Viikonloput meni taas niin vauhdilla että hui. Mutta kuka niitä arki- ja viikonlopun päiviä enää erotteleekaan, kun aurinko lämmittää läpi yön ja työnteko on tanssia vain. No ehkä siinä on kuitenkin hippusen ero, huomasin itsekin sen, kun olin koko viikonlopun töissä kiinni. Siitäkin huolimatta pyrin ottamaan vapaa-ajasta kaikki mehut, ehtiihän sitä aamuisin ja iltaisinkin. Iltaisin etenkin, sillä nyt kun aurinko paistaa myöhään, tuntuu ettei nukkumaan tarvitsisi käydä lainkaan.
Lauantaina Kumpulassa järjestettiin kyläjuhlat. Tiesin, että viikonloppuna keskustassa olisivat myös Maailma Kylässä -festivaalit, mutta jotenkin nämä pienempien piirien jutut kiehtovat itseäni enemmän. Aamu yhdeksältä startanneen Kumpula-juoksun jätin väliin, mutta ennen töitä ehti hyvin katsastaa kilometri-kirppiksen, joka kulki Limingan- ja Kymintiellä.
Ihmiset olivat niin hyvällä tuulella. Se on aina ihana huomata. Soittoharrastuksestaan innostuneet lapsukaiset viihdyttivät musisoinnilla kadun vieressä ja saivat jopa muutamia lantteja vaivannäöstään. Toiset olivat leiponeet kaikenmoista karjalanpiirakoista kookospalloihin, kuoro ja bändin viihdyttivät ja itse keskityin kirpputoriantiin. Toisen aarre, toisen roska. Huolettomasta kesätyylistä innostuneena, olin letittänyt etuhiukseni ja huitaissut lopun tukkaa nutturalla letin alle. Kukkakuvioinen bleiseri ja vaaleansiniset, mummini vanhat polvihousut sointuvat yhteen hyvin. Metallia ranteisiin ja siinä se.
Töissä ehdin ihailla löytöjäni: punainen lätsä lähti mukaan kahdella eurolla. Siitä tulee varmasti kestosuosikki. Toisena suosikkina leopardikuvioinen, löysähkö puolihihainen, joka oli ehkä alunperin tarkoitettu jollekkin muutamaa kokoa suuremmalle. Nyt se menee mekosta, mikä on tietysti positiivista. Rievulle riitti hintaa hurjat euron verran. Näiden lisäksi löytyi Marimekon raitapaita ja vanha helmitaulu, joista ei kuvamateriaalia heru.
Töistä päästyäni kiiruhdin Kallion urheilutalolle: Kallio Rolling Rainbow -näytösottelu! Minulla oli hirveä hinku päästä katsomaan, sillä en ollut vielä koskaan saanut aikaiseksi mennä tsekkaamaan kyseistä lajia. Kukaan kavereistani ei suostunut lähtemään matkaani (nynnyt, hyi teitä), mutta menin sitten itsekseni. Tutustuin vieruskaveriini, ja yhdessä puimme pelin ajan tapahtumien kulkua. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta meno oli hurjaa. Teki mieli mennä itsekkin kiertämään kehää, vaan eipä olisi oma luisteluni aivan yhtä sulavaa.
Illaksi tallustin Hietsuun ystävän kutsusta. Pelailtiin katukorista ja fiilisteltiin auringon hippuja. Kitara soi, ja sai itkeä. Kotimatkalla meinasin nukahtaa bussiin, oli keskiyö ja silti valoisaa.
Eilinen sai kunnian olla se päivä, jolloin korkkasin kukkaseppeleeni. Himoitsin jo alkutalvesta seppelejuttuja, mutta vasta vuoden alussa Seppälän hyllyltä löytyi mieleinen. Valkoisista paperikukista ja vihreästä paperista väsätty seppele on mukavan ohut ja muotoutuu hyvin päähän. Töiden lomassa yritin myös vääntää voikukka-seppelettä, mutta epäonnistuminen oli väistämätöntä. Opin vielä, i promise. Saatte vielä nähdä täydellisen seppeleyksilön.
Lauantain kampaus vältti vielä sunnuntainkin, kuka sitä jaksaisi hiuksiaan pestä, kun voi käyttää aikaa pihalla kirmaamiseen? Kumpulan kaduilta löydetty leopardipaita pääsi viitaksi farkkusortsien ja mustan topin päälle. Kultaisen Converset jaloissa ei askel painanut. Ilta meni ärrältä haettujen jätskien kanssa, ja niin kuin hyvin tiedätte, heilakin löytyi helluntaina.
Ehtiihän sitä, vaikka töitä riittäisikin. Kiitos D-vitamiinille.
Henriikka
