Ei enää korutonta elämää

Kaupallinen yhteistyö: Kalevala Koru

Olen pohtinut tänä vuonna paljon ulkonäköäni. Olen pohtinut tänäkin vuonna paljon ulkonäköäni.

Yritän karistella mielestäni kauneuden muottia, johon välillä tunnen sopivani ja välillä en yhtään – yritän karistella eroon etenkin siitä ajattelutavasta, että edes mietin, sovinko vai enkö. Yritän päästä siitä muotista, sillä se ei tee maailmalle mitään hyvää.

Olen monesti ajatuksissani palannut Kalevala Korun sloganiin ”kesyttämätöntä kaunetta”. Se on mielestäni upea! Kesyttämättömyys, mitä se sitten kullekin tarkoittaa. Kirjoitin siitä jo viime vuonna: Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?

Irti muoteista, irti odotuksista – ei niitä kuitenkaan pysty kukaan täyttämään. Kauneuden määritelmän voi nimittäin jokainen päättää ihan itse, vaikka joka päivä uudelleen.

Yllä kuvissa: Tämä Kuutar-riipus on upea! Sitä on sekä tällaisena normikokoisena, että suurempana. Odotan, koska Kalevala Koru valmistaisi myös Kuutar-korvikset suuremmassa koossa.

Tänä jouluna Kalevala Korun sanoma kuuluu: ”Ei enää korutonta elämää.” Pidän siitäkin lainista erityisen paljon. Elämä kaikissa väreissään ei ole korutonta. Miettikää nyt oikeasti tätä elämää kokonaisuudessaan! Koko ajan tekee, ajattelee ja tuntee.. tai ainakin yrittää.

Näissä kuvissa rinnallani on kaksi vahvaa ja herkkää naista, äitini ja siskoni. Heidän kanssaan olen saanut elää kaikkea muuta kuin korutonta elämää jo usean vuosikymmenen ajan: äitini kanssa ensi maanantaina 29 vuoden ja siskonkin kanssa jo yli 26 vuoden ajan. Tiedän, että he haluavat yhtä lailla olla mieluummin kesyttämättömiä kuin kauniita, vaikka välillä muotti hämärtäisi heidänkin tajuntaansa, ja elää elämää täydellä sydämellä omien arvojen mukaisesti.

Yllä kuvissa: Olen lähivuosina ottanut taas hopeakorut käyttöön pitkän, pitkän tauon jälkeen. Valoisa-rannekorussa ja Elegant-korvakoruissa on pohjoismaisen suunnittelun tuntua ja raikkautta, mutta myös suloisuutta.

Näissä kuvissa näette suosikkejamme Kalevala Korulta, kunkin päällä vähän erihenkisiä ja -tunnelmaisia koruja.

Olimme sopineet Doritin kanssa, että hän kuvaa meidät, tiiviin naiskolmikon, jossain luonnonläheisessä maisemassa Helsingin keskustassa. Ajankohtamahdollisuuksia oli tasan yksi koko loppusyksynä: silloin kun Roosaliina oli eräopasopinnoistaan lomalla Helsingissä, ja äiti samaan aikaan seksuaaliterapeutin opinnoissaan täällä. Aika laitettiin kalenteriin ja sään suhteen ei voinut toivoa kuin parasta.

Tietenkin kävi niin, että ulkona oli jäätävän kylmä ja satoi kaiken päälle. Kaiken peittävä harmaus laskeutui yllemme hartaasti. No, me otimme sateenvarjot mukaamme ja suuntaasimme harmauden läpi. Emmehän me tihkun alla kävelleet ole mitkään sokeripalat, vaan kolme kesyttämätöntä. Sitä paitsi joimme jälkikäteen sellaiset jättikaakaot, että harmauden sijaan tuli suklaahuurua. Lopulta näihin kuviin ei jäänyt jälkeäkään siitä ankeudesta, jonka ympäröiminä olimme.

Yllä kuvassa: Hopeisten Petsamon kolttakoru –korvisten juuret ovat Petsamon Suonikylässä. Korusarjan kasvona on nuori kolttanainen Heidi Gauriloff, joka tekee musiikkia koltansaameksi.

Jaamme äitini ja siskoni kanssa paljon samoja arvoja. Osa niistä on äidiltä ja isältä meille, sukupolvelta toiselle kulkeneita ajatuksia ja ohjenuoria, toiset taas matkan varrella mukaan tarttuneita tai muokkautuneita. Olemme keskenään monessa samanlaisia, mutta monessa ihan erilaisia. Kaikkia yhdistää ainakin rakkaus aktiiviseen elämään, luontoon ja lähimmäisiin.

Tuntuu ihanalta ajatukselta kantaa näissä kuvissa juuri Kalevala Koruja – yhtä lailla nekin kestävät sukupolvelta toiselle ja kantavat vahvaa arvolatausta mukanaan. En usko, että olen ainoa, jolla on isoäidin vanhoja Kalevala Koruja käytössä tai jemmassa tulevaisuuden käyttöä tai sukupolvia varten.

Yllä kuvissa: Pronssiset Kosmos-korvikset ja -kaulakoru ovat selkeät, mutta siroudessaan eteeriset.

Näen perhettäni taas reilun kuukauden päästä, joulun äärellä. Juuri aamulla pohdin, että pitäisi ostaa junalippu kotiin aatonaatoksi.

Vaikka olemmekin viettäneet joulua aikuisten kesken, vähemmän lahjakeskeisesti jo useita vuosia, nautimme kuitenkin edelleen onnistuneista, osuvista lahjaideoista. Minusta koru on lahjasarjassa yksi kauneimpia, varsinkin jos se on vastuullisesti valittu ja menee kantajalle aktiiviseen käyttöön.

Alla kuvissa: Talon sydän -riipus sopisi ystävälle joululahjaksi – moderniksi, mutta perinteitä vaalivaksi ja kestäväksi ystäväkoruksi.

Kalevala Koru on kestävä lahjavalinta. Korut ovat suomalaista käsityötä, sillä ne suunnitellaan ja tehdään täällä Suomessa, Helsingin Konalan tehtaalla, jossa itsekin pääsin viime syksynä vierailemaan. Korut valmistetaan mieltei kokonaan kierrätysmateriaaleista (kulta 100 %, hopea 85 %, pronssi osittain), ja Kalevala Korulla on myös oma korjauspalvelu, jotta vioittuneet korut saadaan takaisin ehjiksi ja käyttöön.

Kuitenkin pääsyy sille, minkä vuoksi itse pidän Kalevala Korua niin kestävänä, on korujen laatu ja fyysinen kestävyys. Minä ihan oikeasti käytän niitä isoäidiltäni perimiä koruja, ja lähivuosina uusina hankkimani korut kestävät menossani mukana. Pronssiset Kuutar-korut ovat ne, jotka päälläni ovat kaikista useimmin. En pystyisi elämään korujen kanssa, joita tulisi varoa (eivätkä pystyisivät äitini ja siskonikaan.)

Alla kuvissa: Kosmos-riipus näytti äidillä upealta, sillä se on jotenkin voimakas, kuin elämänkokemusta korostava.

Vastuullisuuden ja kestävyyden lisäksi nostan rinnalle kuitenkin toisen asian: sen, mikä mielestäni on lahjanantamisessa ja -saamisessa edelleen parasta. Mielestäni lahja on turha ilman käyttöä, mutta myös turha ilman tunnetta. On älytöntä, että kulutetaan ja lahjotaan vain tavan vuoksi – syyn pitäisi olla jotain syvempää. Tunnetta, välittämistä, rakkautta, ehkä kiitosta.

Korulahja on parhaimmillaan tunnelatauksella. Harva asia kulkee fyysisestikään yhtä lähellä lahjansaajaa kuin koru: lahja pääsee kantajansa iholle saakka, tunne lahjan antamisen takana mahdollisesti sen allekin.

Me selvisimme harmaasta päivästä, kun taivaalta tuli mitä tuli, ja selviämmme useista samanlaisista varmasti jatkossakin.

Toivon kuitenkin, että jouluna voisi olla vähän kirkkaampaa, valkoisempaa ja pehmeämpää, kun pääsen taas näkemään näitä voimanaisia, joille maailman muotit ovat ihan liian pinnallisia ja yksiulotteisia.

Toivon meille kaikille muotitonta maailmaa, eikä enää korutonta elämää.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Helppoa, hidasta, tehotonta

Vietin klassisen viikonlopun. Helpon, hitaan ja tehottoman. Valvoin vähän liian myöhään, nukuin vähän liian pitkään, torkutin vähän liian monta kertaa, mutta aina tuntui yhtä ihanalta.

Valmistin valtavia aamiaisia ja söin niitä kevyesti toista tuntia. (Lauantaina kävin vielä aamiaisen jälkeen Ruplassa vegaanibrunssillakin, ettei vaan jäisi nälkä, eikä päivään mahtuisi liian monta syömätöntä hetkeä.) Valitsin sopivaa kahvikuppia huvittavan kauan, istua möllötin, lipitin kahvia ja soitin kaiuttimista musiikkia, josta jää leppoisa ja tyytyväinen olo. Nousin ylös laittamaan kahvinkeittimen takaisin päälle – niin hyvä keksintö kuin onkin, niin se turvasuljinaika on aivan liian vikkelä viikonlopputahtiini.

Vaihdoimme lauantain brunssilla kuulumisia viime vuoden luokkakaverini kanssa, joka opiskelee Helsingissä. Totesimme ajan suorastaan rynnänneen kohti joulua, yhtäkkiä kaikkien vihaamasta marraskuustakaan ei ole kuin rippeet jäljellä. Välillä tuntuu edelleen siltä, kuin pitäisi palata kouluun, nousta aamulla seitsemältä sen vuoksi, että opetus alkaisi kahdeksan jälkeen. Todellisuudessa niistä ajoista on jo pian puoli vuotta.

Kätevästi Ruplassa töitä tekemässä istui myös toinen ystävä, jonka pöytään vaihdoin ekan karattua juhlimaan lauantai-iltapäiväänsä ja -iltaansa. Se olikin ainoa tehokas asia koko viikonlopussa: sain samalla kahvilakäynnillä kahdet kuulumiset ja ilahtumiset. Autoin nettisivuprojektissa entisen viestintäkonsultin tiedoillani, ja hän taas minua elämäni kanssa nykyisenä keittiöpsykologina. Näppärää, kertakaikkiaan.

Tänä viikonloppuna ajattelin pystyväni vaikka mihin, tekeväni vaikka mitä. Sitten yhtäkkiä ihailenkin uutta otsatukkaani puolisen tuntia peilin edessä ja tuskastelen toisen sitä, miten sen saa pysymään aisoissa. Kiertelen kotia siirrellen asioita oikeille paikoilleen, laulan soittolistojen tuttujen biisien sanoja mukana jammaillen ja unohdun yhtäkkiä imuroimaan tai lukemaan päiväkirjastani vanhoja kuulumisia. Puristelen vartin verran mustapäitä vessassa, selailen samanlaisen hetken tyhmiä mutta naurattavia nettimeemejä ja haaveilen kolmannen. Vaikka herään puoli yhdeksän, aamun jälkeen kello onkin kolme. Vaikka piti olla koko päivä aikaa, yhtäkkiä onkin vain pikkuriikkinen hetki.

Tänään ennätin sentään katsastamaan Idan uuden, ihanan asunnon. Mutta kun kuulumisiakin voi helposti vaihtaa kolmisen tuntia, siinähän ne sunnuntaihetketkin yhtäkkiä hujahtivat. En sitten oikeastaan tehnytkään juuri mitään.

Ainiin! Olihan meillä eilen Bean kanssa kahden hengen pikkujoulut. Olen viettänyt miltei tipattoman syksyn elokuusta lähtien, eli nautiskellut alkoholijuomia noin kahden annoksen verran, mutta eilen päätimme nostaa kuohuvat lasilliset kohti kattoa. Aiemmin viikolla Kierrätyskeskukselta löydetyt lasit kaadettiin niin piripintaan, että oli pakko hörpätä huulet kiinni lasin reunassa, ennen kuin nosti ne pöytäpinnalta. Sitten kippistimme kuluneelle vuodelle ja erityisesti sille, että se on pian ohi.

Nyt kaapissa on vielä puollonpuolikas jäljellä. Ehkä juon vielä tänään lasillisen sen kunniaksi, että ensi viikolla alkaa synttärietkoni – viikonkestoinen ilakointi oman pääni sisällä. Juhlia en meinannut järjestää, mutta otan tietysti silti kaiken ilon irti kaikin mahdollisin keinoin.

Onneksi vakkarikakuntekijäni muisti laittaa minulle viime viikolla viestiä: ”Sulla synttärit lähestyy – kalenteriin vielä mahtuu, jos haluat taas tilata kakkua…” Totta hitsissä halusin! ”Tilaisin sellaisen yhden hengen teemakakun!” For real.

Nyt viikonlopun jälkeen totean tyytyväisenä, että olipahan ihana viikonloppu. Juuri sellainen kuin tarvitsin.  En tehnyt yhtäkään asiaa To Do -listalta, mutta ehkä sitä listaa ei kannattaisi muutenkaan yrittää lyhentää viikonloppuisin.

Sitä paitsi ensi viikko näyttää kalenterissa kamalan väljältä ja sellaisena aion sen pitääkin. Ehtii sitten etkoilla synttäreitä ja tanssia vähän väliä päänsä sisällä. Suht kiireisen marraskuun jälkeen on ihanaa huomata loppuvuotensa kuulumiset ”Kuuluu hyvää. Ei, en ole lainkaan kiireinen.” Sellaiseksi yritän jättää ensi vuodenkin, tai no… loppuelämäni.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Kolmen viikon Interrail-reitti: ilman lentämistä Kroatiaan ja takaisin

Olin elo-syyskuun taitteessa äitini kanssa reilaamassa ja ajattelin jakaa teille tarkan reitin ja aikataulun. Teen erillisen jutun budjetista blogiin myöhemmmin. (EDIT: budjettijuttu julkaistu ja löydät sen täältä.)

Kyseessä oli kolmas interrailini, mutta ensimmäinen, joka tehtiin täysin lentämättä. Oli myös ihanaa olla liikkeellä eka kertaa sesongin ulkopuolella: kaupungit ovat tyhjempiä, kun Keski-Euroopankin lomasesonki loppuu viimeistään elokuun loppuun.

Ensimmäinen reilini oli vuonna 2010, jolloin kiersimme lähinnä isoimpia Euroopan kaupunkeja ja pitkälti Länsi-Eurooppaa: Kööpenhamina, Rooma, Milano, Pariisi, Barcelona… oli joukossa myös muutamia pienempiä sekä muutamia itäisempiä kohteita, kuten Praha. Se oli sellainen klassinen opiskelijareili, jolloin nukuttiin 12 hengen dormeissa ja syötiin halvalla, lähinnä ranskanleipää ja hedelmiä. Lensimme Prahaan ja Barcelonasta takaisin Suomeen. Reili kesti kuukauden päivät ja oli ikimuistoinen, vaikka väsymys kotiin päästyä oli melkoinen.

Toinen reilireissu oli vuonna 2013. Keskityimme silloin enemmän itään, johon olimme ihastuneet edelliskerralla. Split, Sarajevo, Praha, mutta mukaan mahtui jälleen myös läntisempiä alueita, kuten Slovenia ja Sveitsin Alpit sekä jälleen Pariisi. Budjetti oli noussut jo vähän; nukuimme edelleen pitkälti hosteilleissa, mutta useimmiten omassa huoneessakin. Saatoimme syödä ulkona ja panostaa mukavuuteen. Menomatka taittui laivalla Ruotsiin ja paluumatka Suomeen Budapestistä lentäen. Reili kesti yhteensä kolme viikkoa.

Kolmas reilini oli tänä syksynä 2019. Ekasta reilistä oli kulunut yhdeksän vuotta, toisestakin jo kuusi. Tällä kertaa otin matkakaveriksi äitini, joka on muuten huikeanhyvää reissuseuraa.

Halusimme tällä kertaa kokeilla uudenlaista, ehkä vähän aikuisempaa tapaa reilata: suunnittelin reitin ja matkapäivät jo ennen reissuunlähtöä ja varasin jopa kaikki majoitukset valmiiksi. Tällä kertaa budjetti oli myös varmasti tuplaten ensimmäisestä reilistä: majoitumme keskitason hotelleissa ja guest houseissa sekä vuokrattavissa asunnoissa. Vaikka emme törsäilleet, söimme ilolla ulkona päivittäin ja kahvittelimme terasseilla, kun mieli teki.

Ylipäänsä halusin tehdä kaiken mahdollisimman helposti ja mukavasti, niin että hyvän ruoan ja unen avulla jaksaisi päivistä nimenomaan ottaa kaiken mahdollisen irti. Ekoista reileistä on muistoja, että jossain asemalla nukutun yön jälkeen seuraava päivä oli aika kamala, eikä kohteeseen oikein jaksa paneutua.

Valitsimme keskikokoisia paikkoja, jotta pystyimme oikeasti nähdä päivässä tai parissa niistä reilun siivun ja valitsimme myös majoitukset niin, että ne olivat aina helposti saavutettavissa juna- tai bussiasemilta. Myös matkantekopätkien keston halusimme pitää suht kevyenä, jotta matkasta ei tulisi olo, että ”istumme koko ajan junassa.” Onnistuimme kaikkien toiveittemme kanssa ja reilistä tuli aivan huikean hyvä.

Tässä tämän viimeisen eli kolmannen interrailimme reissusuunnitelma päivämäärineen ja juna- sekä bussireitteineen.

huom! Reittimme muuttui puolen päivän ajaksi Itävallassa, kun minun piti päästä sijoiltaan menneen polvilumpion vuoksi sairaalaan, mutta sitä en tähän nyt kirjaa, sillä en toivo muiden noudattavan samaa kaavaa, heh.

Interrail

23 päivää (reilu 3 viikkoa)
Suomi – Viro – Latvia – Liettua – Puola – Tsekki – Itävalta – Kroatia – Slovenia – Itävalta – Saksa – Ruotsi – Suomi

Viro, Latvia ja Liettua eivät kuulu Interrail-alueeseen ja niiden junaverkosto on myös kankeahko, minkä vuoksi kuljimme aluksi bussilla. Kirjoitan myös junanvaihtoasemat, mutta vaihtoihin on vaikka minkälaisia vaihtehtoja, joten niihin ei kannata liiaksi kiinnittää huomiota. Lisäksi laitoin jopa kellonajat, jotta pystytte vähän hahmottamaan matkojen kestoja.

Tälle reilille emme ottaneet lainkaan yöjunia ja vain Tanskan ja Ruotsin perusjunia lukuun ottamatta kaikki olivat sellaisia, joihin ei tarvinnut maksaa erillisiä paikkavarauksia, vaan reililippu riitti. Sen kuin tsekkasi oikean junan ja hyppäsi kyytiin. St. Pöltenistä Mariazelliin kuljimme kuitenkin maisemajunalla, joka ei sisällä reilireitteihin ja Mariazellistä kuljimme yhden välin bussilla juna-asemalle.

Päivä 1

klo 09–11 Helsinki–Tallinna, Viro (laiva)
paikallisbussilla terminaalista bussiasemalle
klo 13–17:40 Tallinna–Riika, Latvia (bussi, Ecolines)

Päivä 2

klo 9–13 Riika–Vilna, Liettua (bussi, Ecolines)

Päivä 3

Vilnassa

Päivä 4

klo 15:15-20:25 Vilna–Bialystok, Puola (bussi, Ecolines)

Päivä 5

Bialystokissa

Päivä 6

klo 10:48-18:13 Bialystok–Ostrava, Tsekki (juna). Vaihto Varsovassa.

Päivä 7

Ostravassa

Päivä 8

klo 11–14:28 Ostrava–St. Pölten, Itävalta (juna). Vaihto Wienissä.

Päivä 9

klo 08:37 St. Pölten–Mariazell, Itävalta (maisemajuna Mariazellerbahn kulki 2 tunnin välein, mutta oli auki vain kesäaikaan)

Jäimme Wienerbrug-Josefsbergin asemalla pois vajaa kahden tunnin jälkeen, klo 10:29, sillä siellä on Luontokeskus ja luonnonpuisto, josta jatkoimme sitten illan suussa Mariazelliin saakka reilu vartin matkan.

Päivä 10

klo 08:10–09:45 Mariazell–Bruck an de Mur, Itävalta (bussi)
klo 09:58–18:45 Bruck an de Mur–Rijeka, Kroatia (juna)

Päivät 11–13

Rijekassa

Päivä 14

klo 11:55–16:12 Rijeka–Lesce Bled, Slovenia (juna). Vaihto Ljubljanassa.

Päivät 15–16

Bledissä

Päivä 17

klo 10:03–13:48 Bled–Salzburg, Itävalta (juna)

Päivä 18

Salzburgissa

Päivä 19

klo 9:15–18:48 Salzburg–Lyypekki, Saksa (juna). Vaihdot Münchenissa ja Hampurissa.

Päivä 20

Lyypekissä

Päivä 21

klo 10:05–12:13 Lyypekki–Roedby, Tanska (juna)
klo 12:25–14:40 Roebby–Kööpenhamina (junabussi, kun oli jotain remppaa tms.)
klo 14:47–15:26 Kööpenhamina–Malmö, Ruotsi (juna)

Päivä 22

Klo 09:10–13:36 Malmö–Tukholma
paikallisliikenteellä lounaalle ja myöhemmin terminaalille
klo 16:10– Tukholmasta laiva kohti Suomea!

Päivä 23

Klo 10:10 Helsingissä! Hurraa.

Kuinka moni seurasi matkantekoamme Instagramin puolella? Täytyy sanoa, etten ole varmaan koskaan saanut niin paljon viestejä kuin reilin aikana. En tiedä oliko se reili-innostusta vai elämäniloisen äitini ihailua, ehkä kumpaakin, mutta ilahtuneita viestejä sateli kymmeniä tai satoja päivässä.

Tuntui ja tuntuu tosi kivalta huomata, että kestävä reissaus on tullut jäädäkseen. Lentämättäkin pääsee vaikka minkälaisiin elämyksiin kiinni ja toisaalta maata pitkin -matkustuksen ei todellakaan tarvitse olla mitään juustonahksunhajuista, nuhjuista ja väsynyttä. Tämähän tuntui meille jo ihan ylelliseltä, ja reissusuunnittelulla junailusta saa vaikka minkälaista luksusta tahtoessaan.

Mielenkiintoista ja hienoa oli myös nähdä, miten etenkin Itä-Eurooppa oli kehittynyt edellisten kuuden vuoden aikana aivan älyttömästi. Melkein hätkähdin samoja paikkoja, joissa olin vasta vajaa 10 vuotta sitten käynyt. Niin se maailma muuttuu, ja me sen mukana.

Kyselkää ihmeessä, jos tulee mitään kysymyksiä liittyen reiliin tai reilaamiseen.

-Henriikka

Hyviä työkaluja reilisuunnitteluun:
VR / interrail (täältä saat perustiedot ja ladattua laajemman oppaan ja kartan)

EDIT: Lue myös juttu reissumme budjetista: ”Paljon Interrail-matka maksaa? (+budjetti)”