Täällä me nyt asustellaan, pahvilaatikoiden keskellä. Olen suoraan sanoen väsynyt. En onneksi kielteisellä tavalla väsynyt, että tekisi mieli raivota tai purskahtaa itkuun. Vaan sellaisella hömpsähtäneen onnellisella, mutta hitusen turhautuneella tavalla. Naurattaa, kun juustohöylän metsästämiseen kaiken tavaran keskeltä menee useampi tunti, ja ovikellon soidessa pujottelu-esterata koituu usein kovaksi ponnistukseksi. Pahin oli kuitenkin aamuinen etsintä, kun kymmenen euron kahvinkeittimestämme oli kaikki muut osat löydetty, mutta kansi puuttui. Ja kannessa on tietenkin se tippalukko-systeemi, eikä kahvi valu ilman sitä. Harkitsin hetken tuuraavani kantta kädelläni, mutta luovutin ja odottelin työpaikan kahvimasiinaa.
Muutto on väsyttävää, puhdistavaa ja kuitenkin kaiken raatamisen jälkeen kivaa. Alkuviikosta oli mustat silmänaluset ja likainen tukka. Kylpyhuone oli täynnä kampetta pulkasta krokettimailoihin ja talvikengistä hyllykköihin, eikä hiustenpesu ollut sen kaiken keskellä mikään sormiennapautus. Onneksi keltainen piponi peitti parhaat päivänsä nähneen hiustentyven ja silmänalusista huomion vei aurinko ja räiskyvän iloinen kukkatakkini.
