, parhaiten toimisi varmaankin alakouluikäisten kanssa. Näin koko perhe voisi kulkea ja ratkoa rataa yhdessä.

Reitillä ei ole koskaan kahta ryhmää samaan aikaan, joten rauhallinen kulku on taattu. Jokainen ryhmä saatellaan ohjeineen mukaan reitille ihan henkilökohtaisesti.

Lounas laavulla

Reitin kierrettyämme istuimme vielä pitkään laavulla ja söimme myöhäisen luontolounaan: saaristolaisleipää inkiväärisilakalla ja lohisalaatilla, sekä pannukakkua mustikkahillolla. Söin ihan rehellisesti sanottuna niin paljon, että napa poksui.

Reitin kiertämiseen meni useampi tunti, joten nälkä oli ehtinyt jo tullakin. Taivaalta oli lisäksi sadellut vähän vettä, minkä huomasi märistä lapasista laavulla. Vaatteet kuivuivat nuotion äärellä, kun mutustimme lounastamme onnestamme ja pohdiskelimme, kelle reittiä voisi suositella.

 

Illaksi ajoimme kotiin. Olo oli rentoutunut ja virkistäytynyt, eli kaksi kahdesta tavoitteesta toteutui.

Käsintehdyt konvehdit toimme seuraavana päivänä vanhemmille Kouvolaan tuliaisiksi, ja itse jäin haaveilemaan eräästä keraamisesta purkista, joka jäi yhden antiikkikaupan ikkunaan. Onpahan hyvä tekosyy lähteä pian uudestaan staycationille.

Porvoon kaupunki on hyvä reissukohde niille, jotka tykkäävät sellaisesta sympaattisesta, lämpimästä ja nostalgiahuuruisesta sekä kahvintuoksuisesta kaupunkifiilistelystä. Porvoon saaristoa suosittelen rauhaa rakastaville, merifaneille sekä kaikille niille, jotka ovat elämässään vaikuttuneet joko Saariston lapset -sarjasta, Muumipapasta ja Merestä tai Myrskyluodon Maijasta.

Itse kuulun kumpaankin ryhmään. On ilo, kun ei tarvitse valita kaupunki- ja luontomatkailun väliltä.

-Henriikka

Lue lisää Staycation-vinkkejä Porvooseen

Kuvien edit: Toni Eskelinen

Meille, joilla on resursseja auttaa

3
–
hyväntekeväisyys, yhteistyöTags: , ,

Kaupallinen yhteistyö: World Vision & Asennemedia

Olen ollut vähän huolissani siitä, että tämän erikoisen vuoden aikana ihmiset ovat kääntyneet sisäänpäin.

Tiedän, että todella monilla on ihan oikeasti vaikeaa enkä vähättele missään nimessä sitä huolta, mitä tämä kaikki on aiheuttanut. Huomaan kuitenkin, että myös ne, jotka eivät ole olleet suurimmassa hädässä, ovat kääntyneet uudella tavalla itseään ja pientä piiriä kohti. Kun muihin ei saa pitää fyysistä läheisyyttä, tulee henkinenkin läheisyys ottaneeksi takaiskua. Kriisin alussa yhteisöllisyys ja avunantaminen tuntui korostunen, mutta enää sellaisia merkkejä ei ole ollut ilmassa. Varmasti itsellänikään riittävissä määrin.

On inhimillistä, että maailmaa ravisuttavat kriisit saavat katseet kääntymään omiin läheisiinsä. Mitä minulle käy, miten tämä vaikuttaa lähipiiriini? Sekin on kuitenkin totta, että kovimmin maailmankriisit iskevät niihin paikkoihin ja niihin ihmisiin, joilla on muutenkin vaikeaa. Miljoonat lapset elävät vaarallisissa oloissa ympäri maailmaa, ja he joutuvat valitettavasti usein vaikeimpaan asemaan myös tällaisissa maailman ravisteluissa.

Laitoin tähän kirjoitukseen kuvituskuviksi kuvia näistä turvattomissa oloissa asuvista lapsista, sekä kontrastina omia lapsuudenkuviani. Onhan se herättävää nähdä näitä kuvia vieri vieressä. Minä sain elää turvallista, onnellista lapsuutta. Saisivatpa tulevaisuudessa niin tehdä aivan kaikki maailman lapset.

Aloitin syyskuussa pidemmän yhteistyön Suomen World Visionin kanssa. Se tuntuu tosi hyvältä. Minulla oli itselläni kasvanut kevään ja kesän mittaan sellainen turhautuminen, että kuinka voisin auttaa eniten maailmantilasta kärsiviä, kun itselläni olisi siihen mahdollisuus.

World Visionin toiminta on itselleni tuttua vuosien takaa ja vihdoin ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Usein tällaisten outojen maailmantilanteiden, luonnonkatastrofien ja muiden poikkeusolojen keskellä mietin, että mitenhän lapset jaksavat. Että mitenhän he pienet ja viattomat kestävät kaiken fyysisesti ja henkisesti, kun se tuntuu olevan aikuisillekin valtavan rankkaa. Siksi valitsin auttamisen kohderyhmäksi nimenomaan maailman lapset, ja vielä heistä ne, jotka ovat jo muutenkin turvattomimmassa asemassa.

World Vision

Minulle itselleni tuli yllätyksenä, miten tuntematon järjestö World Vision vielä Suomessa on. En tosin itsekään muista, mitä kautta itse olen päätynyt joskus sen toimintaa seuraamaan.

Tässä kiteytetysti järjestöstä:

– World Vision on kansainvälisesti maailman suurin kummilapsijärjestö, joka toimii yli 90 maassa. Vaikka Suomessa tunnettuus onkin vielä maltillista, se on myös yksi maailman suurimmista avustusjärjestöistä.

– Kehitysyhteistyötä tehdään pysyvään muutokseen tähtäävinä 10-15 vuoden projekteina maailman köyhimmissä maissa, pääosin Afrikassa ja Aasiassa. Lisäksi käynnissä on aina lyhyempiä teemaprojekteja eri puolilla maailmaa. Työn tuloksia sekä tehokasta varojen käyttöä valvotaan puolueettomien tahojen toimesta erittäin tarkasti.

– Tärkein auttamistapa on kummius, jossa suomalainen kummi tukee kehitysmaan lasta ja hänen kyläyhteisöään kuukausilahjoituksella. Tällä hetkellä kummeja on Suomessa lähes 14 000. Mutta yhtä lailla World Vision myy myös eettisiä lahjoja, kerää katastrofiavustuksia ja ottaa tukea vastaan myös kuukausilahjoituksina. Halusin itse ryhtyä nimenomaan tällaiseksi kuukausilahjoittajaksi, jolloin raha menee aina kulloinkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kuukausilahjoittajana summa voi myös olla pienempi, minimissään 10 euroa kuukaudessa.

– Suuressa kuvassa pyritään vaikuttamaan maailman kriittisimpiin haasteisiin, jottei apu olisi laastarin kaltainen, vaan pidempiaikainen ja pysyvämpi. Näitä haasteita ovat köyhyys, väestönkasvu, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja kaupungistuminen.

Keitä World Vision auttaa?

– Apu kohdistuu lapsiin, World Vision suojelee ja puolustaa lasten oikeuksia.

– Pähkinänkuoressa autettavia ovat köyhät yhteisöt kehitysmaissa, lapset katastrofien keskellä, tytöt silpomisuhan alla (ehkä joku tietää #pelastapimppi-kampanjan?), kaduilla ja slummissa elävät lapset ja pakolaislapset.

– Kuukausilahjoituksella autetaan kaikkein vaarallisimmissa olosuhteissa eläviä lapsia projektiluontoisesti, esimerkiksi entisiä lapsisotilaita tai slummeissa ja jengisotien keskellä eläviä lapsia. Nämä ovat niin rajuja ja vaikeasti käsitettäviä asioita, että nousee kyyneleet silmiin ja iho kananlihalle, vaikka totuudesta ei pysty käsittämään puoliakaan.

Konkreettisia esimerkkejä kenttätyöstä ja avusta

Ajattelin, että selkeintä kirjoittaa myös esimerkein auki, mitä World Vision tekee. Moni näistä asioista on niin käsittämättömiä ja niin pohjattoman surullisia, että meinaan ajautua raivon partaalle. Siksi kai yritänkin tehdä edes jotain auttaakseni.

Upotan tähän ensimmäiseksi videoklipin teille nähtäväksi, niin pystytte vähän paremmin hahmottamaan esimerkin kautta, minkälaista työtä World Vision ihan oikeasti, konkreettisella tasolla tekee.

Katulapset (Uganda)

Abdulin tarina on yhden katulapsen tarina. Katulapsia riittää maailmassa itkettävän paljon. World Vision tekee tällä hetkellä katulapsityötä Ugandassa, Busian alueella.

Alueen viranomaisia ja yhteisöjä koulutetaan lastensuojeluun ja lasten oikeuksiin liittyvissä asioissa, minkä lisäksi katulapsille järjestetään ammattikoulutusta, jotta he saisivat turvallisen elinkeinon ja elämänlangasta kunnolla kiinni. Lisäksi World Vision auttaa löytämään katulapsille uusia koteja.

Katastrofit (viimeisimpänä Beirut & Idai)
Katastrofin sattuessa World Vision auttaa hätäavun keinoin, jakaa puhdasta vettä, ruokaa, huopia ja muita perustarvikkeita, sekä auttaa jälleenrakennuksessa. Tärkeää on myös se, että järjestö pyrkii suojelemaan erityisesti lapsia katastrofin keskellä.

Silpomisen vastainen työ (Kenia & Somalia)

Silmpomisen vastaisesta työstä olenkin puhunut vuosien saatossa paljon.

Keniassa koulutetaan tyttöjä ja heidän yhteisöjään silpomisen vaaroista. Tytöille rakennetaan asuntoloita turvaamaan koulunkäynti ja vaihtoehtoisia, väkivallattomia aikuistumisriittejä järjestetään tytöille. Entisiä silpojia koulutetaan uusiin ammatteihin, mikä on olennainen yksityiskohta, mitä en ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi.

Somaliassa keskitytään aluksi tiiviiseen yhteistyöhön viranomaisten ja erilaisten vaikuttajien kanssa. Koulutuksia järjestään uskonnollisille johtajille, opettajille, vanhemmille, pojille ja tytöille.

Väkivaltaiset konfliktit (Kongon Demokraattinen tasavalta)

Kongossa, aivan Ugandan ja Ruandan rajalla, on käynnissä 3 vuoden projekti väkivaltaisten konfliktien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alueella hallituksen ja kapinallisten joukot ovat taistelleet yli 20 vuotta, minkä vuoksi alueen perheet kärsivät viljelymahdollisuuksien, veden, terveydenhuollon ja koulutuksen puutteesta. Tämän lisäksi koko alue kärsii epävakaista sääoloista, ebolasta ja kolerasta. Lapsia siepataan alueella sotilaiksi.

Avun painopistealueet ovat Kongossa ruokaturvassa, hygieniassa ja lasten suojelussa.

Jengisodat (Honduras)

Myös Hondurasissa, maailman murhapääkaupungissa San Pedro Sulassa on käynnissä 3 vuoden projekti jengisotien keskellä elävien lasten auttamiseksi. Alue kärsii huumeisiin liittyvästä jengiväkivallasta, eikä asuinalueella ei ole valtionhallinnon tukea.

Avun painopistealueet ovat täällä nuorten työllistymisessä ja lasten suojelussa, mutta myös vaikuttamistyön kautta suhteiden luomisessa valtioon, yrityksiin, järjestöihin sekä mediaan, jotta alueelle saataisiin lisäresursseja.

Pakolaiset (Afganistan)

Kolmas 3 vuoden projekti pakolaisten auttamiseksi on Afganistanin länsiosassa, kolmella Heratin kaupungin alueella, jotka ovat vastaanottaneet maan sisäisiä pakolaisia. Maan yli 35 vuotta kestänyt konflikti, luonnonkatastrofit ja Covid-19 ovat kärjistäneen tilanteen todella vaikeaksi.
Ongelmia riittää toimeentulossa ja terveydenhuollossa, mutta myös lapsityövoiman käyttö ja lapsiavioliitot yleisiä, ja lasten koulunkäyntimahdollisuudet puutteelliset.

Avun painopistealueet ovat alueella toimeentulon turvaamisessa sekä terveys- ja saniteettipalveluiden kehittämisessä.

En tiedä, olenko ainoa, joka meinaa näitä faktoja lukiessa miltei lamaantua. Toisaalta näiden faktojen vuoksi en nimenomaan haluaisi lamaantua vaan toimia ja tehdä jotain! Haluaisin takaisin sitä yhteisöllisyyttä, jota koronan ensihetket toivat tullessaan, että haluttiin auttaa ja olla muita varten. Sitä tarvitaan nyt myös Suomessa, mutta etenkin koko maailmassa.

Me, joilla on resursseja auttaa, voisimme sen kyllä tehdä. Turvallisen lapsuuden pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus.

Itse lahjoitan World Visionille 20 euroa kuukaudessa. Kymmenen euron minimisumallakin saisi jo paljon aikaan.

Lähtisitkö sinäkin kuukausilahjoittajaksi?

Esimerkiksi kympin voi aika moni meistä irrottaa kuukausibudjetistaan, kun taas jollekin maailman lapselle se tuo todella paljon apua ja turvaa.

Lahjoituksen tekeminen ei vie kuin pari minuuttia ja hoituu erittäin vaivattomasti ja turvallisesti. Voit tehdä sen täällä.

Lupaan, että jokaisesta kuukausilahjoittaksi ryhtyneestä lahjoitan 5 euron lisäsumman World Visionille kertalahjoituksena kuukausilahjoitukseni päälle. Kun olet ryhtynyt lahjoittajaksi, kommentoi siis anonyymisti tai nimimerkillä vaikka sydän-hymiö kommenttiboksiin tai laita minulle viestiä vaikka Instagramissa, niin tiedän sinun ryhtyneen avunantajaksi.

Ei vaivuta liikaa oman pään sisään, ei käännytä sisäänpäin. Pyritään pitämään silmät ja sydän auki sekä auttamaan aina, kun mahdollista.

Minulla on eräs ystävä, joka hinaa sammahtaneita autoja tien vieriltä varmaan viikoittain. Ihmettelin pitkään, että miten ne hajonneet autot aina sattuvat hänen kohdalleen, kunnes tajusin: muiden silmät ja sydän eivät ole vain yhtä valppaita auttamaan. Siellä niitä ihmisiä on autettavana, kunhan vain nostamme katseemme omasta reitistämme ja ymmärrämme antaa apuamme.

-Henriikka

Lue lisää ja ryhdy World Vision -kuukausilahjoittajaksi täällä. Kiitos <3

Muut kuin omat lapsuudenkuvani: World Vision

Haaveilen

1
–
elämäTags: ,

Mietin eilen unelmia ja haaveita. Mistä tällä hetkellä ylipäänsä unelmoin.

En ollut miettinyt asiaa tiedostaen sitten vuodenvaihteen, joka on klassisesti sellaista uuden alkujen aikaa. Tiedän, että toisilla syksy on nimenomaan se hetki, kun uusi sivu tuntuu kääntyvän elämässä, mutta itselläni syksyt menevät jotenkin aina niin humisten ohi, että uudenvuodenaatto ja vuoden ensimmäinen päivä ovat aina olleet erityisiä. Silloin olen pyhittänyt aikaa uuden tulolle ja lähihistorian pohtimiselle. Tulevaisuuden haaveille.

Tietysti haaveilen silti ympäri vuoden. Haaveiluni konkretisoituu nykyisin aika vikkelästi suunnitteluksi, mutta välillä onnistun jopa sellaisessa tavoitteettomassa unelmoinnissa. Se vaatii aikaa ja rauhoittuneen mielen, mutta onnistuessaan saa koko mielen siivilleen.

Mistä sitten ihan oikeasti tällä hetkellä haaveilen?

Meni hetki saada niistä ajatuksista kiinni konkretian tasolla, sillä olen tällä hetkellä aivan älyttömän onnellinen. Huomaan, että haaveiluni on ollut siksikin melko maltillista.

Sen lisäksi, että onnellisuutta on riittänyt, aika on kulkenut kaiken lisäksi tosi hitaasti. Miten harvinaislaatuinen yhdistelmä! Tämän vuoden kuukaudet ovat tuntuneet vuosien mittaisilta, jokaiseen on mahtunut niin paljon muistoja, ettei esimerkiksi helmikuu tunnu enää tältä vuodelta ollenkaan. Olen vellonut hitaassa ajassa, keinunut ohikulkevissa mutta myös pitkään pysyvissä hetkissä ja nauttinut olostani. Nauttinut itsestäni.

Tällä hetkellä haaveilen eniten siitä, että onni kantaisi. Sen ei tarvitse olla ainaista iloisuutta, pysyvää kepeyttä, vaan voi tietysti muuttaa muotoaan elämän kuljettaessa. Mutta onnellisuuden ja toiveikkuuden toivoisin olevan rinnallani aina.

Sen lisäksi haaveilen, että pysyisin näin terveenä. Vihdoin pari vuotta vihotellut häntäluuni ja vuosia kipuillut selkäni ovat olleet hyvällä tolalla. Niskakaan ei huuda, kunhan muistan asettaa läppärini ergonimisesti.

Sitten on suuri, konkreettinen haave: oma talo, joka tuntuisi kodilta. Tajusin ensi kerran jo useita vuosia sitten, että haluan ehkä jossain vaiheessa muuttaa maaseudulle tai ainakin keskustasta syrjemmälle. Välillä edelleenkin hätkähdän sitä totuutta, että nyt sitä taloa ihan oikeasti etsitään.

Sen lisäksi haaveilen rutiinien löytymisestä, elämän rauhoittumisesta ja jonkunlaisen tasapainon tunteen löytymisestä luokseni. (Tiedän, ei saisi käyttää tuollaista passiivista ilmaisua, kuin en itse olisi päävastuussa sen löytymiseen.) Olen elänyt aikani aika vauhdikasta, totaalisen rutiinitonta elämää ja olisi mukava vaihteeksi vähän asettua. Se kuitenkin vaati edellisen kohdan täyttymistä, sillä tänne keskustakotiin en enää osaa, en ehkä ole koskaan osannutkaan, luoda rutiineita ja tapaa olla. Tämä on ollut tällainen välitila – tärkeä, intensiivinen, rakas ja visuaalinen kokemus ytimestä.

Edellistä liipaten huomaan haaveilevani usein siisteydestä, siivoamisesta. Siivoan, kun minulla on rauhallinen olo ja vapaa-aikaa. Ehkä molempien puutteesta on kielinyt se, että nuoruuden aktiivisiivoja on ollut piilossa viimeiset, hmm, 6 vuotta?

Haaveilen myös siitä, että uuden kodin löydettyä löytäisin kotiini sopivat vuokralaiset. Kaksi tässä kai parhaiten asuisi. Sellaiset keiden kanssa ei tarvitsisi vääntää, jotka arvostaisivat vihreää kattoa ja jotka ilahtuisivat, kun jätän heille skumppapullon jääkaappiin uuden kodin kunniaksi. Jotka asuisivat elämänjälkiä toki jättäen, mutta kotia kunnioittaen.

Sitten haaveilen perheestä. Lapsista. Että olisin joskus äiti. Naimisiinmenosta, kihloista ja muusta en osaa niin haaveilla, en ole koskaan osannut, mutta vanhemmaksi tuleminen on aina ollut sellainen pysyvä haave, niin kuin vaikka maailmanrauhan toivominenkin. Olen aina tiennyt, että se tuntuisi mukavalta ajatukselta, jos mahdollisuus siihen siunaantuisi ja jos elämä olisi kaikelle riittävän mallillaan.

Haaveilen myös säilyttäväni ja syventäväni ystävyyssuhteeni. Elämässä olisi kai parasta olla sellaisia ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itseni. Jotka ovat ihan itsejään kanssani. Olen nähnyt lähipäivinä useaa ystävääni, eilen lounaalla ja tänään aamiaisella ja illaksi olen menossa vielä illalliselle porukala, ja olen iloinnut heistä jokaisesta. Tuntuu, että olen herännyt jostain vuosia kestäneiltä päiväunilta uudenlaisella sosiaalisella sykkeellä. Kovin montaa ystävää en kaipaa, monta kohtaamista viikossa tuntuu usein jo vähän liialta. Mutta se ei tarkoita, etten kaipaisi heitä, ystäviä.

Seikkailuja olen saanut paljon, joten niistä en ehkä osaa niinkään juuri nyt unelmoida, vaikka toivoisinkin niiden jatkuvan elämässä pieninä tai suurina. Sen sijaan taidan haaveilla rauhasta, tyyntyneestä sykkeestä, ulkoilusta ja hyvänmielen liikunnasta.

Sitten on vielä läjä sellaisia tosi konkreettisia haaveita, niin kuin käytettynä löydetty, edullinen kajakki, sekä ihkaoma splitboard, joka olisi tällaiselle lyhyehkölle riittävän lyhyt. Ja kuivapuku. Ja ehkä märkäpukukin. Ja omat pelastusliivit! Sen lisäksi toivoisin Bezzerwizzer-peliin lisäkysymyksiä sekä suuret juhlat, joiden järjestelyihin voisin pitkästä aikaa panostaa. Muuta en taida nyt keksiä.

Tietysti mielessä on aina sellaisia maailmanrauhan kaltaisia suuria haaveita, kuten ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, koronan nujertaminen ja kaikki muu haasteellisempi ja monimutkaisempi. Mutta en tiedä osaanko käyttää niiden kohdalla edes sanaa ”haaveilu” kovin helposti – ne ovat enemmänkin taisteluita, systemaattista työtä paremman eteen. Jos haluan heittää ajatukseni vapaalle ja liitoon, paineetta liitelemään, en ajattele ilmastonmuutosta. Minulla ei riitä sellaiseen virkistäytymiseen voimavarat.

Haaveilu kantaa pitkälle. Välillä mietin, että jos mieleni antaisin minun haaveilla sellaisista epärealistisen tuntuisista asioista, veisikö elämäni myös todennäköisemmin mahdottomiakin asioita kohti tehden niistä mahdollisia. Ehkä. Omat unelmani ja haaveeni ovat kuitenkin aina olleet pitkälti sellaisia, joiden tiedän olevan mahdollisia.

Haastavimmalta tuntuu löytää se rauhanomainen arki, jossa on tilaa ja aikaa siivoukselle, kalastukselle ja kirjojen lukemiselle. Jään kaiholla odottamaan, käykö se toteen.

(Tein sen taas: käytin passiivista muotoa, kuin asia ei olisi muka minusta kiinni.)

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen
Paita, housut & korvikset / Yo Zen, kengät / second hand

1 … 31 32 33 34 35 36 37 … 818