Kirpputorimekossa häihin.

Sniikpiikeistä koko kokonaisuuteen: kuvissa on koko komeudessaan juhlatyylini, jossa vietin kauniin hääjuhlan. Olin Turun reissulta löytänyt pitkän, pitkähihaisen vintagemekon SPR:n Kontti-kirpputorilta. Kirppikselle sattui juuri vierailumme aikaan ale-päivät, ja mekon hinnaksi jäi 0,5 euroa. Muutaman kavennuksen jälkeen mekko oli pakko päästä koeajamaan, ja lopputalven häät saapuivat mekolle täydelliseen ajoitukseen. En muista koskaan omistaneeni vastaavanlaista maksimekkoa, jonka hihatkin ylettyisivät ranteisiin saakka. Mustakultainen, kiiltävä printtikangas oli jo sinänsä juhlava, mutta korot ja näyttävä nuttura toi itselleni lisäluottoa asuun.
Upseerikerho upposi omaan visuaaliseen makuuni enemmän kuin hyvin. Kenraalien kuvat kaikissa korniudessaan olivat uskomattoman tyylikkäitä ja niistä levisi jopa lieviä hipsterisignaaleja. Huolisin omaan kotiini ikihyvin jonkun komean armeijan urhoollisen taidepläjäyksen. Lisäksi tapetit huokuivat ajanpatinaa ja ikkunat olivat suuret, ikkunalaudat leveät ja sopivasti kuluneet. Silmät kiersivät juhlatilaa ja lepäsivät.
Koristelut olivat kauniit ja juhlalliset. Erityismaininnan tietysti ansaitsevat pellavaliinat, jotka toivat meille nostalgisia tunteita, sillä ne olivat perua omista häistämme. Häissä tulee väkisinkin aina ajateltua, että miten meillä tämä sama asia oli. Myönnän, että häiden järjestelyä on jossain määrin ikävä. Onneksi lähitulevaisuudessa siintää lisää ystävien häitä, joista voi ammentaa romantiikkaa ja itkupuheita sydämensä kyllyydestä. 

Juhla- ja arkimeikkini eivät kovastikaan paljon eroa toisistaan. Pyrin pitämään molemmat suhteellisen luonnollisina, joskin tahdon olla täsmällinen ja huolellinen. Mikään ei ole surullisempaa, kuin leukapielissä vilisevät meikkivoiteen rajat tai ylikaranneet huulipunat. Juhlameikkiin laitan usein kajaalikynän sijasta nestemäistä kajaalia ja hitusen juhlavampaa luomiväriä. Tällä kertaa kultasävyisen puvun kanssa sopi kultainen helmiäsluomiväri.

Mikään juhlavermeistäni ei kuitenkaan vetänyt vertoja Jannen juhlanutturalle.

 Huomenna juhlapöhinöistä takaisin arkityyliin ja kullanhohdosta taas siihen tavanomaiseen pahvinruskeaan. Hiljalleen muuttolaatikoiden tavarat löytävät omat paikkansa ja eilen saimme jopa päätettyä huonekalujen paikat. Elämä on hyvää.
Tiistai on yleensä viikon hankalin päivä. Toivon, että huomenna se sujuu kuin tanssi.
-Henriikka

Lauantai-aamun luksusta, juuri ennen h-hetkeä.

Vietin tänään aamutuntien laatuaikaa. Ohjelmassa olivat ystäviemme häät, ja hyppäsimme kimppakyytiin jo aamuhämärissä, seitsemän jälkeen. Puolitutuista koostuva hääbändi hurautti paikkakunnalle autolla, ja päätimme täyttää auton tyhjät paikat ja säästää matkakustannuksissa. Bändi meni ajoissa treenaamaan ja tämä tietenkin tarkoitti sitä, että söimme aamupalaa Helsingissä auringon noustessa ja Mikkelin päädyssä haahuilimme muutaman tunnin turhanpanttina. Ja siltikin aamu tuntui luksukselta: jälkiuunileipää nukkuvassa Helsingissä lauantai-aamuna ja verkkaistakin verkkaisempaa hiustenlaittoa, meikkausta ja kynsienlaittoa Mikkelissä.
Häät pidettiin upseerikerholla ja aamupäivä paistoi suurista ikkunoista sisälle. Asetin peilin ikkunalaudalle ja rutiininomaisesti töpöttelin kaikki meikkitökötit suhteellisen nätisti naamalleni. Vaaleat ripsi- ja kulmahapsuni saivat juhlamuudin. Yön-yli-nukutut kiharat sopivat enemmän kuin hyvin rennonsotkuisen kiharanutturan tekoon. Ei tarvinnut kuin nostella suortuvia ylös ja sujauttaa pinnejä sekaan. Useimmiten en koe suuria nautinnonhetkiä meikki- tai kampauspöydän äärellä, mutta tänä aamuna hyrisin mielissäni. Harvinaisen kaunis miljöö tekee ihmeitä.

Viimeisissä kuvissa on vielä vähän etukäteiskuvia juhla-asustani: kirpputorilta löytynyt kulta-musta mekko ja mustaksi värjätyt hääkenkäni. Tuntuu hassulta keskittyä omaan juhlapukeutumiseen, vaikka häissä vieraiden asut eivät todellakaan merkitse mitään hääparin rinnalla. Ehkä sitä kuitenkin saa välillä nauttia siitä, että voi panostaa ja laittaa juhlavermettä ylle, vaikka ei olisikaan itse juhlahumuttaja.

Palaan häihin vielä suuremman kuvasaldon kanssa. Nyt ajamme tasaisen rauhallisesti kohti kotia. Suomi on pimeä ja auto täynnä. Etupenkillä puhutaan musiikista, takapenkillä nukutaan. Taidan liittyä jäkimmäisten joukkoon.

Eikun vielä yksi asia! Huomenna on viimeinen päivä äänestää videotani Muotikuutio.fi:ssä. Käyppä kurkkaamassa ja laita peukku mulle plakkariin, jos video miellyttää. Kiitos.

Hyvää yötä,
Henriikka

Kerää koko sarja.

Esittelin kesäkuussa astiakaappimme sisältöä ja pohdiskelin suomalaisten fanaattista suhtautumista astioiden laatuun ja designiin. Astioiden joukossa oli yksi hassu ”sarjaton”. Eikä edes tyylikkäästi sarjaton, vaan selkeästi ypöyksinäinen Marimekon muki, jonka kyljessä kaupungin ylle nousee oranssi aurinko. Se oli ainoa perheetön/pariton/sarjaton muki, jonka olin säästänyt. Joku kuitenkin kommentoi silloin ehdotuksen, joka vahvisti omaa ideaani koko perheen kasvattamisesta: valkoisten Oiva-mukien rinnalle olisi mukava saada monenlaisia muita kuviollisia, keskenään ristiriitaisiakin Oivia.

Toteutin idean viime syksynä, kun kaksi hyvää alennushetkeä sattui päällekkäin. Olin jostakin saanut Marimekon alennuskupongin, jolla 100 euron ostaja saisi 20 euroa alennusta. Lisäksi Oiva-astiat olivat 30%-kanta-asiakasalennuksessa. Nämä yhdistäessä alennus oli huima: halvemmalla en tulisi pääsemään. Pyysin astioiden ostoa harkinneen ystäväni mukaan, jotta yhdessä saisimme satasen täyteen. Keräsin ostoskoriin mustavalkoiset Oiva-mukit: raidalliset, täplälliset ja sitten toisen kaupunkimukin sille parittomalle. Vau, mikä sarja.

 Ja loppusyksystä olen näitä jollain tapaa vähän säästellyt. Ja nyt uuden kodin kanssa tuntuu, että tätä vartenhan ne olivat olleet vähemmällä käytöllä. Olivat selkeästi odottaneet uutta kotia ja astiakaappia. Tervetuloa kaikenkirjavaan kaappiin.
Huomenna olisi luvassa ystävän häähumua. Aion kokeilla mekoksi jotain ihan uudenlaista. Saas nähdä, mitä syntyy. Tärkeintä on, että on kaksi jotka sanovat tahdon. Ja varmasti sanovatkin.
Henriikka