Olen matkalla kotiin, joulunviettoon. Kotiin-kotiin siis, lapsuudenkotiin. Sitä paikkaa voi aina kutsua kodiksi, vaikka todellisuudessa koti on ollut jo yli 10 vuotta muualla. (Kyllä, nyt tajusin, että ihan oikeasti aika tarkalleen kymmenen, sillä syksyllä 2009 muutin kotoa pois, ensin Etiopiaan ja sieltä muualle maailmaan ja Suomeen.)
Olen taas junassa. Tuntuu, että junan kyytiin istuessa alkaa samantien rauhallisempi elämäntahti. Vähän niin kuin silloin, kun lentokentällä saa jätettyä laukkunsa matkatavarahihnalle ja on pelkkien käsimatkatavaroiden varassa – elämä alkaa kulkea verkkaisesti eteenpäin, keuhkoihin mahtuu puolta enemmän happea ja hyvää oloa, ja kaikki tuntuu lutviutuvan parempaan prioriteettijärjestykseen.
Juna on loppuunmyyty. Helsingin rautatieasemalla oli valtava vilske ja hälinä. Lapsiperheet ottavat kokonaisvaltaisesti huomion itselleen mukavalla melskeellään ja joulutohinallaan, mikä saa oman olon tuntemaan siltä kuin olisi ainoa ilman perhettä matkustava. Todellisuudessa perheitä on vain murto-osa kaikista, he vain osaavat ottaa kunnioittavasti lavan haltuun.
Myös junassa lasten läsnäolo naurattaa. Joka puolelta kaikuu isien ja äitien kutsuhuudot – toiveet ja kysymykset tuntuvat olevan ihan samat kuin kultaisella ysärillä: Milloin saa karkkia? Koska ollaan perillä? Onks tää pitkänmatkanjuna? Miten lujaa juna kulkee? Miten nää penkit toimii? Miten nää junat toimii? Milloin saa karkkia? Mikä paikka tää on? Voinks mä laittaa mun käden tänne roskikseen? Saako hattuhyllylle kiivetä? Milloin saa karkkia?
Matkustimme lapsina niin paljon junalla, että tunnistan sisaruskatraamme hienosti. Olimme varmasti juuri ne iloa tuottavat mukulat, kun halusimme aina kulkea junaa päästä päähän ja takaisin. Kerran myös eräs nimeltä mainitsematon sisarukseni halusi järjestää pienen konsertin: hän nousi istumaan tuolin selkänojalle ja kajautti omakehittämänsä laulun koko junakansalle: ”Meidän äitillä on tissilihakset! MAHTAVAT tissilihakset!” En muista äitini nauraneen koskaan niin.
Junajutuista taas lapsuudenkotiin: tuntuu ihanalta päästä joulunviettoon. Tänään illalla laitan somet kiinni ja laskeudun kunnolla jouluoloon. Villasukat jalkaan, konvehti kielelle sulamaan ja jouluhyrinä päälle. Tuntuu onnelliselta päästä tuttuun kotiin.
Äsken kuulutettiin, että junamme on myöhässä edelliselle junalle käyneen henkilövahingon takia. Toivottavasti joku yksinäisyyttä kokeva ei ole päättänyt päättää päiviään aatonaattona. Tällaiset juhlapyhät kun monesti korostavat niiden surua, jotka eivät voi esimerkiksi kutsua lapsuudenkotia kodikseen tai jotka eivät pääse nauttimaan läheistensä seurasta omasta tahtotilasta riippumatta. Oli tilanne mikä tahansa, lähetän mielessäni suojelusenkeleitä ja lämpimiä ajatuksia vahingon kokeneelle ja kaikille niille, keille joulu on kaikkea muuta kuin auvoinen onnenjuhla.
Avasin aamulla aamiaisen äärellä Kirkko & Kaupunki -lehden välissä tulleen joulukalenterin luukkuja. Olin unohtanut avata noin 100 prosenttia ennen tätä päivää. Luukuista avautuneet mietelauseet olivat kauniita. Erityisen hyvin jäi mieleen yksi: ”Joulurauha sopii joka kodin joulusisustukseen.”
Sen ajatuksen voimalla jätin myös oman, hyvinhyvin sotkuiseen kuntoon jääneen kotini ja suuntasin joululomalle. Siivoamattomuudesta jääneet voimani aion käyttää tonttuapuna äidille ja isälle viime hetken tohinoihin. En tiedä, onko siellä kaikki jo valmista, mutta tuskinpa aivan. Sitä paitsi 7-henkisessä joulussa riittää aina tehtävää, vaikka valmistelut olisivatkin jo tehty. Olen muutenkin tällainen mustalammas, että saavun jouluhippaloihin paikalle ihan viimetingassa. Muut ovat olleet siellä jo aikansa. On minulla sentään joulukukat hyvittelyiksi, vaikka tiedänkin, että niiden arvo jää aika kauaksi muiden työtunneista.
Aika näyttää, milloin me lapset otamme joulujärjestelyt vastuullemme. Ehkä ensi vuonna, ehkä 20 vuoden päästä. Mutta nyt en sitä mieti, vaan lapseninnolla menen vanhempien luo, äitin kainaloon kököttämään ja istumaan isäni sylissä. On ihanaa, että on sellaiset vanhemmat, sellainen perhe ja koti.
Palaan blogin ja somekanavien ääreen joulunpyhien jälkeen, siihen saakka pidän kanavat kiinni ja ajatukset joulussa.
Nauttikaa joulusta, huolehtikaa toisistanne ja itsestänne ja ennen kaikkea rentoutukaa.
-Henriikka
