On vähän vaikeuksia löytää balanssi tähän juttuun. Olen lukenut pari päivää Pauliina Rauhalan Taivaslaulua ja veressä tuntuu virtaavan runon alut ja loput, tahallisesti päättelemättömät riimit ja riipaisevan romanttinen melankolia. Toisaalta päällä on ollu sitä samaa vanhaa tuttua: loppikselta löydettyä Levistä ja kirkasta huulipunaa. Näiden kahden maailman tasapaino on kovin ontuva, jos niillä on tasapainoa lainkaan. Ajatukseni kulkevat kevyiden Simpsons-pilvien lailla, kun taas vaatteeni ja ulkoinen haibitukseni on tähän kaunomaailmaan verrattuna liian läsnä ja liian kontrastinen.
Nämä rakentamani syvälliset puitteet voivat johtua myös kellonajasta. Viisarit osoittavat pian yhtä, kuinka se pidempi viisari voikin tikittää niin kovaa vauhtia. Saavuin äsken kesäonnisena kulkurina Mattolaiturilta ja aamulla olisi uneliaallekin pakkonousu, kun Pori kutsuu.
Lomani on ylittänyt puolenvälin, mutta tämän kirjoittamani lauseen jälkeen päätän taas unohtaa sen. Niin kuin on nykyisen romaanin jälkeen seuraava kiinnostava kirja, on tulevaisuudessa myös varmasti hyviä lomia, kuin myös ilontäyteisiä työpäiviä. Viikko ja viikonloppu: jazzit, Helsinki-hyrräämistä ja todellista, vakaata mökkielämää. Tiedossa on vielä niin monta hyvää kesäpäivää.
Ensi viikkoa pokataan kesän parhaaksi. Pakko se on kai uskoa ja ottaa itseääntoteuttavana ennusteena.
Epämääräiset wacking/vogue/salsa-kädet johdattavat yöpuun kautta viikonlopun rientoihin.
Voi kunpa, voi kunpa minulla olisi viikonlopuksi kukkaseppele! Kävin tänään kysymässä lähikukkakaupasta, paljonko päähän painettava leikkokukkaseppele kustantaisi. 60 euroa, kuulemma. Pitäkää tunkkinne.
– Henriikka
hattu, takki, mekko/second hand, kengät/Vagabond
