Tiedättekö sellaiset kuumeen jälkeiset päivät? Että ensin sairastetaan ja kun kuume alkaa laskea, niin jäi päivä tai pari sellaista höntsäilyä. 37,4 astetta ja periaatteessa voimissaan tehdä kaikkea kuin tavallisesti, mutta ei aivan. Ne olivat lapsuuden lempipäiviäni, vaikka sitä olikin silloin vaikea myöntää. Sai katsoa koko pitkän päivän muumeja, juoda Jaffaa ja isä saattoi tuoda naapurikaupasta jotain hyviä kurkkupastilleja, jos oikein kauniisti pyysi. Ei tarvinnut mennä kouluun, mutta kotona sai tehdä kaikkea niin kuin normaaleinakin päivinä. Potilas sai kuitenkin enemmän huomiota kuin tavallisesti, ja vanhempia pystyi passuuttamaan mukavasti.
Minulla on jostakin syystä tänä keväänä ollut niitä päiviä kovin paljon (ja niiltä useilta päiviltä ovat nämä kuvatkin). Enää en saa vanhemmilta huomiota, paitsi puhelimessa, mutta Janne saattaa kiikuttaa kotiin uusimman suosikkilehden, eikä minun koskaan tarvitse laittaa teevettä itse kiehumaan. Tänään Janne kuitenkin keikkailee jossain maailman kolkassa ja joudun huolehtimaan itse itsestäni 37 ja risojen kanssa. Kääriydyn Reino-huopaan, laitan halloumi-salaattia ja säälin itseäni reilusti. Silitän omaa päätäni, rutistan lujasti ja voivottelen.
Sairastelupäivät on hyvä hoitaa juuri tällaisina päivinä, kun keli on maailman kurjin: tuollahan tulee kaatamalla vettä. Kesä on kolme viikkoa myöhässä, ja oikeastaan voin hymähdellä tyytyväisenä, että vietän lauantai-iltaa seinien sisäpuolella. Kun purin kirjahyllyyn laitettavia muuttolaatikkoja, löysin kaiken keskeltä huikean piristysruiskeen. Äitini ja isäni romanttisessa kihla-aikoina ostetussa kirjassa opetetaan sanomaan ”minä rakastan sinua” useillä eri kielillä.
Piristys kuitenkin johtui pääosin lapsuuden taiteellisista ambitioistani (omat jutut, parhaat jutut). Lapsena minulla oli ratkaisun avaimet taskussani tähänkin pulmaan: kaikille suuttomille ihmishahmoille on piirretty punaisella tussilla iloiset hymyt. Äiti kiitti tytärtään urotyöstä.
Sairasväänsinä on aikaa neuloa, leipoa, ommella ja siivota. Suurin urakkoihin en kuitenkaan ryhdy minäkään, sillä nykyisin nämä sairaspäivät eivät ole lemppareitani. Tahdon päästä takaisin arkeen kiinni. Koomisinta käytöksessäni on, että viimeisinä parantelupäivinä meikkaan itseni usein pelkkää kotia varten, jotta saan edes jotakin aikaiseksi. Meikittömänä rojahdan sohvalle ja viivyn siellä viikkoja.
Marimekon metsänvihreää villapaitaa saan kiittää siitä, että olen pysynyt lämpiminä nämä useat kevään potilashetket.
37:n celciuksen kevätpäivinä olen kaivanut herkkukaapista joulun jämäsuklaat ja laittanut kynttilät palamaan. Ystävältä lahjaksisaadut paperiset kynttilälyhdyt ja yhteensulaneet kynttilät nostavat kuumehoureista ja pitävät elämässä kiinni. Uusin Olivia-lehti sai nauramaan hifistelyjutullaan. Vielä olisi muutama lukematon lehti jemmassa.
Toivottavasti tämä on viimeinen sairasteluni pitkään aikaan. Parane pian meiksi.
-Henriikka.
Ps. Muistathan ilmoittautua
tyyli-iltaan. Odotan jo innolla.
